Mä ajattelin kirjoittaa mun ylä-asteen kuraattorille, koska en vaan pysty unohtaa häntä. Kysyn teilt et onko tä ihan jostain kuusta polity idea vai onko edes hitusen järkeä? ja onko teksti edes lukemisen arvosta / järkevää...?
Tässä viesti:
''Mä nyt yritän selittää, toivottavasti ymmärrät. Tä alko siitä, kun pääsin ylä-asteelta. Mä en kestäny sitä et mä jouduin pois kaikesta tutusta ja turvallisesta eikä minkäänäköstä tietoa tulevaisuudesta. Musta tuntu et olin jääny jotenki yksin. Jouduin jättämään hyvästit ihmisille, joista välitin enkä todellakaan pysty unohtaa niitä / teitä, sua. Mä en tiedä mistä se johtuu, mutta mä vaan jäin sihen hetkeen ja ajan kuluessa oon sit etsiny samanlaisii piirteitä muistakin aikuisista joita sulla tai jollain toisella henkilöllä on, ja oon ''tarrannu kiinni'' niihin. Ja sittenku ne on lähteny johonkin, mennään taas se sama kierre läpi ja aina uudellee ja uudellee.
Nyt ylistetään sua: Vaikka mä kuinka haluaisin, mä en pysty unohtaa sua. Sä liityt liikaa mun menneisyyteen.
Sä olit ensimmäinen joka oli mun tukena pahimpaan aikaan. Olit eka joka kuunteli mua, ymmärsi mua ihan oikeesti ja lohdutit. Ja ylipäänsä jaksoit olla siinä.
Sillon joskus kun oon yrittäny vääntää tätä asiaa jollekin, niin aina kaikki, ihan kaikki, luulee että mä oon ihastunu niihin kaikkiin ihmisiin joihin oon vaan ja ainoastaan kiintynyt ihan liikaa. Mä en siis oo ihastunu niihin henkilöihin, enkä suhun. Ehkä mä nyt jo jotenkin tiedän miltä ihastuminen tuntuu?? Tämä ei todellakaan ole sitä! Oonhan mä tuntenu vaikka kuinka monta ihmistä mutta jotkut vaan osaa kaivautuu mun kuoren alle. Tä alkaa jo olla melko raivostuttavaa kun en pysty unohtaa esim. sua ja mennä eteenpäin. Mä oon jotenki jämähtäny kaikkiin menneisyyden haamuihin enkä pääse niist yli.
Oot varmaan jo unohtanu mut, mut ihan sama. Mä en oo unohtanu sua. Enkä varmaan koskaan unohdakaan. Se SATTUU.
Toivottavasti sä ymmärrät ees jotain täst mun epäselvästä möngerryksestä. ''
MIELIPITEITÄ! Jos keksin, niin lisään tähän vielä jotain.
Tässä viesti:
''Mä nyt yritän selittää, toivottavasti ymmärrät. Tä alko siitä, kun pääsin ylä-asteelta. Mä en kestäny sitä et mä jouduin pois kaikesta tutusta ja turvallisesta eikä minkäänäköstä tietoa tulevaisuudesta. Musta tuntu et olin jääny jotenki yksin. Jouduin jättämään hyvästit ihmisille, joista välitin enkä todellakaan pysty unohtaa niitä / teitä, sua. Mä en tiedä mistä se johtuu, mutta mä vaan jäin sihen hetkeen ja ajan kuluessa oon sit etsiny samanlaisii piirteitä muistakin aikuisista joita sulla tai jollain toisella henkilöllä on, ja oon ''tarrannu kiinni'' niihin. Ja sittenku ne on lähteny johonkin, mennään taas se sama kierre läpi ja aina uudellee ja uudellee.
Nyt ylistetään sua: Vaikka mä kuinka haluaisin, mä en pysty unohtaa sua. Sä liityt liikaa mun menneisyyteen.
Sä olit ensimmäinen joka oli mun tukena pahimpaan aikaan. Olit eka joka kuunteli mua, ymmärsi mua ihan oikeesti ja lohdutit. Ja ylipäänsä jaksoit olla siinä.
Sillon joskus kun oon yrittäny vääntää tätä asiaa jollekin, niin aina kaikki, ihan kaikki, luulee että mä oon ihastunu niihin kaikkiin ihmisiin joihin oon vaan ja ainoastaan kiintynyt ihan liikaa. Mä en siis oo ihastunu niihin henkilöihin, enkä suhun. Ehkä mä nyt jo jotenkin tiedän miltä ihastuminen tuntuu?? Tämä ei todellakaan ole sitä! Oonhan mä tuntenu vaikka kuinka monta ihmistä mutta jotkut vaan osaa kaivautuu mun kuoren alle. Tä alkaa jo olla melko raivostuttavaa kun en pysty unohtaa esim. sua ja mennä eteenpäin. Mä oon jotenki jämähtäny kaikkiin menneisyyden haamuihin enkä pääse niist yli.
Oot varmaan jo unohtanu mut, mut ihan sama. Mä en oo unohtanu sua. Enkä varmaan koskaan unohdakaan. Se SATTUU.
Toivottavasti sä ymmärrät ees jotain täst mun epäselvästä möngerryksestä. ''
MIELIPITEITÄ! Jos keksin, niin lisään tähän vielä jotain.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Onhan se hienoa että olet kokenut jonkun ihmisen turvalliseksi ihmiseksi elämässäsi. Ehkä koit monien taholta välinpitämättömyyttä tai jopa ilkeyttä? Silloin voi ymmärtää että yhden osoittama myötämielisyys korostuu valtavasti.
En tiedä miten tuo kuraattori kokee lähestymisesi, onko hän ilahtunut että on pystynyt olemaan sinulle tärkeä ihminen vai ahdistuuko hän? Toivon ettei ainakaan kyseessä ole sellainen ihminen, joka ottaisi lähestymisesi vihjeenä että sinua voi jotenkin käyttää hyväksi. Anteeksi kyynisyyteni, olen jo vanha ja kokenut ihminen. En ole kovin avoin ihminen ja jonkun toisen mielestä voi olla ihan OK lähettää kirjoittamasi viesti.
Kirjoituksesi on mielestäni ihan hyvä ja ymmärrettävä, sikäli kuin ymmärrän sen oikein. Ainahan on mahdollisuus että ymmärtää jotakin väärin.
Ehkä tässä on myös sinulle vihjettä, että joskus sinä voit itse olla toiselle ihmiselle tämän kuraattorisi kaltainen tärkeä ihminen? Olisiko tässä mitään ammatinvalintaan liittyvää ajatusta? Eikä tarvitse olla mikään kuraattori ollakseen jonkun lähimmäisen elämässä pieni valonsäde. Joskus pieni sana tai pieni teko tai läsnäolo merkitsee toiselle ihmiselle enemmän kuin ymmärrämmekään. Jokainen meistä tarvitsee toista ihmistä ainakin jossakin vaiheessa elämässään.