Minulla on alkanut nyt rv 36 ja ajatukset raskaudesta on kääntynyt synnytykseen ja siihen, mitä kaikkea olisi hyvä tietää.
Olen netistä lukenut paljon keskusteluita ja etsinyt tietoa, mutta kaipaisin lisää kokemuksia siitä.
Esim. mikä oli yllättävää, negatiivista, miten asiat etenivät, miltä kätilöt tuntuivat, eri kivunlievitykset,
supistukset, avautumisvaihe ja ponnistaminen. Hyviä kikkoja rentoutumiseen ja ponnistamiseen?
Entäs sitten siellä osastolla vauvan kanssa?
Olen vähän sellainen sisäänpäin kääntynyt ihminen joka vierastaa uusia tilanteita ja haluaisin tietää kaiken valmiiksi ja olla ns tilanteen tasalla kun aika koittaa.
Eniten minua harmittaisi, jos minulle oltaisiin ikäviä tms kun ei tosiaankaan ole kokemusta yhtään. Se vie keskittymiseni täysin.
Menen ensi viikolla tutustumaan sairaalaan ja toivon että saisin sielläkin kysyttyä asioita jolleivat kerro mitään kiinnostavaa.
Tuli yllätyksenä mm se, että kun epiduraalin saa, se jää selkään kiinni. Ja viime viikolla KTG-käyrillä ollessani näin siinä vieressä pöydällä sellaisen sikiön ilm. päähän laitettavan anturin, se oli aika hurjan näköinen. Tällaisista haluaisin etukäteen tietää. Vai onko niin että minulla on niin paljon muuta mihin keskittyä ettei tällaisia esitellä etukäteen?
Jotkut sanovat että jos ottaa epiduraalin liian aikaisin, ei voi enää liikkua, jotkut sanovat että kyllä voi liikkua.
Onko tämä yksilöllistä vai kätilön päätös?
Minulla ei näillä näkymin ole ketään tulossa mukaan synnytykseen, eikä ole edes ketään hakijaa. Hakijan voisi saada sillä tavalla että pääsee tiettynä kellonaikana tulemaan, mutta voiko tällaisia sopimuksia tehdä sitten sairaalan kanssa? Pääsen toki itsekin kotiin, mutta ne kamat. Täytyypä vielä funtsia tätä...
On tämä onnetonta.
Mutta niin, mitä olisit halunnut tietää synnytyksestä ja osastolla olosta ennen H-hetkeä kun nyt olet kokemusta rikkaampi?
Mitä olisit halunnut tietää ennen synnytystä?
27
2302
Vastaukset
- qwdfvg
Näihin kaikkiin saisit varmaan paremmin apua joko synnytysosastolta tai neuvolasta. Jokainen synnytys on yksilöllinen, vaikka kuinka monta lasta synnytät, niin kaikki ne on ihan omanlaisiaan tapauksia. Kätilöt ovat persoonia, jokainen omanlaisensa. Kyllä he kuitenkin yleensä ovat ystävällisiä, ja ei tietenkään sinulta odoteta asiantuntemusta, vaan he hoitavat sen puolen ja kertovat sinulle mitä tapahtuu.Joillakin kätilöillä on omat pinttyneet tapansa, joiden mukaan haluavat toimia, toiset taas kyselevät enemmän synnyttäjän tuntemuksia. itse en saanut päättää synnytysasentoa, ja se on ehkä ainoa mikä jäi harmittamaan, kätilö päätti asennon ja sen mukaan mentiin. Toki kätilöillä on myös kokemusta ja silmää siihen, että näkevät tulevan äidin voimavarat ja päättelevät siitäkin sen missä asennossa kannattaa synnyttää. mutta eipä näitä kannata etukäteen murehtia, tilanne menee sitten niinkuin menee.
kivunlievitykseen on vaikea antaa neuvoja, yhdelle sopii epiduraali, toiselle kohdunkaulan puudutus, joku joutuu synnyttämään ilman mitään lievityksiä...
mikä epiduraalissa jää sinuun kiinni? epiduraali on pistos selkäydinkanavaan, joka puuduttaa. Pistoksen yhteydessä selkään jää suntti(vai mikä se on nimeltään)kuin tippaletkun se osa mistä letku lähtee, mutta ei siihen kytketä mitään kiinni, se vain teipataan selkään. suntti jää siksi, jos puudutetta täytyy antaa lisää jossain synnytyksen vaiheessa niin ei tarvitse anestesialääkärin etsiä uutta pistokohtaa. vauvan päähän laitetaan anturi, jotta monitorista näkee mikäli vauvalle tulee hätä. Minulta puhkaistiin kalvot kun lapsivesi ei tullut ulos muuten, ja se anturi asennettiin siinä vaiheessa.
Itse en lähtenyt liikkeelle, koska ponnistusvaihe alkoi ihan ketikohta puudutuksen laiton jälkeen, joten en tiedä olisiko jalat kantaneet vai ei. epiduraalin kanssa kannattaa varmaan odotella, ettei ihan heti sitä pyydä, koska en muista oliko siihen antomäärään joku rajoitus, ikävää olisi jos se ei sitten enää vaikuttaisi kun ponnistuvaihe alkaa. Kannattaa asennoitua valmiiksi niin, että kipeetä tekee, mutta ei siihen kuole, tuhannet, miljoonat naiset on siitä selvinneet ennen kuin kivunlievitystö edes keksittiin. joskus vauva päättää tulla vauhdilla, niin ettei ehditä puudutuksia laittamaan. puudutusta odotellessa voi kokeilla jumppapalloa ja kevyttä kävelyä, jos tuntuu hyvältä, ja onhan vesisynnytyskin olemassa, se vedessä oleminen kuulemma rentouttaa, yksi ystäväni synnytti niin. Kukaan ei kiellä esim. mp3 soittimen tmv ottamista mukaan. lempimusiikkin auttaa rentoutumaan. Ja olisihan se hyvä jos olisi joku jolle jutella, tai joka jutteleisi sinulle, koska odottavan aika voi olla pitkä. Ilokaasu on ihan hyvä, ainakin se saa huomion pois supistuksista, mutta sekin on yksilöllistä kuinka sitä sietää, joillekkin tulee vain paha olo, varsinkin jos ei osaa hengitellä.
Kurjaa, jos joudut synnyttämään ihan yksin, eikö sinulla ole yhtään ketään joka voisi tulla tueksi? äiti, täti, sisko, kaveri..? Olisit voinut tukihenkilöä kysellä neuvolan kautta, tai vaikka netin välityksellä (kuten täältä) jos sinulla ei oikeasti ketään sellaista ole.
taksilla varmasti pääset kotiin, kysy vaikka siellä vuodeosastolla omahoitajaltasi, voivatko he soittaa kelakorvaustaksin sinulle, kun kotiinlähtö koittaa. sinä maksat vain omavastuun silloin. eikö kukaan tuttusi voi hakea? Kyllä siellä sairaalassa kerrotaan yleensä koska pääsette lähtemään, eikä jätetä viimetippaan. eikä sieltä pois ajeta, vaan kyllä siellä voi ihan odotella esim. iltaan, että joku ehtii hakea. ensisynnyttäjää pidetään kuitenkin siellä osastolla vähän kauemmin kuin uudelleen synnyttäjää, ette te heti synnytyksen jälkeen pääse kotiin :)
Osastolla ei ole pakko jutella kenenkään kanssa, jos ei halua. jos huoneessa on muita äitejä, niin verhot sängyn ympärillä antavat yksityisyyttä, ja sitten osastoilla on yleensä ns. imetyshuoneita, joissa on hämärää, mukavaa, voi istuskella sohvalla vauvan kanssa, katsella vaikka telkkaria. Itse olin joulun alla synnyttämässä, osastolla oli hiljaista, vauvoja syntyi sillä hetkellä vähän, sain olla vauvan kanssa huoneessa kaksin lähtöpäivään saakka.- pakko kommentoida
"Kurjaa, jos joudut synnyttämään ihan yksin, eikö sinulla ole yhtään ketään joka voisi tulla tueksi? äiti, täti, sisko, kaveri..? Olisit voinut tukihenkilöä kysellä neuvolan kautta, tai vaikka netin välityksellä (kuten täältä) jos sinulla ei oikeasti ketään sellaista ole."
En ole ap mutta tuli silti tarve kommentoida tätä. Se on niin yksilöllistä. Suurin osa varmasti haluaa jonkun tutun mukaansa synnytykseen. Useimmilla se on lapsen isä, joillakin ystävä tai sukulainen, jotkut ottavat doulan.
Eivät kuitenkaan kaikki naiset halua ketään mukaansa ja heistä ei ole yhtään surkeaa, ettei ketään tule mukaan. Minä kuulun heihin, jotka haluavat synnyttää ilman ulkopuolisia (lue: muita kuin sairaalan henkilökunaa). Synnytin ensimmäisen lapseni niin, että menin sairaalaan yksin ja synnytyksessä oli läsnä vain henkilökuntaa. En ole muutenkaan erityisen seurallinen ihminen vaan viihdyn paljon itsekseni ja minua häiritsi ajatuskin, että siinä synnyttäessä pitäisi olla koko ajan joku tuttu mukana roikkumassa ja hänelle pitäisi pitää väkisin seuraa... tai hän yrittäisi väkisin pitää minulle seuraa. Halusin keskittyä rauhassa itse asiaan ja se toimi minulla oikein hyvin niin. En kaivannut koko aikana sinne ketään kätilön ja synnytyslääkärin lisäksi. Olin pitkiä aikoja yksin hämärretyssä huoneessa rauhassa ja kätilö kävi välillä katsomassa.
Jos lapsen isä olisi halunnut välttämättä mukaan synnytykseen, olisin ollut pahan paikan edessä, koska olisin halunnut kieltää sen. Onneksi hän ei halunnutkaan tunkea sinne, vaan kävi katsomassa meitä vasta osastolla seuraavana päivänä. Näin tehdään myös seuraavan synnytyksen kanssa.
Ei ollut kyse siitä ettei kukaan olisi voinut tulla mukaan ja olin sen takia vähän surkea tapaus. Olisin tottakai voinut hankkia etukäteen doulan tai pyytää vaikka jotain tuttua. Se ei vain tuntunut minusta hyvältä kuten ei myöskään lapsen isän ottaminen mukaan synnytykseen. Kukin tavallaan. Meitä tällaisiakin synnyttäjiä on ja sekin on ihan ok :)
Kätilö suhtautui asiaan tosi hyvin. Sanoi että kyllä me pidetään täällä sinusta hyvää huolta, vaikkei ketään mukanasi tullutkaan. Niin pitivätkin. Neuvolassa sen sijaan vähän ihmettelivät, koska nykyisin kuulemma yli 90 % isistä osallistuu synnytykseen.
- Onnea Synnytykseen
Itse synnytin reilu viikko sitten. Jonkun verran luin artikkeleita ja keskusteluja netistä, lisäksi neuvolassa puhuttiin ihan jonkun verran synnytyksestä. En itse osannut etukäteen jännittää/pelätä, kun eihän sitä voi etukäteen tietää miten synnytys tulee menemään.
Olin valmiiksi miettinyt noita kivunlivietyksiä, että mitä mahdollisesti sitten haluaisin.
Oma synnytykseni käynnistyi puolen yön jälkeen vesien menolla. 2 aikaan oltiin sairaalassa, ja 6 aamulla oli tyttö syntynyt :) Synnytyksen kestoksi on merkitty 5,5 tuntia. Yllätyin miten nopeasti kaikki tapahtui. Sairaalassa kun supistukset koveni, pyysin vahvaa kivunlievitystä, mutten kerennytkään sitä enää saamaan kun paikat olivatkin kokonaan auenneet ja siirryttiin synnytyssalin puolelle. Siinä vaiheessa iski pieni paniikki, olin varma etten pysty tuota ulos puskemaan ilman mitään kivunlievitystä. Salissa kuitenkin hengittelin ilokaasua ennen ponnistusta, ja se kyllä auttoikin. Ponnistus vaihe kesti 40min. Rauhallisesti ponnistelin, ja supistusten välissä koitin rentoutua. Siis ihan hengittelin rauhallisesti, pistin silmät kiinni ja olin niin rentona mitä nyt tuossa tilanteessa vain pystyin. Auttoi sekin. Kauhea paineen tunne tuli, kun pää oli lähellä syntymistä. Siinä vaiheessa tuntuikin, että paikat repeää jostain häpyhuulten välistä. Kun pää oli syntynyt, loppu tulikin helposti ulos. Repeämiä ei kuitenkaan tullut, ainoastaan pari nirhaumaa ulkosynnyttimiin. Vessassa käymisessä ei ollut ongelmia, samaten jälkivuoto oli paljon niukempaa mitä olin kuvitellut.
Synnytys oli mulle positiivinen kokemus, olin kuvitellut sen hirveämmäksi :D Henkilökunta oli sairaalassa tosi mukavaa. Positiivisesti yllätti juurikin tuo synnytyksen nopeus, se että selvisin ilman repeämiä, ja jälkivuodon niukkuus. Lisäksi se, että selvisin oikeasti tuosta ilman mitään kipulääkkeitä. Ja meidän vauvalle laitettiin juuri se sellainen pinni päähän ennen ponnistamista, seurattiin sydänääniä.
Kysele kaikkea mitä mieleen tulee, silloin kun sairaalaan menet tutustumaan :) Älä jännitä liikaa, hyvin se menee :) Voit myös neuvolassa keskustella mieltäsi painavista asioista. - Muhwinssi
Omat yllärit, joita en esikoista synnyttämään mennessä osannut odotella/tiennyt.
- Puheet supistuksista viiden minuutin välein on varmasti kuultu, mutta kukaan ei mulle ollut muistanut mainita, että loppua kohden kun homma on tosissaan käynnissä niitä tulee minuutin välein, piiiiiiitkinä ja taukoamattakin. Mietin oikeasti, että onkohan tuo normaalia ja olihan se.
- Ponnistusvaiheesta olin kuullut, että 30min-tuntikin menee ensikertalaisella helposti. Nooooh, mulla meni 8 minuuttia. Eli ei kai pitis tehdä yleistyksiä tuostakaan.
- Epiduraalin vaikutus katoaa hiljalleen, kun taas teho alkaa tosi nopeasti. Siinäkin syy, miksi tuli ponnisteltua pikavauhtia. Kytkivät epiduraalipumpun pois päältä ja sanoivat, että aletaas ponnistaa. Eivät vain muistaneet sanoa, että teho tosiaan ei hetkessä katoa, joka on tosin ihan hyvä juttu; Ajattelin että pakko puskea heti ulos, ennen kuin vaikutus lakkaa. :)
- Mulla oli synnytyksen jälkeen maha täynnä ilmaa, eikä mitään kontrollia siihen, miten kaasut olisi saanut livautettua ääneti ulos. Piereskelin, jatkuvasti ja kovaa.. Sääliksi käy huonekaveria, joka tosin itse kosti minulle kuorsaamalla yön kuin sika. :)
Tuossapa nuo on pähkinän kuoressa.. :) - tsemppiä sulle
Selässä kiinni oleva epiduraalikanyyli on huomaamaton. Et sinä sitä mieti siinä synnyttäessäsi. Siitä kanyylista tuleva letku sen sijaan roikkuu kaulasi tienoilla ja sitä saat ehkä siirrellä itse niin ettei se ole tiellä tai joudu allesi, kun pitkälläsi ollessa vaihdat asentoa. Ei ole kuitenkaan hankalaa.
Vauvan päähän tulevaa anturia et itse normaalisti edes näe, paitsi jos haluat ihan erityisesti ruveta tiiraamaan alapäähäsi, että mitä siellä on. Itselläni oli se anturi synnytyksen aikana enkä olisi edes tiennyt siitä, elleivät lääkäri ja kätilö olisi sanoneet että sellainen laitetaan nyt vauvan päähän samalla kun puhkaistaan kalvot... ja epiduraali oli myös. Anturi on vauvan voinnin tarkkailemiseksi ja sellaisena ihan hyvä.
Epiduraalin aikana liikkuminen riippuu siitä, miten pystyt liikkumaan. Olet aika monessa piuhassa kiinni, koska epiduraalin kanssa tulee automaattisesti myös suolaliuostippa ja lisäksi tiputetaan oksitosiinia tarpeen mukaan, jos näyttää siltä että epiduraali heikentää supistuksia kuten esim. itselleni kävi. Tippatelineen kanssa on vähän haastava liikkua varsinkin jos kävely on hiukan huteraa. Liikuin itse ihan hyvin ennen sitä epiduraalia, mutta sen jälkeen hommasta tuli hiukan epävarmaa ja sen synnytyssalin katosta myös roikkui jotain aika matalalla olevaa (en enää muista mitä, koska synnytyksestä on aikaa useampi vuosi) ja tippateline meinasi törmätä aina siihen, kun lähdin käymään sen kanssa vessassa. Tosin virtsaaminen ei onnistunut enää jossain vaiheessa epiduraalin saatuani, joten sitten katetroitiin. Sen jälkeen kun on ne letkut ja lisäksi katetri, kätilö arvioi että kannattaako vielä nousta liikkumaan vai ei.
Pääset kyllä sairaalasta pois taksilla, jos et muuten. Sen voi tilata ihan silloin kun itse haluat. Itse sain peräti tilataksin josta maksoin vain omavastuuosuuden, sinä vuonna hiukan alle kymmenen euroa. Nythän se on jo viitisen euroa kalliimpi. Normaalilla taksilla olisi maksanut noin 30 euroa, koska matkaa oli jonkin verran.
Synnytin itsekin ilman että mukana oli ketään muuta kuin sairaalan henkilökuntaa. Se oli oma päätökseni. Otin jo synnyttämään mennessäni mukaan vauvan turvakaukalon paluuta varten, ja siihen kaukaloon oli pakannut valmiiksi vauvan ja omat kotiinpaluuvaatteeni. Lisäksi oli kassi jossa oli omia tarvikkeitani lapsivuodeosastolla olemista varten. Ei siinä mitään ongelmaa ollut. Ota kaukalo ja kamat mukaan kun menet synnyttämään. Tuskin sinä sinne nimittäin kävelet paitsi jos asut ihan nurkalla, tai käytät julkisia liikennevälineitä, joten pari kantamusta menee hyvin ;) Ei minulle ainakaan kukaan mitään sanonut, kun tulin yksin amat mukanani synnyttämään.
Jos kukaan kaveri ei suostu viemään sinua sitten kun synnytys alkaa, niin tilaat taksin. Niin ne muutkin tekevät :) Kamat tulevat samalla tavalla myös takaisin päin: taksilla. Jos saat tilataksin, niin taksin kuljettaja auttaa sinut turvakaukaloinesi peräti kotiovesta sisälle saakka.
Kyllä se siitä, käytännön asiat järjestyvät aina :) - Onnellinen äiskä
Moi! Synnytin esikoiseni 8kk sitten. Itselläni oli ilmeisesti aika nopea synnytys ensimmäiseksi, n.12h.
Ensimmäinen yllätys minulle oli tämä: rv40 4 myöhään illalla alkoi supistelut, ei mitenkään tuskalliset, mutta ajattelin että nyt se on sitten menoa. Noin vartin välein niitä tuli koko yön! No, aamulla kun nousin ja ilmoittelin jo sukulaisille että kohta mennään, mutta supistukset harvenivatkin ja lopulta niitä tuli ihan silloin tällöin, ikäänkuin kipeitä menkkakipuja. Soitin sairaalaan ja sieltä sanottiin että ne olivat vain synnytystä ennakoivia supistuksia, synnytys ei suinkaan ole käynnistymässä vaan tätä voi jatkua vaikka monta päivää!
No yhden aikaan päivällä sitten alkoi todelliset synnytyssupistukset - eron kyllä huomasi! Itsellä eteni siitä lähtien hurjaa vauhtia, ja siitä syystä supistukset oli varmaan niin rajuja.. Kolmen aikaan niitä tuli viiden minuutin välein ja minuutin kestoisia. Neljältä olimme taxissa menossa sairaalaan ja supistuksia toinen toisensa perään. Vaikka kipu oli valtava, koitin ottaa ne rauhallisesti vastaan. Hengitin syvään ja tasaisesti aina kun supistus oli päällä. Ei kannata laittaa vastaan vaan ottaa ne vastaan. Ne tulee ja menee ja niistä selviää.
Synnytyssaliin päästyäni olin jo 7cm auki. Sain kohdunkaulanpuudutteen, joka tehosi vain toispuoleisesti, varmaan olisi ollut hyvä ja ehkä olisin tyytynyt siihen jos olisi vaikuttanut molemminpuolin! Ilokaasua sain myös mutta se sai minut vain oksentamaan, en tykänny yhtään, se naamari jotenkin ahdisti minua. No epiduraali auttoi! Kaikki kivut hävisivät! Ja sen jälkeen kyllä pystyin liikkumaankin, istuskelin kiikkutuolissa ja katselin monitorilta että jaa, supistus taas :)
Minun kohdalla tuli inhottavia käänteitä kun vauvan sydänäänet hidastuivat ja sektionkin uhka oli koko ajan päällä. Jälkeenpäin puhuin kätilön kanssa kun asia jäi vaivaamaan minua. Epäilin jopa epiduraalipuudutteen aiheuttaneen sydänhäiriöt, mutta siitä ei ollut kyse! Supistukset saattavat joskus painaa napanuoraa niin ettei happea pääse riittävästi, ja puoli-istuva asento jossa makoilin ja jonka aikana yhdet häiriöt tuli saattoi myös painaa valtimoita. Eli vältä sellaista puolimakaavaa asentoa. Istu kunnolla tai makaa kyljellään.
Epiduraalia sain lisää parin tunnin päästä kun kivut tulivat takaisin, ja se tehosi pian, ja samalla alkoikin ponnistusvaihe! Se meni täysin kivuttomasti ja nopeasti. Imukuppia jouduttiin käyttämään kun tuli taas niitä sydänhäiriöitä, mutta repeämistä huolimatta en tuntenut mitään ja kohta olikin terve, täydellinen poika rinnallani- Onnellinen äiskä
Korjaan, synnytykseni kesto oli siis 8 tuntia eikä 12! Eli nopeasti tuli esikoiseksi :)
- Yllätysvauva ulkom.
No mulle tuli yllätyksenä se, että synnytys ei välttämättä etene!
-jos synnytyksen kulku on epäsäännöllinen, epiduraalia ei voi käyttää (synnytys voi pysähtyä kokonaan, jolloin joudutaan sektioon)
-supistuksia saatetaan joutua indusoimaan oksitosiinitipalla, jolloin ollaan joka tapauksessa piuhassa kiinni ja liikkuminen rajoittuu
-oksitosiinikaan ei välttämättä toimi
-ensisynnytys ja varsinkin käynnistetty/lapsiveden menolla alkava voi kestää TOSI KAUAN. Koulutettu tukihenkilö eli doula oli ihanaa seuraa 3 päivän maratonsynnytyksen aikana!
Lapsivesi meni torstaina aamuviideltä ja lapsi syntyi lauantaina iltakuudelta. Torstaina oli omia supistuksia, mutta eivät tihentyneet ja yöllä loppuivat kokonaan. Perjantain roikuin oksitosiinitipassa ja supistuksia saatiin parhaimmillaan 3 min välein, mutta loppuivat kun tippa otettiin pois. Tulehdusarvot oli koholla, sain myös suonensisäistä antibioottia. Lauantaina yritettiin oksitosiinia uudestaan ja nyt myös kohtuun laitettiin piuhoja, eli anturi vauvan päähän ja lapsivettä korvattiin nestetiputuksella. Lisäksi suoneen sokeriliuosta, kun piti paastota sektioriskin vuoksi.
Kivunlievitykseksi sain kohdunkaulan puudutteen x2. Ensimmäinen laitettiin kun olin 7 cm auki ja toimi tosi upeasti, toinen annos reilu pari tuntia myöhemmin ei auttanut enää. Tulin entistä kipeämmäksi, mutta kohta tulikin jo lupa ponnistaa :) Avautumisvaiheen loppu ilman kivunlievitystä oli kyllä rankkaa. Aiemmin olin pystynyt hyvin hengittelemään ja rentoutumaan supistusten aikana, mutta nyt meni huohotukseksi enkä puhunut montaa sanaa koko loppusynnytyksen (2 tuntia) aikana. Ponnistusvaihe kesti 1h 14 min. Silloin olisi voitu vielä laittaa pudendaalipuudutus, mutta pärjäsin ilman. Pienikokoinen vauva 2,6 kg ja takaraivotarjonnassa. Pari tikkiä laitettiin paikallispuudutuksessa ja parannuin tosi nopeasti. Sairaalan henkilökunta oli todella mukavaa, sekä synnytyssalissa että synnytysvuodeosastolla oli myönteinen ilmapiiri.
Onnea matkaan, kyllä se menee hyvin!- Yllätysvauva ulkom.
Niin synnytyksen kesto on papereissa 28h :D Välissä oli kyllä hyvin nukuttu yö, kun ilman oksitosiinitippaa ei ollut supistuksiakaan. Synnytyssalissa tekisi mieluummin jotain muuta kuin nukkuisi...hyvä fiilis jäi kuitenkin, menisin uudestaan!
- Yllätysvauva ulkom.
Yllätysvauva ulkom. kirjoitti:
Niin synnytyksen kesto on papereissa 28h :D Välissä oli kyllä hyvin nukuttu yö, kun ilman oksitosiinitippaa ei ollut supistuksiakaan. Synnytyssalissa tekisi mieluummin jotain muuta kuin nukkuisi...hyvä fiilis jäi kuitenkin, menisin uudestaan!
Vielä lisäys: Keski-Suomen Keskussairaalassa ei ole ilokaasua tarjolla. En usko että olisin halunnut, oli mukavaa olla pää selvänä.
- ilokaasusta
Yllätysvauva ulkom. kirjoitti:
Vielä lisäys: Keski-Suomen Keskussairaalassa ei ole ilokaasua tarjolla. En usko että olisin halunnut, oli mukavaa olla pää selvänä.
No lisäys tähän, että ei siitä ilokaasusta mitään jatkuvaa känniä tule, vaan teho haihtuu melkein heti, kun sen hengittämisen lopettaa... :) Sitä hengitetään vain supistuksen aikana, ei muuten.
- fisutt
Yllätysvauva ulkom. kirjoitti:
Vielä lisäys: Keski-Suomen Keskussairaalassa ei ole ilokaasua tarjolla. En usko että olisin halunnut, oli mukavaa olla pää selvänä.
Itselläni meni ilokaasusta vain hieman pää pyörälle, mutta mitään pöhnää siitä ei kyllä tullut. Ja vaikutus loppui saman tien kun maskin otti pois naamalta. En tiedä miten olisin selvinnyt ilman.
- fisutt
Itse olen sitä mieltä, ettei sitä synnytystä kannata kovin paljoa etukäteen miettiä, koska ei yhtään tiedä miten kaikki tulee menemään. Itselläni ei ole juurikaan ollut odotuksia synnytyksen suhteen ja kaikki on mennyt hyvin omalla painollaan. Esikoista odottaessa toivoin, että synnytys menisi nopeasti eikä tarvitsisi kauaa kivuissa kärvistellä. Se toive toteutui ja esikoisen synnytys kesti 45min. Kätilöstä en silloin tykännyt, mutta onneksi ei kauaa tarvinnut häntä siinä sietää. Lässytti kuin pikkulapselle, joten se otti päähän.
Toista odottaessa pelotti, että toinen synnytys on yhtä nopea tai jopa nopeampi. Toinen synnytys sitten kestikin yli 12h. Kätilö oli ihana ja antoi minun olla itsekseni kipujen kanssa, eikä tyrkyttänyt mitään kivunlievityksiä. Kivunlievityksinä en ole ottanut kuin toiselta ilokaasua viimeiset 30min ennen ponnistusta. Toisen lapsen kanssa jouduin olemaan 7vrk sairaalassa ja siitä on jäänyt huonot muistot. Vauva oli ensin 4vrk keskolassa ja sen lisäksi jouduttiin olemaan vielä osastolla 3vrk.
Kolmas synnytys edessä ja avoimin mielin mennään ja katsotaan minkälainen synnytys on tällä kertaa edessä. - tämän!!!!
Minä olisin halunnut tietää sen, että synnytys voi käynnistyä ihan yht'äkkiä niin, että saman tien pitäisi jo olla ponnistelemassa.....
Mulle toitotettiin vain neuvolassa koko ajan, että sitten kun supistukset alkaa ihan rauhassa odotellaan kotona ja että ambulanssia ei missään nimessä saa sitten häiritä, eikä sinne sairaalaan saman tien lähteä vaan seurailla tilannetta rauhassa kotona... Olin idiootti kun kuuntelin..
Olisi pitänyt soittaa se ambulanssi, eikä herätellä miestä paniikissa, et nyt lähdetään syntyy tää nyt tai viikon päästä... Sairaalaan tunnin matka. Olin ollut hereillä puoli tuntia, ennenkuin lähdettiin ajamaan. Ei mitään ennakko varotuksia, ei harjotus supistuksia odotus aikana jne. Meinas likka syntyä autoon ja autosta en enään meinannut päästä ylös.. Synnytys saliin kerkesin juuri ja juuri ja siellä vietin sen 5minuuttia, ennekuin tyttö oli sylissä syntyen yhdellä ainoalla ponnistuksella.... Ja kyseessä oli ensimmäinen lapseni...
Tää on kuulemma todella harvinaista, mutta näinkin voi käydä... Se ois ollut mukava tietää. Seuraavalla kerralla tiedän! - Vanha Täti
En jaksanut lukea kaikkia vastauksia, mutta minulle on jäänyt mieleen kaikkien näiden vuosien jälkeen (esikoiseni on 21v. ja nuorempi on 19v.), kun kätilö sanoi minulle kesken synnytyksen, että hän kyllä tietää miltä minusta tuntuu, kun oli kuulema käynyt hammaslääkärissä...
Olisin todella halunnut tietää, että kätilöt voivat sanoa noin hölmöjä asioita.
Lapset myös tulivat nopeasti, ensimmäinen alle 3 tunnin ja toinen alle kahden tunnin.
Eli lapset saattavat tulla hyvinkin pian, se oli yllätys.
No, eiköhän ajat jo ole muuttuneet. - senkokenut.
Muista sitten synnytyksen jälkeen siellä osastolla joko samana päivänä tai viimeistään seuraavana päivänä syödä luumuja :)
Itse en tajunnut syödä luumua ja minä repesin pahasti alatie synnytyksessä joten tikkejäkin oli paljon, ensimmäinen kakka synnytyksen jälkeen pelotti todella paljon vaikka ei ollut edes kovalla,ihan normaalia oli mutta silti kyyneleet silmissä sitä tein koska pelotti että jos ompeleet repeää.
Ne luumut helpottaa niin että tulee tosi pehmeenä :)
Voimia ja tsemppiä kovasti synnytykseen, on se rankka kokemus mutta kyllä siitä selviää, pari viikkoa synnytyksen jälkeen voi olla tuskallista ja itkettää mutta se menee ohi ja alat tykkäämään arjesta ja vauvan kanssa olemisesta :)- ********************
Tai sitten et. Voi käydä niinkin että suunnitellun ja kovasti toivotun vauvan kanssa tuleekin synnytyksen jälkeinen masennus, jonka ansiosta kestää todella pitkään ennen kuin alkaa tykätä vauvansa kanssa olemisesta. Yhdellä kaverillani kävi noin ja siinä meni lähemmäs vuosi.
- oopko
No pain no gain.
Kipulääkkeet synnytyksessä ovat aivan lääketeollisuuden tuottavuuden kasvusta johtuvaa hömppää. Kipu on sietämättömän rajalla kun synnyttää, mutta ihmisen omat hormoonit auttaa parhaiten kestämään sen. Omat hormoonit eivät tuo kivunlievitystä ennen kuin keho hetken kärvistelee kivussa. Ei siihen kipuun kuole, mutta kyllä kiemurtelee ja huutaa vaikka yrittäisi pysyä tyynenä.
Tällä luonnollisella kivulla on todellakin tarkoituksensa. Eikä se kipu lopu siihen synnytykseen. Hyvässä tapauksessa alapää ei ole revennyt pahasti juurikin siksi että olet synnyttänyt omaan tahtiisi luonnollisesti oman kehosi tuntemusten mukaan. Imetys on seuraava koetus. Rintaa pitää stimuloida joskus jopa eläimen raivolla, että sieltä rupee jotain tulemaan. Jälkisupistuksen saattavat kestää muutaman päivän ja kyllä ne ihan sattuu jos ei ole aivan buranan turruttama, jota tietty tuputetaan joka vaivaan. Imettävillä voi nousta maitokuume ja rinnat on rikki ja räjähtämispisteessä.
Vauva voi huutaa vatsavaivojaan joka on sellaista lohdutonta itkua joka ei lopu maidonsaantiin ja hoitoon. Tätä voi jatkua puoli vuotta. Joudut aina nousemaan kesken unien tai silloin kun haluaisit tehdä jotain itselle tärkeää. Ellet sitten ole ottanut sellaista asennetta että olet vauvaa varten olemassa ja tätä olet itse halunnut ja hankkiutunut tilanteeseen.
Synnytyskivun kokeminen mielestäni valmistaa hyvin äitiä tulevien vuosien koitokseen. Mielestäni siis kannattaa ainakin kyseenalaistaa se kipulääkkeiden tuputus. Moni hoitaja ei varmastikaan kehtaa sanoa oikeaa mielipidettään kipulääkkeistä vaan tapana on tarjota niitä niin paljon kuin mahdollista jottei kukaan sitten syytä hoitajaa sadistiksi. Itse pitää miettiä ja päättää. Monet ottaa kipulääkettä siksi että vallitsevan ilmapiirin myötä on syntynyt pelko sitä kipua kohtaan.
Synnytys voi olla todella positiivinen ja voimaannuttava kokemus.- synnyttäjän valinta
Melkoisen yksipuolinen näkemys tämä. Mielenkiintoinen ajatus tuo, että kipu valmistaa äitiyden koettelemuksiin. Harvemmin olen kuullut, että kuukausia koliikkivauvan kanssa valvonut pohdiskelisi, miten hyvä sentään olikaan, että tuli synnytettyä ilman kipulääkkeitä, jotta olin valmiimpi tähän valvomiseen! Ei hyvänen aika, mitä päättelyä... Tällä logiikalla pitäisi kyllä miehenkin aiheuttaa itselleen jotain kipua koko synnytyksen ajan, eihän hän muuten voi olla valmistautunut vanhemmuuteen. Ja ihan kaikella kivullahan on tarkoituksensa. Mihinkä sitä nyt hammaslääkärilläkään puudutusta poratessa tarvitaan, se kipuhan on hyvää kipua, hammaslääkärin jälkeen ei sitten satu enää lainkaan. Tai migreenipotilaat: kipu menee itsestään viimein ohi, mitä sitä lääkitsemään? Tai jos vaikka luu murtuu, se kipuhan kertoo kropalle, että jotain on vialla, ihan hyvää kipua? Kyllä, synnytyksen lopputulos on vauva ja siinä mielessä kivulla on tarkoituksensa, mutta jos sitä voi lievittää ja äiti kokee lievitystä tarvitsevansa, niin nämä "kärsi, kärsi, kirkkaamman kruunun saat" -ajattelutavat voisi jo näin 2000-luvulla viskata romukoppaan.
Ei siinä mitään, itsehän haluaisin seuraavalla kerralla synnyttää luomuna (jos seuraavaa kertaa tulee ja jos alateitse on mahdollista synnyttää), kuten yritys oli ensimmäisellä kerrallakin. Valitettavasti vain eka kerta päättyi kiireelliseen sektioon, koska lapsi ei vain jostain syystä laskeutunut riittävän alas. Mutta sitä en voi ymmärtää, että joku kuvittelee sen lääkkeettömyyden sopivan jokaiselle ja tekevän lääkkeittä synnyttämisestä jotenkin arvokkaampaa. Kyllä, esimerkiksi epiduraalipuudutus voi hidastaa synnytystä, jos sen laitto osuu vähän väärään aikaan. Samoin se voi aiheuttaa sen, ettei synnyttäjä tiedä miten ja milloin ponnistaa. Mutta aivan yhtä lailla kipulääkkeettömyys voi pitkittää synnytystä, jos äiti ei osaakaan rentoutua. Lopulta kipujen kourissa kärvistely aiheuttaa sen, että äidillä ei ole enää voimia edes ponnistaa uupumuksen takia. Kun niitä hyvinkin turvallisia kivunlievityskeinoja kerran on keksitty, niin ne on tarkoitettu käytettäviksi silloin, kun niitä tarvitaan. Onko se sitten hienoa, jos äidille jää synnytyksestä kamala trauma, joka vie ilon ensimmäisistä kuukausista vauvan kanssa? Ihan vain sen takia, että ei niitä kipulääkkeitä saanut? Lääkkeettömyys tai lääkkeellisyys olkoon jokaisen oma valinta, kummastakaan synnytystavasta ei pitäisi synnyttäjää syyllistää. - hehehheheheh
synnyttäjän valinta kirjoitti:
Melkoisen yksipuolinen näkemys tämä. Mielenkiintoinen ajatus tuo, että kipu valmistaa äitiyden koettelemuksiin. Harvemmin olen kuullut, että kuukausia koliikkivauvan kanssa valvonut pohdiskelisi, miten hyvä sentään olikaan, että tuli synnytettyä ilman kipulääkkeitä, jotta olin valmiimpi tähän valvomiseen! Ei hyvänen aika, mitä päättelyä... Tällä logiikalla pitäisi kyllä miehenkin aiheuttaa itselleen jotain kipua koko synnytyksen ajan, eihän hän muuten voi olla valmistautunut vanhemmuuteen. Ja ihan kaikella kivullahan on tarkoituksensa. Mihinkä sitä nyt hammaslääkärilläkään puudutusta poratessa tarvitaan, se kipuhan on hyvää kipua, hammaslääkärin jälkeen ei sitten satu enää lainkaan. Tai migreenipotilaat: kipu menee itsestään viimein ohi, mitä sitä lääkitsemään? Tai jos vaikka luu murtuu, se kipuhan kertoo kropalle, että jotain on vialla, ihan hyvää kipua? Kyllä, synnytyksen lopputulos on vauva ja siinä mielessä kivulla on tarkoituksensa, mutta jos sitä voi lievittää ja äiti kokee lievitystä tarvitsevansa, niin nämä "kärsi, kärsi, kirkkaamman kruunun saat" -ajattelutavat voisi jo näin 2000-luvulla viskata romukoppaan.
Ei siinä mitään, itsehän haluaisin seuraavalla kerralla synnyttää luomuna (jos seuraavaa kertaa tulee ja jos alateitse on mahdollista synnyttää), kuten yritys oli ensimmäisellä kerrallakin. Valitettavasti vain eka kerta päättyi kiireelliseen sektioon, koska lapsi ei vain jostain syystä laskeutunut riittävän alas. Mutta sitä en voi ymmärtää, että joku kuvittelee sen lääkkeettömyyden sopivan jokaiselle ja tekevän lääkkeittä synnyttämisestä jotenkin arvokkaampaa. Kyllä, esimerkiksi epiduraalipuudutus voi hidastaa synnytystä, jos sen laitto osuu vähän väärään aikaan. Samoin se voi aiheuttaa sen, ettei synnyttäjä tiedä miten ja milloin ponnistaa. Mutta aivan yhtä lailla kipulääkkeettömyys voi pitkittää synnytystä, jos äiti ei osaakaan rentoutua. Lopulta kipujen kourissa kärvistely aiheuttaa sen, että äidillä ei ole enää voimia edes ponnistaa uupumuksen takia. Kun niitä hyvinkin turvallisia kivunlievityskeinoja kerran on keksitty, niin ne on tarkoitettu käytettäviksi silloin, kun niitä tarvitaan. Onko se sitten hienoa, jos äidille jää synnytyksestä kamala trauma, joka vie ilon ensimmäisistä kuukausista vauvan kanssa? Ihan vain sen takia, että ei niitä kipulääkkeitä saanut? Lääkkeettömyys tai lääkkeellisyys olkoon jokaisen oma valinta, kummastakaan synnytystavasta ei pitäisi synnyttäjää syyllistää.Sori en jaksanut lukea kokonaan. Ei ole kyse mistään kirkkaimmasta kruunusta ja mulle on ihan sama kuinka joku muu synnyttää tai elää elämänsä. kerroin vaan oman kokemukseni. Musta tuo synnytyskipu on auttanut mua todella paljon elämässäni ja jaksamisessani. Mulle on ihan sama onko jollain kirkkaampi kruunu kuin mulla ja varmasti on. Olen vaan omalta kohdaltani tajunnut että kivun tunteminen on ollut mulle hyväksi ja tulee jatkossakin olemaan. Kiitos.
- Synnyttäjän valinta
hehehheheheh kirjoitti:
Sori en jaksanut lukea kokonaan. Ei ole kyse mistään kirkkaimmasta kruunusta ja mulle on ihan sama kuinka joku muu synnyttää tai elää elämänsä. kerroin vaan oman kokemukseni. Musta tuo synnytyskipu on auttanut mua todella paljon elämässäni ja jaksamisessani. Mulle on ihan sama onko jollain kirkkaampi kruunu kuin mulla ja varmasti on. Olen vaan omalta kohdaltani tajunnut että kivun tunteminen on ollut mulle hyväksi ja tulee jatkossakin olemaan. Kiitos.
Eli upeasti päättelit sen perusteella, mitä itse olit kokenut, että kaikkien muidenkin synnytykset ovat samanlaisia? Etkä vaivautunut vastaustani edes kokonaan lukemaan? Kyllä nyt kannattaisi kuitenkin vähän miettiä, ennen kuin kirjoittaa synnytyskivun lievittämisen olevan lääketeollisuuden hömppää. Hieno homma, että sinulla meni synnytys noin ja sait siitä voimaa, kaikilla ei mene. Enkä nyt viittaa itseeni, oma synnytykseni oli erinomaisen onnistunut sektiosta huolimatta ja koin myöskin supistuskivun jollain lailla upeana kipuna. Minusta on vain käsittämätöntä, että joku ei tajua, että synnytyskipu voi olla myös niin kamalaa, että nainen saa siitä traumat. Mutta naureskele sinä vain...
- etrytry
Synnyttäjän valinta kirjoitti:
Eli upeasti päättelit sen perusteella, mitä itse olit kokenut, että kaikkien muidenkin synnytykset ovat samanlaisia? Etkä vaivautunut vastaustani edes kokonaan lukemaan? Kyllä nyt kannattaisi kuitenkin vähän miettiä, ennen kuin kirjoittaa synnytyskivun lievittämisen olevan lääketeollisuuden hömppää. Hieno homma, että sinulla meni synnytys noin ja sait siitä voimaa, kaikilla ei mene. Enkä nyt viittaa itseeni, oma synnytykseni oli erinomaisen onnistunut sektiosta huolimatta ja koin myöskin supistuskivun jollain lailla upeana kipuna. Minusta on vain käsittämätöntä, että joku ei tajua, että synnytyskipu voi olla myös niin kamalaa, että nainen saa siitä traumat. Mutta naureskele sinä vain...
Enkö kirjoittanut tarpeeksi selkeästi että jokainen toki kokee elämänsä ja asiat omalla tavallaan ja se on aivan ok munkin mielestä. Ymmärrän miksi hoitajat eivät uskalla ohjata tai valistaa synnyttäjiä valtavirran ajatuksia vastaan, koska heitä pidettäisiin sadisteina. Itsekään en hoitajana vastustelisi yhtään jos potilas pyytää lääkettä. En halua tuottaa toiselle kipua pimittämällä lääkettä. Ymmärrän että joidenkin ihmisten kehot voivat anatomisista syistä johtuen kokea kipua herkemmin, mutta mistä kukaan oikeastaan tietää sitä. En mä väitä että mun keho kestäisi kipua mitenkään erityisen hyvin. Kyllä minäkin sen ihan koen ja helvetisti se helvetillinen kipu sattuu, ei siitä mihinkään pääse.
Itse olen kuitenkin todennut omaan kokemukseeni ja tietooni perustuen (hoitaja olen) että minä ainakin haluan mielummin kokea sen kivun ihan aitona. En halua että omat endorfiinit tyrehdytetään lääkkeenannolla joka voi mennä pieleen eikä edes auta tarpeeksi.
No kyl luin koko sun tekstin mut se oli todella vaivalloista kun en jaksaisi lukea noita selityksiä jotka olen käynyt läpi huolellisesti ennen ekaa omaa synnytystäni. Siinä mielessä se kivun tunteminen on auttanut mua elämässä yleensäkin, koska siinä kivun sietämisessä tarvitaan pitkäjänteisyyttä ja päättäväisyyttä. Samaa ajatuskuvioo voi hyödyntää muuallakin.
Olen pahoillani jos koit sektion jotenkin tappiona itsellesi. Olen itsekin syntynyt sektiolla. Jos niitä ei tehtäisi niin porukkaa maailmassa olis huimasti vähemmän. - Synnyttäjän valinta
etrytry kirjoitti:
Enkö kirjoittanut tarpeeksi selkeästi että jokainen toki kokee elämänsä ja asiat omalla tavallaan ja se on aivan ok munkin mielestä. Ymmärrän miksi hoitajat eivät uskalla ohjata tai valistaa synnyttäjiä valtavirran ajatuksia vastaan, koska heitä pidettäisiin sadisteina. Itsekään en hoitajana vastustelisi yhtään jos potilas pyytää lääkettä. En halua tuottaa toiselle kipua pimittämällä lääkettä. Ymmärrän että joidenkin ihmisten kehot voivat anatomisista syistä johtuen kokea kipua herkemmin, mutta mistä kukaan oikeastaan tietää sitä. En mä väitä että mun keho kestäisi kipua mitenkään erityisen hyvin. Kyllä minäkin sen ihan koen ja helvetisti se helvetillinen kipu sattuu, ei siitä mihinkään pääse.
Itse olen kuitenkin todennut omaan kokemukseeni ja tietooni perustuen (hoitaja olen) että minä ainakin haluan mielummin kokea sen kivun ihan aitona. En halua että omat endorfiinit tyrehdytetään lääkkeenannolla joka voi mennä pieleen eikä edes auta tarpeeksi.
No kyl luin koko sun tekstin mut se oli todella vaivalloista kun en jaksaisi lukea noita selityksiä jotka olen käynyt läpi huolellisesti ennen ekaa omaa synnytystäni. Siinä mielessä se kivun tunteminen on auttanut mua elämässä yleensäkin, koska siinä kivun sietämisessä tarvitaan pitkäjänteisyyttä ja päättäväisyyttä. Samaa ajatuskuvioo voi hyödyntää muuallakin.
Olen pahoillani jos koit sektion jotenkin tappiona itsellesi. Olen itsekin syntynyt sektiolla. Jos niitä ei tehtäisi niin porukkaa maailmassa olis huimasti vähemmän.Luit tekstini kokonaan, mutta jostain päättelit, että koin sektion tappiona? :D Huhhuijakkaa... Kuten sanoin, EN VIITTAA ITSEENI, vaan niihin lukuisiin tapauksiin, joissa kivunlievitystä ei ole syystä tai toisesta annettu ja äidille on jäänyt synnytyksestä traumat. Ensimmäinen viestisi oli melkoisen ylimielinen ja ymmärtänyt, näissä muissa viesteissä olet nyt ottanut aika eri kannan kuin aluksi. Hyvä niin.
Ja edelleen: on vähän paha puhua kivunsiedosta ja jaksamisesta, jos itse ei ole joutunut esimerkiksi synnyttämään kolmatta vuorokautta. En ole itsekään joutunut, mutta minulla on tuttuja, joilla niin on käynyt ja kyllä siinä uupuu ihminen kuin ihminenkin niin pahasti, että kivunlievitys on ihan varmasti jossain vaiheessa paikallan. - synnyttäjän valinta
etrytry kirjoitti:
Enkö kirjoittanut tarpeeksi selkeästi että jokainen toki kokee elämänsä ja asiat omalla tavallaan ja se on aivan ok munkin mielestä. Ymmärrän miksi hoitajat eivät uskalla ohjata tai valistaa synnyttäjiä valtavirran ajatuksia vastaan, koska heitä pidettäisiin sadisteina. Itsekään en hoitajana vastustelisi yhtään jos potilas pyytää lääkettä. En halua tuottaa toiselle kipua pimittämällä lääkettä. Ymmärrän että joidenkin ihmisten kehot voivat anatomisista syistä johtuen kokea kipua herkemmin, mutta mistä kukaan oikeastaan tietää sitä. En mä väitä että mun keho kestäisi kipua mitenkään erityisen hyvin. Kyllä minäkin sen ihan koen ja helvetisti se helvetillinen kipu sattuu, ei siitä mihinkään pääse.
Itse olen kuitenkin todennut omaan kokemukseeni ja tietooni perustuen (hoitaja olen) että minä ainakin haluan mielummin kokea sen kivun ihan aitona. En halua että omat endorfiinit tyrehdytetään lääkkeenannolla joka voi mennä pieleen eikä edes auta tarpeeksi.
No kyl luin koko sun tekstin mut se oli todella vaivalloista kun en jaksaisi lukea noita selityksiä jotka olen käynyt läpi huolellisesti ennen ekaa omaa synnytystäni. Siinä mielessä se kivun tunteminen on auttanut mua elämässä yleensäkin, koska siinä kivun sietämisessä tarvitaan pitkäjänteisyyttä ja päättäväisyyttä. Samaa ajatuskuvioo voi hyödyntää muuallakin.
Olen pahoillani jos koit sektion jotenkin tappiona itsellesi. Olen itsekin syntynyt sektiolla. Jos niitä ei tehtäisi niin porukkaa maailmassa olis huimasti vähemmän.Ja pitääpä nyt tarkentaa, mitä tässä hain: sinä kirjoitat sillä oletuksella, että kaikkien synnytyskipu on samanlaista ja eri ihmiset vain kokevat sen eri tavoin. Eihän se ole! Synnyttäjillä supistukset tuntuvatkin aivan eri paikoissa ja aivan taatusti toisten supistukset ovat kivuliaampia kuin toisten. Ei pelkästään niin, että he vain kokevat ne kivuliaampina. Et siis voi päätellä, että sinä vain jaksoit kestää kipua paremmin kuin toiset. Tuo, että onnistuit jostain päättelemään minun synnytykseni olleen jotenkin huono kokemus tai minun kokeneen sektion tappioksi (vaikka juuri kirjoitin aivan päinvastaista) kertoo ehkä siitä, että kuvittelet kaikkien peilaavan tätä maailmaa vain ja ainoastaan omien kokemusten kautta ja rakentavan käsityksen esimerkiksi synnyttämisestä vain siten. Kyllä, pakkohan siinä on subjektiivisia kokemuksiaan apuna käyttää, mutta voi myös ajatella, että koska ne ovat vain omia kokemuksia, en voi tietää, millaista se on toisilla. Minä ja sinä olemme kokeneet vain omat synnytyksemme ja tiedämme, millaista se kipu niissä oli. Toisten synnytyksissä kipu on saattanut olla huimasti pahempaa, eikä pelkästään siksi, että toiset kokisivat kivun eri lailla. Se kipu todella on voinut olla erilaista. Minä en siis kirjoita näin siksi, että olisin kokenut epäonnistuneeni omassa synnytyksessäni tai kokenut sen eri tavalla kuin sinä (ei, itsekin koin supistuskivun hienona kipuna ja synnytyksen voimaannuttavana kokemuksena), vaan siksi, että mielestäni sinä näet synnytyskivun melko kapeakatseisesti, etkä osaa kuvitella sen voivan olla erilaista kuin itselläsi oli.
- sairasta porukkaa
synnyttäjän valinta kirjoitti:
Ja pitääpä nyt tarkentaa, mitä tässä hain: sinä kirjoitat sillä oletuksella, että kaikkien synnytyskipu on samanlaista ja eri ihmiset vain kokevat sen eri tavoin. Eihän se ole! Synnyttäjillä supistukset tuntuvatkin aivan eri paikoissa ja aivan taatusti toisten supistukset ovat kivuliaampia kuin toisten. Ei pelkästään niin, että he vain kokevat ne kivuliaampina. Et siis voi päätellä, että sinä vain jaksoit kestää kipua paremmin kuin toiset. Tuo, että onnistuit jostain päättelemään minun synnytykseni olleen jotenkin huono kokemus tai minun kokeneen sektion tappioksi (vaikka juuri kirjoitin aivan päinvastaista) kertoo ehkä siitä, että kuvittelet kaikkien peilaavan tätä maailmaa vain ja ainoastaan omien kokemusten kautta ja rakentavan käsityksen esimerkiksi synnyttämisestä vain siten. Kyllä, pakkohan siinä on subjektiivisia kokemuksiaan apuna käyttää, mutta voi myös ajatella, että koska ne ovat vain omia kokemuksia, en voi tietää, millaista se on toisilla. Minä ja sinä olemme kokeneet vain omat synnytyksemme ja tiedämme, millaista se kipu niissä oli. Toisten synnytyksissä kipu on saattanut olla huimasti pahempaa, eikä pelkästään siksi, että toiset kokisivat kivun eri lailla. Se kipu todella on voinut olla erilaista. Minä en siis kirjoita näin siksi, että olisin kokenut epäonnistuneeni omassa synnytyksessäni tai kokenut sen eri tavalla kuin sinä (ei, itsekin koin supistuskivun hienona kipuna ja synnytyksen voimaannuttavana kokemuksena), vaan siksi, että mielestäni sinä näet synnytyskivun melko kapeakatseisesti, etkä osaa kuvitella sen voivan olla erilaista kuin itselläsi oli.
Mitäs se sua haittaa jos näkisinkin kapeakantaisesti asiat? "Anteeksi" kun vittasin että koit ehkä sektion tappiona. Sain sellaisen kuvan ihan vaan lukemalla tekstisi. En jaksa tämmöistä tämän enempää vapaa-ajallani, että ei voi sanoa mitään ilman että jokaiseen lauseeseen takerruttaisiin ja aletaan puolustelemaan omaa käytöstään koska se ei ole ollut sellaista minkälaisen kuvan olet sanomisistani saanut että mun mielestä toisten tulisi olla. Hanki vaikka itsetunto itselles. Kyllä välitin susta ihmisenä niin paljon että kiinosti vastasitko jotain vielä. Mukavaa jatkoa.
- Synnyttäjän valinta
sairasta porukkaa kirjoitti:
Mitäs se sua haittaa jos näkisinkin kapeakantaisesti asiat? "Anteeksi" kun vittasin että koit ehkä sektion tappiona. Sain sellaisen kuvan ihan vaan lukemalla tekstisi. En jaksa tämmöistä tämän enempää vapaa-ajallani, että ei voi sanoa mitään ilman että jokaiseen lauseeseen takerruttaisiin ja aletaan puolustelemaan omaa käytöstään koska se ei ole ollut sellaista minkälaisen kuvan olet sanomisistani saanut että mun mielestä toisten tulisi olla. Hanki vaikka itsetunto itselles. Kyllä välitin susta ihmisenä niin paljon että kiinosti vastasitko jotain vielä. Mukavaa jatkoa.
No tämä sinun vastauksesi kertonee lukijoille aika paljon asenteestasi... Sen sijaan, että voisi miettiä asioita vähän laajemmin, pitää suunnilleen haistatella toisille. Ja itsetuntoni on aivan mainio, sen takia pystynkin ymmärtämään myös toisenlaiset kokemukset kuin omani. Hyvää jatkoa sinulle ja toivottavasti pystyt joissain muissa asioissa katsomaan asiaa myös muiden ihmisten näkökulmasta.
- manda
Kiitos kaikille vastauksistanne.
Sain paljon irti tästä ja olen ihan luottavaisin ja rauhallisin mielin menossa synnyttämään kun aika koittaa.
Eilen olin tutustumassa sairaalaan, siitä ei juuri irronnut mitään enkä halunnut ainoana yksinodottajana kysellä kummemmin mitään, ajattelin, että soitan sinne ja kysyn.
Kätilö joka esitteli paikat, antoi sellaisen kuvan että kaikki menee hyvin ja minua kuunnellaan siellä.
Tavaroista sanottiin yleisesti, että edes synnytyksessä tarvittavia tavaroita ei pitäisi vielä sisälle, että ne tulee jättää autoon josta voi mies hakea mitä tarvitaan silloin.
Tuskin mua käännytetään kaukalo ja kassi kädessä takaisin kotiin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 663075
Sinä saat minut kuohuksiin
Pitäisiköhän meidän naida? Mielestäni pitäisi . Tämä värinä ja jännite meidän välillä alkaa olla sietämätöntä. Haluai262143Minä en ala kenenkään perässä juoksemaan
Voin jopa rakastaa sinua ja kääntää silti tunteeni pois. Tunteetkin hälvenevät aikanaan, poissa silmistä poissa mielestä671719Loukkaantunut lapsi on yhä kriittisessä tilassa
Seinäjoella Pohjan valtatiellä perjantaina sattuneessa liikenneonnettomuudessa loukkaantunut lapsi on yhä kriittisessä t251587Tiedän, että emme yritä mitään
Jos kohtaamme joskus ja tilaisuus on sopiva, voimme jutella jne. Mutta kumpikaan ei aio tehdä muuta konkreettista asian161331- 281311
Näin pitkästä aikaa unta sinusta
Oltiin yllättäen jossain julkisessa saunassa ja istuttiin vierekkäin, siellä oli muitakin. Pahoittelin jotain itsessäni61226Mitä, kuka, hä .....
Mikähän sota keskustassa on kun poliiseja on liikkeellä kuin vilkkilässä kissoja281190Taisit sä sit kuiteski
Vihjata hieman ettei se kaikki ollutkaan totta ❤️ mutta silti sanoit kyllä vielä uudelleen sen myöhemmin 😔 ei tässä oik101137Noh joko sä nainen oot lopettanut sen
miehen kaipailun jota sulla EI ole lupa kaivata. Ja teistä ei koskaan tule mitään. ÄLÄ KOSKAAN SYÖ KUORMASTA JNE! Tutu621031