Kiitos vielä kerran että päästit minut irti edellisen keskinkertasuuden kiemuroista. Kumarran syvään ja niiata niksautan.
Nyt olen hyvää vauhtia näpyttellyt uuden version, seitsemännen vai liekö jo kahdeksas yritys. Tällä kertaa otin vanhimmasta neuvosta vaarin :) Kirjoitan siitä minkä tunnen. Tuon totuuden hyväksyttyäni huomaan kuinka helppoa on tehdä tarinasta uskottava.
Nyt olen hyvää vauhtia näpyttellyt uuden version, seitsemännen vai liekö jo kahdeksas yritys. Tällä kertaa otin vanhimmasta neuvosta vaarin :) Kirjoitan siitä minkä tunnen. Tuon totuuden hyväksyttyäni huomaan kuinka helppoa on tehdä tarinasta uskottava.
Vastaukset 9
Vanhimmat
tehdä suuria päätöksiä. Ja tuo sun tekemäsi oli juuri sellainen, suuri ja vaikeakin päätös, luulisin.
Onnea ja menestystä sulle uusiin projekteihisi.
Itse tein juuri tänään oman suuren päätökseni, ja laitoin postin kautta kustantajalle 221-sivuisen käsikirjoituksen. Alun perin mun piti laittaa jo 190-sivuinen versio, mutta nälkä kasvoi syödessä ja näin päädyin tähän vaihtoehtoon.
Kun soitin aamulla kustannusfirman henkilölle, kertoi hän kuluvan useita kuukausia, ennen kuin saan jotain palautetta. Odottavan aika on pitkä...
Harkitsen edelleen myös omakustanteen tekoa.
Mutta niin tai näin, tsemppiä sulle kirjoittamiseen! Saako udella uuden aihetta...
Vuosi sitten jo käytin kustantajalla tuota ensimmäistä ehyttä versioita, ei kolahtanut. Saatuani nipun takaisin huomasin kyllä miksi :)
Aihe on hiukan tavanomaisempi. Henkilöt pysyivät liki samoina, lihoivat kukin henkilökohtaisilla piirteillään eläviksi. Ajankohta on edelleen sodan ajassa, tiiviimmin ja kas kummaa maalaismaisemissa. Eli toin nuo hatarat ihmiset maalle ja heistä kehittyi huomaamatta selkeitä persoonia, muutin henkilöiden suhteita, tein tiiviimmin paketin ja lisäsin omia kokemuksia ja kas kummaa teksti pulppusi ulos liki itsestään, viitisenkymmentä sivua. Tai lopullista versioita reilu satasivua. Kustantajallehan nämä laitetaan niin harvoina versioina että on mihin korjauksensa tekevät.
220 sivua on aikas paljon, toisaalta jos ajattelee niitä tuuleen heitettyjä sivuja tulos olisi raamatun luokkaa.
Nyt uskallan heittää heti maanantaina roskiin viikonlopun tekstit jolleivat ne miellytä. En keräile tekstiä tekstin vuoksi kuten aiemmin tein. En yritä muokata tekstiä joka ei alunperinkään tyydytä. Poistan sen ja kokeilen uutta lähestymistapaa ja vielä uutta, ja lopulta nakkaan koko kohtauksen taivaan tuuliin ja aloitan jostain ihan muusta ja kas loistava teksti saa välillä itsenikin haukkomaan henkeä, tai itkemään tai jotain.
Onnea matkaan ja potku pyllylle, kiva kun joku on edellä, on mihin kurkottaa. Itse toivon saavani paketit postiin jouluksi, tällä kertaa ajattelin laittaa teelmän kaikille sopiville kustantajille. Lehtitalot kopioivat nippuja aikas edullisesti, ajattelin että jollei kukaan kymmenestä kustantajasta huoli teosta voin hautautua todella syvälle pohtimaan miksi se ei kelvannut. Tai toisaalta valita useista jotka tahtovat kustantaa loistavan teokseni :) Itseensä on uskottava, jos aikoo saada jotain aikaan.
Oikein kiva kuulla, mutta mistä ihmeestä te oikein puhutte
monestakin asiasta, mutta tämä keskustelu koskee erästä palautetta, jonka annoin n32:lle.
Yritin olla palutteessani rehellinen mutta tahdikas, ja lopulta siinä kävi näin:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=113&conference=610&posting=22000000004334248
Hieman harmittaa mitä menin tekemään, olin varmaan aivan liian jyrkkä, mutta kenties opimme kaikki tästä jotain?
-hävettää-
Juu juu...ahaa hahaa!
Tähän romuttamon perustamiseen on oikeastaan vain olemassa yksi tie, ja katsoisin sen myös vääjäämättömäksi.
Mutta on olemassa kahdenlaisia romuttajia: ensin ovat ne jotka kasaavat romunsa kekoihin ja kasoihin, hinaavat niitä nurkkiin ja nostelevat hyllyihin. Jos sieltä jotain joskus jonkin uupumiseen keksivät tarvita, on kysymys vain joko hyvästä muistista tai jonkinlaisesta arkistointijärjestelmästä että he löytävät laareistaan sen jota etsivät
Toinen poppoo ovat nämä suuret sulattimot jotka nostelevat kaiken raakin suoraan takaisin masuuniin. Heillä ei ole mitään faktoja mistään, vain kuumaa raaka-ainetta pöntössään ja helvetillinen hiki pönttönsä päällä.
Ehkä tämä ehdotettu hylkään/arkistoin-menetelmä on peräisin älyllisistä aivoista, eikä siten sorru kummankaan ääripään heikkouksiin, vaan kerää kaiken kivan, mutta kitukasvuisen kukkaruukkuihin hetkeksi lepäämään mukavan muovin alle.
On ilo kuulla jonkin sielun sydämen kevenneen :)
...En tosin tiedä onko sielulla sydäntä, mutta olisi sydämetöntä väittää ettei näin olisi.
Mitäköhän tässä viinissä oikein on :)
Kirjoitit:
"Itseensä on uskottava, jos aikoo saada jotain aikaan."
Juuri näin se on nähtävä. Kukapa sinuun uskoo, jos et itse sitä tee.
...ja ihan muuta...
Suomi pistää kovasti kampoihin Kanadalle... eka erä 1-1, toinen 2-2, kolmannen puolivälissä 3-2 Kanadalle.
ihmettelinkin moista ajankohtaa vastauksessa, sehän oli peliyö :)
Älä turhaan harmittele arvosteltuasi tekstini. Tiesin kaikki mikä siinä mätti mutta en uskonut, kun oli niin kiiru saada jotain aikaan.
Joskus on pakko päästää totaalisesti irti edellisestä jotta voi jatkaa. Ja vielä huomautuksena, en minä aihetta kokonaan kuopannut, muutin vain 90% ympäristöstä ja henkilökemioista ja tapahtumista. Se toimi teksti on tuoretta ja siinä on itua.
En vilkaissutkaan ainoatakaan valmista sanaa aloittaessani tätä uutta versioita, kaikki tieto on päässäni, nyt kaivellessa samat tiedot tulevat hiukan paremmassa muodossa näytölle.
Omenan ojentaisin jos vastaan tulisit.
viimeisen lauseesi johdosta vanhus on hämillään.
Omenat, kuten myös muut vastaavat hedelmät sekä samankaltaisiksi luokiteltavat positiiviset kurinpitotoimet ovat kovasti tervetulleita, jopa suotavia.
-odottaen (virtuaali)kontaktia-