Ostin juuri ensimmäisen digikamerani ja näitä viestejä lukiessani tajusin mahdollisesti tehneeni virheen sijoittaessani rahani HP Photosmart 735:een. Tuon kameran kanssa on kuitenkin tultava toimeen, joten nyt olisin kiinnostunut tietämään, miten saan siitä parhaimman hyödyn. Kuvaan korkeintaan viisi kertaa vuodessa, lähinnä ulkomaanmatkoilla ja perhetapahtumissa eli en mitään ihmeellistä kameraa tarvitsekaan.
Kameran kanssa ostin samaan aikaan lisää muistia (256MB), mutta akkuihin tai kameralaukkuun (tarvitaanko muutakin?) en ole vielä sijoittanut. Laukun nyt varmaan saan ostettua ihan omatoimisestikin (toki hyviä vinkkejä otetaan vastaan), mutta nuo akut mietityttää. HP:n kamerat vievät ymmärtääkseni paljon virtaa, joten millaiset olisi kunnon akut ja mistä niitä saisi, onko esim. joku hyvä nettikauppa? Hintaluokka suunnilleen?
Lisäksi kiinnostaa kuvien teettäminen paperiversioiksi. Millaiset asetukset kamerassa pitäisi olla, että kuvien laatu olisi edes lähellä perinteisen filmikameran kuvia? Riittääkö kaksi tähteä, vai täytyykö kuvata kolmella? Kuvista haluaisin niitä normaaleja kymppikuvia.
En todellakaan tiedä digikameroista mitään, joten pahoittelen näitä alkeellisia kysymyksiäni. Olisi silti mukava, jos joku vaivautuisi vastaamaan. :o)

Vastaukset 4
Vanhimmat
Olen näköjään varsinainen tekniikan ihmelapsi, kun sain edellisessä viestissä nimimerkin ja otsikon väärin! :o)
Kaipa tuollakin kameralla pärjää, vaikka ehkä parempiakin olisi ollut tarjolla. HP:sta kuulemieni juttujen perusteella värien luonnottomuus saattaisi olla pahin puute (vihertävä taivas ym.), eli ehkä kehitykseen ei kannata viedä kuvia suoraan kortilta, vaan käsitellä ensin tietokoneella. Selvinnee paremmin räpsimällä kuvia reilusti koemielessä erilaisissa valaistusolosuhteissa ja eri asetuksilla.
Muistin puolesta uskoisin, että 256Mb on varmasti riittävä eikä kuvia ottaessa kannata laadusta tinkiä. Kolmella tähdellä vaan ja isossa koossa, jos kortille kerran menee. Eipähän harmita sitten jälkeenpäin, jos haluaa rajata pienemmäksi tai muuten muokata.
735:een taitaa mennä 2 kpl AA-kokoisia akkuja, eikö? Kannattanee hankkia 4:n NiMH-akun ja laturin paketti, jolloin on aina toinen pari akkuja valmiina. Laturit pystyvät yleensä lataamaan 2 tai 4 akkua kerralla. Kapasiteettia on akuissa hyvä olla yli 2000mAh. Muistaakseni Anttilastakin sai kohtuuhintaan Haman 4x2300 mAh akut laturin, jossa oli vielä ylilatauksen suoja ym. hyviä ominaisuuksia. Verkkokauppojen postikulujen takia säästö jää tämänhintaisissa tuotteissa pieneksi, joten lähtisin ihan liikkeistä etsimään. Marketeista löytyy, tai Gigantista tai...
Kiitos avustasi!
Nyt pitäisi vielä selvittää, miten tuota kuvan kokoa saa muutettua.. En ole löytänyt mitään sellaisia asetuksia, joista pystyisi valitsemaan sen koon eli mahtaako tulla jotenkin automaattisesti?
Lukaisepa tuo, jos et vielä ole lukenut:
http://macsanomat.com/nayta.php?id=2017
Lienee samasta kamerasta ja kuten muistelin, tuolla ei voi ottaa kuvia kuin kahdessa koossa, eli täysillä pikseleillä tai lähes käyttökelvottomassa 640x480 -koossa. Jostain valikoiden hämäristä se valinta pitäisi varmaankin löytyä.