Jatkuva sairastelu... poissaolokohtaukset, pahoinvointi ja muistin sekä ymmärryksen väheminen tuonut masennusta ja tuskaa. Koko elämä yhtä taistelua siitä mikä on edes totta ja mitä tuli eilen edes tehtyä/puhuttua?
Koulu kaatuu loppu suoralla kun en muista mitään ja kaikki käymäni keskustelut henkilöiden kanssa unohtuu puolessa päivässä. Elää nyt perhe-elämää itsensä kanssa joka valuu pikkuhiljaa "toiseen ulottuvuuteen" eikä jaksa tehdä enää mitään. Elää vaan omassa epimaailmoissa.
Muilla varmaan samanlaisia tarinoita? Avautukaa rohkeasti. Minä jaksan ainakin lukea.
Koulu kaatuu loppu suoralla kun en muista mitään ja kaikki käymäni keskustelut henkilöiden kanssa unohtuu puolessa päivässä. Elää nyt perhe-elämää itsensä kanssa joka valuu pikkuhiljaa "toiseen ulottuvuuteen" eikä jaksa tehdä enää mitään. Elää vaan omassa epimaailmoissa.
Muilla varmaan samanlaisia tarinoita? Avautukaa rohkeasti. Minä jaksan ainakin lukea.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Ketjusahaaja kirjoituksesi oli kuin omasta elämästäni. Itse olen jo mlettinyt eroavani perhe-elämästä. Haluaisin asua yksin. En jaksaisi tavata ketään ihmisiä. Pitääkö ruveta erakoksi. Ajatukset pyörivät vain epin ympärillä.
En tiedä epilepsiasta mitään. Mikä epilepsia aiheuttaa tuollaisia oireita? Tulevatko ne esille EEG:ssä ? Voiko jokin ärsytys laukaista olon? Voiko 8 vuotiaalla olla myös tuollaista? Jos voi niin sen ikäisellä onkin vaikeata kuvailla oireitaan, kun ei ole oikeastaan kokemusta siitä mikä on "normaali" tila ja verrata siihen. Annetaanko tuohon lääkkeitä ?
Minkä ikäisenä teille on nuo oireet ilmaantuneet?
Hyvin kurjalta kuulostaa.
itselleni tuli oireet heti epilepsiaan sairastumisen jälkeen. Reilu kaksi vuotta sitten.
Kyllä ne ajatukset pyörii jatkuvasti epilepsian ympärillä. Kohtauksettomat jaksot kestävät korkeintaan kaksi viikkoa ja sen jälkeen taas rytisee ja oikein urakalla... ja yleensä monta päivää putkeen. Yritän olla kohtausten jälkeen vain mahdollisimman hiljaa ja puhumatta siitä kuinka paljon ottaa päähän ja ahdistaa. Tuntuu siltä, että kukaan läheisistäni ei enää jaksa kuunnella mitään mikä liittyy sairauteeni.
Itse olen sairastanut ohimolohkon epilepsiaa 18v. lähtien. olen nyt 33v. Kaikki oli melkein 10v. aivan hallinnassa. sain joskus kohtauksen keskellä yötä tosi harvoin ja sekin oli vaan pientä kouristamista. Kaikesta huolimatta halusin vaihtaa lääkkeet koska alkuperäiset lihotti ihan tolkuttomasti. Siitä se sitten alkoi. Aloin saada grand mal kohtauksia keskellä päivää jne... Vaikka lääkitys vaihdettiin vanhaan takaisin kaikki meni päin helvettiä klokoajan ja nyt tässä on etsitty sopivaa lääkecoctailia yli puolivuosikymmentä. Ajelin vaarallisia kolareita lääkevaihdoksen alussa perhe kyydissä ja muutenkin mulla oli tosi iso asenneongelma asian kanssa. Nyt päätäni tutkitaan voitausuunko ratkaisu löytyä kirurgisilla toimenpiteillä. Pelkään ihan helvetisti. Sekä leikkausta että kohtauksia. En uskalla lähteä lasten kanssa kotoa mihinkään ilman aikuista seuraa, olen kokoajan jonkinlaisessa masennustilassa ja ajattelen kokoajan vain sairauttani. Oireita on tosi paljon. Muistiongelmat, psyykkinen tasapaino on hukassa jne. Kohtauksia saan parin kuukauden välein, välillä useamminkin. Jos joku haluaa vertaistukea ja antaa sitä niin kirjoittele. tiedän aiheesta melko paljon.