Suomessa kohistaan nyt siitä, kun venäläiset ovat vakoilleet Suomen ulkoministeriötä jo vuosia ja ilman, että kukaan suomalainen viranomainen ei ole tiennyt mitää.
Ja sitten Suomea sanotaan yhdeksi edistyneimmäksi tietotekniikan maaksi. Minkäköhän takia?
Sitä vaan tässä tulee funtsineeksi, että mitäköhän ne venäläiset oikein vakoilevat täällä?
Venäläisethän ovat jo soluttautuneet Suomeen kaikkialle ja kaikille elämän aloille, että luulisi niiden jo tietävän kaiken Suomesta ja suomalaisista.
Joskus tuntuu siltä, että veli venäläiset valloittavat Suomea kaikessa hiljaisuudessa ikään kuin sisältä päin. Ja Suomen viranomaiset katsovat vain päältä, kun niin tapahtuu.
Miksi kutsun heitä veljiksi. No siksi, että aikanaan Prahan kansan nousun aikaan joskus 1960-luvulla, kun venäläiset jyräsivät Prahaan pitämään järjestystä tsekit sanoivat, kun heiltä kysyttiin, että ovatko venäläiset heille ystäviä vai veljiä, että tietty veljiä, koska veljeä ei voi valita, mutta ystävät voi.
Näinhän se on täällä Suomessakin.
Muuten sen vakoilemisen taidon venäläiset kyllä osaavat. Neuvostoliiton aikana kerrottiin, että kun venäläiset rakensivat esim. jollekin ulkomaalle lähetystörakennusta, niin betonin sekoitussuteet olivat kaksi osaa betonia ja yksi osa mikrofooneja.
Lopuksi on sanottava, että kyllä Suomen viranomaiset ovat tosi sinisilmäisiä hölmöjä, kun naapuri vakoilee meitä vuosia ja vasta kun ruottalaiset kertoo meille, hei teitä vakoillaan, herätäänh siitä ruususen unesta.
Veli venäläinen vakoilee
5
74
Vastaukset
- mussuttelija
Mehän myydään veli venäläisille rantoja ja kiinteistöjä ihan vapaaehtoisesti, vaikka vastavuoroisesti emme saa Venäjällä tuollaista kauppaa käydä.
- löp. läp, lää.
Tietysti "kohistaan". Aiantuntijatkaan eivät vielä tiedä, mistä vakoilu tulee. Katsotaan ensin.
- Jokopahan siellä
rakas naapurimme taas suunnitelmia laatii sadantuhannen miehen pään menolsi.
- Katleija
Kun tällaiset menetelmät ovat käytettävissä kuin nykytekniikka on, olisihan enemmän kuin outoa ettei niitä käytettäisi vakoiluun. Ainahan on vakoiltu ja ollut vakoilijoita ja kaksoisvakoilijoita, James Bondeja sekä Mata Hareja.
Ellei iso Venäjä meitä vakoilisi niin ihme tuo olisi. Eihän sillä ole ystävyyden kanssa mitään tekemistä. Kaikkihan vakoilevat, eikö Suomi sitten ymmärrä vakoilla, niinkö olemme sinisilmäisiä ja luottavaisia, ihan turhaan.
Totta kai kun paljastuu verkkovakoilu, nousee kohu ja media saa raaka-ainetta taas myllyynsä. Nyt sitten syytellään yksiä jos toisia, miksi ei ole kerrottu sille taholle ja miksi ei itse havaittu, kun muualta meille kerrottiin jne...
Nyt onkin sitten ydinkysymys saadaanko selville mikä taho on tämän vakoilun takana. Kuullaan ja nähdään, nyt vaan uotellaan. Katleija kirjoitti:
Kun tällaiset menetelmät ovat käytettävissä kuin nykytekniikka on, olisihan enemmän kuin outoa ettei niitä käytettäisi vakoiluun. Ainahan on vakoiltu ja ollut vakoilijoita ja kaksoisvakoilijoita, James Bondeja sekä Mata Hareja.
Ellei iso Venäjä meitä vakoilisi niin ihme tuo olisi. Eihän sillä ole ystävyyden kanssa mitään tekemistä. Kaikkihan vakoilevat, eikö Suomi sitten ymmärrä vakoilla, niinkö olemme sinisilmäisiä ja luottavaisia, ihan turhaan.
Totta kai kun paljastuu verkkovakoilu, nousee kohu ja media saa raaka-ainetta taas myllyynsä. Nyt sitten syytellään yksiä jos toisia, miksi ei ole kerrottu sille taholle ja miksi ei itse havaittu, kun muualta meille kerrottiin jne...
Nyt onkin sitten ydinkysymys saadaanko selville mikä taho on tämän vakoilun takana. Kuullaan ja nähdään, nyt vaan uotellaan.Entäs EU-maiden sisäpiirin vakoilu? Käsitin, että Usa siinä yllätettiin hiukan nolosti, housut kintuissa. Nyt myös Esjanjan parlamentin tiedosta on vakoiltu.
Äsken uutisissa kerrottiin, että korkealuokkaisia vakoilun mahdollistavia tiedostoja myydään lähes jokaiselle soveltuvaan hintaan. Tämä on vasta alkua mitä edessä on.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 2257520
Etsin vastaantulevista sua
Nyt kun sua ei oo, ikävöin sua niin v*tusti. 😔Jokaisesta etsin samoja piirteitä, samantyyppistä olemusta, samanlaista s454940- 594762
- 753428
Kaikesta muusta
Mulla on hyvä fiilis. Mä selviän tästä ja sit musta tulee parempi ihminenkin. Ainut, mitä mun pitää nyt välttää on se ko162005Tekis mieli lähestyä sua
Mutta pelkään että peräännyt ja en haluis häiritä sua... En tiedä mitä tekisin olet ihana salaa sua rakastan...💗301880- 311819
Ajatteletko koskaan
Yhteisiä työvuosia ja millaista silloin oli? Haluaisin palata niihin vuosiin 🥹441677- 371598
- 1481347