Frendi osti tuossa asunnon Kalliosta. Hinta oli 140 000 euroa, mutta olihan kyseessä sentään kaksio. Neliöhinnaksi muodostui kohtuulliset 3400 euroa, mikä ei poikkea juurikaan alueen hintatasosta.
Kaverini kämpässä on 2 m2 kokoinen vessa, josta puolet vie kylpyamme. Pesukonetta ei siis voi käyttää, vaan on käytettävä alakerrassa olevaa yhteispesukonetta - jos se sattuu olemaan kunnossa. Toki käyttäjiä riittää, joten jonottaminen koneelle tulee olemaan arkipäivää.
Mutta asiaan. Kaverini bruttopalkka on noin 2200 euroa. Laskin hänen ilokseen piruuttani, kauanko menee, ennen kuin hän lyhennyksillään on maksanut 2 m2 vessansa itselleen.
Lasketaanpa. Hän lyhentää lainaansa 400 euroa kuussa, loput rahat menevät korkoihin ja muuhun elämiseen. 3400 euroa x 2 / 400 euroa = 17, eli näin monta kuukautta hän maksaa pelkkää vessaansa.
17 kuukautta on melkein puolitoista vuotta. Puolitoista vuotta hän raataa niska limansa saadakseen kaksi v**un neliömetriä lattiaa hikisten lättäjalkojensa alle. 17 kuukautta siitä ilosta, että ei voi muuttaa putkirempan tieltä pois, vaan sen alle täytyy jäädä kärvistelemään.
Hullua porukkaa nää ihmiset. Sanoohan sen järkikin, ettei kaksi neliömetriä lattiapinta-alaa rähjäisessä prolealueen kerrostalonmurjussa voi olla puolentoista vuoden raadannan väärti!
Mahtaako missään muualla asua kansaa, jota pissataan yhtä raskaasti silmään asuntoasioissa kuin suomalaisia? Tuskinpa vain.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Mun uusi asunto, rakennettu ja ostettu 2003, oli neliöhinnaltaan 2000€.
Pakkoko on muuttaa Kallioon, ja jos on niin ehkä neliöhinnalle on hyvät perusteet. Mulle Helsingissä on liian kallista, ainakin joillain alueilla.
P.S. En usko tuota neliöhintaa.
kallion tyypillinen toteutunut neliöhinta on tällä hetkellä 2.400 - 2.700 €
Nonniin, kaverisi on raatanut puolitoista vuotta, ja sitten hänellä on jo oma vessa.
Jos sinä asut vuokra-asunnossa, et puolentoista vuoden raadannan jälkeen omista edes sitä vessaa. Et edes sitä pönttöä. Sitä paitsi, nykyisellä korkotasolla omassa asuminen on vieläpä reilusti edullisempaa, kuin vuokran maksaminen. Eli vähemmällä työllä ansaitsee siinä sivussa itselleen vessaa.
Ketähän tässä kustaan silmään ja kumpaanko?
Tietysti Savukoskelta tai Karigasniemeltä saisi kahden neliömetrin vessan paljon halvemmalla...
Nyt oot ymmärtänyt väärin. Ei jutun ydin ole että tarvitsee täysin omistaa sitä vessa. Riittää että siitä omistaa sen verran että voi määrätä sen kohtalosta ja tarvittaessa myydä sen vaikka pois tai tehdä siitä saunan. Ei haittaa siis että osa vessasta on lainan varassa vaikka seuraavat 50 vuotta.