pennun paino?

neuvoja vailla

Eli meidän poika painoi tullessaan 7 viikkoisena vain vähän reilut 3 kg. Nyt ollut reilun viikon meillä ja painoa on 4,2 kg. Pentu oli selkeästi pienemmästä päästä pentueesta, ei siis se joukon vahvin alfa. Paino vähän huolettaa, kun olen nyt lukenut miten monen lappispentu on saattanut painaa jo päälle viisi kiloa 7 vko iässä. Energiaa riittää ja muutoin pentu voi hyvin, ruokahalu kunnossa! :D Ollaan ruokittu neljä kertaa päivässä kasvattajan ohjeiden mukaan. Pennun nappuloita joka aterialla liotettuina, aamulla ja lounaalla lisänä vähän piimää tai raejuustoa sekä vähän kaurahiutaleita. Aamulla on myös tilkka ruokaöljyä ruuan seassa. Päivä ja iltaruokaan on lisätty ruokalusikallinen jauhelihaa. Makkaraa ollaan pienitty pienen pieniksi herkuiksi kaikki herkku kaluttavat, ym. Miltä kuulostaa? Nappuloita tosiaan noin desi kerralla. Ei pitäisi olla käyttölinjainen mitä vanhempia nähtiin, emosta vaikeampi arvella kokoa kun tissit ja maha roikkuu mutta isä oli melkonen rotisko :D

1

224

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • samathommat

      ihan huoletta voit olla. soppelin kokoiselta kuulostaa, ainakin meidän labbiksen paino noin pienenä pysyi monesti viikon tai kaksikin melkein samana, sitten tuli aina pyrähdyksiä. kun koira syö hyvin, ei hätää. matokuurit on varmasti kunnossa? voit seurata myös ulosteen määrää. liikaa ruokaa on turha antaa, jos se alkaa tulla niin sanotusti läpi. itsekin tuskastuin ja aloin antaa enemmän ruokaa näiden kasvuttomien viikkojen aikana, mutta huomasin äkkiä että alkoi vaan kakkailla lukuisia kertoja päivässä painon siitä kummemmin nousematta. labbis on hyvässä kuosissa kun kylkiluut tuntuvat helposti, mutta eivät suorassa seistessä näy. kyllä se kuule kerkiää kasvaa vielä, jossain vaiheessa voi tuntua että loppuisi jo :D

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      110
      2331
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      27
      1085
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      932
    4. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      105
      930
    5. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      597
      887
    6. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      855
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      85
      770
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      680
    9. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      69
      664
    10. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      31
      656
    Aihe