Perintöä tulossa

Tätini on testamentannut minulle, hän kertoi sen.
Olen 50v. vanhapiika. Mieltäni askaruttaa tälläinen ajatus, voinko nyt jo tehdä siitä tulevasta testamentin?
En nimittäin halua ,että sisarukseni minun kuoltuani saisivat sen osuuden. Eikä kukaan muukaan sukulaisistani.
Miten on ,jos olen kuollut silloin kun testamentti tulee minulle? Kuka siinä tapauksessa minut perii? Meneekö testamentti siinä tapauksessa kohdaltani ohi?
3191
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ainoastaan elossa oleva voi periä.

Ja niin kauan kuin täitisi ei ole kuollut, ei ole olemassa mitään perintöä jonka sinä voisit testamentata kenellekään.

Jos kuolet ennen tätiäsi ja hän on tehnyt hyväksesi testamentin eikä muuta sitä kuoltuasi, sinun lapsesi olisivat sijaantuloperillisiäsi (katso Perintökaari:

6 §.

Jos testamentin saaja kuolee ennen kuin hänen testamenttiin perustuva oikeutensä on tullut voimaan tai jos testamenttia ei muutoin voida hänen kohdaltaan panna täytäntöön, tulevat hänen jälkeläisensä hänen sijaansa, mikäli heillä olisi ollut oikeus periä testamentin tekijä.)

Koska sinulla ei ole lapsia, toimitaan tätisi kuoltua kuin testamenttia hyväksesi ei olisi ollutkaan. Eli tätisi perintö jaetaan hänen perillistensä kesken , joihin myös sinun sisaruksesi kuuluvat (olettaen tietysti että kyse on heidänkin tädistään, etkä "sisaruksilla" tarkoita sisaruspuolia tms.)

Tätisi voi välttää tuon tekemällä testamentin joka määrää mitä hänen omaisuudelleen tapahtuu jos testamentinsaaja kuolee ennen häntä.

Itse et voi tehdä asian eteen mitään.

Äänestä

Sait jo hyvän vastauksen. Täydennän sitä hieman.

>>Tätini on testamentannut minulle, hän kertoi sen.
Olen 50v. vanhapiika. Mieltäni askaruttaa tälläinen ajatus, voinko nyt jo tehdä siitä tulevasta testamentin?

Äänestä

"voinko nyt jo tehdä siitä tulevasta testamentin?"

Kyllä voit tehdä valmiiksi kaiken varalle, mutta testamenttisi on pätemätön siltä osin mitä et todellisuudessa omista kuollessasi. Joten testamentin tekemisen suhteen ei pitäisi olla suurta ongelmaa, koska ei siinä tarvitse mainita mistä omaisuuserät tulee tai sitten yksilöi ne ehdollisesti, mutta se voi tietysti vaikuttaa testamentin pätevyyden tulkintaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ongelmat kirjoitti:

Tätini on testamentannut minulle, hän kertoi sen.
Olen 50v. vanhapiika. Mieltäni askaruttaa tälläinen ajatus, voinko nyt jo tehdä siitä tulevasta testamentin?
En nimittäin halua ,että sisarukseni minun kuoltuani saisivat sen osuuden. Eikä kukaan muukaan sukulaisistani.
Miten on ,jos olen kuollut silloin kun testamentti tulee minulle? Kuka siinä tapauksessa minut perii? Meneekö testamentti siinä tapauksessa kohdaltani ohi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu