Lapset eivät aina ymmärrä

Moni uuden ihastuksen matkaan lähtenyt ja siksi perheensä jättänyt joutuu maksamaan teostaan sen hinnan, että välit viilenevät omien lasten kanssa. Lasten myötätunto on usein sen jätetyn puolella ja ovat loukkaantuneita hänen puolestaan. Tiedän eräänkin teini-ikäisen tytön, joka ei ole suostunut tapaamaan isäänsä eikä tämän uutta naista kolmeen vuoteen, kun isä hylkäsi hänen äitinsä tuon toisen naisen vuoksi. Tyttö oli tuolloin 14-vuotias ja nyt jo 17 eikä vieläkään halua olla isänsä kanssa tekemisissä. Ja tytön äiti ei ole millään tavoin estellyt tai kieltänyt tyttöä tapaamasta isäänsä, vaan jopa rohkaissut häntä pitämään isäänsä yhteyttä. Mutta tyttö on itsepäisesti kieltäytynyt kaikesta yhteydenpidosta. Kun tyttö hiljattain kuuli, että isänsä ja hänen uuden naisensa suhde on alkanut rakoilemaan ja menemään takapakkia, hän oli avoimen vahingoniloinen ja ilmoitti, että vaikka isänsä eroaisikin uudesta naisestaan, ei hän siltikään halua isäänsä enää nähdä. Aika tylyä.

Usein tällaisissa tapauksissa jättäjä ja hänen uusi kumppaninsa syyttelevät sitä jätettyä ex-puolisoa ja väittävät, että hän on käännyttänyt lapset heitä vastaan. Joskus näin voi ollakin, mutta ei läheskään aina. Varsinkin teini-ikäiset nuoret voivat olla hyvin ehdottomia ja hieman mustavalkoisiakin ja tehdä tuollaisen ratkaisun ihan itse. Ilman, että hylätty puoliso heitä siihen mitenkään painostaa tai yllyttää. Mutta ehkä perheensä jättäjän on helpompi vierittää syy tilanteesta jätetyn ex-puolison niskoille kuin kohdata se totuus, että on menettänyt oman lapsensa luottamuksen ja kunnioituksen.
14260
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Aivan, näinhän se on. Välit omaan lapseen pystyy pilaamaan lukemattomilla tavoilla. Ja tuokin on juurikin yksi niistä.

Korjaten tekstiäsi, niin syy ei niinkään ole siinä, että toinen osapuoli lähtee suhteesta vaan pikemminkin siitä, miten sen eron hoitaa ja millä tavalla ylläpitää sitä omaa rakentavaa suhdetta lapsiinsa ja asialliset välit entiseen puolisoonsa.
Nämä on niitä kipukohtia, joissa yleensä mennään pieleen ja välit tulehtuvat joista myös lapset kärsivät.

Mutta tapauksia on monia ja erilaisia. Sinun tapauksessasi kerrtot tytöstä, joka ei halua olla tekemisissä isäänsä. Isä on todennäköisesti toiminut hyvin väärin ja huonosti, kun on noin mennyt pilaamaan suhteensa lapseensa.

Itse tiedän näitä tapauksia myös, mutta tiedän myös tapauksia, joissa lapsi haluaisi muuttaa etävanhemman luokse. Ei sen vuoksi, että lähivanhemmassa olisi jotain vikaa. Vaan ihan vaan oman tahdon puolesta.

Niissä asioissa, mitä tulee lapsiin, heidän tunteisiin ja muihin käytännön asioihin, tulee olla hyvin tarkka ja varovainen. Jokainen tapaus, jokainen lapsi, jokainen ero ja jokainen vanhempi on oma tapauksensa ja siksi käsiteltävä omana tapauksenaan. Lapset voivat joutua kärsimään myös tästä ulkopuolisten yleistyksistä , aikusten luomista ennakkokäsityksistä, ja manipuloinnista. Asenteet ja arvot on ohjattavissa ja istutettavissa. Yhtälailla kun esimerkiksi rasismi. Ennakkoluuloinen asenne on vahingollinen.

"Usein tällaisissa tapauksissa jättäjä ja hänen uusi kumppaninsa syyttelevät sitä jätettyä ex-puolisoa ja väittävät, että hän on käännyttänyt lapset heitä vastaan"

Et voi missään nimessä sanoa noin. Voit sanoa ainoastaan TÄSSÄ tapauksessa. Se, että itse sorrut ennakkoasenteisiin, yleistykseen ja lokerointiin, luot vahingollista ympäristöä muille erolapsille ja eroperheille. Koitat maalata omaa näkemystäsi vallitsevaksi. Yrität istuttaa omaa pahaa oloasi tarttumaan muihin.

Itse en tunne yhtäkään en nykyistä, en uusikkoa enkä eksääkään, joka syystä tai toisesta mustaaalaisi, haukkuisi tai millään muullakaan tavalla hankaloittaisi kenenkään välejä. Ehkä sinä olet jäänyt jumiin siihen lumikin pahaäitipuoli atuun, kun noin kovasti kaikki uusi on pahaa.

Äänestä

Juuei näin se on. Ei ole lasten ja exän syy jos isä ei halua lapsiaan nähdä, on vaan helppo syyttää äitiä kaikesta. Varsinkin jos uusi nainen on kuivoissa mukanva, niin siitä se sotku lähtee vyörymään.

Meillä täysin vieas nainen rikkoi pehreemme, ja meitä syytetään siitä, että me rikoimme perheen, miehän on aina syytön ja uusi suhde.

Meillä vapaasti on mies saanut lapsia tapailla, se on ollut hänen omassa halussaan kiinni, mutta hänen naisillaan ei ole mitään asiaa meille ja lasten lähelle. Mies on kyllä pitänyt huolen ettei olekkaan. Mutta kaikkea ei lastenkaan tarvi sietää, joten hyvin kirjoitit.
Alussa jopa muistutin ja yritin että isä tapaisi lapsia, mutta eihän se ole minun asia, ei ketään voi pakottaa. Syy oli sitten niissä naikkosissa, he kun eivät saaneet olla meidän kotona eikä lasten kanssa, niin ei mieskään... kiristystä sanon minä, naikkonen kiristi miehen pois omilta lapsiltaan.

Yleensäa sita hoituu aina niin kauan hyvin kunnes uusi tulee ne sotkemaan, sitten alkaa kaikki mennä pieleen. Enkä ole ainoa joka on huomannut sen... niitä on monta, kun uusikko kirristää miehen jättämään omat lapset. Sitä ei vaan haluta nähdä, kuka se nyt itseään syyttelemään.

Äänestä
  • Noh, noh. Yhtälailla näitä lapsien (ja parisuhteen) hylkääjiä ja laimimnlyöjiä löytyy naisväestöstä. Ei nyt aleta ihan sekoilemaan.

    Äänestä

  • Meillä lapset käy isällään jokatoinen vl ja myös lomilla ei tulis kuuloonkaan et exä kävis minun luona tapaamassa lapsia, ei nykyinen miehenikään sellaisesta tykkäis, ja yleinen käytäntöhän on niin et lapset käy etällä olisitte mies tai nainen.
    Vuosi takaisin exäni oli löytänyt naisen itselleen ja nyt ne on muuttaneet yhteen ostivat talon ja lapset tykkää käydä siellä nyt enempi, kun ovat omakotitalossa ja se nainen on kuulemma kiva, ja olen minäkin jo hänet tavannut.
    En ole monenkaan ihmisen kuullut rajoittavan lasten suhteita vanhempiinsa, minä ainakin heittäisin sellaisen ihmisen pihalle, joka näin tekis.

    Äänestä

  • Kiristystä kyllä, mutta sinun puolelta lässy.

    Äänestä

Juu tiedän yhden nelikymppisen, joka oli aikanaa hyvin katkera isälleen tämän erottua äidistä. Katkaisi kaikki suhteet isäänsä ja syytti kaikesta. Nyt kahteen kertaan itse eronneena ehkä voisi kuvitella ymmärtävänsä vähän paremmin, mutta ei silti ole antanut isälleen anteeksi. :) Isää tai äitiä on helppo syyttää, mutta elämä opettaa..

Äänestä
  • Otappa huomioon, että voi olla että ero ei johtunut hänen omasta tahostaan, monesti sitä aina naista syytellään, voihan olla että hänet on jätetty kahteen kertaan.

    Äänestä

  • mietippä sitä kirjoitti:

    Otappa huomioon, että voi olla että ero ei johtunut hänen omasta tahostaan, monesti sitä aina naista syytellään, voihan olla että hänet on jätetty kahteen kertaan.

    Niin ja voihan olla että "moni kakku päältä" ei kirjoittanut edes naisesta.

    Äänestä

Jaa. Mä olin 7-vuotias kun vanhemmat erosivat, ja ymmärsin kyllä että toinen vanhempani oli rakastunut johonkin toiseen ja siksi erottiin. Tietysti se oli ikävää, mutta en ajatellut että siinä tilanteessa ei pitäisi erota. Kumma jos joku teini-ikäinen ei tätä tajua, jos ekaluokkalainenkin tajuaa.

Äänestä

Ei pidäkkään lasten ymmärtää että isä hylkää. Se ei ole mikään kunnia-asia isän puolelta, eikä sitä pidä hyväksyä vaikka onkin isä.
Äitien oletetaan vaan kehuvan kuinka ihana isä on ja puolustavan miehen tekosia, vaikka teksi mitä tahansa niin isästä pitäisi sanoa vaan hyvää. Onko isän teko oiekin että sitä pitää lapsille kehua? Eihän elämässä asiat mene niin, että pahat asiat ovat hyviä.

Virheitä saa tehdä, mutta ei niitä tarvi lapsille puolustella, asiat pitää kertoa niinkuin ne on. JOs isä lapset hylkää, se pitää sanoa eikä kaunistella asiaa.

Jos miehestä ei itsestään ole siihen etttä kertoo lapsille, että juu läysinpä ihanannaisen, nyt jätän äitinne ja teidät... niin se on äidin tehtävä. Lapsille ei valehdella asioita, jotka koskee heitä.

Äänestä
  • Just näin!

    Ja jos äiti on vielä isän kanssa naimisissa ollessaan paneskellut vieraan miehen kanssa kun väitti olevansa töissä tai työmatkalla, ei sitäkään pidä lapsille kaunistella!

    Virheitä saa tehdä, mutta ei niitä tarvi lapsille puolustella, asiat pitää kertoa niin kuin ne on. Jos äiti tekee huorin ja ajaa isän ulos kodista, ja haluaa lapsistakin eroon vähintään joka toiseksi viikoksi että saa rauhassa panna uutta miestä, se pitää sanoa eikä kaunistella asiaa.

    Jos äidistä ei itsestään ole siihen että kertoo lapsilla, että juu löysinpäs ihanan miehen, nyt jätän isänne ja teidät...niin se on isän tehtävä. Lapsille ei saa valehdella.

    Ja mainittakoon vielä sekin, ettei lapsilla ole velvollisuutta eikä pakkoa nähdä sitä äidin uutta panokaveria. Jos se uusi mies muuttaa sinne äidin luokse, niin isän ei tarvitse enää päästää lapsiaan sinne, ei varsinkaan jos ei ensin tarkasta kyseisen miehen taustoja ja rikosrekisteriä ja kuulustele tätä ja tämän sukulaisia ja työkavereita. Ei lasten tarvitse olla tekemisissä minkään äidin uuden miekkosten kanssa, vaan tällöin äidin pitää tulla tapaamaan lapsia sinne isän luo, jos haluaa vielä lapsia nähdä.

    Äänestä

Ihan vaan sanon, että jos se isä nyt sitten vihdosta viimein sen eron ottaa ja uuden löytää, niin lapset imee kuin imupaperi kaiken pienimmänkin informaation äidin tunnetiloista, ja varsinkin vaikka pienistäkin sanoista, ja näin on rakennettu erittäin vahva mielipide siitä, että isä on paha kun jätti äidin ja aiheutti sille pahamielen.
Lapsi menee samaan tilaan kuin äiti.
Jos äiti jää katkeruuteensa eikä pysty solmimaan ihmissuhteita, myös lapset jäävät samaan tilaan.
jos äiti löytää uuden suhteen ja elää omaa elämää, lapsetkin huomaavat elämän hymyilevän, eikä se isäkään ole enää hirviö, kun äidin on hyvä mieli.

Äänestä
  • Vierität taas syyt lasten niskoille? Syyhän on isässä, jos hän jättää perheensä, eikä niissä lapsissa.

    Ja kukapa ei oleisi katkera jos perhe rikotaan. Eihän se koskaan jätttäjälle ole paha paikka, mutta niille exälle ja lapsille.

    Äänestä

  • isä on syyllinen kirjoitti:

    Vierität taas syyt lasten niskoille? Syyhän on isässä, jos hän jättää perheensä, eikä niissä lapsissa.

    Ja kukapa ei oleisi katkera jos perhe rikotaan. Eihän se koskaan jätttäjälle ole paha paikka, mutta niille exälle ja lapsille.

    Kyllä teini ikäinen voi olla syyllinen ja osaa manipuloida vanhempia. Eikä aina lähtijä ole syyllinen eikä varsinkaan aina isä ole syyllinen joskus se äiti pn sellanen että on mahdoton elää hänen kanssa (ja ottaa jonotus numeron). Ääliömäisempää on elää onnettomassa ihmis suhteessa kuin lähteä menemään

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


tai anna anteeksi kirjoitti:

Moni uuden ihastuksen matkaan lähtenyt ja siksi perheensä jättänyt joutuu maksamaan teostaan sen hinnan, että välit viilenevät omien lasten kanssa. Lasten myötätunto on usein sen jätetyn puolella ja ovat loukkaantuneita hänen puolestaan. Tiedän eräänkin teini-ikäisen tytön, joka ei ole suostunut tapaamaan isäänsä eikä tämän uutta naista kolmeen vuoteen, kun isä hylkäsi hänen äitinsä tuon toisen naisen vuoksi. Tyttö oli tuolloin 14-vuotias ja nyt jo 17 eikä vieläkään halua olla isänsä kanssa tekemisissä. Ja tytön äiti ei ole millään tavoin estellyt tai kieltänyt tyttöä tapaamasta isäänsä, vaan jopa rohkaissut häntä pitämään isäänsä yhteyttä. Mutta tyttö on itsepäisesti kieltäytynyt kaikesta yhteydenpidosta. Kun tyttö hiljattain kuuli, että isänsä ja hänen uuden naisensa suhde on alkanut rakoilemaan ja menemään takapakkia, hän oli avoimen vahingoniloinen ja ilmoitti, että vaikka isänsä eroaisikin uudesta naisestaan, ei hän siltikään halua isäänsä enää nähdä. Aika tylyä.

Usein tällaisissa tapauksissa jättäjä ja hänen uusi kumppaninsa syyttelevät sitä jätettyä ex-puolisoa ja väittävät, että hän on käännyttänyt lapset heitä vastaan. Joskus näin voi ollakin, mutta ei läheskään aina. Varsinkin teini-ikäiset nuoret voivat olla hyvin ehdottomia ja hieman mustavalkoisiakin ja tehdä tuollaisen ratkaisun ihan itse. Ilman, että hylätty puoliso heitä siihen mitenkään painostaa tai yllyttää. Mutta ehkä perheensä jättäjän on helpompi vierittää syy tilanteesta jätetyn ex-puolison niskoille kuin kohdata se totuus, että on menettänyt oman lapsensa luottamuksen ja kunnioituksen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu