moi miksei neitokakaduni syö tuore ruokaa ?uros 1w lintu herra.
osaatteko vastata???:?
t:irina9w
moi...
3
548
Vastaukset
- -M-
Useimmat linnut ovat epäluuloisia uutta ruokaa kohtaan jos eivät sellaista ole pienestä pitäen tottuneet syömään. Vuoden vanhan linnun kyllä vielä pitäisi oppia syömään terveellisestikin, koita vaan sinnikkäästi laittaa tarjolle vaihtelevaa ja monipuolista tuoretavaraa niin eiköhän se jossain vaiheessa ala ainakin maistella sitäkin. Tuoreruoka voi myös maistua eri tavoin eri muodossa tai eri tavoin tarjottuna, esim. yksi syö porkkanan mieluiten raasteena kupista, toinen keitettynä, kolmas haluaa nakerrella paloja kokonaisesta pinnojen väliin kiilatusta porkkanasta.
Uutta ruokaa voi neitokakadun kokoista lintua jo koittaa houkuttaa kokeilemaan myös säännöstelemällä vähän sitä tuttua lempiruokaa. Eli antaa vaikka silloin tällöin yhtenä päivänä sitä muuta ruokaa vain sen verran että lintu tulee puoliksi kylläiseksi tai antaa muuta ruokaa vaikka tunnin ajaksi kerrallaan kaksi-kolme kertaa päivässä jolloin saattaa maistella välipalaksi sitä tuoreruokaakin silloin kun muuta ei ole tarjolla. Nälkään tietenkään ei ole tarkoitus tipua näännyttää vaan pitää tarkkailla että se päivän aikana saa joka tapauksessa riittävästi ruokaa vaikka ne vihannekset ei maistuisikaan.- kiitollinen irina
kiitos nyt se syö jo kaalia:)se syö sitä hulluna!
- a''
kiitollinen irina kirjoitti:
kiitos nyt se syö jo kaalia:)se syö sitä hulluna!
Kaalia kannattaa antaa vain kerran parissa vkossa/1xkk.
Parsaakin voi antaa samoin. Täällä kys. lajin edustajat pitävät juuri siitä eniten. Silti saavat vain joskus sitä.
Omena samoin 1/16 omppua/1x/pvä esim. Nipsut ovat käteviä tässä. Pyykkipoika käy myös. Kaikki 'eiliset' poistetaan aina.
Tavallinen lehtisalaatti on hyvin suosittu.
Anna myös porkkanan 1,5cm pala, ei liian isoa, tästäkin ne pitävät.
Samaan aikaan tarjoaminen voisi totuttaa lintua helpommin uusiin juttuihin.
Iso tupsu salaattia saattaa olla hyvin pelottavan näköinen pienestä linnusta. Tätä 1 lehti kerrallaan. Useimmat tirpat ovat tottuneet saamaan salaattinsa joka päivä. Nymfien elinalueilla wihreä ei lopu koko vuonna.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kysymys muille miehille
Onko teille varattu nainen ongelma? Mikään muu naisessa ei töki kun se että hän on varattu. Kamppailen houkutuksen kanss845900Kohta katson sun kuvaasi
ja päästän ajatukseni liitämään. Jo kuvasi näkeminen rauhoittaa, ja pistää hyrräämään vähän muutakin. Ihanan kaunista sa243517- 1582046
Ahneus iski Fazeriin, suklaalevy kutistuu 180 grammaan
Kun mikään ei riitä. Shrinkflaatio. Mitä isot (Marabou) edellä, sitä pienet (Fazer) perässä. Pienikin voi siis olla a2271969Jos kaivattusi on perääntynyt lähestyessäsi
jossain tilanteessa, ymmärrätkö miksi hän saattoi tehdä sen?1741741Martinan bisnekset rajusti tappiolla
Seiska 28.7: nousukiito katkesi, yritykset C-luokkaa.2821485Voiko olla, onko se tosiaan niin että
Kumpikin rakastetaan toisiamme. Nyt pitää sukeltaa pakastimeen ❤️🥵571021- 671001
Metsa Man Extra kanava toimii hyvin
ja sieltä voipi kahta vanhoja vitejoita pahimpaan puutteeseen. Peukalot ylös.21990Mitkä yleiset huonot tavat ihmisillä ärsyttävät sinua ?
Aloitukseen saa vapaasti purkaa tuntojaan. Itseäni hiukan kiusaa, kun saman talon asukkaat eivät vastaa tervehdykseen.109927