Käytkö teatterissa tai elokuvissa? Kajaanissa, Suomussalmella tai jopa Oulussa?
Hyrynsalmelta pääsee helposti mihin vain jos olet kulttuurinnälkäinen.
Hyrynsalmelta pääsee helposti mihin vain jos olet kulttuurinnälkäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Iskun parakilla viimeksi katotiin, kun Taino Suuri pani Ansa Ikosta. Sen jäläkeen ei ole tullut elokuvissa käytyä. Ainakaan hyryllä
kuitenkin kulttuuria harrastunut käymällä Kaunislehdossa kesällä kerran ainakin ja oothan muistanut tervata persiesi joka reissulla ennen poislähtemistä?
Kaunislejdon kansanmusiikkifestivaaleissa kävin tosijaan vuonna 1978.
Muistitko tervata?
Kaunislehdon riihen takana laitettiin festarin jäläkeen liha kissalta piiloon.
näkykö cp-vammasta
70-luvun puolivälissä oli Iskulla elokuvakerho, jossa käytiin katselemassa elokuvia mukavalla porukalla.... ken muistaa.
Ken ? mikä sen sukunimi on. Minä tunsin yhden Ken nimisen miehen, Amerikasta oli. Vanhahan tuo Ken jo on, van silloin nuorempana oli paljon nuorempi kuin minä.Siitä on jo aikaa, muistaakseni. Kenillä oli velipoika, Stan oli sen nimi, nyt jo edesmennyt. No se vanhempi velipoika oli näyttelijä, kuuluisako ? kyllä vain. Katsokaa kun sukunimi on Laurel, kertooko se teille mitään. Kyllä, juuri se Stan Laurel, oikein filmitähti. Ohukaisesta ja Paksukaisesta se tuli kuuluisaksi. Kenin kanssa käytiin katsomassa eläviä kuvia Iskulla. Oikein piti nauraa, niin hauskoja ja mukaansa tempaavia rainoja olivat.
Kaunislehdossa tosiaankin oli musiikkifestivaalit, mutta ne oli kantrifestivaalit. Taitaa tämäkin palsta olla ikääntyneiden dementoituneiden valloittama foorumi. Ah, ylen oli muistoja hivelevä festari. Cumulus avasi konsertin, oli varsin suosittu siihen aikaan. Vanha Isäntä soitti muistaakseni iltapäivällä. Kolmantena päivänä esiintyi itse Martti Huuhaa Innanen, silloin oli tosi kova suksee. Tosiaankin, festarit kestivät kolme päivää. Suosikissakin oli juttu ja kuvia, vertasivat sitä Woodstokkiin. Silloin oli niin kova meno että pantiin kissakin piiloon kun lihat piilotettiin. Valiantilla ajeltiin ja tyttöjä riitti. Ah niitä auvoisia aikoja.