Kun sitä niin mainostettiin täällä. Tosin kehoitettiin ottamaan "kokeiluversio" kohdasta ruksi pois. Eipä ehtinyt näkemään sellaista kohtaa, jossa sitä olisi kysytty. Nyt sitä sitten lukee siinä, että "Kokeiluversio". Mitä tästä seuraa?
Muutenkin sen asentaminen meni aika räpeltämiseksi. Se kehoitti ottamaan asennuksen ajaksi palomuurin ja virustorjunnan pois. Otinpa tietysti, mutta ensin otin verkkojohdon irti. No se halvatun alkoi kuitenkin päivittämään itseään, vaikka eihän siitä mitään tule, kun ei ole verkossa. Aloin sitten laittamaan palomuuria ja virustorjuntaa (avast) päälle, mutta työtä oli siinäkin, että sai ne sivut auki, kun se Malwarebytes jurrasi niitä päivitystenhakujaan. Siinäpä sitä olikin umpisolmua. Lopuksi onnistui ja sitten laitoin sen verkkojohdonkin paikoilleen, jolloin Malwarebytes sai päivitettyä itsensä. Vasta tämän jälkeen pääsin kokeilemaan ohjelman toimintaa. Se suositteli itse pikatarkastusta, joten se. Eihän se mitään löytänyt. Mahtaako siitä olla mitään hyötyäkään? Ettei vaan ole ole joku joutava vetjake, viemässä koneen levytilaa ja resursseja ja pahimmillaan haittaamassa muuta toimintaa?
Muutenkin sen asentaminen meni aika räpeltämiseksi. Se kehoitti ottamaan asennuksen ajaksi palomuurin ja virustorjunnan pois. Otinpa tietysti, mutta ensin otin verkkojohdon irti. No se halvatun alkoi kuitenkin päivittämään itseään, vaikka eihän siitä mitään tule, kun ei ole verkossa. Aloin sitten laittamaan palomuuria ja virustorjuntaa (avast) päälle, mutta työtä oli siinäkin, että sai ne sivut auki, kun se Malwarebytes jurrasi niitä päivitystenhakujaan. Siinäpä sitä olikin umpisolmua. Lopuksi onnistui ja sitten laitoin sen verkkojohdonkin paikoilleen, jolloin Malwarebytes sai päivitettyä itsensä. Vasta tämän jälkeen pääsin kokeilemaan ohjelman toimintaa. Se suositteli itse pikatarkastusta, joten se. Eihän se mitään löytänyt. Mahtaako siitä olla mitään hyötyäkään? Ettei vaan ole ole joku joutava vetjake, viemässä koneen levytilaa ja resursseja ja pahimmillaan haittaamassa muuta toimintaa?
Vastaukset 14
Vanhimmat
Tuo kokeiluversio ruksi tulee siinävaiheessa kun Malwarebytes on asennettu koneelle ja tulee viimeinen ikkuna, jossa on kolme valintaa. ( mm Päivitä Malwarebytes,). Tuosta kohdasta olisi voinut ottaa sen kokeiluversion ja päivityksen pois)
Kun kokeiluversio on käytössä niin silloin Malwarebytes toimii taustalla häiriten virustorjuntaohjelmaa ja näin voi aiheuttaa tietoturva ongelmia.
Eli kannattaa poistaa se ja asentaa uudelleen. Pikatarkistus ei ole hyvä sillä se ei tarkista läheskään koko konetta.
" Se kehoitti ottamaan asennuksen ajaksi palomuurin ja virustorjunnan pois."
Mistä latasit sen? En muista että olisi koskaan kehottanut tuota tekemään.
Hain tämän, kuten yleensä muutkin ohjelmat, tuolta Ilmaisohjelmat.fi-paikasta. Kyllä se vain kehoitti ottamaan ne suojat pois päältä siksi aikaa.
Mutta hyvä on, poistan ohjelman ja laitan uusiksi. Enkä tällä kertaa edes meinaa ottaa suojia pois.
Turvallisesta paikasta latasit sillä Ilmaisohjelmat.fi sivun latauslinkki vie ohjelman valmistajan sivuille.
Vapunen, ei noilla ohjeilla saa kuin sen kokeiluversion.
"äölköo"- epäilevä Tuomas, näin siinä sanotaan: Tervetuloa Malwarebytes Anti-Malware - asennusohjelmaan. On suositeltavaa, että suljet kaikki muut käynnissä olevat sovellukset sekä sammutat virustorjunnan ja palomuurin väliaikaisesti ennen jatkamista. Tämä auttaa välttämään ristiriitatilanteita asennuksen aikana.
Nyt tässä uudessa kokeilussa en ottanut suojia pois, verkkojohto oli paikallaan ja asennus sujui hyvin ja nopeasti. Sitten tuli se viimeinen sivu, eli "Asennuksen viimeistely". Siinä on kaksi kohtaa valmiiksi ruksattuna, eli Päivitä ja Käynnistä. Ei mitään "Kokeiluversio"-kohtaa lainkaan. Kun sen hyväksyy rukseineen, niin saa kokeiluversion. Poistin taas.
Asensin kolmaannen kerran, niin että otin nuo 2 ruksia pois. Kun siitä on Päivitä-ruksikin pois, niin tulee ilmoitus: "Tietokanta on 214 päivää vanha. Haluatko päivittää nyt?" Mutta sitähän ei nyt tehdä, joten tulos = Kokeiluversio!!! Poistin kolmannen kerran. Vapunen, mikä mättää?????
Tuon suosituksen voit jättää huomiotta.
Tuosta linkistä löytyy uusin ilmainen versio, onko sama minkä latasit:
http://downloads.malwarebytes.org/mbam-download.php
Lisäksi voi olla että joudut poistamaan Windowsin rekisteristä Malwarebytesin merkinnät. Tämän jälkeen sen pitäisi ainakin kysyä sitä kokeiluversion ottamista,
Korjaus tuohon äskeiseen viestiin: Myöskin Vistan resurssienhallinnan haku toimii hyin).
Vapusen Aijaa-kuvat ovat kyllä hyviä. Se ensimmäinen, kuten pitäisi olla, mutta täällä vain ei ole. Toinen kuva; kuinka ei pitäisi olla, mutta täälläpä vain on.
Latasin nyt Malwarebytesin tuon "äölköa":n linkin kautta. Muuten menee hyvin, mutta edelleenkään ei ilmesty sitä Vapusen kuvassakin näkyvää kysymystä: "Aloita kokeilujakso...."
Miksi tuo kolmas kysymys ei näy? On vain ne kaksi muuta, eli Päivitä... ja Käynnistä... . Miksi se ei kysy tuota "Aloita kokeilujakso..." , että voisin ottaa siitä ruksin pois?
Jotenkin tulee tunne, että yritetään pakkosyöttää tuota kokeiluversiota.
Olen aina poistanut Malvarebytesin, Lisää tai poista sovellus-kautta. Lisäksi olen poistanut latauksen Downloads-kansiosta. Käyttis muuten on XP.
Todennäköisesti Malwarebytesistä on jäänyt koneelle joitakin tiedostoja ja rekisterimerkintöjä. Niiden vuoksi kokeiluversio on automaattisesti käytössä kun MB asennetaan uudestaan.
Vasta sitten kun noi on poistettu niin tulee tuo kokeiluversion käyttöönotto ilmoitus.
Sama homma on ollut myös minulla. Asia korjaantui edellämainitulla tavalla.
http://i.imgur.com/veIg9ks.png ja koklaa rauhassa.
"Lisäksi voi olla että joudut poistamaan Windowsin rekisteristä Malwarebytesin merkinnät. Tämän jälkeen sen pitäisi ainakin kysyä sitä kokeiluversion ottamista,"
Kuule, kun en tiedä, mistä sellaista rekisteriä hakisin? Miten käytetään?
Mitähän on "ihantosi":n linkin takana? Uskaltaako avata?
Käynnistä/Start -> Suorita/Run -> regedit Noin
ihantosi linkki näyttää miten reaaliaikaisen suojauksen voi ottaa pois käytöstä Malwarebytesistä. Se ei vaikuta kokeiluversion poistumiseen.
rekisteriä ei kannata mennä sorkkimaan jos ei oikeasti tiedä mitä tekee saa pian koko koneen sekasin,malwarbytes pitää poistaa sen omalla työkalulla niin uudelleen asennettuna sitten ruksaa kokeiluversion pois niin on sitten free versio käytössä,ja ladatkaa malwarbytes/ohjelmat aina valmistajan sivulta niin välttyy ongelmilta/jonnin joutavilta kylkiäis ohjelmilta,asennuksessa kun käyttää aina mukautettua asennusta niin sieltä löytyy yleensä kaikki ei toivotut ohjelmat/asetukset mitkä voi ruksata pois.
malwarbytes oma poistotyökalu
http://downloads.malwarebytes.org/file/mbam_clean
malwarbytes valmistajan sivu
http://www.malwarebytes.org/
kokeiluversio käytössä free versiona on näin
http://www.lataakuva.fi/di/B52Z/screenshot.png