Yhtenä päivänä mun elämäni läheisin ihminen luki mulle päiväkirjaansa. Mä tunnuin havahtuvan elämässä ja tajusin, etten mä muista mitään mitä tein viime vuonna. Oon unohtanut ennen tärkeeltä tuntuneet asiat kokonaan. En edes muista koska oon kirjottanut kunnolla mitään tekstiä. Mä varmaan vaan keskityin oleen kaikista vittumaisin kusipää ja asenteeni kaikkeen oli ihan saatanan välinpitämätön.
Nyt mä huomasin että mä en oo tehnyt mitään. Vieläkään. Tulin siihen tulokseen, että oon vaan nauranut sille että ihmiset ei oo "omia itseään", mutta itse oon hukannut kokonaan sen oman itseni. Oon halunnut oikeestaan olla vaan sellanen kun kaikki muut. Osittain oon kai pelännyt menettäväni tärkeet ihmiset ympäriltäni ja se minuus on pikku hiljaa vetäytynyt jonnekkin olemattomiin.
Kun mun vanhat kaverit löysi uusia ihmisiä ympärilleen, oon vaan yrittänyt pitää niitä jotenkin kiinni vielä elämässäni. En ollut vahva kestään muutokia, vaan muutuin niiden mukana.
Hävettää miettiä mikä musta meinas tulla. Mä melkein menin mukaan siihen selän takana puhumiseen ja paskamyrskyihin mukaan. Kun luulin olevani oma itteni, olin vaan muuttumassa samanlaiseks kun kaikki muut. Mun pitää vaan olla oma itteni taas ja harjottaa niitä asioita mitkä on mulle elämässä tärkeitä.
Oon hukannut itseni.
2
164
Vastaukset
- yksinäisyys tappaa
Kuulostitpa multa. Itse vain kadotin ne vanhatkin ystävät kun olin liian itsekeskeinen..
Heippa Eksynyt...!
Olet hienosti miettinyt omaa elämääsi ja mitä siltä haluat. Elämästä nauttii paljon enemmän, kun tekee niitä asioita, joista pitää - juuri siksi on tärkeätä miettiä, mitkä asiat ovat sinulle merkittäviä. Ystävien kanssa oleminen ja elämä ylipäätään helpottuu, kun tietää kuka on ja mitä haluaa.
Muutokset ja vaikeudet ovat osa elämää, eikä niihin sopeutuminen aina ole helppoa. Jokainen selviytyy niistä omalla tavallaan ja ajan kanssa. Se, että tiedostat toimineesi joissain tilanteissa väärin, osoittaa kypsyyttä.
Oman itsensä löytäminen on suuri haaste, ja itsestään löytää uusia puolia läpi elämän. Älä säikähdä, jos joskus huomaat toimivasi tavalla, joka ei "tunnu oikealta tai sinulle tyypilliseltä".
Tsemppiä! :)
Terveisin Jyväskylän NettiSaappaat Iida ja Jutta
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Riikka jytkytti naftan hinnan jo yli 2,3 euroon
Sannan aikaan esimerkiksi dieseliä selvästi kalliimpaa bensaakin sai 1,3 eurolla. https://www.is.fi/autot/art-2000011881714167Päivän Sanna: Suomi maailman onnellisin maa
Sanna muutti Suomen maailman onnellisimmaksi maaksi. Hänen pyyteetön työnsä maailmalla tuottaa edelleen tulosta.1133591Vasemmiston feministinaiset puolustavat islamia
mikä on täysin järjenvastaista, mutta eihän femakoilla paljon järkeä olekkaan, leijuvat siellä omassa kuplassaan. Myös2513059Taisi kolahtaa....
Joku kysyi, että miksi S24 sallii kirjoittelun tänne venäläisiltä alustoilta, juttu poistui. Täällähän tosiaan välillä71749Suomi edelleen maailman onnellisin maa
Olemme hyvällä tiellä. Laitetaan nyt talous kuntoon.1661392- 761295
Huomasitko? Tämä "viinin läträys" hämmästytti Yökylässä
Yökylässä-sarjassa Maria Veitola vieraili Christel ja Jori Roosbergin kotona. Tunnelma oli mukava ja puitteet hulppeat.321180Lopetan Keskipohjanmaan tilaamisen
Vasemmistolaisen ja kristinuskovastaisen pääkirjoituksen vuoksi. Suomen kouluissa on nykyisellään hyvä uskonnonopetus.671025- 69891
- 90873