Katselin sinua ja vaaleaa naista tanssimassa. Oloni oli viheliäinen, suuri tappi pyllyssä, rinnat turtana kylmästä, t-paita ja hame edestä litimärkänä. Lisäksi olin sinun huomiostasi mustasukkainen tuolle vaalealle nartulle, joka nauroi jutuillesi kun tanssitit häntä. Tärisin kylmästä, pelosta ja vihasta.
Tanssitte vielä muutaman kappaleen ja kauhukseni näin teidän sitten lähtevan yhdessä ravintolasta. Ovella käännyit katsomaan minuun merkitsevästi, ja tiesin sen tarkoittavan etten saisi liikkua pöydästä. Ei kyllä tehnyt mielenikään, yritin istua kädet edessäni pöydällä suojaten märkää paitaani ettei kukaan vain huomaisi hävettävää olotilaani.
Aika kului, ja sain torjua tanssiinhakijoita, sitä mukaa kun porukka ympärilläni humaltui illan mittaan. Herätin jonkin verran hilpeyttä miehissä, istumassa yksin keskellä ravintolasalia hapan ilme naamallani.
Oli kulunut varmaan yli tunti, eikä sinua vielä näkynyt. Minua alkoi vaivata hirveä pissahätä, ja tapin paine vain pahenti sitä. Kiemurtelin penkissäni. Onneksi puseroni alkoi pikkuhiljaa kuivua. Hätä oli jo niin kova että pelkäsin laskevani alleni. Lähtiessämme hytistä et ollut päästänyt minua enää vessaan, joten tämäkin oli varmaan ollut suunnitelmissasi.
Viimein kun puolitoista tuntia oli kulunut, näin tutun hahmon palaavan. Naista ei näkynyt, mutta varmasti hän oli onnesta uuvuksissa. Painoin katseeni kuuliaisesti kun herrani tuli pöytään.
- Onko narttu jo jäähtynyt, kysyit ja huomasin sinulla olevan jotain mukanasi.
- Kyllä herrani, mutta minun pitäisi päästä vessaan, sanoin hiljaa ja nöyrästi. Totisesti toivoin että myös pääsisin.
Työnsit minulle hieromasauvan. Se oli niin iso ettei mahtunut käsilaukkuuni.
- Otat tämän ja vessassa tyydytät itsesi äänekkäästi, käskit ja otin sen käteeni pöydän suojassa. Epäröin minne sen tunkisin, en aikonut salin läpi kulkea jortikka kourassani.
- Työnnä se kainaloosi paidan alle, komensit. Minulla oli jo niin hirveä hätä, että tottelin enempää miettimättä. Sujautin sen paidan helman alta kainalooni ja yritin peitellä sitä käsivarrellani. Sitten lähdin kiireesti töpöttelemään vessaan mielessäni toivoen ettei siellä olisi jonoa.
Pääsin heti koppiin ja viime hetkellä sillä rakkoni hallinta petti jo varmaan helpotuksestakin, ja osa virtsasta valui pitkin sääriäni ennen kuin ehdin kunnolla istahtaa. Lorottelin tyytyväisenä pitkän aikaa ja huokailin. Haisin nyt pissalta, mutta olinpahan sentään päässyt vessaan asti.
Otin hieromasauvan esiin. Se oli aika äänekäs, mutta tehtävä piti suorittaa. Ujutin sen sisääni ja laitoin päälle. Sauva alkoi surista pehmeästi. Nojauduin seinään istuen vessanpöntön päällä ja suljin silmäni. Toisen jalan nostin seinää vasten.
Tappi pyllyssäni antoi mukavan paineen tunteen nyt ja aloin nopeasti kiihottua. Hengitykseni kiihtyi ja vaikka kuulin muidenkin tulevan vessaan, en välittänyt siitä. Laitoin sauvaan vauhtia lisää. Huohotin jo kovaa ja kuulin jonkun kuuntelevan oven toisella puolella ääniä.
Sauva paineli herkkiä kohtiani kiihottaen minut armotta kohti orgasmia, enkä voinut enää pidätellä itseäni, voihkin kovaa kun viimein sain. Kuivasi sauvan ja työnsin taas kainalooni. Nyt olin jo paljon paremmalla tuulella.
Sain pitkiä vilkaisuja kävellessäni kopista ulos. Sauva pullotti kainalostani vaalean tiukan t-paidan alta. En välittänyt katseista vaan nöyränä töpötin taas pöytääni masterini luo. Nyrpistit nenääsi kun kumarruit puoleeni.
- Narttu on taas mennyt sotkemaan itsensä.
Kätesi meni takin taskuun ja pujotit vyötärölleni koristeellisen ketjun, jonka pitkäksi jäävästä päästä lähdit taluttamaan minua pois ravintolasta, hieromasauva kainalossa.
Hytissä riisuit minut ketjua vaille, joka kylmänä tuntui vasten kuumaa vatsaani. Riisuit itsesikin. Veit minut suihkuun ja tartuit leuastani lujalla otteella kiinni. Sain kylmää vettä suoraan naamaani sellaisella paineella etten voinut hengittää. Pidättelin hengitystäni useita minuutteja, kunnes luulin pakahtuvani. Annoit minun hengähtää, luulin sen olevan jo ohitse, kun taas tarrasit leukaani ja suihkutit naamaani. Pyristelin otteessasi.
- Noin käy likaiselle nartulle, sanoit ja viskasit suihkun käsiini käskien minun pestä huolellisesti itseni.
Teinkin niin ja alastomana tulin eteesi katse lattiassa, mielessä kutkuttaen jo, mitä seuraavaksi tapahtuisi.
Sidoit silmäni kangasliinalla, ja käskit makuulle sängylle. Siihen kiinnitit minut jalat levitettyinä kohti ovea, kaulassa leveä nahkapanta.
Seuraavaksi kuulin sinun poistuvan sanaakaan minulle sanomatta. Jäin siihen makaamaan ja odottamaan kuulostellen hytin oven takaa kantautuvia ääniä.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Lisää, pliisss....
pian