Tässäkin olisi sellaista tunnelmaa, että jokin asia saatellaan loppuun ja uuden alkamista tarjotaan. Olet pähkäillyt asian suhteen kovasti ja ratkaisua tuntuu olevan sietämättömän vaikea tehdä. Ulospäin annat rohkean ja vahvan kuvan, mutta tämän ratkaisun tekeminen saa punttisi tutisemaan. Olet juuttunut tähän tilaan myös siksi, että pelkäät mahdollista epäonnistumista. Pelkosi on turha, koska sinulla on kaikki se taito, jota tarvitset uuden alkamiseen. Sinun pitäisikin mielummin nähdä lopputulos onnistuneena ja luoda silläkin tavoin paras mahdollinen tulevaisuus. Sinulla todella on kyky toimia uudessa tilanteessa, tarvitset vain rohkeutta toteuttaa haaveesi.
T. Lisboa
0Äänestä
eksyksissä
Voi kiitos vastauksesta Lisboa! Noinpa tosiaan taitaa olla, minua pidetään varmaan useinkin varmana ja rohkeana.... Olen kuitenkin aivan muuta. Suojamuuri on saattanut kasvaa vuosien saatossa ympärilleni. Oikeita ystäviäkin kaipaisin lähelleni enemmän. Vastauksesi koski varmaankin työasiaa. Pidän kyllä työstäni mutta uusia haasteita kaipaan tutun ja turvallisen työn rinnalle (vaikka välillä pelottaisikin).
0Äänestä
Lisboa
Kiitos palautteesta. Juu, kyllä minustakin tässä oli ennen kaikkea työasiat tapetilla. Minusta tuntui melkein, että kyse olisi oman yrityksen perustamisesta. Jonkin rohkean hypyn tekemisestä kuitenkin. Kortti, joka kuvasi sitä, mikä on nyt alkamassa oli auringon kortti eli paljon parempaa energiaa ei pakasta löydy. Mitä tahansa se rohkean hypyn tekeminen sinulle merkitseekin, niin mieti asiaa.
T. Lisboa
0Äänestä
eksyksissä
Kiitos taas Lisboa! Hyvältähän tuo auringon kortti kuulostaa. Toivottavasti menen menen hyvän harppauksen eteenpäin työssäni. :)
Vastaukset 4
Vanhimmat
Hei,
Tässäkin olisi sellaista tunnelmaa, että jokin asia saatellaan loppuun ja uuden alkamista tarjotaan. Olet pähkäillyt asian suhteen kovasti ja ratkaisua tuntuu olevan sietämättömän vaikea tehdä. Ulospäin annat rohkean ja vahvan kuvan, mutta tämän ratkaisun tekeminen saa punttisi tutisemaan. Olet juuttunut tähän tilaan myös siksi, että pelkäät mahdollista epäonnistumista. Pelkosi on turha, koska sinulla on kaikki se taito, jota tarvitset uuden alkamiseen. Sinun pitäisikin mielummin nähdä lopputulos onnistuneena ja luoda silläkin tavoin paras mahdollinen tulevaisuus. Sinulla todella on kyky toimia uudessa tilanteessa, tarvitset vain rohkeutta toteuttaa haaveesi.
T. Lisboa
Voi kiitos vastauksesta Lisboa! Noinpa tosiaan taitaa olla, minua pidetään varmaan useinkin varmana ja rohkeana.... Olen kuitenkin aivan muuta. Suojamuuri on saattanut kasvaa vuosien saatossa ympärilleni. Oikeita ystäviäkin kaipaisin lähelleni enemmän.
Vastauksesi koski varmaankin työasiaa. Pidän kyllä työstäni mutta uusia haasteita kaipaan tutun ja turvallisen työn rinnalle (vaikka välillä pelottaisikin).