Yksityinen vuokranantaja

robertt

Hei,
muutin avopuolison kanssa juuri yksityisen omistamaan vuokra-asuntoon jossa ilmeni heti vikoja;
- keittiön kaapit eivät mene kiinni
- jokainen viemäri on tukossa, putkenavaaja-liuokset eivät toimineet
- vessan lavuaari ei ole ruuveilla kiinni seinässä
- keittiön hana on alkuperäinen 60-luvulta, jonka ulkonäkö ei haitannut vuokratessa, vaan joka ruutaa vettä miten sattuu, ja hanan kiinnipanon jälkeen vettä lorisee vielä kauan hanasta
- makuuhuoneen valaisimen sähkörasia osoittautui vaaralliseksi lamppua laitettaessa, kun ruuveja kiinnitettiin, kattoainesta mureni irti ympäriltä, todella hauraassa kunnossa vuosikymmenten lampun aiheuttaman kuumuuden takia
- vessanpöntön kansi irti, nuppi ei toimi kunnolla

Kysymys kuuluu, mitä apua pystyn vaatimaan oikeuksieni puolesta, jonka vuokranantaia joutuu kustantamaan? Onko jotain mille en voi tehdä mitään? Esimerkiksi vesihana, vaikka jotenki toimii vielä, eikö minun ole oikeus jo vaatia uudempi kuin 50 vuotta vanha hana?

13

2054

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Muuttajat RY

      Tee vuokranantajalle lista noista vioista ja vaadi korjaamaan. muussa tapauksessa joudutte muuttamaan pois asunnosta.

    • onko ilmoitettu?

      Voiko olla, että vuokranantaja ei ole käynyt asunnossa vuokralaisen vaihduttua, eikä tiedä vioista, koska edellinen vuokralainen ei ole vaivautunut ilmoittamaan? Oletko sinä ilmoittanut vioista? Vuokralaisella on ilmoitusvelvollisuus.

      Noista ei kuulu vuokranantajan korjattavaksi muut kuin keittön kaapin ovet ja pesualtaan kiinnitys. Loput kuuluvat taloyhtiön vastuulle. Mutta niitäkään vikoja ei tule kukaan korjaamaan ellei niistä ilmoita. Vuokrantaja ei voi niistä ilmoittaa taloyhtiöille, jos ei tiedä vioista, eikä voi korjata omalle vastuulleenkaan kuuluvia vikoja jos ei tiedä niistä.

      Viemäritukokset kuuluvat taloyhtiölle. Hanat kuuluvat taloyhtiölle. Pistorasiat kuuluvat taloyhtiölle. WC-istuin kuuluu taloyhtiölle. Niiden korjausta pitää vaatia taloyhtiöltä.

    • raksavuokraisäntä

      Jos kutsut jonkun korjaajan ilman vuokranantajan lupaa niin maksat omasta pussista kaiken.

      • niin?

        Johan se tuossa sanottiin, että paha vuokranantajankaan on kristallipallosta asunnon vikoja katsella jos ei vuokralainen vaivaudu ilmoittamaan. Vuokranantaja voi myös sopia (ja usein sopiikin) että vuokralainen ilmoittaa taloyhtiölle kuuluvista vioista itse suoraan huoltoyhtiöön, eikä turhaan kierrätä asiaa vuokranantajan kautta.


      • ei mene...

        Taloyhtiön vastuulle kuuluvat viat maksaa taloyhtiö. Ei niistä mene laskua vuokralaiselle eikä vuokranantajalle. Ja niiden korjaajankin kutsuu taloyhtiö, kunhan taloyhtiö ensin jostain tiedon kyseisistä vioista saa.


    • Lukeeko sopparissa..

      Mahtaiskohan vuokrasopparissa olla seuraava lause: "Asunto vuokrataan siinä kunnossa kuin se sopimusta tehtäessä on"...? Mikäli tuo lause löytyy, niin oliskohan kannattanut perehtyä asuntoon pikkusen tarkemmin jo ennen vuokraamista?! Tekstistä pääsee siihen käsitykseen, että olet käynyt tsekkaamassa kämpän ennen vuokraamista. Mikset kysynyt näistä ongelmista jo siinä vaiheessa?

    • Tässäpä nämä:

      -Keittiön kaapit "eivät mene kiinni"? Repsottavatko ne siis sepposen selällään vai jäävätkö hieman raolleen vai mitä? Siinä ja siinä onko oikeutta vaatia mitään, jos olet ko. vian huomannut kun olet käynyt katsomassa asuntoa. -> osakas korjaa (jos haluaa)

      -Viemärit eivät saa olla tukossa -> taloyhtiö korjaa

      -Lavuaarin pitää olla kiinni seinässä -> osakas korjaa

      -Hanojen tulee toimia, ne eivät saa vuotaa -> taloyhtiö korjaa (ei välttämättä hanki uutta, ensisijaisesti korjataan vanha, ei ole oikeutta vaatia uutta, on oikeus vaatia sen korjaaminen)

      -Pistorasiat tulee olla ehjiä -> taloyhtiö korjaa

      -WC-istuin tulee olla ehjä -> taloyhtiö korjaa

      • vuokraanantaja

        Pistorasioista juuri ilmoitti yhtiö että vastuunjaon mukaan asunnon omistaja korjauttaa ja maksaa.
        Niin tehtiin n. 130m2 asunnossa ja kustannus oli 1000eur.


    • kaikenlaista

      Oikeuksista sen verran, että ilmoita nyt nuo kaikki asiat asunnon omistajalle. Samalla voit kysyä huoltoyhtiöstä, että mitkä asiat heille kuuluu.

      Kyllä se niin on, että jos ottaa korjaajan korjaamaan vaikka keittiön ovet eli kenties säätää ruuvit jne niin joku sen maksaa (matkakulut tuntitaksa). Tästä jos ei omistajan kanssa sovi niin senkun maksat itse.
      Eri asunnoissa kuuluu eri asiat osakkeen omistajalle. Joissain kyllä hanat kuuluu asunnon omistajalle ja joissain yhtiö korjaa myös hanat.

      Aina kun on jotain vikaa asunnossa, joka ei nyt aiheuta suurta vesivahinkoa tai tulipaloa, niin ota reippaasti yhteyttä asunnon omistajaan. Omistaja saattaa itse olla taitava korjaamaan kunhan tietää missä vikaa on. Jos hana vuotaa niin voi olla, että omistajalla (meillä ainakin) on jopa vaihtohana tai tiiviste jo tarjolla. Jos vesi ruuttaa hanasta ympäriinsä niin hanan päässä oleva sihti on tukossa ja kalkkeutunut.

      Kun katsotte asuntoa niin räveltäkää niitä kaappeja ja avatkaa jääkaapit ja pakastimet. Tutkikaa kunnolla. Jos vikaa löytyy, joka elämää haittaa niin puhutte siinä kohtaa omistajalle, että kirjataan se, että ne viat myös korjataan.

      Itse olen aina entisenä vuokralaisena putsannut viemärit eli ritelikkö irti ja muovipussi käteen ja kaivetaan hiukset sun muut pois. Sitten tuimaa pesuainetta ja wx-harjalla hankaamista huuhtelu. Etikkaa tai ruokasoodaa voi myös käyttää pesussa.

      Tiskialtaan alla on viemärimutka/hajulukko , johon kertyy roipetta. Otetaan ämpäri tms alle ja avataan se muoviputki. Sitten tippuu roinat ämpäriin ja putki taas kiinni.

      Edellisen asukkaan velvollisuus olisi ollut jo ilmoittaa vioista. Hänen olisi myös pitänyt hoitaa viemärit puhtaaksi.

    • imbesillivuokrananta

      Kuinka hellvetin tarkasti joku luukku pitäis syynätä?
      Jos vuokranantaja ei korjaa noita puutteita, sanotte vuokrasopimuksen välittömästi irti. Saatte myös puhelinneuvontaa kuluttajariitalautakunnasta. Ja kannattaa muuten jättää viimeinen vuokra maksamatta, ette tuskin saa takuuvuokriakaan ulos tommoselta nilkiltä, jonka kämppä on ihan selkeästi jätetty remppaamatta aikoja sitten. Näytin kaapin paikan just tämmöselle dorkalle ja jäi nuolemaan näppejään, kun ei saanutkaan kaikkia vuokrarahoja eikä myöskään suostunut korjaamaan vikoja, jotka ilmeni vuokrauksen jälkeen-sopimus purkaantui välittömästi.

      • ei yksityiselle

        Voitte vaatiamyös korvauksia siitä, että joudutte muuttamaan, josta aiheutuu vaivaa ja kuluja.
        Lähtekää niin pian kuin voitte, ei kannata tommosen kans olla tekemisissä. Ottakaa myös valokuvia näistä epäkohdista ja jos ette ole naimisissa voitte todistaa, että asiat ovat olleet siten kuin olette havainnoineet.


      • Mistä näitä sikiää?
        ei yksityiselle kirjoitti:

        Voitte vaatiamyös korvauksia siitä, että joudutte muuttamaan, josta aiheutuu vaivaa ja kuluja.
        Lähtekää niin pian kuin voitte, ei kannata tommosen kans olla tekemisissä. Ottakaa myös valokuvia näistä epäkohdista ja jos ette ole naimisissa voitte todistaa, että asiat ovat olleet siten kuin olette havainnoineet.

        Hohhoijjaa... vuosikausia, vuosikymmeniä asuinkäytössä oleva asunto on AINA kulunut kauttaaltaan. JOS kerran vaatii uutta ja priimaa, niin sillon ei pidä muuttaa 50 vuotta vanhaan taloon. Sillon muuteteen uuteen taloon ensimmäisinä asukkaina.


    • puhumalla moni asia

      Minkä kanssa ei kannata olla tekemisissä? Jos ei ole vielä saanut sanottua vuokranantajalle ensimmäistäkään sanaa vioista niin voi kyllä katsoa peiliin.

      Hölmöähän sekin on, että tepastellaan vuokrakämpässä ja ihkutellaan valkoisia vaikkapa juuri maalattuja seiniä. Sitten muuton jälkeen aletaan itkeä, että jokapaikka hajoaa. Kokeilkaa niitä ovia ja vaikka hanojakin. Siinähän se on paikan päällä helppo sanoa, että enpä muuttaisi tänne jos näitä ei korjata. Voishan ne kaapit olla vaikka homeessa tai hirmu likaisiakin sisältä, hyvä katsoa etukäteen niin vuokranantaja voi periä maksun edelliseltä, jonka syytä lika ja usein hajoaminenkin on.
      Helpompi tehdä joku perusremppa kun vuokralaiset ei vielä ole muuttaneet asuntoon.

      Mutta kuin vain on helpompaa...ensin muuttaa ja sitten huomaa ja vikisee netissä, josta vuokranantajan pitäisi sitten bongata omat vuokralaiset? Pura vielä kiukku niihin ehjiin oviin, niin moni muukin tekee.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin kaivattusi

      Ja sinun juttusi kaatui?
      Ikävä
      181
      8407
    2. En löydä sinua

      En löydä sinua täältä, etkä sinä varmaankaan minua. Ennen kirjoitin selkeillä tunnisteilla, nyt jätän ne pois. Varmaan k
      Ikävä
      26
      4558
    3. Ketä julkkista

      kaivattunne muistuttaa?
      Ikävä
      50
      4118
    4. Tunniste

      Jonka vain sinä ja kaivattusi tietää. ⬇️
      Ikävä
      54
      3572
    5. Opettelen sun jokaisen virheen

      ja rakastan sua.
      Ikävä
      51
      3136
    6. Miten, milloin

      Se onnistuisi sun luona
      Ikävä
      50
      2880
    7. Ne oli ne hymyt

      Mitä vaihdettiin. Siksi mulla on taas niin järjetön ikävä. Jos haluat musta eroon päästä niin älä huomioi mua. Muuten kä
      Ikävä
      26
      2586
    8. Haluan huomiota sulta

      nainen…tiedoksi. 😥❤️ -M-
      Ikävä
      36
      2325
    9. Mitä haluat oikeasti

      Mun ymmärtävän? Sitäkö ettet rakasta ja ole valmis mihinkään?
      Ikävä
      29
      2046
    10. Anteeksi kun käyttäydyn

      niin ristiriitaisesti. Mä en usko että haluaisit minusta mitään, hyvässä tapauksessa olet unohtanut minut. Ja silti toiv
      Ikävä
      38
      2043
    Aihe