Tämä genitaalialueen bakteeri tarttuu yhdynnässä Tiistai 5.11.

Tiistai 5.11.2013

Tämä genitaalialueen bakteeri tarttuu yhdynnässä
Tiistai 5.11.2013 klo 17.16
Sukupuoliteitse tarttuvaa Mycoplasma genitaliumia on ollut vaikea tutkia. Uuden testin myötä tilanne on muuttumassa Suomessa.


Tämänkin infektion leviämisen voi estää parhaiten kondomilla. (COLOURBOX)
FAKTAT

Mycoplasma genitalium

- Sukupuoliyhteydessä välittyvä infektion aiheuttaja.

- Lievimmillään oireeton, pahimmillaan voi johtaa virtsaputkentulehdukseen tai kohdunkaulan tulehdukseen.

- Yleensä oireet alkavat 1-2 viikkoa tartunnasta, mutta ne voivat myös ilmetä vasta kuukausienkin päästä.

- On mahdollista, että mikrobi aiheuttaa hedelmättömyyttä.

- Paras suoja bakteeria vastaan on kondomi.

Lähteet: RFSU ja Yhtyneet Medix Laboratoriot

Mycoplasma genitalium on sukupuoliteitse välittyvä bakteeri, josta on odotettavissa lähivuosina yhä enemmän tutkittua tietoa. Bakteeri on tunnettu 80-luvulta asti, mutta nyt Suomessakin on tarjolla testi, jolla tartunnasta saadaan vahvistus.

Parantuneet testimenetelmät ovat nostaneet bakteerin ajankohtaiseksi. Iho- ja sukupuolitautien erikoislääkäri Eija Hiltunen-Back piti aiheesta vastikään luennon Valtakunnallisilla tartuntatautipäivillä.

- Bakteerin yleisyyttä ei tiedetä, sillä testi ei ole ollut pitkään käytössä. Missään nimessä se ei ole valtavan yleinen ongelma, hän kertoo Iltalehdelle.

Miehillä Mycoplasma genitaliumin aiheuttamat oireet ovat selkeämmät, mutta naisilla oireisto ei ole yhtä hyvin tunnettua.

- Miehillä bakteeri voi aiheuttaa virtsaputkentulehdusta. Naisilla oireet eivät ole yhtä selkeitä, mutta ne voivat ilmetä esimerkiksi virtsavaivoina.

Hiltunen-Back tähdentää, ettei Mycoplasma genitalium ole tauti, vaan bakteeri, sillä se ei aina aiheuta mitään oireita.

- Bakteeria voi olla ilman, että se aiheuttaa tautia. Ihmisillä on bakteereita, jotka voivat olla harmittomia ja vaarattomia, eivätkä aiheuta mitään tautia. Joillakin ihmisillä taas tietty bakteeri yhdessä muiden bakteerien kanssa voi aiheuttaa oireita.

Hoidetaan kuten klamydiaa

Mycoplasma genitalium -testejä tehdään tällä hetkellä vain yhdessä yksityisessä laboratoriossa. Kun potilas hakeutuu oireiden takia lääkärille, neuvoo Hiltunen-Back sulkemaan ensin pois klamydian ja tippurin mahdollisuuden.

- Jos ne ovat puhtaat ja potilaan oireet jatkuvat, kannattaa harkita Mycoplasma genitaliumin testaamista.

Mycoplasma genitaliumia hoidetaan samalla antibiootilla kuin klamydiaa. Näin ollen on mahdollista, että bakteeri on hoidettu ilman, että sitä on edes havaittu.

Uuden testin käyttöönoton myötä bakteerista ja sen esiintyvyydestä Suomessa saadaan lisää tietoa.

- Kaikki on vielä kehitteillä. Tilanteesta Suomessa ei voida sanoa ennen kuin aikaa kuluu vähän enemmän.

Aiheesta kertoi ensimmäisenä Yle.

PIPSA PARKKINEN
[email protected]

2

585

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä tapahtunut

      Poliiseja monta autoa+panssariauto Porista kpäähän päin tänään klo n.20 kuka hurjistunut ?
      Kankaanpää
      51
      6530
    2. Upea peppuisella naisella

      Upea peppuisella naisella on upea peppu.
      Ikävä
      68
      5216
    3. Lakea konkurssiin. Asukkaat menettävät asuntonsa

      Kuntarahoitus on tänään jättänyt konkurssihakemuksen lakean kaikista kiinteistö osakeyhtiöistä. Kassa on tyhjä, kaikki
      Seinäjoki
      100
      4779
    4. Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta

      Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t
      Tornio ja Haaparanta
      27
      3555
    5. Gallup: kaivattusi syntymävuosi

      Minä vuonna kaipaamasi henkilö on syntynyt?
      Ikävä
      204
      3174
    6. Missäpäin,,,

      Lapuaa tapettu ihminen viime yönä ? Hurjaa touhua nykymeno täällä...
      Lapua
      41
      2975
    7. törniöläiset kaaharit haaparannassa

      isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/
      Tornio ja Haaparanta
      24
      2844
    8. mahdollista, että olet ollut iltavuorossa

      Ja kotiin päästyäsi tulit palstalle etsimään merkkiä minusta, jos kaipaat yhtään minua niin kuin minä sinua Ei mennyt k
      Ikävä
      13
      2789
    9. Mitähän ne katseet merkitsee

      Kun et saa sanaa suustasi.
      Ikävä
      156
      1641
    10. Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!

      https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu
      Maailman menoa
      344
      1592
    Aihe