Isänpäivä on ovella.
Nyt taas on heidät nimetty, Vuoden Isät.
Minkälainen suhde sinulla oli/on isääsi, on lapsiisi?
Olisiko oma isäsi ansainnut Vuoden Isä-maininnan, entä sinä itse?
Omaan isääni minulla oli hyvin ristiriitainen suhde, ääripäistä toisiinsa, rakkaudesta syvään vihaan.
Nyt myöhemmin hyvä ja rakastava piirre on kasvanut. Aika parantaa haavat.
Nyt taas on heidät nimetty, Vuoden Isät.
Minkälainen suhde sinulla oli/on isääsi, on lapsiisi?
Olisiko oma isäsi ansainnut Vuoden Isä-maininnan, entä sinä itse?
Omaan isääni minulla oli hyvin ristiriitainen suhde, ääripäistä toisiinsa, rakkaudesta syvään vihaan.
Nyt myöhemmin hyvä ja rakastava piirre on kasvanut. Aika parantaa haavat.
Vastaukset 128
Vanhimmat
Dominoiva äitini onnistui siirtämään isääni kohtaan tuntemansa katkeruuden minulle.
Vasta useita vuosia isäni kuoleman jälkeen aloin tajuamaan asioiden oikeita suhteita.
En osannut arvostaa häntä enkä ymmärtänyt sitä helvettiä jossa hän eli katkeran, kaunaisen ja mieleltään häiriintyneen äitini kanssa.
Koko muistini aikana siinä kodissa ei ollut riidatonta päivää. Todellakaan!
Oli muuten helppo lähteä heti vapaaehtoisen intin jälkeen.
Myönteiseksi seuraukseksi lasken päätökseni, ettei omien lasteni tarvinnut kasvaa riitaisessa kodissa.
Pakko aluksi sanoa, että hienoa, olet kyennyt katkaisemaan usein sukupolvelta toiselle periytyvan tavan käsitellä vihaa.
Aikuisena vasta minäkin ymmärsin monia asioita, joista omien vanhempieni ristiriidat kehkeytyivät, ja usein syttyivät pelottaviksi sodiksi, joissa lapsikaan ei säästynyt osumilta.
Tiedä häntä, onkohan kenelläkään minua ihmeellisempi isämuisto?
Älkää ostako kivipestyjä Farkkuja lapsille eikä itselle...
Joku lehti kertoi ,he jotka tekevät työtä siellä farkku kivipesussa saavat
kuoleman sairauksia ,siis kehkoihin pöly sairaus tulee..
Useita on jo kuollut,mutta pakko sitä työtä tehdä leipänsä eteen....
maikki59:lle ja muillekin tiedoksi:
Mitään muutakaan halpatuontikamaa ei kannata ostaa, niitä tuotetaan lapsi/ orjatyövoimalla.
Varsinkin Aasian maissa, missä ihmisarvoa ei kunnoiteta, myydään lapsia tehdastyöhön, elinsiirtoihin tai länsimaisten miesten iloksi.
Käykö sinunkin isäsi/ miehesi Thaimaassa "golffaamassa"?
Hyvää Isäinpäivää kaikille isille!
Kynttilän vien haudalle ja en muistele enää pahalla hurja lapsuuttani, mistä voisi kirjoittaa kirjan.
PYSY PERKELE AIHEESSA !
Ei valittamista vanhemmissani eikä jälkikasvussakaan, on muuten tälläkin hetkellä täällä kylässä, lähtee aamulla töihin...
Vanhemmat kuolleet jo kohta neljännesvuosisata sitten, ihan hyvät elämäntavat olen heiltä perinyt. Läheisiä toisilleen siitä päätellen että kuolivat kolmen viikon välein samaan sairauteen, loppuajat toisiaan hoitaen...
Onnellinen, sinä.
Kukapa vanhempansa saa valita, ei kukaan.
Kuka haluaisi muuta kuin mukavaa, ja rakastavaa.
Mutta kun pitää suvaita saamaansa, jopa yrittää rakastaa, siinäpä on
paikkaa vaikeaa.
Vanhempiensa elämäntapoja usea jopa inhoaa.
Onnea Sinulle Isänpäivänä!
Olipa ihmeellistä, jos ei ennenkuulumatonta, kuolla noin lähiaikana.
Rakkaus kuultaa suhteestaan.
Kynttilät käytiin viemässä haudalle, samoin seuralaiseni isän haudalle.
Olihan sinne aika moni muukin kynttilöitä vienyt omien isiensä haudoille...
Minulle ei oikein ole koskaan avautunut tämä kynttilöiden haudalle vieminen. Kenen takia niitä sinne viedään? Itsensä vai toisten takia? Vai kynttilänmyyjien takia? Kuolluthan niistä ei ainakaan itse tiedä yhtään mitään. Siis viedään kynttilä sinne ja jätetään palamaan...
Kyllä minä vanhempiani muistelen ja muulloinkin kuin isän- tai äitienpäivänä tai hautausmaalla käydessäni. Paljonkin, joskus enemmän, joskus vähemmän.
Joskus olen vienyt muistolehtoon kynttilän, vaikka en itsekään ymmärrä oikeastaan miksi. Kunhan vein, kun muutkin... Hassua kyllä.
Nyt en ole vienyt aikoihin, sillä uskon vanhempani tuntien, että he olisivat itse nekin kolikot laittaneet parempaan tarkoitukseen kuin hautausmaalle palamaan jätettyyn kynttilään.
OK, sillä ehkä "kunnioitetaan vainajan muistoa", mutta sitähän minä teen ilman kynttilääkin.
Kauniisti ajatellen kynttilät viedään omille rakkaille, samalla muistaen ja ajatellen.
Sen voi tosin tehdä kotonakin.
Rumemmin ajatellen, viedään, ettei kenenkään tarvi kauhistella, ettei ole tuollekaan kukaan tuonut.
Monella mielellä käydään hautausmailla. Meitä entinen naapuri moitti, ettei isäni haudalle ollut istutettu kukkasia. Oli katsonut väärää hautaa, isän hauta oli seurakunnan maksullisessa hoidossa.
Että sen poikia.
Mutta eihän ne poismenneet rakkaat itse mihinkään sitä kynttilää tarvitse.
Joskus maailman aikaanhan vietiin haudoille muka vainajille ruokaakin, mitkä linnut sitten kävivät nokimassa.
Kyllä minulla on sellainen tunne, että se kynttilän sinne palamaan jättäminen on sellaista "mitä siitä muutkin ajattelevat" jos ei sitä vie. Miksi se muistaminen täytyy näyttää ulospäin jollakin konkreettisella tavalla?
Enpä todellakaan kuvittele että sinne haudatut niitä kynttilöitä tarvitsevat, sen paremmin valaistukseen kuin lämmittelyynkään.
Minusta on vain kohtuullista muistaa kuolleita lähiomaisiaan, ja koristella hauta tällaisena pimeänä marraskuun iltana palavalla kynttilällä tai parilla. Näyttävät hyvältä satunnaisen ohikulkijan silmissä ja ehkä jopa lieventävät jonkun syysmasentuneen kuolemanpelkoa kun huomaa että ihmiset sentään muistavat läheisiään vaikkeivät he olekaan enää siinä vieressä itsestään muistuttamassa.
Minun isäni olisi hyvinkin voinut tulla valituksi Vuoden isäksi. Äitini kuoli 37-vuotiaana, ja isä jäi kahden lapsen yksinhuoltajaksi. Taloustöitä tekevä ja lapsia hoitava mies oli tuohon maailmanaikaan (60-luvulla) suuri sankari, ja isä hoiti kyllä minusta tehtävänsä hyvin.
Meillä oli ulkopuolista apua, koska minä kävin vielä koulua. Joidenkin naapureiden mielestä minun olisi pitänyt jäädä taloudenhoitajaksi isälleni ja pikkuveljelleni, mutta ajatus oli isästä yhtä pöyristyttävä kuin minustakin. Päivittäiset kaupassakäynnit, ruuanlaitot ja tiskaukset hoidimme isän kanssa vuorotellen, siivooja kävi kerran viikossa, ja isot pyykit pesi naapuri kiitokseksi siitä, että sai lainata meidän pesukonettamme.
Kun itse olin tuossa vaiheessa jo teini, arvostin suuresti sitä, että meillä tehtiin reilusti kaikki, mitä tehtiin. Kaverit joutuivat salailemaan tansseissa käymistään, seurustelemistaan, alkoholin käyttökokeilujaan ja tupakointiaan, minä en. Tosin tupakointia isä ei hyväksynyt, mutta ei tietenkään pystynyt sitä estämäänkään, koska olin silloin jo virallisesti aikuinen.
Muistaakseni yksi nyt nimetyistä isistä on kahden lapsen yksinhuoltaja.
On meistä lapsista tullut ihan ihmisiä, vaikkei kaikilla olekaan ollut mitään Suomisen perhettä kasvattajana.
Minusta tuntuu, ettei minua koskaan kasvatettu. Kai olin hyvä teeseitse-kasvaja.
Sait ilmeisesti paljon monia muita ikäisiäsi enemmän väljyyttä, jota osasit itse hyödyntää.
Olen joskus aikuisena ihmetellyt, kuinka paljon minuun luotettiin. Esimerkiksi kirjakaupassa avattiin nimelläni tili, kun aloitin oppikoulun. Se oli tietenkin vain koulukirjoja ja -tarvikkeita varten, eikä minulle olisi tullut mieleenkään ruveta ostelemaan tilille romaaneja tai kiiltokuvia. Olin kuitenkin vain 11-vuotias, joten jälkeenpäin olen ihmetellyt, miksi ei tullut kiusausta käyttää väärin vanhempien luottamusta.
Olin ilmeisesti vilkkaudestani huolimatta kuitenkin pohjimmiltani tottelevainen lapsi. Lukioaikana olin kaksi kesää Ruotsissa töissä, ja ensimmäisen itsenäisesti eletyn kesän jälkeen isä alkoi kodella minua aikuisena. En tosin harrastanut kauheasti "yöjuoksuja", joita olisi tarvinnutkaan vahtia, ensimmäisen kerran aloin seurustellakin vasta abikeväänäni.
Kaupunkilaiselle.
Ennen luotettiin lapseen ihan eri lailla mitä nykyään.
Minä esim halusin kouluun 6-vuotiaana kun paras leikkikaverikin meni, minun olisi pitänyt mennä vasta seuraavana vuonna, loppukeväästä syntynyt kun olen.
Äitini piti minulle vaikuttavan puheen; koulua käydään kauan, monta vuotta eikä se aina ehkä niin huvittaisikaan. Koulunkäynti on yksin minun hommani, muut eivät siihen puutu.
- Koskaan minulta ei ole kysytty, onko läksyt tehty tms. Ensimmäisen luokan kevätlukukaudella otetusta luokkakuvasta isäni katseli opettajaa ja totesi "ei mikään ihan nuori ihminen enää". Naamasta naamaan vanhempani eivät kai yhtään opettajaa tavanneet. - Semmoista oli "koulun ja kodin yhteistyö" aikoinaan.
Nyt lapsiraukkoja kytätään, on päivittäiset raportit, wilmat sun muut. Missä lapsi oppii vastuuntuntoa?
Meni vähän asiasta sivuun mutta luottamista lapsen ymmärrykseen nykyään tarvittaisiin eikä kaikenmaailman kuraattoreita ja muita p-jauhajia.
Meillä isän suvussa oli tapana "hakata kakaroolta luonto pois." Niin tehtiin minullekin, isäni jatkoi perinnettä jonka minä pystyin katkaisemaan. En ole koskaan käyttänyt lapsiini henkistä enkä ruumiillista väkivaltaa.
Hoidin aikuiseksi yhden huostaan otetun lapsen, häkin pitää minua äitinään.
Minulle ei ole tullut ymmärrystä vanhempiani kohtaan, päinvastoin, aina vain enemmän tajuan miten hirveää kohteluni oli, lapsena pidin sitä luonnollisena asiana, en ollut muuhun tottunut.
Yli puolet elämästäni meni toipumiseen. En vie kynttilää haudalle.
En muista ainoatakaan kertaa, että minua olisi kuritettu ruumiillisesti. Olin helppo lapsi, kouvuniemen herra ei meillä vieraillut.
Kyllä minä olen antanut anteeksi kokemani pahat, miksipä niitä kannattaa enää muistella.
Mutta kukin elää omilla kokemisillaan. Hyvä, että katkaisit hakkausperinteen.
En ole ikinä käsittänyt ihmisen tai eläimen kasvatusta väkivallalla. Vien kynttilän vanhempieni haudoille.
Vasta nyt vanhempana ja viisaampana (ja muitten isäkokemuksia kuultuani) olen ruvennut ymmärtämään, miten hieno isä minulla oli; kiltti, huumorintajuinen, raitis, kaiken perheen eteen tehnyt. Valitettavasti isäni kuolemasta on 35v joten en pääse kertomaan hänelle ihailuani ja kunnioitustani.
Yleensä kerrotaan, mitenkä "rikki" mies meni sodassa. Minun isäni oli koko sodan rintamalla mutta ei koskaan puhunut niistä asioista myöhemmin.
Vielä syöpäkuolemaansa yhden hengen huoneessa odottaessaan kertoili hyviä juttujaan ja yritti huvittaa vierailijoitaan.
Kun kirjoitan tätä alkaa taas itkettää, ei voi mitään.
Minä taas olen yrittänyt selittää isäni rikkinäisyyttä sotakokemuksillaan. Tiedä sitten, josko olisi ollut ihan sama mies ilman niitäkin.
Sen tiedän, että isä oli liiankin herkkä ja ajatelevainen. Ehkäpä siksi oli myös helposti haavoittuvainen.
On varmasti ihmisen elämän kannalta hyvä asia, että isäsuhde on ollut onnellinen ja vakaa.
Itku itselläkin usein tulee, vaikka oman isänkin kuolemasta on monta vuosikymmentä.
Ihmetellä pitää, kun joillakin 60 ikäisillä on vielä jopa kumpikin vanhempi tallella.
Lapsiin kohdistunut väkivalta pantiin sodan syyksi. Ihmettelin joskus kun oli paljon sodan käyneitä isiä jotka olivat mukavia lapsilleen.
Isä oli luonteeltaan tulikko, olisi ollut ilman sotaakin. Ei passannut vastustaa, muuten tuli pahaa jälkeä.
Joskus sai raivareita kun oli työssä mennyt huonosti. Lohdutukseksi itselleen pieksi minun takapuoleni remmillä.
Minusta lasten pieksämisen aihe oli aikoinaan, ettei tajuttu, että lapsellakin on sielu ja mieli, eikä hän ole mikään pöllin pätkä ilman omaa älyä.
Omalla isälläni oli harvoin työhuolia. :))) Tietystä syystä.
Kyllä muistuu selkäsaunat ja kuritus hyvin mieleen,ei tarvinnut aihe olla kummoinen ja pahimpana henkinen ylivalta että katseella pantiin kakarat riviin ja ojennukseen.
Sellaista oli silloin,en ikinä olisi samanlaista kurinpitoa omille lapsilleni suonut jos olisin saanut lapsia,kävi vaan toisin.
Kuitenkin olen tavallaan antanut isälleni anteeksi,unohda en ikinä mutta vanhempana ja aikuisena sanoa paukautin isälle päin naamaa ja hän meinas tulla ulos nahkoistaan.
Äiti vaan hymisteli jossain.Onneksi tuollainen kasvatustyyli on mennyt jo hautaan ihmisten mukana.
Minä en saanut selkäsaunaa, mutta äitini sai. ja kun puolustin äitiä, sain kuulla isäni suusta että en hänen lapsensa ollutkaan. Helppoa oli kannustaa kaksitoistavuotiaana äitiäni eronottamiseen. minulla ei ole koskaan ollut isää sanan varsinaisessa merklityksessä.
Valitettavasti
persoonallisuushäiriöiset, väkivaltaiset ihmiset, isät ja äidit,
eivät ole kadonneet mihinkään.
Vuoden kakara
Ottaakohan hän yhteyttä Sunnuntaina?
Taaskin.
Ei se varmaan ole cp-seksi-palstalainen, koska ei ole joka paikassa miehiä ivaamassa.
Eikä se tietenkään ole mikään joka-paikan provoilija.
Olen aikasti varma että tuo lapsi on ihan livessä.
Häntä ei ole äiti opettanut isäänsä vastaan, ei hän ole kuunnellut yksin-huoltajien
martta-kerhoja, eikä hän odottele aina lapsi-lisiä tai elatus-maksuja tai äitinsä
sossu-avustuksia, saati sitten omiaan.
Hän makselee loppuja opinto-lainastaan ja miettii minkälaisen kuvan laittaisi
faijalleen.
Ei enää sillee lapsellista söpöä, muuten vain rakastettavaa.
H.
Ps. Kuten olen sanonut niissä kuudessakymmenessäkolmessa aikaisemmassa isäin-päivä-aloitus-mollauksissa, turpiin tuli, ja siksi tuli minusta erittäin hyvä, ellei
täydellinen.
Kiitokset vanhemmilleni.
Voi näitä lässytyksiä.
Hatun-nosto huuhkajalle, ainoalle asian-kirjoittajalle.
Elämä on enimmäkseen lässytystä, niin sinulla, kuin minulla.
Enempää sinua analysoimatta, miksi suhtaudut kaikkeen kovin keveästi?
Kuin vaahtoa kuorisit, pohjaa näkemättä.
Sanojesi sekalaisuus himmentää niiden tarkoituksen, ainakin minulta.
Lie tarkoituksellista?
Heljä heleili herkästi, hänellä on ymmärtävä sydän.
Täydellinen !! Salli mun nauraa.
.....Jos nainen ei puhu hän syö...Aina vaan suu käy......
Täällä näyttää olevan monta isänpäivä aihetta.... itse iloitsen nyky-isien osallistumisesta lapsensa elämään ....vaikka niitä olisi montakin niin kaikille riittää huomiota.. osataan olla rennommin kuin meidän isämme aikoinaan...
Alkaahan se nykyisin jo synnytys sairaalasta se isän läsnäolo ja huolehtiminen lapsesta....
Monta on isääkin.
Jokaisella on ainaskin yksi...
Isä tietää kaiken.
-Iskä hei missä on Madagaskar ?
- En minä vaan tiedä, kysy äitiltäs, se aina täällä siivoaa niin ettei mitään löydä.
Iskä mennä tonne missä mummoja keitetään(poreallas).
Näin joskus kylpyläreissulla
:)) Kuinkahan kauan lämmitettävissä ulkopunkissa saisi hillua, ennen kuin liiat ihrat sulaisivat.
Heillä, joilla niitä ehkä on.
Hyvä oli suhde isään.
Kaikki vanha on hyvää.
Isä on aina muistissa samoin äiti.
Muistuu hyvin heidän sotien kertomukset erityisesti isän koska siitä on kirjakin ja pohjilmiltaan minun kirjoittamaa,
Äitini oli sodassa Vienan karjalassa sinä suurena aikana--soita myöten Uraliin-kannaksen rajaa ei saanut ylittää sanoi tämä musta ratsastaja Suomen tänään.
Kaikessa on aika siinä on elämä sen iloiset hetket ja surulliset.
Ovatko Martat kasvattaneet lapset oikein? Eivät ole, sillä mallia haetaan aina Ruotsista joka on väässä monessa ja tässä täysin näkyy 2013 ja kaikki on mukana.
Nolla Suomi on täysin nolla taloudessa, tosin pullakansan hyväily jatkuu oli asia mikä tahansa.
En muista isänpäivänä isääni,hänkään ei muistanut minua koskaan.
Isänpäivä, mikä se on. 14 vuotta sitten muija lähti ja vei mukulatkin ja aivopesi ne niin että niiden isä on täys 0 , joten siihen ei tarvitse olla yhteydessä.
Älä huoli. Kyllä ne aikuistuvat mukulat oppivat huomaamaan että äippä ei ainao aikuisten oikeesti ole oikeassa ja ehkä saat heihin halutessasi suhteet luotua uudelleen.
Ennen oli lähes joka lapsella jonkinlainen isä, mutta tänä päivänä he ovat vaan äidin panoja.
Lapsia tuvallinen, ja jokainen eri isälle. Lapsi ei ehkä edes tunne omaa isäänsä, saati isovanhempiaan.
Naiset panettavat itseään joka oksalla ja lapset eivät tiedä ovatko sisarukset biologisia keskenään.
Paljon luonnevikaisia, ADHD, pers.häiriöiisä, käytöshäiriöisiä ja muuten tunnevammaisia lapsia. Kun äidit ravintoloista ja neteistä bongaavat hulluja ja valehtelijoita.
Isäpuoli on myös hyvin julma lapsia kohtaan, jotka eivät ole hänen omiaan.
Isät hylkäävät, ei tunnista oma alastaan ja äidit katkeroituneita lapsella kiristäjiä.
Lapsi on kärsijä aina ja ilmankos nykypäivän lapset ovat hyväksikäytettyjä, raiskattuja ja muuten vakavasti häiriintyneitä.
Ennen oli perheet, mutta nykyään vain lapset keskenään jossain baanalla rahan voimalla.
Tuskin naiset panettavat itseään. Kyse on siitä, että he uskovat näiden miesten rakkaudentunnustuksiin ja vakuutteluihin, toivovat hyvää suhdetta ja sitten kun ollaankin raskaana, selviää miehen todellinen luonto = epäkypsä ja vastuuntunnoton siitosmies ollut asialla. Kaiken lisäksi saattaa häippäistä ja jatkaa siittäjän hommiaan muualla. Vanhemmuuteen vaaditaan paljon, siittää osaa sikakin.
Molempien vastuulla tulisi olla uuden elämän alkuun saattaminen sekä sen kannattelu ja kasvattaminen. Jos ei ole keinoja tai kypsyyttä, on aina Jari Sinkkosen ja Raisa Cacciatoren kirjat, MLL, Miessakit ry, Isukki.com, perheaikaa.fi, kasapäin kasvatusalan kirjoja ja lehtiä ja kaikki muut tahot neuvolaa ja sosiaalitoimea myöten tukemassa miehiä ja naisia vanhemmuudessaan. Tahdon asia. Jos tahtoo enemmän itsekästä hedonismia elämäänsä kuin kantaa vastuunsa.
Lapsi kyllä muistaa ja kokee ikänsä, että on isätön/äiditön. Aikuisten VASTUU ja TAHTO VANHEMMUUTEEN. Tukea on saatavilla joka paikasta.
And So It IS;
Kyllä naisista on tullut horoja. Ihan samanlaisia kuin miehet. Naiset ne vasta epäkypsiä ovatkin kun antavat helposti, heitä on helppo jymäyttää ja muutama sininen valhe niin anine on lakanoissa haarat levällään. Helppoa on.
Naiset on todella helppo kellistää. Nytkin netiti ja kotirouvat siellä alapäät paljaana edustavat alapäillään.
"Vanhemmuuteen vaaditaan paljon, siittää osaa sikakin. " Mutta sika osaa nauttia kun asuu emakkoa.
#Tukea on saatavilla joka paikasta. " Mitä tukea, eikö osata kasvattaa enää ilman utkea ja kun lapsista tulee häiriintyneitä, niin heti haetaan terapiaa. Kun ei osata itse kohdata tai hoitaa asioita. Uusavuttomuutta, samoin kuin siinä, että kaikille annetaan mutta seurauksista viis välitetään.
aimaria, kun selvität tai ehkä jo tiedostatkin itsellesi, mistä syvä vihasi isääsi kohtaan johtuu, alat sallia itsesi luopua vihan tunteeesta ja annat ymmärtämiselle tilaa.
Onko sitä isäänsä kenenkään peilattava nykyhuuhaan=vuoden isä -tittelin kautta?! Jokainen tavisisä voi olla jossain vaiheessa se vuoden isä. Ne pahisisät...niin, niitäkin on monisyistä traumoista johtuen. Ehkä sellaisten suhteen on vain etsittävä elämän painopiste muualta. Takertumatta johonkin isämyyttiin.
Oma isäni jäi lapsuuden maalaiselämässä työn ja raadannan etäistämiseksi. Sodan käynyt mies. En minä kaipaa, en tunne vihaa enkä pakkorakkautta, hän oli isäni. Juttelen kuulumiset haudalla.
Ketään ei kiinnosta sinun typerät kuvitelmasi.
meillä on hyvä isä ja hyvä pappa ,,tottakait muistetaan ,,,aina ,,nautitaan isiemme olemassaolosta kun voidaan olivatpa ne isät mimmosia tahansa(raja kulkee vain pedofiili-isiä ei tarvi muistaa) kaikilla ,kun ei ole ketä muistaa ...
Minun isäni on ollut haudassa kohta kolmekymmentä vuotta. Ehti juuri ennen kuolemaansa nähdä esikoiseni. Isäni oli taitelijasileu, joka ei koskaan saanut elää todeksi unelmiaan ja se käsittääkseni vei sitten elämässä väärile raiteille.
En osaa ikävöidä, mutta kuitenkin muistan joka joulu ja pyhäinmiesten päivä viemällä kynttilän haudalleen. Hänkin oli vain ihminen, teki varmaan mihin omilla voimavaroillaan kykeni. Muu perhe kuitenkin joutui tekemään omat ratkaisunsa, jotta edes joku säilyisi selväpäisenä.Jokus kuitenkin mietityttää, minkälaiset vaiikutukset lapsuudella on ollut omiin elämänvalinoihini ja niiden kertautumiseen myös omien lasteni elämässä.
Lapsiini minulla on erinomaisen läheiset suhteet. Toivoisin että voisin silottaa heidän elämänpolkunsa puhtaaksi risuista. Suren heidän surunsa, iloitsen heidän ilonsa. Toivoisin että elämä kohtelisi heitä lempeällä kädellä.
Sytytän kynttilän,
kiitos kauniista kirjoituksestasi.
Ehkä minunkin pitäisi opetella antamaan anteeksi jo vuosia sitten kuolleelle miehelle, joka oli isäni. Ehkä en vielä tänä vuonna sytytä kynttilää hänen muistolleen, haluaisin vain unohtaa...
En tiedä voiko omaa isää koskaa täysin unohtaa, mutta ajan saatossa ja elämän vieriessä hän jaa taka-alalle. Ehkä muistot nousevat pintaan näin isänpäivänä.
Auttaisiko jos ajattelisi että isä oli yksi jäsen sukunne sukupuussa. Sinulla on varmasti paljon sellaisia ihmisä, joita muistelet lämmöllä. Lapsi ei voi valita vanhempiaan.Elämä ei ole ehkä tarkoitettukaan olemaan ruusuilla tanssimista, se on vain usein vaikea ymmmärtää, itse kunkin. Harva elää aina ihannetta omassa elämässään, On asioita, joille ei yksinketaisesti voi mitään ja mitä nopeammin oivaltaa että niiden kanssa vaan on elettävä, sen helpompaa itselle.
Miksi isät eivät pidä yhteyttä aikuisiin lapsiinsa?Äidit sitäkin enemmän.
EI AIKA MITÄÄN PARANNA ! SE ON SAMA TUNNE ELÄMÄ JA RANGAISTUS MURHA EI VANHENE KOSKAAN ! EI KOIRAKAAN UNOHDA KOSKAAN SITÄ KUKA STÄ ON LYÖNYT ! IHMINEN ON SAMANLAINEN NE TULEE VAIN ERI MUODOISSA KUIN KOIRANPUREMA !! SAMOIN PETTÄJÄN TIEN TOTUUS AIKA EI PARANNA VAAN KAIKKI TULEE TAKAISIN MYÖHEMMIN EROT ENSIN RIITAA VUOSI TOLKULLA ! IHMINEN ON TODELLA TYPERÄ ELÄIN IHMINEN
Olisi vietävä kynttilä isän haudalle. Hän oli aina kiireinen, paljon poissa, vähän etäinen mutta hyvä isä. Piti perheen perustarpeista aina huolta.
Isä oli suuri hyvä ja iso paha, itsekäs ja antelias samaan aikaan. En tule häntä koskaan kokonaan ymmärtämään, enkä tajua miksi hän oli sellainen, kuin oli. Tuhosi paljon samalla kun rakensi kaiken. Silti rakkaus ja kaipaus ei katoa, hänen pois mentyään ja on uskomatonta, ettei hän enää ole täällä. Hän oli voima ja tukipilari, nykyisin mennään eksyksissä. Jotkut asiat joita hän masinoi, alkavat vasta nyt avautumaan tarkoitukseltansa ja huomaan, että hän oli viisas ja näki tulevaisuuden, jota kohti hän yritti meitä viimeisillä voimillaankin ohjata...
Isäni halusi tappaa minut kun olin vauva. Isä soittaa minulle kahdesti vuodessa kun on tavallista perushumalaa pahemmassa humalassa. Silloin isä haukku ensin äitini, sitten äidinäitini, ja sitten kysyy ikääni ja mitä koulua käyn. Isä ei ole koskaan muistanut syntymäpäivääni tai valmistumisiani.
Mutta äitini on ollut minulle esimerkkinä siitä, että nainen pärjää ilman miestä. Minä osaan pidentää sähköjohtoa, vaihtaa autoon renkaat ja öljyt. Äiti on ollut minulle omalla tavallaan myös isä.
Joten kyllä, minä muistan isänpäivänä maailman parasta isääni, eli minä annan isänpäivälahjan ja suuren halauksen äidilleni, kun menen seuraavan kerran käymään kotona. Sunnuntaina minä soitan äidille ja kiitän häntä siitä, että hän on osoittanut minulle, ettemme me naiset ole avuttomia ilman miehiä. Me olemme itsenäisiä.
Isintyttö, tarttisit kunnolla kurinpalautusta. Ei mitään kunnioitusta isää kohtaan, äläkä usko äitiäsi kun ei sinua vauvana oikeasti yritetty tappaa. Nyt menet sinni isin luo käymään, ja lopetat muuten heti ne luvattomat sähkötyöt.
No en ajatellut mennä käymään alkoholisti-isäni luona, eikä todellakaan jutut ole äidin myrkyttämistä minua isää vastaan. Minulla on sisarpuolia, joiden kanssa pidämme yhteyttä, ja se kyllä on ihan totta että isä on pahan luokan alkoholisti, ei myönnä ongelmaansa, pahoinpitelee avovaimoaan ja laiminlyö lapsiaan. Minkä ihmeen takia tuollaista isää pitäisi kunnioittaa??
Opettelisit itse ihmisen kunnioitusta, etkä kyseenalaistaisi heti muiden kokemaa tuskaa. Sinä olet onnekas kun sinulla on hyvä suhde lapsiisi. Minä en tiedä, mikä isäsuhde on, koska isäni ei ole koskaan pitänyt minuun yhteyttä kunnolla. Miksi ihmeessä kunnioittaisin ihmistä, jota en edes tunne?
Ehkä sinun onnelliseen elämääsi minun kokemukseni kuulostavat epätodelliselta, mutta usko pois, maailmassa on paljon pahaakin. Ja valitettavasti minä olen joutunut kokemaan sen pahan. Paha on epätodellista teille, jotka olette niin onnellisia, että olette saaneet kuulla siitä vain tarinoissa. Toivottavasti osaat olla kiitollinen elämästäsi ja onnellisuudestasi.
Silloin kun minä olin lapsi, Suomen poliittiset johtajat tahtoivat saada johdettavakseen suuremman maan, Suur-Suomen. He kuvittelivat saavansa sen Natsi-Saksan avulla. Ja niin lähetettiin lähes kaikki kynnelle kykenevät hyökkäämään naapurimaahan, minun isäni ja kolme veljeäni myös. Hanke ei onnistunut: Suur-Suomen sijasta saatiin Pien-Suomi. Veljeni palasivat aikanaan mikä missäkin kunnossa, mutta elävinä. Isäni kuoli rintamalla, kaatui, kuten sievistellen sanottiin. Minä olin vasta viisivuotias ja ehtinyt olla isän seurassa varsin vähän. Muistan hänet vain hämärästi. Olenkin sitä mieltä, että ne,joilla on isä, vaikka huonompikin, ovat minua onnellisemmassa asemassa. Itse olen ollut isätön jo 72 vuotta. Hyvää isänpäivää kaikille!
Oma isäni oli sitä ikäluokkaa, joka joutui suoraan armeijasta sotaan.
Voi vain mielessään kuvitella, mitä äidin pikkupoika joutui kokemaan.
Isäni oli todella ikuinen äitinsä lellikki.
Suuria sotasankareita ovat myös sodassa olleitten lapset, kuka mitenkin.
Kuka sai kokea vammat mielessään, kuka ruumiissaan.
En ole muistanut isääni koskaan oikeastaan eikä johtunut siitä ettenkö olisi saanut äitini puolesta tai halunnut, mutta isäni ei halunnut pitää yhteyttä ainoaaseen lapseensa... Nykyään muista isää kynttilällä
Jaa-a. Suhde lapsuudessa perustui siihen perustaan, että isäni kertoi jatkuvasti kuinka arvoton ja turha olen, ja kuinka hän vielä joku päivä tappaa minut (ja sisarukseni). Väkivalta oli arkipäiväistä. Joka sunnuntai mentiin kuitenkin Rauhanyhdistykselle kuuntelemaan, kuinka lapset ovat taivaan isän lahjoja vanhemmille. Aika skitso taisi sekin taivaan isä olla, joka moiseen sadismiin oli lahjansa antanut kärsimään. Vähällä kai me lestadiolaislapsiksi päästiin, kun ei meitä seksuaalisesti hyväksikäytetty, joten siitä kai voisi olla kiitollinen.
Olen myös kiitollinen siitä, että nuo lapsuuden kokemukset kasvattivat minusta kriittisen sen suhteen, etten usko kauniisiin puheisiin, jos en tiedä mitä tekojen tasolla tapahtuu. Sanoilla voi luoda vaikka kuinka ihania todellisuuksia, mutta se aika harvoin vastaa sitä, mitä käytännön tekojan tasolla tapahtuu.
Olen myös sitä mieltä, ettei kaikilla pitäisi olla lisääntymisoikeutta tai ainakaan oikeutta vanhemmuuteen, jos lapsen maailmaan saattaisivatkin. Ihan liian paljon lapsia elää täysin vanhemmiksi kykenemättömien ihmisten armoilla. Vanhemmuus on niin glorifioitu ja mystifioitu, ettei saisi puhua siitä, kuinka tahto (olla hyvä vanhempi) ja ns. rakkaus lapseen ei vielä tarkoita sitä, että kykenisi vanhemmuuteen. Vanhemmuuteen pitäisi olla samat psykologiset testit kuin vaikka hoitotyöhön. Lisäksi autokoulua vastaava tietotaitoa lisäävä opetus.
Minulla on todella hyvä isä. Vaikka äitinikin on tärkeä niin olen aina ja tulen aina olemaan "isin tyttö". Olen pienestä asti tehnyt kaikkea isäni kanssa. Olin paljon mukana hänen työmatkoillaan (kotimaassa), olemme matkustelleet yhdessä, käymme usein jääkiekko-otteluissa tai lounaalla/kahvilla jossakin. Isältä saa aina apua vaikka keskellä yötä, jos sitä tarvitsen. Kukaan ei auta yhtä vilpittömästi ja pyytettömästi kuin hän. Hän ei ole itse nähnyt koskaan omaa isäänsä eikä hänellä itsellään siis ole ollut miehen mallia elämässään, mutta mielestäni hän on ihan täydellinen isä
Josef Stalin kuoli 60 vuotta sitten.
Tuo, monelle niin rakas isä aurinkoinen, jonka toimet tekivät Suomeen niin monta miehekästä isää.
Missä ovat kiitokset ja kunniat hänelle?
Miehelle, syypäälle niin monelle elämälle.
Hän kaivatti kanavan mahtavan, siellä töitä sai äiti ja isä.
Piti huolta niin monesta rakkaasta, kunhan oikea oli nisä.
H.
En muistele juurikaan isääni.Tiedän että hän ei halunnut minua tuntea edes aikuisena.Kerran kävin häntä tapaamassa mutta aistin ettei vierailuni häntä erityisemmin kiinnostanut.
En viiti montaa kertaa vuodessa isänpäivää viettää, kun isäni asuu tanskassa, ja tanskassa on isänpäivä 5pvä kesäkuuta, ja toukokuun lopulla lähetin isänpäiväkortin.
Ilmiselvästi sisällöntuottajan tekemä aloitus!
Joopa joo, ohi meni. Oletko liiallinen skeptikko?
Luulisi, että osaat käyttää haku-palvelua.
Mitäpä hakisin? Rekisteröimätöntä nimerkkiäsi? En ole kiinnostunut kirjoituksistasi.
Te,joilla on ollut huono Isä. Olkaa omille Lapsillenne esimerkillisen hyviä vanhempia.
Olen varmaan poikkeus(kun lukee ylläolevia viestejä). Minulla on olleet molemmat vanhemmat Lapsiaan rakastavia.
Huomenna kynttilä Isän haudalle.
mmm nöy
Mä olen aina ollut isin tyttö. Äitiin on välit katkennu jo pari vuotta sitten kun ei vaan tulla toimeen ja äiti inhos että halusin olla isään yhteyksissä niiden eron jälkeen.
Me ollaan isän kanssa tosi paljon samanlaisia. Hiljaisia, viihdytään kotona, ei haasteta riitaa.
Tänään käytiin syömässä kun huomenna ei oltas päästy ja olin ostanut isälle vielä kortin.
Niinhän se on usein; isin tyttö ja äidin poika. Niin se oli vähän meilläkin...
Kuulun niihin onnekkaisiin, jolla parempaa isää ei olisi voinut olla. Toivoisin että kaikilla olisi se.. tai siis hän paras isä ja äiti mitä saattaa olla. Ei kenenkään tarvitsisi joutua kärsimään kotona ja kotioloissa.
Oma isäni lähti ollessani hyvin pieni, alkoholi teki onnellisemmaksi kuin oman lapsen elämässä pysyminen. Eipä ole miestä näkynyt kuin muutaman kerran elämän aikana, ja joka kerta hän onnistuu saamaan minussa riittämättömyyden tunteen.
On minulla isäpuolikin, hänkin sortui juopotteluun sen sijaan että olisi ollut isä minulle. Ja hänkin aiheuttanut minussa ikäviä tunteita.
Olen nyt 26v lastenhoitaja, aivan loistavan ja rakastavan miehen vaimo ja kahden lapsen äiti, ja todennut että ei ne isät minulle mitään merkitse. Olen oppinut elämään ilman heitä, ja olen onnellinen siitä että olen sinut asian kanssa. Ennen kaikkea olen ylpeä siitä että osasin huonoista isähahmoista huolimatta saada itselleni raitiin, tasapainoisen ihmisen vierelleni. Meillä isänpäiviää vietetään ulkona, tai muuta mukavaa puuhastellen perheen kesken.
Isänpäivä on ainakin minulle yhtä raskas kuin joulukin. Johtuu kai siitä että minulla ei ole ollut perheelämää yli 10 vuoteen, mutta 2 lasta on jotka ovat jo aikuisiässä. Lasten äiti vaan on vieroittanut lapset omasta isästään niin perusteellisesti, ettei sitä vahinkoa enään pystytä korjaamaan. Siis miksi yrittää väkisin esittää tuttua ja turvallista isää, jota olin ennen eroa, kun lapset olivat 7 ja 10 vuotiaita.Nyt vaan mennään ravintolaan lounaalle ja ollaan niin isänpäivää että.
Ex-vaimo järkkäs lapsille menon täksi illaksi. On kyllä olemassa viralliset eropaperit ja sopimus lasten olosta joka toinen vkl. Suomessa ei kannata lähteä naista vastaan käräjöimään. No vietetään toisena vkl "isäinpäivää".
Toivottavasti ei olis toisia isiä jotka joutuu kokeen samaa.
Miksi muijas lähti lapin mies? Tuskin olis exä täksi illaksi järkännyt menoja, jos isi olisi aikoinaan hoitanut hommasa niinkuin kuuluu.Turha yrittää kerätä säälipisteitä.
Kasva aikuiseksi äläkä ruikuta. Pettänyt olet kuitenkin vaimoas ja sen vuoksi lähti.
Mieti vain miten olet hommasi hoitanut aläkä yritä syyllistää exääsi. Pelasit pelejäsi kuin kakara, ja vaimo sait tarpeekseen aikuisesta lapsesta, eikä jaksanut hoitaa enää, niinkö?
On se kuitenkin aika korkea kynnys ja perustellut syyt kun pienten lasten äiti eroamaan lähtee. Itsehän et ole osannut eroasi oikein hoitaa, jos olet tuossa tilanteessa. Omaa kyvyttömyyttä. Omatunto soimaa miestä, kun toimi niin, että pääsi perheestään eroon.Tahallaan teki temput että pääsi vastuistaan. Jos olisit ollut selkärankainen mies etkä vellihousu luuseri olisi perheesi edelleen kasassa ja voisi hyvin. Et hoitanu hommaas ja sillä siisti.Turha sitä on kieltää. Ota vaan vastuu teoistasi!
Lasista laulukirjaako lueskelit silloin kun olis pitänyt olla satuja lukemassa lapsille?
Tais lastenhuone vaihtua baariin, sinnekö unohduit. Leikit, ettei sulla perhettä olekkaan, niinkö? Olitko väkivaltainen?
Kiitos syyllistämisestä mutta mikään ei osunut kohdalle. Esim. mittarissa on yli 40v ja elämäni aikana kasi iltaa istunut baarissa. 20 vuoteen ei ole alkon tuotteita mennyt kurkusta alas. Viaraissa en ole käynyt.
Syyllistä mitä syllistä mutta en ole sellainen mies jonka palkka pitäs mennä vaimon tilille ja hän antaa rahaa jos tarpeelliseksi näkee,
Mun palkasta maksetaan talolaina, ruoka,harrastukset, vaatteet,
Se siitä ja sen kestävyydestä :)
Sittenhän sinä olet kunnollinen ja kelpo isä. Hyvä isä lapsillesi!
Eihän sinussa ole mitään vikaa.
Itse en edes olis harkinnut eroa noin kunnollisesta miehestä.Toivottavasti löydät itsellesi arvoisesi kumppanin naisesta, joka arvostaa sinua.
Pyydän syvästi anteeksi syyllistämistäni ja sitä, että olen loukannut sinua provosoivalla kirjoituksellani!
Hienoa, ettet ollutkaan ihan oikeasti se miestyyppi, joka tekee toista ja puhuu toista ja valehtelee ja muuntaa totuutta. Valitettavasti niitä on liian paljon, että ne vesittävät koko isyyssasiaa, ja aiheuttavat hallaa niille kunnollisillekin isille.
Hyvä että valaisit asiaa syvemmin, että tulit ymmärretyksi.
Ihmetyttää, miksi exvaimosi ei halua lastensa viettävän isänpäivää kanssasi.
En näe että sinussa tämä perusteella että sinussa olis mitään vikaa isänä ja miehenä!
Ja olet oikeutettu viettämään isänpäivää lastesi kanssa ja ihan oikeana isänpäivänä, ei viikko tai kaksi isänpäivän jälkeen!
Törkeää toimintaa exvaimoltasi.
Ei ajattele yhtään miltä niistä lapsista ja sinusta tuntuu, kun kaikki toitottaa isänpäivästä ja he eivät pääse osallisesksi tästä juhlasta.
Tämä on lasten ja isän välinen juhla eikä exvaimosi kunnioita teidän oikeuksianne.
Päiväkodissa ja koulussa asiasa puhutaan ja sitä käydään läpi, ja exvaimosi ei ajatellut yhtään, miltä hänen lapsistaan tuntuu, kun he eivät pääse jakamaan isäkokemuksia toisten kanssa.Exäsi haluaa jättää omat lapsensa osattomaksi tahallaan tästä juhlasta.
Exvaimosi näköjään haluaa pahaa selvästi sinulle, mutta myös omille lapsilleen! Mikä äiti se tollanen on ?
Hänhän haluaa loukata sinua ja käyttää lapsia härskisti hyväkseen.Sinulla on täysi syy kritiikkiin ja loukkantua tuollaisesta kohtelusta. Tunteetonta itsekästä toimintaa exvaimosi taholta. Toivottavast tuntee piston sydämessään ja älyää hävetä ja pyytää anteeksi tekoaan. Järjästetty meno on ollut tahallinen, ja tehty selvästi kiusaamismielessä ja viha pohjalta. Onko exäsi itse sovelias lasten kasvattajaksi?
Mielestäni ei. Voi olla että isä onkin parempi ja tasapinoisempi kasvattaja.
Ei ole tunne-elämältään kehittynyt aikuisen tasolle, jos ei osaa aikuisen tavoin asioita hoitaa. Riittaa kylvää, ei rakenna sopua ja yhteisymmärrystä. Eikä ainakaan ajattele lasten parasta. Oma itse tulee ensin ja muut vasta sitten. Onko kenties narsisti? Kylmältä tunteettomalta ihmiseltä vaikuttaa. Sietää hävetä itseänsä!
Huonosti kasvatettu ihminen!
Ei halua jättää lapsillensa muistoa isästä ja isänpäivästä ja se kostautuu vielä tulevaisuudessa. Kun lapset kasvavat ja tajuavat he kyllä tulevat luoksesi aivan varmasti.
Ymmärrän tuskasi ja kaipuusi!
Lähetä tämä viesti exvaimollesi, ja jos hänellä on sydäntä lainkaan, hän päästää lapset välittömästi isänpaivän viettoon jo tänään ei viikon päästä eikä kahden!
Exvaimolle: exmiehesessäsi ei ole isänä mitään vikaa, vika on itsessäsi ja itsekkäässä toiminnassasi! Miksi sinä riistät isän heidän lapsiltaan? Häpeä!
Hyvää isänpäivää sinulle ja toivon todella että saat viettää sen lastesi kanssa!
Sittenhän sinä olet kunnollinen ja kelpo isä. Hyvä isä lapsillesi!
Eihän sinussa ole mitään vikaa.
Itse en edes olis harkinnut eroa noin kunnollisesta miehestä.Toivottavasti löydät itsellesi arvoisesi kumppanin naisesta, joka arvostaa sinua.
Pyydän syvästi anteeksi syyllistämistäni ja sitä, että olen loukannut sinua provosoivalla kirjoituksellani!
Hienoa, ettet ollutkaan ihan oikeasti se miestyyppi, joka tekee toista ja puhuu toista ja valehtelee ja muuntaa totuutta. Valitettavasti niitä on liian paljon, että ne vesittävät koko isyyssasiaa, ja aiheuttavat hallaa niille kunnollisillekin isille.
Hyvä että valaisit asiaa syvemmin, että tulit ymmärretyksi.
Ihmetyttää, miksi exvaimosi ei halua lastensa viettävän isänpäivää kanssasi.
En näe että sinussa tämä perusteella että sinussa olis mitään vikaa isänä ja miehenä!
Ja olet oikeutettu viettämään isänpäivää lastesi kanssa ja ihan oikeana isänpäivänä, ei viikko tai kaksi isänpäivän jälkeen!
Törkeää toimintaa exvaimoltasi.
Ei ajattele yhtään miltä niistä lapsista ja sinusta tuntuu, kun kaikki toitottaa isänpäivästä ja he eivät pääse osallisesksi tästä juhlasta.
Tämä on lasten ja isän välinen juhla eikä exvaimosi kunnioita teidän oikeuksianne.
Päiväkodissa ja koulussa asiasa puhutaan ja sitä käydään läpi, ja exvaimosi ei ajatellut yhtään, miltä hänen lapsistaan tuntuu, kun he eivät pääse jakamaan isäkokemuksia toisten kanssa.Exäsi haluaa jättää omat lapsensa osattomaksi tahallaan tästä juhlasta.
Exvaimosi näköjään haluaa pahaa selvästi sinulle, mutta myös omille lapsilleen! Mikä äiti se tollanen on ?
Hänhän haluaa loukata sinua ja käyttää lapsia härskisti hyväkseen.Sinulla on täysi syy kritiikkiin ja loukkantua tuollaisesta kohtelusta. Tunteetonta itsekästä toimintaa exvaimosi taholta. Toivottavast tuntee piston sydämessään ja älyää hävetä ja pyytää anteeksi tekoaan. Järjästetty meno on ollut tahallinen, ja tehty selvästi kiusaamismielessä ja viha pohjalta. Onko exäsi itse sovelias lasten kasvattajaksi?
Mielestäni ei. Voi olla että isä onkin parempi ja tasapinoisempi kasvattaja.
Ei ole tunne-elämältään kehittynyt aikuisen tasolle, jos ei osaa aikuisen tavoin asioita hoitaa. Riittaa kylvää, ei rakenna sopua ja yhteisymmärrystä. Eikä ainakaan ajattele lasten parasta. Oma itse tulee ensin ja muut vasta sitten. Onko kenties narsisti? Kylmältä tunteettomalta ihmiseltä vaikuttaa. Sietää hävetä itseänsä!
Huonosti kasvatettu ihminen!
Ei halua jättää lapsillensa muistoa isästä ja isänpäivästä ja se kostautuu vielä tulevaisuudessa. Kun lapset kasvavat ja tajuavat he kyllä tulevat luoksesi aivan varmasti.
Ymmärrän tuskasi ja kaipuusi!
Lähetä tämä viesti exvaimollesi, ja jos hänellä on sydäntä lainkaan, hän päästää lapset välittömästi isänpaivän viettoon jo tänään ei viikon päästä eikä kahden!
Exvaimolle: exmiehesessäsi ei ole isänä mitään vikaa, vika on itsessäsi ja itsekkäässä toiminnassasi! Miksi sinä riistät isän heidän lapsiltaan? Häpeä!
Hyvää isänpäivää sinulle ja toivon todella että saat viettää sen lastesi kanssa!
Olisin viisas jos tietäisin vastaukset noihin asioihin. Pyrin elään ihan normi arkea lasten kanssa, jossa on rajat ja rakkaus.
Jospa jossakin vaihees pääsis jollakin tavalla edes laihaan sopuun.
Kiitos vastauksesta.
Elämä vie eteenpäin :)
Totta että aika parantaa haavat. Tänä päivänä antaisin kaikkeni jos voisin halata ja kertoa 14 vuotta sitten kuolleelle isälleni "rakastan sinua"
Samoin. Niin usein tuli sanottua sitä sun tätä, kun oli niin pettynyt ja turhautunut.
Nyt antasin paljon, jos voisin samoin sanoa omalle isälleni "Rakastan sinua".
Ihminen hänkin oli, omalla laillaan. Ihana ja kauhea.
Minunkin isäni jo haudassa oli aikoinaan sodan käynyt mies.
Minkäänlaista suhdetta häneen ei syntynyt. Oli hyvin etäinen. Omissa oloissaan oli aina. Puhunut ei kenellekään mitään.
Kuoli ja kuopattiin. Sen jälkeen kukaan jäljelle jääneistä ei ole puhunut hänestä mitään. Vain valokuva jäi.
Eikä sitä oikein osaa kaivatakaan sellaista, jota ei ole ollut olemassakaan.
Että se siitä isästä. Pelkkä sukunimi.
Onnea teille kaikille isille ja lastenlapsienne isoisille!
" Isäni perintö, lapio, kuokka,
onnen sä minkä kotiimme tuotkaan!
Kalliimmat kultaa ja hopeaa,
eikä ne konsaan ruostua saa."...Immi Hellén.
Olisipa kaikki kuin tuossa runossa, mutta aina olemme isiemme taidonnäytteitä.
.
vttu minä en tuu muistamaan mulkku-isääni millään lailla! enkä edes pidä sitä isänäni. jossain välissä katkon yhdeydet tähän pskaan, kun tulee tilaisuus!
Samanlaiset tunnelmat täälläkin isänpäivänä!
Älyis edes hävetä! Mutta turha toivo!
http://www.youtube.com/watch?v=rCAwXb9n7EY
-katsoin tokaa kertaa ja aloin itkeä.
Isä on aina isä.. Rakastan aina ja ikuisesti
Isä kuoli muutama vuosi takaperin, ja nyt äidillä on rintasyöpä ja siihen lisätään vielä se et joka ikinen ihminen tässä maailmassa tuntuu vihaavan mua....
Miksi laulajaisät eroavat ja jättävät perheensä. Järkytyin juuri lukemaani.
Vanhoja erojuttuja. Lue tarkemmin, PELLE:
Ei minkäänlaista.
Mun isäni? Häntä en ikinä halua onnitella, miksi? Koska isäni on pedofiili joka käytti minua lapsena hyväksi hänet toivotan alimpaan hel..ttiin!!
Minä ostin isälleni lämpimät kinttaat, jotta tarkenee talven pakkasissa. . Viinapulloon nekin oli vaihdettu.
Vähän niinkun mutsienkin päivä, että jos ei ole ollut, niin mitä turhaa asiaa miettimään.
Jos ei itsekään ole lapsilleen onnistunut ehjää perhemallia antamaan, niin mitä sitäkään miettimään.
Ollaan vaan kukin omine virheinemme. Ei kannata miettiä!
on isiä, jotka ei välitä ensimmäisen avioliiton aikana syntyneistä lapsista, vaan uuden parisuhteen lapset on rakkaita..
On lapsia jotka pitävät äidin uuta miesystävää enemmän isänä kuin omaansa, vaikka välit ovatkin olemassa.
Meen hakaa mun isän ja jätän maahan kuolemaan :)
Laitetaas lisää itkua kehiin.
Katselin vanhaa albumia, pitäs skannata siitäkin kuvat digitaaliseen muotoon, että
säilyvät miljoona vuotta.
Kansallis-arkistossa toivottavasti.
Isä istuu viltillä uima-housuissaan ja taittaa ilma-kivääriä kahtia, vierellään on
luoti-rasia.
Vieressään, nurmikolla lojuu hänen koiransa, erittäin paha-luonteinen Cairn-terrierin ja jonkun Mäyrän seka-sikiö.
Koira puri meitä molempia, varsinkin kun olimme kännissä, ei siis koira ollut.
Se oppi varomaan minua, kun oli kourissani hetken tukehtuneena puoli-kuoliaana.
Me maksettiin se puoliksi, siis se ilma-kivääri.
Siihen tuli mukaan myös kiikari-tähtäin.
Siitä keskusteltiin kauan, koska isä ei halunut muistaa mitään sodistaan.
Mutta hellä kun oli, suostui siihen osallistumaan, ei siis sotiin.
Eipä tarvittu meillä enää marja-verkkoja, kun ei ollut Rastaitakaan.
Se teki hyvää Siileillekin, niitä ei enää jäänyt nalkkiin niihin verkkoihin.
Isä ampui vain maali-tauluihin, enkä minäkään Siileihin.
Nyyh.....
Missähän se ase nykyään on?
Ja onko sen omistajalla edes uima-housuja.....
Se on taatusti joku taatanan aseista-kieltäytyjä.
H.
Ai, siis pahoinpitelitkö koiraasi? Entä muita elollisia?
"oi aikoja"
Se aloitti.
H.
Se on jo kuolleena ollu vuosikymmeniä, siellä ne mamman kanssa pötköttää vierekkäin hautuumaalla ja eiköhän tässä pian tehdä seuraa hänelle, että eipä voi muistaa mitenkään jos ei haudalle vie kynttilää.
Muistin isää viemällä kynttilän haudalle, eihän tästä ole kuin
hetki kun vielä juteltiin.
mulla oli hyvä isä joka takas mulle turvallisen ja onnellisen lapsuuden ei minkäänlaista negatiivista ajatusta ole jäänyt hänestä sympaattinen seurallinen oikeudenmukainen jämäkkä pikku päissään aina joskus lauleskeli... kevät on tullut kalliolle pässi pässiä puskee nuoren neidon rinnanpää kesällä tummanruskee... sodan käynyt mies muttei koskaan puhunut niistä asioista... suuri menetys kun hän poistui joukostamme jo 64 vuotiaana.
No empähän tiiä...
Eilen tulivat lapset, aamusella lastenlapset. Yhdessä sunnuntai tulikin vietettyä. Siinäpä jutellessa juteltiin jälleen missä isänä olin onnistunut, missä turhankin usein "ylilyöntejä" oli sattunut. No, homma hoidossa ja jälleen tulossa yhteinen ikimuistoinen joulu ( kalkkuna jo tilattu )...... :)))
Tuollaisen isänpäivänvieton minäkin jaksa ymmärtää, että käydään elossa olevaa isää tervehtimässä.
Vainajienpäivähän on sitten erikseen. Meillä Ruotsissa ainakin oli jo viikko sitten, kai Suomessakin.
mutta se on ikävä tosiasia että enää harvalla meidän ikäisellä on isä elossa vaikka sitä muistelin viikko sittenkin muistelen tänään vielä enemmän isä on isä vaikkei sitä enää olekkaan.
Pyhäinpäivähän meillä on vainajien muistopäivä ( viime lauantai ). Kyllähän edesmennenneen "tyttöni" ja tulevalle omallekin kummulleni kynttilöitä vein. Samoin vanhempienikin haudoille.
Etkö sinä sitten muka muulloin muistele häntä, muuten kuin allakan mukaan? Velvollisuudesta joinakin määrättyinä päivinä?
kiitos ystävällisestä vastauksestasi toivottavasti sait hyvän mielen kun pahoitit mun mieleni... onko sulla minkäänlaisia tunteita olemassa...
Häh?
kyllä varmaan
etkö sinä sitten muka muulloin muistele häntä
muuten kuin allakan mukaan
velvollisuudesta joinakin määrättyinä päivinä
otin kantaa kirjoittajan kirjoitukseen joka sanoi etä vainajien päivä on erikseen
ja isänpäivä erikseen
ei isä lakkaa olemasta vaikka se on kuollu
kyllä varmaan vastaus oli ihan selvää veetuilua tosi tylyä tekstiä.
Anteeksi, silkkihanskassani oli joku kuivunut leivänmuru.
otan osaa en osaa auttaa sua tossa ongelmassa enkä itse asiassa haluakkaan mutta jos sulla ei oo ketään muuta niin anna tulla mää ainakin lähden nyt ton mun raksuni kanssa köllötteleen tonne kamarin puolelle on se vaan niin ihanaa kun on rakastava maailman paras aviomies ja välittävä ja rakastava tytär ja iso lauma ihania rakkaita ystäviä joille voi purkaa pahaa oloakin jos siltä tuntuu.
rakkauden täyteistä yötä sulle mee kainaloon jos sellainen löytyy se helpottaa huomattavasti näin pimeenä syksy iltana.
Olet ihan oikeesti sekasin, herne nenussa noin herkästi.
isäni mun ,pensantuoksuisin
pussihousuin
sarkapuseroin .
kiroilevin suin
viikon sua orotin
lyönneistäs lapsenuskoni
karotin
koskaan en sua tuntenut
et vierelläin kulkenut
haisit tupakalle ja viinalle
lauantai illat tuoksui riiralle
jouluna menit taivaaseen
jäimme puutteeseen
kasvun vuoteni oli tukalat
aina toivoin et olisitpa ollut tukena.
Pullon henki vei monen isän mielen,
nosti käden, sekoitti mielen.
Siksakkia kun isä kotiin tuli,
lapsen suru kyyneliin suli.
Kesäinen päivä tummui,
kaikki ilo taas kerran sammui.
Nyt olet siellä,
jonne minä olen vielä tiellä.
Kiitos isä kaikesta hyvästä, jota annoit.
Harteillasi joskus mua pienenä kannoit.
Isälle viina mennyt aina minua edelle. Lapsena ja nuorena se oli kova paikka, nyt aikuisena olo on lähinnä välinpitämätön. Jonkinlaista sääliäkin ehkä. Ylipäätään "isä" on väärä sana kuvaamaan tätä henkilöä, lapsuutta lukuun ottamatta olen aina puhunut ihmisestä tämän etunimellä. Suru tulee lähinnä siitä, että olen kaivannut sitä isää elämääni varsinkin silloin, kun muut naiset puhuvat lämpimistä isäsuhteistaan. Tiedän mistä olen jäänyt paitsi, enkä ole edes sitä korvaavaa kokemusta sitten saanut.
Mikäli isä edes elää niin vanhaksi, että jäisi edes jotakin asioita katumaan saati aidosti pyytäisi niitä anteeksi niin anteeksi antaisin. Pahoin kuitenkin pelkään, että sitä päivää en koskaan tule näkemään. Minkäänlaista tunnesidettä ei tähän tuntemattomaan ihmiseen ole joten en osaa sellaista ihmistä myöskään kaivata. Jos vaikka heti huomenna tulisi tieto siitä, että isäni on kuollut niin eipä tuo minua hetkauttaisi suuntaan saati toiseen. Surua tuntisin menetetystä elämästä, en itse ihmistä kohtaan.
Joten ei, en muista isääni isänpäivänä kuten en muinakaan päivinä. Ei isänikään minua muista, paitsi korkeintaan humalassa. Silloinkin täysin vääristynein kuvitelmin ja mielikuvin, pahoin ja ilkein sanoin. Sellaisiin joihin vain sairas narsisti kykenee. Isä joka puhuu pahaa omasta lapsestaan jota ei edes tunne. Sitä iloa en kuitenkaan tälle ihmiselle suo, että itse muuttuisin katkeraksi tai kyyniseksi. Siinä missä isä ei ole koskaan kantanut omaa vastutaan aikuisena omasta elämästään ja ihmissuhteistaan, niin itse teen töitä niiden eteen. Edes jotakin josta voin olla isälleni kiitollinen, koska jo lapsena päätin etten halua olla yhtään samankaltainen ihminen.
Olen isä, haluaisin kuolla. En tiedä mitä tein väärin. En kai osaa tehdä mitään oikein.
Kunpa voisin vain kuolla pois. Miksi en ansaitse tasa-arvoa?
Älä yritä huijata.
Tulee sekin aika vielä, kunpahan nyt ensin elelet.
Essu eteen ja tiskaamaan, niin tunnet itsesi tasa-arvoisemmaksi.
Aloittajalle: oliko isäsi ehkä vieraannutettu sinusta äitisi tahdosta ja sossujen ja "oikeus"laitoksen avulla?
Liekö siihen aikaan ollut sossulla mitään tekemistä erojen suhteen. Kukkahattutätien kotsatkin olivat kai vasta ituasteella.
Ei minua mistään vieroitettu, ero oli varmasti paras asia jokaiselle osapuolelle. Yhteydessä toisiimme olimme hamaan loppuun asti.
Minulla oli hyvä isä omasta mielestäni näytti miten jalka rätit laitetaan jalkaan,opetti marjat poimimaan ,uimaa,halon hakkuu,hiihtämään,luonnossa liikkumisen,kahvin juomisen mustana,paljon hyödyllistä kaikkea ei muistakaan,kyllä se ajatukset muuttuu kun tuuli omaan otsaan puhaltaa,ei lähtenyt karkuun vastuuta lapsista kuten jotkut miehet,vastuun kantaja.
Mitenkä pöllö ei tullut tänne torumaan ja haukkumaan. Monella on raskaita muistoja täälläkin, kuten poistetussa ketjussakin.