Heti alkuun sanon, että tähän ketjuun ei tarvitse tulla ylistämään mitään eläinkauppojen hiekkoja, tiedän kyllä, miten hyviä ne ovat, mutta autoton opiskelija ei viitsi kävellen tai pyörällä raahailla suuria säkkejä monia kilometrejä kotiin, koska asumme nyt toistaiseksi hieman kauempana keskustasta.
Olemme täten vähän pakosta siirtyneet markettihiekkoihin ja tuo Bastis kristallihiekka on palvellut ihan hyvin, se on oikeasti todellakin hajuton jopa 3-4 viikon jälkeen. Itseäni vaan ällöttää, kun se muuttuu keltaiseksi parissa viikossa, joten inhottaa pitää kissanvessaa näkyvillä.
Joten haluaisin kuulla kokemuksia edes kohtuuhyvistä markettihiekoista, jotka paakkuuntuvat ja pitävät hajun poissa (pieni yksiö). Siivoan vessan aina kun huomaan kissan siinä käyvän, jos tämä nyt jotenkin siihen hajuun vaikuttaa. Saisi mieluiten myös pölistä mahd. vähän, kissa aivastelee. Ja kissa on pentu, eli uskoakseni helppo opettaa ihan uudellekin hiekalle.
Ja kristallihiekka lähtee siis tasan siksi pois, että sen ulkonäkö ällöttää minua ja se on aika kallista alkaa vaihtamaan parin viikon välein, kun tuohon vessaan kuitenkin uppoaa helposti se 5L säkki, että se edes toimii lupaamallaan tavalla ja imee ne kuset.
Joten onko marketeissa pakkuuntuvaa hiekkaa, joka pitäisi hajut poissa?
Marketista saatavat kissanhiekat
29
10011
Vastaukset
- Kotiin asti
Tiesitkö että netistä tilaamalla saat hiekkasäkit suoraan koti-ovelle?
- hiekkakakku
Tiesin, mutta jos et huomannut tuolta, niin en opiskelijana lähde verkko-ostamiseen ja maksamaan turhia euroja kuljetukseen. Kai se olisi sitten ihan sama suhata vaikka taksilla sinne eläinkauppaan?
- opiskelija.
hiekkakakku kirjoitti:
Tiesin, mutta jos et huomannut tuolta, niin en opiskelijana lähde verkko-ostamiseen ja maksamaan turhia euroja kuljetukseen. Kai se olisi sitten ihan sama suhata vaikka taksilla sinne eläinkauppaan?
Itse olen myöskin opiskelija ja netistä tilaan kissoille ruuat ja hiekat, Zooplussalta saa yli 49e tilaukset ilman toimituskuluja ja paketit tuodaan kotiin. Itse yleensä tilaan muutaman kuukauden välein isomman satsin kaikkea niin ei tarvitse joka kuukausi pieniä määriä tilailla joten helposti menee yli tuon 49e tilaukset.
- Nettikauppaan
opiskelija. kirjoitti:
Itse olen myöskin opiskelija ja netistä tilaan kissoille ruuat ja hiekat, Zooplussalta saa yli 49e tilaukset ilman toimituskuluja ja paketit tuodaan kotiin. Itse yleensä tilaan muutaman kuukauden välein isomman satsin kaikkea niin ei tarvitse joka kuukausi pieniä määriä tilailla joten helposti menee yli tuon 49e tilaukset.
Aivan eikä comin puolellakaan taida toimituskulut olla kuin 7e ja tosiaan kun tavaran saa sitten ihan kotiovelle asti. Zooplussalla on myös paljon muuta, ruokaa, leluja ja vaikka mitä joten oikeastaan sieltä saa kaiken mitä tarvitsee eläimelle. Hiekkaa voi ostaa isot satsit kerralla pienemmällä kg/L hinnalla, samoin ruokia on isoissa säästöpakkauksissa ja varmasti halvempaa kuin eläinkaupassa.
Olen itsekkin autoton opiskelija joten minusta on juuri helpointa ja halvinta tilata netistä. - eläinlääkäri
Nettikauppaan kirjoitti:
Aivan eikä comin puolellakaan taida toimituskulut olla kuin 7e ja tosiaan kun tavaran saa sitten ihan kotiovelle asti. Zooplussalla on myös paljon muuta, ruokaa, leluja ja vaikka mitä joten oikeastaan sieltä saa kaiken mitä tarvitsee eläimelle. Hiekkaa voi ostaa isot satsit kerralla pienemmällä kg/L hinnalla, samoin ruokia on isoissa säästöpakkauksissa ja varmasti halvempaa kuin eläinkaupassa.
Olen itsekkin autoton opiskelija joten minusta on juuri helpointa ja halvinta tilata netistä.En ole vielä törmännyt yhteenkään eläinkaupanhiekkaan, jossa olisi yhtä hyvä hinta-laatusuhde kuin eräässä markettihiekassa, joka on 0,60e/l. Lisäksi miten se eläinkaupan hiekka on riittoisampaa kuin markettihiekka? ihan yhtä paljon sitä täytyy sinne laatikkoon kaataa, jotta se toimii. Ja kuka muka seisottaa samaa hiekkaa laatikossa enempää kuin 2-4vk vaikka se päällisin puolin olisikin puhdasta ja sinne aina lisäisi uutta?
Vaihdan hiekan suunnilleen 3 viikon välein kokonaan, ja viikon välein pesen laatikon (siksi aikaa hiekat toiseen laatikkoon), koska en halua kissojeni vessasta mitään hirveää bakteeripesää. Vai luuleeko täällä joku ihan tosissaan, että jottain paskaista kristallihiekkaa voi säilyttää lootassa kuukauden vaihtamatta ilman, että siitä tulee helvetin likainen? Ällöttää ajatuskin. Tai no samakai se mitä hiekkaa se on, koskaan et saa paskoja ja kusia niin hyvin pois, että laatikko todella olisi tarpeeksi hygieeninen.
Joten nämä paremmat eläinkaupanhiekkaa ostavat ihmiset todellisuudessa seisottavat paskaista hiekkaa kauemmin lootassa ja näin ollen altistavat kissansa turhille pöpöille jne. Senpä takia itse suosin halpaa hiekkaa, jonka vaihdan ihan yhtä usein kuin vaihtaisin eläinkaupankin hiekan.
Ja sitten vielä ihmetellään mistä kissa niitä ripuleja yms. saa. Tuntuu ihan hirveältä lukea täältä, kuinka me vaihdetaan hiekka kokonaan 3kkn välein, koska se ei näytä likaiselta eikä haise. Olette suoraansanottuja idiootteja, mutta näitähän minä nään päivittäin ja jos kissojen hygieniaan kiinnitettäisiin paremmin huomiota, niin voisi lohjeta iso osa palkkaani pois.
Terveisin, eläinlääkäri. - khg
eläinlääkäri kirjoitti:
En ole vielä törmännyt yhteenkään eläinkaupanhiekkaan, jossa olisi yhtä hyvä hinta-laatusuhde kuin eräässä markettihiekassa, joka on 0,60e/l. Lisäksi miten se eläinkaupan hiekka on riittoisampaa kuin markettihiekka? ihan yhtä paljon sitä täytyy sinne laatikkoon kaataa, jotta se toimii. Ja kuka muka seisottaa samaa hiekkaa laatikossa enempää kuin 2-4vk vaikka se päällisin puolin olisikin puhdasta ja sinne aina lisäisi uutta?

Terveisin, eläinlääkäri.Täällä myös toinen, joka ennen osti eläinkauppan hiekkaa muka säästäen, kunnes eräs eläintenhoitoon perehtynyt ystäväni kertoi, että mikä tahansa hiekka pitäisi vaihtaa 2-3 viikon välein kokonaan, vaikka se ei haisisi tai näyttäisi muuten hyvältä. Kissanvessaan kerääntyy todella paljon bakteereja juuri kakasta, koska sitä ei saa edes hyvin paakkuuntuvassa hiekassa kokonaan pois, vaan aina sitä jää sinne, samoin pissiä ja sitten kissa siellä tassuttelee uudelleen ja uudelleen ja pian ne kaikki pöpöt ovat ympäri huushollia jne. Kuvottaa ajatuskin.
Joten ihmettelen näitä "tietävien" viestejä täällä, jotka mainostavat eläinkaupanhiekkoja ja sitä kuinka ne kestävät jopa kuukauden, kun ei niitä missään nimessä pitäisi kuukautta seisottaa laatikossa ja vain silloin tällöin lisäillä hiekkaa?
Meillä käytetään Rainbowin valkeaa paakkuuntuvaa kissanhiekkaa, jota saa yleensä joka S-marketista ja Salesta. Toimii tarpeeksi hyvin, ei ala 2-3 viikon aikana haisemaan yhtään ja sitten vain vaihtoon koko hiekka. Maksaa n. 6e 10L ja riittää varmaan kissasta riippuen 1,5-2kk, joten ei ole mielestäni mitään tyyristä ja laatu on about samaa kuin esimerkiksi Ever Clean hiekassa, jota aikoinaan ostimme eläinkaupasta.
Aloittaja, älä turhaan häpeä markettihiekan ostoa, se on oikeasti palvelus kissallesi, kun sen ei tarvitse missään omissa paskoissaan tassutella kuukausitolkulla. Opiskelijankin budjetti riittää vaikka 10L säkkiin joka kuukausi! Heitä se kristallihiekka ainakin äkkiä hittoon, äläkä kuvittele sen olevan mitään antibakteerista kun pissi IMEYTYY hiekkaan.... - Anonyymi
eläinlääkäri kirjoitti:
En ole vielä törmännyt yhteenkään eläinkaupanhiekkaan, jossa olisi yhtä hyvä hinta-laatusuhde kuin eräässä markettihiekassa, joka on 0,60e/l. Lisäksi miten se eläinkaupan hiekka on riittoisampaa kuin markettihiekka? ihan yhtä paljon sitä täytyy sinne laatikkoon kaataa, jotta se toimii. Ja kuka muka seisottaa samaa hiekkaa laatikossa enempää kuin 2-4vk vaikka se päällisin puolin olisikin puhdasta ja sinne aina lisäisi uutta?
Vaihdan hiekan suunnilleen 3 viikon välein kokonaan, ja viikon välein pesen laatikon (siksi aikaa hiekat toiseen laatikkoon), koska en halua kissojeni vessasta mitään hirveää bakteeripesää. Vai luuleeko täällä joku ihan tosissaan, että jottain paskaista kristallihiekkaa voi säilyttää lootassa kuukauden vaihtamatta ilman, että siitä tulee helvetin likainen? Ällöttää ajatuskin. Tai no samakai se mitä hiekkaa se on, koskaan et saa paskoja ja kusia niin hyvin pois, että laatikko todella olisi tarpeeksi hygieeninen.
Joten nämä paremmat eläinkaupanhiekkaa ostavat ihmiset todellisuudessa seisottavat paskaista hiekkaa kauemmin lootassa ja näin ollen altistavat kissansa turhille pöpöille jne. Senpä takia itse suosin halpaa hiekkaa, jonka vaihdan ihan yhtä usein kuin vaihtaisin eläinkaupankin hiekan.
Ja sitten vielä ihmetellään mistä kissa niitä ripuleja yms. saa. Tuntuu ihan hirveältä lukea täältä, kuinka me vaihdetaan hiekka kokonaan 3kkn välein, koska se ei näytä likaiselta eikä haise. Olette suoraansanottuja idiootteja, mutta näitähän minä nään päivittäin ja jos kissojen hygieniaan kiinnitettäisiin paremmin huomiota, niin voisi lohjeta iso osa palkkaani pois.
Terveisin, eläinlääkäri.Kuulostaa terveellä järjellä, kiitos👍
- kissaX2
Meillä oli lapsuudenkodissani sisäkissalla ihan rainbow paakkuuntuvaa kissanhiekkaa, ja se ei haissut, paakkuuntui hyvin, tosin pölisi jonkun verran. Hiekka on melko isorakeista, joten myös paakut ovat isoja. Vanhempani eivät ikinä käyttäneet kissalle muuta kuin rainbow hiekkaa, olivat tyytyväisiä!
Olen myös lukenut tutkimuksen (olisikohan ollut kuningaskuluttajan tutkimus) jossa testattiin viisi ns. halpishiekkaa, ja rainbown paakkuuntuva todettiin tutkimuksessa parhaaksi hiekaksi. Tutkimus ei ollut kovin vanha, tai ainakin muistan että se oli tehty 2000-luvulla.
Ystävälleni suosittelin rainbowta kun hän hankki kissan. Hiekka toimi muuten hyvin, mutta hänelläpä se haisikin aika voimakkaalle!! Eli riippuu myös kissasi eritteistä haiseeko hiekka vai ei, toisten kissojen eritteet haisevat voimakkaammin kuin toisten, ja ruokavaliokin toki vaikuttaa!
Nykyään meillä on kolmen kaverin porukka, kaikilla kissoja, ja aloimme juuri tilaamaan hiekat kimpassa isoina erinä, jolloin eläinkaupan hiekka tulee jopa halvemmaksi kuin marketin halpishiekat. Kaikki käytämme siis samaa, hyväksi toteamaamme hiekkaa: compact care baby powder, paakkuuntuva mikrohiekka. Sitä saa ainakin Mustista ja Mirristä. Ei pölise, ei tule hajuja, ja paakkuuntuu jopa puolet pienemmiksi paakuiksi kuin rainbow!
Eli suosittelisin sinua kokeilemaan erilaisia paakkuuntuvia hiekkoja: vain kokeilemalla tiedät mikä on kissallesi hajuttomin ja paras vaihtoehto. Lisäksi kannattaa seurata eläinkauppojen tarjouksia, esim hiljattain M&M:llä oli tarjouksessa tuo compact care vain 10e/14kg säkki!
Ota myös huomioon, että laadukkaampaa hiekkaa kuluu vähemmän, koska paakut ja hajuhaitat ovat pienempiä, jolloin hiekkaa ei tarvitse vaihtaa niin usein kuin halpishiekkaa! Eli ns. "kalliimpi" hiekka voi lopulta tullakin halvemmaksi kuin se muka-halpa hiekka.
Sama pätee muuten myös kissanruokaan (käytännössä todettu!!) eli sitä ns. kalliimpaa kissanruokaa kuluu vähemmän, koska ovat lihapitoisempia ja kissa syö vähemmän. Kun ruokaa kuluu vähemmän, myös hiekkalaatikolla on pienempiä kakkakikkareita, kun taas joskus halpisruuasta voi kissan maha mennä sekaisin ja tulla muita oireita, joiden hoitaminen sitten onkin kallista. Eli se "kalliimpi" ruoka tulee näin taas halvemmaksi kuin "halpisruoka".
Toivottavasti löydät kissallesi sopivan hiekan! - 9+6
Cassius on markethiekoista ehdottomasti parasta, mutta joskus on pakko tyytyä Rainbowiin joka kyllä paakkuuntuu hyvin muttei sido hajua niin hyvin kuin Cassius, ja ainakin meidän kissojen jaloissa sitä kulkeutuu lattioillekin.
- 13+13
Rainbow Compact pienirakeinen kissanhiekka on parasta, mitä itse olen koskaan käyttänyt. Suosittelen!
- en vaihtais
Meillä tykätään marketin Top-katista. Se ei haisekkaan millekkään, vaikka kisu pisuilee.
- Puuhiekka
Vaikka tänne ei haluttukaan eläinkauppahiekkojen ylistäjiä, niin pienesti mainitsen yhdestä puupohjaisesta paakkuuntuvasta hiekasta, jota itsekin joudun kantamaan kävellen ~5km saadakseni säkin kotiin. Itse ostan suurimman säkin (40l/18kg), koska jaksan sen kyllä kolmesti vuodessa kantaa kotiin.
Niin, itselläni on kaksi kissaa ja vaikka hiekasta löytyykin pari huonoa puolta, en sitä hinta-/laatusuhteen ja riittoisuuden takia suostu vaihtamaan. Mikrohiekkaa piti vähän väliä lisätä laatikkoon ja sitä hiekkaa sai koko ajan olla ostamassa lisää. Näin ollen tämä ylistämäni puupohjainen hiekka tulee paljon halvemmaksi.
Hyvää puuhiekassa on ekologisuus, sitoo hajut, paakkuuntuu, kevyt kantaa, ei pölyä, kissaystävällinen (=luonnon kuitua, laatikon jälkeen tassuja pestessä ei elimistöön joudu savea (mikrohiekka) tai nesteenpoistomyrkkyjä (kristallit/silicat)), erittäin riittoisa.
Huonoja puolia on että kulkeutuu helposti tassujen mukana ympäri asuntoa, mutta eivät paljaan jalankaan alla tunnu oikeen miltään. Lähinnä vaan esteettinen kysymys siivouslaiskalle ihmiselle.
Jos siis olet valmis näkemään vähän fyysistä vaivaa ja panostamaan laatuun säästämään rahaa niin suosittelen hiekaksi Cat's Best Öko Plussaa :). Ja vaikka ehdottomasti haluaisit pysyä markettien hiekoissa, niin vaihda edes mahdollisimman nopeasti se kristallihiekka pois. Se kuivattaa kissan elimistöä ihan turhaan... Vinkki: Osta iso, pyörällinen ostoskassi, sillä saat helposti raahattua isotkin säästöpakkaukset itse kotiin.
Sitten rautakaupasta lämmityspellettiä alle kymmenen egeä/ 20kg; siinä hyvä, halpa, lisäaineeton ja kotimainen kuivike, voidaan kompostoida, polttaa, laittaa sekajätteisiin..
Ja kissanvessa tuoksuu havunraikkaalle!- Anonyymi
Minkä nimistä, kokeilen.
- lehtikeirrätys
valkoiset kristallihiekat on hyviä. Itse pistän vessalaatikon pohjalle pari sivua sanomalehteä joka sitoo nesteen. Kikkarat poimin varovasti pois, enkä sekoittele keltaisia rakeita näkyville. Pussi kestää yhdellä kissa sen luvatun kuukauden,
- Ropsun kaveri
No, marketista en löytänyt niin hyvää hiekkaa kuin eläinkaupasta, Super Carino.
Ei pölyä eikä kulkeudu tassuissa ympäri asuntoa. Hiekan ja laatikon vaihdan viikon välein. Käytän siis kahta laatikkoa.- hietsuboxi
Pirkan laatikossa myytävä paakkuuntuva hiekka on hyvä, nykyään olen tosin vaihtanut absolute paras Everclean hiekkaan
- Ralf
En nyt lukenut kaikkia edellisiä vastauksia, mutta meillä käytetään Pirkan paakkuuntuvaa kissanhiekkaa. Sitä myydään 10 l säkeissä ja maksaa jtn 6 €. Ei ainakaan omasta mielestäni haise, vähintään kerran päivässä siivoan laatikon.
- Kisunpisu
Toi Rainbow on kaikkien kokeilujen jälkeen paras markethiekka. Kulkeutuu vähän tassuissa ympäriinsä. Kuka käyttikään pellettiä? Olen miettinyt sitä kun meillä talossa pellettilämmitys, mutta miten sitten laatikon siivous kun ei paakkuunnu? Vai siivoatko kerralla kaikki pois? Ystävä opetti kissansa vessanpöntölle sillä opetuspaketilla. Kateeksi käy ja harkitsen samaa...
Siivous sujuu päin vastoin kuin paakkuuntuvalla hiekalla: Ehjät pelletit voi työnnellä sivuun, ritilälapion kanssa kauhaisu, kopistellaan puruksi hajonnut aines toiseen astiaan, kauhaan jääneet ehjät pelletit takaisin. Siivouksen jälkeen päälle kerros uutta pellettiä. Tekniikkasi kehittyy kyllä parin kerran jälkeen, alku vaan on hankalin -tai ajatus.
Itse vaihdan ehkä puolen säkin eli kymmenen kilon jälkeen koko vessa-astian sisällön uuteen.
Puupelletissä on se hyvä puoli, että vaikka sitä sattuisikin hiukan kulkeutumaan lattialle, se ei pölise samalla tavalla kuin hiekat eikä naarmuta lattiapintaa.
Ja olen kuullut tutuilta että viskaavat käytetyn sahanpurun lämmityskattilaan; siinä on viety kierrätys loppuun asti, jätteestä lämpöä tupaan ilman ylimääräistä jätekuljetusta! Kostealla puulla on sama lämpöarvo kuin kuivallakin, pieni määrä vähän kosteata purua seassa ei haittaa.
- cat's best
Zooplussasta jos tilaa niin oma suosikkihiekkani on puupohjainen Cat's Best Öko Plus.
Marketista jos täytyy ostaa niin yleensä jotain puupellettejä tai rainbown paakkuuntuva. Kaikki hiekat pölisee ja kaikki bentoniittihiekat pölisee vielä enemmän. Siivoan lootan kerran päivässä, joskus kahdessa. Kissojakin on kaksi.- cat's best
Niinja itsellä on sellainen isokoloinen lapio joka sopii puuhiekoille niin ei pellettien putsaamisessakaan ollut mitään sen ihmeellisempää. Ihan vaan klöntit jäi kauhaan ja pelletit tippui väleistä.
- sgt.pepper-59
Rainbow'in Valkoinen paakkuuntuva kissanhiekka on paras ! 10L/8,5kg,n.6€ pss.
koska se paakkuuntuu niin helppo poistaa paakut papanoitten kanssa.ja ei haise,pitää hyvin hajut.koska paakkuuntuu niin myös edullista koska ei tarvitse koko laatikkoa vaihtaa... siis edullista ja riittoisaa,eikä haju ongelmia !!- paras hiekka.
Niin on! Täällä kanssa peukutan Rainbowille!
- pirkka
Itse käytän Pirkka laatikossa olevaa hiekkaa, hyväksi ,hajuttomaksi havaittu. Kiva kantaa kotiin, kätevä.
- kaksi kattia
Meillä on todettu puupellletit parhaaksi ja hajuttomiksi verrattuna hiekkoihin.
Vaihdan pelletit kokonaan joka päivä ja pesen laatikon tolulla joka kerralla.
En voi sietää kissankusen hajua sisätiloissa. Mikään kissanhiekoista ei pidä hajua loitolla viikkokausia. Ihmiset vain tottuvat kissansa kusen hajuun ja se ei heitä häiritse, mutta vieraan nenään se kyllä tunkeutuu.
Puupelletti on meille sopiva koska se on helppo hävittää, joko keskuslämmitysuuniin, tai orapihlaja-aidan alle katteeksi.- cattia
mun mielestä hyvää hiekkaa on Best Friendin Cattia-kissanhiekka,se on mielestäni riittoisaa eikä pölyäkkään ihan mahdottomasti,sitä saa esim tokmannilta
- Anonyymi
Puupelletti edukas, pitäävaihtaa usein.
- Anonyymi
Meillä opetettu omat pytylle. Säästyy hiekkakulut kokonaan.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kalle Palander kertoi fantasioivansa siitä, kuinka Kiira Korpi naisi häntä sträppärillä ahteriin
Sai potkut Yleltä. https://yle.fi/a/74-201400005328477Aamuseuraa/rehevää naista
uhkean rehevät m-xxxl naiset/rouvat/pari 18-80v kutsu luokses 31.1 aamusta päiväpanoille 32v hetero mies.oon innokas nuo4364224h Kirppis
Olen muuttamassa paikkakunnalle ja mietin olisiko tälläiselle liikkeelle tarvetta alueella?61985Suomessa eletään liian pitkään
"Ihmisten on kuoltava" Asiantuntija varoittaa: Suomi ei ole valmis siihen, että niin moni elää pitkään: ”Kaiken täytyy1571143Kerotakaa joensuun kontiolahden paiholan laitoksesta jotain
Mun kaveri joutuu paiholan laitokseen nyt lähi aikoina niin voisko ihmiset kertoa minkälaista siellä on tarinoita jne ja17786Olen niin haaveillut
Sinusta. Ollut hullun rakastunut. Ajatellut kaikkea mitä yhdessä voisimme tehdä. Mutta ei ei yhtään mitään. Usko vaan lo57712Oletko koskaan
Tavannut/tuntenut ihmistä, jonka kanssa vuosisadan rakkaustarina olisi ollut mahdollinen, mutta joku este tuli väliin?68686Sun ulkonäkö on
Kyllä viehättävä. Kauniit piirteet. Todella sievät. Ja olemus on ihana. Olet tehnyt vaikutuksen.31681- 38636
En voi ottaa
Jos ikinä aiot ottaa yhteyttä, niin tee se nyt. On aika, kun todella todella tarvitsisin sinua. Naiselle.36627