satuttaa.....

ikävä kyllä näin on.... pitää vaan yrittää nauttii niistä onnellisista hetkistä, eikä ajatella tuevaa...

Olin itse vuosi sitten vielä ihan samassa tilanteessa. Kahden vuoden ajan kaikki olivat vaan kusettaneet, pettäneet, satuttaneet ja jättäneet. Joka ikinen ihminen, johon luotin. Ei tehnyt hyvää itsetunnolle ja luottamukselle.
Mutta viime talvena tutustuin erääseen miehenalkuun. Tutustuimme ja totesin hänet komeaksi ja mukavaksi tyypiksi. Luotinko häneen? En missään nimessä. Tutustuimme päivä päivältä enemmän ja kerroin hänelle, etten kykene luottamaan häneen. Hän ihmetteli tätä, mutta sanoin etten halua puhua siitä. Hän ymmärsi ja alkoi rakentaa luottamustani häneen kertomalla asioita omasta itsestään ja elämästään. Asioita joista hän ei ollut puhunut kenellekään. Opin luottamaan häneen hieman, todellakin vain ihan pikkuriikkisen. Aloimme n. 3 kuukauden ystävyyden jälkeen seurustelemaan ja nyt seurusteluamme on takana 8kuukautta. Kertaakaan hän ei ole luottamustani pettänyt ja olen vihdoin pystynyt avautumaan hänelle ja kertomaan kaikkein kipeimmätkin asiat menneisyydestäni.

Tarkoituksenani on yrittää kertoa sinulle, että maailmasta löytyy vielä hyviäkin ihmisiä. Luottamuksen arvoisia ihmisiä. Heitä vaan on erittäin harvassa. Hiljaa hyvä tulee.

Rakkaus on rumasana..