Anja Snellman Pääoma

scarabaeus

Anja Snellman Pääoma

Tarkistin kirjan sisäkannesta, että olen ”lukenut”/selaillut Snellmanin kirjoista kolme.
Sonja O. kävi täällä
Ivana B.
Syysprinssi
Siis nämä kolme, joista Sonja O. ja Syysprinssi luettu kokonaan, Ivana B. harpottuna. Se kertoo itsestäni, että en järin piittaa hänen teksteistään. Jokin niissä mättää. Ja tiedän toki mikä minulla mättää. Voin laittaa tähänkin selvitystä, jota tuskin mitenkään edes kaipaatte, mutta laitanpa kuitenkin.
Mielestäni hänen kirjansa, joita olen selaillut, ovat kaikki olleet
terapiatekstejä.

Pääoma

on terapiatekstiä jos mikä. Siinä revitään kyllä koko pumaska levälleen. Ei siinä mitään, varmaankin hyvinkin puhdistavaa ja kirjailijalle itselleen terapeuttista.
Ookoo.
Tietysti toivon, että kirjoittaa tämän Pääoman jälkeenkin kirjoja.
Kirjailijat just kirjoittaa,
omanlaisiaan.
Ja hyvä niin.

5

377

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Lukutoukka minäkin

      Mä luen parhaillaan Pääomaa, reilu puolet luettuna. Aika alussa tunsin just samoin kuin sinäkin, etten oikein mitään saa tästä kirjasta. Lyhyitä lukuita, hypitään ajassa koko ajan kirjailijaa kymmenen vuotta vanhemman siskon syntymään ja kuolemaan ja aikaan siltä väliltä.
      Jotenkin oivalsin, että kirjassa on enemmin kyse siitä, ettemme me ihmiset elä kaikki niin rikasta elämää. Maru oli vammainen ja hänellä oli hyvin pienet piirit. Kuitenkin hän nautti pienistä matkoista, jäätelöstä, piirtämisestä, pienistä arjen asioista.

      Luin Sonja O:n nuorena tyttönä ja samanlaista hypähtelevää tekstiä sekin oli. Silloin sitä mainostettiin vuoden sensaatiokirjana. Minä paljon kirjoja lukeneena en oikein ymmästänyt, miksi.
      On Snellmanilla ihan hyviäkin kirjoja, josta olen tykännyt. Esim. Lemmikkikaupan tytöt.
      Koko tuotantoa en ole lukenut, enintään viisi kirjaa.

    • efsfesfse

      En usko, että ne on edes tarkoitettu muiden luettaviksi.

      • pikaterapia

        Anja Kauranen, Ihon aika (1993 WSOY)

        Kuolemansairasta äitiää hoitava kirjailija kertoo perheensä ongelmista. Äitinsä kuolinvuoteella hän muistelee vaikeaa lapsuuttaan ja äitinsä häpeän salaisuuksia.
        Perheterapiaa tämäkin kirja lienee kirjailijalle itselleen.

        Ihmekös tuo, että Snellman opiskelee nyt terapeutiksi ja valmistuneekin pian. Naistenlehdet ovat jo moneen kertaan siitä kertoneet!


    • sormetkurkussa

      Syysprinssin oikea vaimo lahjakas, kaunis ja upea.

      Snellman on kateellinen hänelle. Miten kehtaa kirjoittaa toisen omasta ? Opiskella - kin yrittelee vähän samaan suuntaan, rääpii, aivan pintapuolisesti. Kaikeasta tietää ja tuntee omasta miestään kaikkea. Joka tuutista naama näkyy ja suu puhuu. Itsesensuuri pettänyt.

      Snellman kirjoittaa omanäköiskirjoja, päiväkirjoja elämästään ja elämäänsä kuuluneista hahmoista. Äidistä, siskosta, panokavereista. Ei pitäis julkaista kaikkea päiväkirjakamaa. Tirkistelijät tykkää toki.

      Ensimmäinen kirja on aina joltain osain oman elämän tilitys. Montako näitä jo on ?

    • Anonyymi

      Kaurasen-Snellmanista ovat aiheet loppuneet kauan sitten kun hän ei ole ollut missään töissä, jossa tapaisi erilaisia ihmisiä.

      Mutta oli se vaan nuorena nätti.

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      20
      1574
    2. Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas
      Kaste
      162
      1147
    3. Ehkä vähän

      Rakastunut sinuun
      Ikävä
      50
      1120
    4. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      366
      1097
    5. Sijaiskasteet kuolleitten puolesta

      Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j
      Kaste
      373
      1019
    6. Martina ja jalkapalloilija2

      Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      182
      950
    7. Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta
      Kaste
      153
      942
    8. Et taida paljoa

      treffeillä käydä? 😆 mieheltä Naiselle
      Ikävä
      89
      877
    9. Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion

      Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu
      Ikävä
      114
      868
    10. Upotuskaste on raamatullisin kaste

      Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.
      Kaste
      717
      867
    Aihe