Osaisiko joku auttaa tai kertoa, että mitä tehdä tässä tilanteessa.
Meillä on parivuotias uros labbis ja olen nyt menettänyt kaiken toivoni ja valunut epätoivon partaalle. Kyseessä ei ole edes ensimmäinen koirani.. mikä lisää tätä epäonnistumisen tunnetta. Edelliset koirat olleet ihania!
Koira on ylivilkas. Vieteri.
Kotona olo sujuu hienosti ja on kiltti.
Lenkit ovat tosi epämiellyttäviä. Koira vetää kuin hullu. Se ei kuule, ei nää yhtään mitään. Toisten koirien ohittamiset ovat tosi vaikeita.
Välillä menee oikein mallikkaasti, mutta joistain se sekoaa. Kuola vaan valuu ja ihan vauhkoontuu. Pomppii kun kenguru. Sitten koko loppulenkin se onkin ihan vauhko!
Olemme käyneet kaikissa mahdollisissa koulutuksissa arjen tottelevuudestaa, hihnakäytös ja ohitukursseihin asti. Mistään ei ole mitään hyötyä! Kouluissa koira on tosi nätisti ja tottelee..
Koira on menossa pallit pois leikkaukseen kohta puolin. En kyllä tiedä onko siitäkään mitään hyötyä.
Jokainen lenkki on täysi treeniä edelleen. Se on kuin pikku pentu ja sen päähän ei vaan mene mitään..
Minulta on usein kyselty, että miksi en kouluta sitä jne.. tuntuu, että en ole mitään muuta tehnytkään kuin kouluttanut sitä! se ei vaan opi.. tai se osaa kyllä, mutta vauhkoontuminen kun tulee niin mikään ei auta!
Kouluttajamme sanoi, että emme ole tehneet mitään väärää sen kanssa. Teemme kaiken oikein ja odotuksemme vielä palkitaan.. Tuntuu, että muiden koirat ovat jo rauhoittuneet ja voi kävellä lenkkiä häpeämättä silmät päästään.
Koirani sekoaa myös joistain ihmisistä. Yleensä ei välitä ihmisistä mitään, mutta joistain se vauhkoontuu ja niiden ohitus onkin sitten äärimmäisen noloa kun koira vieterinä pomppii ja sätkii..
Lenkittämisestä on tullut vain pakollinen paha ja välttelen aikoja jolloin tiedän kaikkien muidenkin olevan lenkillä.
Epätoivoinen
8
589
Vastaukset
- voimia!
Leikkaaminen voi auttaa paljonkin asiaa, ainakin oman kokemuksen mukaan! Ja yleensä aina omistajat ollut tyytyväisiä operaation lopputulokseen, jos vähän googlettaa. Meidän koira oli ihan mahdoton, karkasi aina tilaisuuden tullen ja teki yleensä tutun kierroksen naapureiden koirien luona oli niillä juoksut tai ei. Karkasi siis ovenraosta niin kuin hihnastakin. Olin itse vielä lapsi (en kovin pieni enää), kun meille otettiin kaksi labbista. Täysin vastuuttomasti kylläkin, kumpaakaan ei koulutettu ollenkaan, tai joitain temppuja, mutta ei oikeaa tottelevaisuutta. Onneksi molemmat niin hyvä luonteisia, että suurin haaste oli tuo karkailu, mikä johtui kyllä ihan liikunnan puutteesta. Huono omatunto näin aikuisena ja paremmin asioista ymmärtävänä sekä vastuullisena oman koiran omistajana :( Pointtini oli kuitenkin, että kun nuorempi koiruuksista sitten leikattiin, muuttui koira ihan erilaiseksi! Onneksi, ihan koiraa itseäänkin ajatellen. Sen jälkeen saattoi olla aina vapaana pihassa puuhailemassa ilman tarhaan sulkemista. Koira myös otti perheestä ensimmäistä kertaa johtaja-hahmon, jota seurasi ja vahtikin. Mutta koira vaikutti itse paljon rauhallisemmalta ja stressittömämmältä kuin ennen, mikä oli parasta. Monet muutkin puhuvat foorumeilla, että on auttanut nimenomaan yli-innokkuuteen muita ihmisiä ja koiria kohtaan, tekemättä silti koirasta mitenkään apaattista tai tylsämielistä. Koiran persoona ei operaatiossa muutu. Uskon meidän koiramme kohdalla muutoksen olleen niin suuri koska koiraa ei oltu koulutettu eikä se tiennyt selkeää asemaansa perheessä. Myös koiran saama liikunta lisääntyi samalla, samoin kuin liikkumisalue kun koira saattoi olla vapaana. Olipas taas sepustus. :D Älä luovu toivosta, saattaa olla hyvinkin positiivinen yllätys!
Mulla 1v uroslabbis ja ulkoilu oli vähän samanlaista kun kuvailit.Kokenut koiraystäväni auttoi koiran käsittelyssä ohitustilanteissa ja itse huomasin jännittäväni tilanteita johon koirakin reagoi koska aisti jännitykseni.Myös riittävä liikunta ja koiran kanssa harrastaminen helpottaa kummankin elämää.Omalle koiralleni on tullut uhma-ikä eikä se ole enää puistossa kaikkien kaveri.Koiraani ei ole kastroitu ja sen kanssa harrastetaan enkä anna sen lenkillä haistella muita vaikka se haluaisi.Sillä on kuitenkin koirakavereita.Meillä oli myös kyse johtajuudesta ja vaikka labbista pidetään helppona perhekoirana olen minäkin huomannut että ei kaikki aina mene kuin Strömsöössä!
- Labbari
Mikset anna haistella toisia koiria ? jos meinaa murinaks mennä vedät koirasi pois ja labbis kyllä väistää ristiriitatilanteet esim. vapaana ollessa. Vapaaksi labbis lenkillä aina kuin voi mielellään koirakouluun . Hyväntahtoinen labbis on kuitenkin jos ei nuorena ja kouluttamattomana helppo.
- enriseera
Labbari kirjoitti:
Mikset anna haistella toisia koiria ? jos meinaa murinaks mennä vedät koirasi pois ja labbis kyllä väistää ristiriitatilanteet esim. vapaana ollessa. Vapaaksi labbis lenkillä aina kuin voi mielellään koirakouluun . Hyväntahtoinen labbis on kuitenkin jos ei nuorena ja kouluttamattomana helppo.
Ei saa koiraa pitää missään vapaana ilman maanomistajan lupaa, enkä omista maat.Jos koira hykkää jonkun kimppuun, en sitä riskiäkyllä ota.Kalliiksi tulee korvata vaatteia, jos hyppii päälle, tai jos joku siinä sitten kaatuu ja loukkaantuu.Kaikki koirat ei tykkää vieraistakoirista, voi tulla tappeluja.Jon ei kannata neuvovapaanapitoa, muualla kun koirapuistossa, tai omall aidatulla alueella.
- Labbari
Lakia kannattaa rikkoa koiran irtipidossa aina sopivan tilaisuuden tullen niitä tilaisuuksia halutessa löytyy kaupungistakin paljon. Ei hypi labbis toisten päälle väistää toiset koiratkin vapaana ollessa poikkeuksetta. Maavainuiselle koiralle ei kuonopanta ole hyvä valjaat paremmat.
- Labututtuna
Kokeile reaktiovaljaita tai canny collaria. Kaverin vauhko dobberi rauhoittui sekunneissa kun laitetiin collari päähän. Pääpaino on tietenkin aina aivotyön ym. saamisessa vaan noutajien riippakivi on ihmiset ja ruoka niiden suuri rakkaus :D
Youtubesta kannattaa etsiä impulse control training for dogs ja myös verkkomateriaalina. - liikuntaajakoulutusta
Kuonopannalla pitkiä reippaita lenkkejä.Ohitat vieraat koirakot, tutustut vaan sellaisiin joiden kanssa tiedät että tulee juttuun.Ei siis kaikkien kanssa.Lisäksi kouluta perusjuttuja, istu,maahan, sivulle jne päivittäin.
Koulutushetkiin missä muitakin koiria kannnattaa osallistua, joko maksullisiin,tai järjestät vieraita koiria pyytämällä paikalle.
Kunhan jaksat olla periksiantamaton,koirasta kyllä tulee hyvä viellä.
Opeta sisäkäytös myös,koiralle oma "paikka",johon käsket sen rauhoittumaan jos kuljeksii jaloissa.Kun syötte, koira paikalleen,kun vieraat tulee, koira paikalleen.Opetat käskyllä,ja palkitset nameilla.Sitkeys palkitaan, älä anna periksi.Laittaisin koiralle oman pedin lattiatasoon,enkä päästäisi sohville/sängyille.- Labbari
Koirat tykkää myös olla ylemällä kuin lattialla kotonakin oma tuoli koiralle. Kyllä labradori kuleksii kotona jaloissa paljon luonteensa vuoksi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Lindtman I vasemmistohallitus aloittaa viimein Suomen kuntoon laittamisen
Tässä nyt on 3 vuotta seurattu irvokasta kärsimysnäytelmää nimeltään "valtion budjetin tasapainotus by äärioikeisto", ja1982747Missä viipyy persujen lupaama euron bensa?
En edes muista milloin bensapumpussa olisi ollut ykkösellä alkava litrahinta. Missä siis viipyy persujen lupaama euron b1582465Kirje, PellePelottomalle.
Tärkeää olisi luoda ystävyys, että se, jota rakastaa, on samalla paras ystävä ja luotettavin, jolle voi ja uskaltaa luot1061152- 64941
Martinan hevoset.
Tämä todella kaunis ja ketterä harmaa hevonen jolla monet kilpailut voitetaan ei ole Martinan.Tytär ratsastaa sillä tait246860Mistä löytyy naisseuraa sinkkumiehelle?
Kertokaapas kokeneemmat mistä löytyis naisseuraa sinkulle. Ihan ois eukko nyt tosissaan hakusessa. Tanssipaikat kun on a21853Voi teitä naisia
Suudeltiin ja nukuttiin toisissamme kiinni mutta pillua ei tullu, ei edes aamulla. t.38vmies93820Persut jakavat tekoälyllä tehtyjä kuvia maahanmuuttajista somessa
Eivät mainitse, että ovat tekoälyllä tehtyjä. Eivät näe asiassa mitään ongelmaa. Valehtelijapuolue taas vauhdissa. Unka290811Hyvä meininki
TTP:ssa väkeä tosi runsaasti paikalla. Hyvää ruokaa jälleen ja munkit ja sima erinomaista. Kiitos yrittäjälle! Hieno Vap22738Onneksi tapasin sut
Ilman sua olisin jatkanut pään lyömistä seinään eli samanlaisten miesten etsimistä. Tajusin, mikä menee pieleen vasta ku93719