Ennen kuin kukaan alkaa haukkumaan ja kertomaan, kuinka lyön koiraan ja pidän sitä huonosti ym., haluan kertoa niin kuin asiat oikeasti menivät.
Ei, en ole koskaan fyysisesti rankaissut Nelliä. Todetaan kuitenkin, että 80% koiranomistajista menettää hermonsa kerran tai kaksi. Nelli oppi sisäsiistiksi vasta 8kk iässä. Kyllä, aina kehuin ja tein niin kuin pitääkin opetettaessa koiraa sisäsiistiksi. Ilopissailu oli myös aina ollut ongelma. Nooh... sisäsiisteys oli jo opittu, kunnes "vahinko" sattui niin, että Nelli parkkeemalla parkkeerasi jalkojeni juureen, ja eipä olleet valkoiset sukat enää nilkkojenkaan johdalta niin valkoiset.
Myönnän, huusin koiralle. Tämän jälkeen ohjasin sen vessaan 15 minuutiksi. Menin kahden viikon lomalle ja hoidosta tultuaan alistuminen alkoi.
Nelli tulee ilolla luokseni joko pyynnöstä tai omasta tahdostaan, kellahtaa heti jos alan rapsuttaa. Kotiin tullessa en voi huomioida, sillä pissaaminen on taattu. Joskus kummarrun vahingossa koiran ylle antaakseni ruokakupin sen eteen; pispispis!
Nelli tottelee erittäin nätisti, on lähelläni mielellään, mutta alistuminen ja pissaaminen saavat minut tuntemaan itseni huonoksi koiranomistajaksi.
Kysymys siis kuuluu: mistä minun kannattaa aloittaa suhteen uudelleen muodostaminen Nelliin? Tuleeko minun olla komentamatta koiraani lainkaan? Jos huomaan koiran joskus alistuvan (korvat luimussa häntä alhaalla heiluen, pää alhaalla) lähestyttäessä sitä, tuleeko minun kääntyä pois? Olla huomioimatta? Mikään ei muutu vaikka menisin kyykkyyn, kääntäisin sille kylkeni ja puhuisin lässytysäänellä. Nelli tulee luokseni, mutta alistuneena.
Olin kärsivällinen 9 kk, vaikka neiti lirutteli sisälle ilman alistumista. Kerran sanoin kovemmin ja nyt ollaan tässä. HELP!
Ei, en ole koskaan fyysisesti rankaissut Nelliä. Todetaan kuitenkin, että 80% koiranomistajista menettää hermonsa kerran tai kaksi. Nelli oppi sisäsiistiksi vasta 8kk iässä. Kyllä, aina kehuin ja tein niin kuin pitääkin opetettaessa koiraa sisäsiistiksi. Ilopissailu oli myös aina ollut ongelma. Nooh... sisäsiisteys oli jo opittu, kunnes "vahinko" sattui niin, että Nelli parkkeemalla parkkeerasi jalkojeni juureen, ja eipä olleet valkoiset sukat enää nilkkojenkaan johdalta niin valkoiset.
Myönnän, huusin koiralle. Tämän jälkeen ohjasin sen vessaan 15 minuutiksi. Menin kahden viikon lomalle ja hoidosta tultuaan alistuminen alkoi.
Nelli tulee ilolla luokseni joko pyynnöstä tai omasta tahdostaan, kellahtaa heti jos alan rapsuttaa. Kotiin tullessa en voi huomioida, sillä pissaaminen on taattu. Joskus kummarrun vahingossa koiran ylle antaakseni ruokakupin sen eteen; pispispis!
Nelli tottelee erittäin nätisti, on lähelläni mielellään, mutta alistuminen ja pissaaminen saavat minut tuntemaan itseni huonoksi koiranomistajaksi.
Kysymys siis kuuluu: mistä minun kannattaa aloittaa suhteen uudelleen muodostaminen Nelliin? Tuleeko minun olla komentamatta koiraani lainkaan? Jos huomaan koiran joskus alistuvan (korvat luimussa häntä alhaalla heiluen, pää alhaalla) lähestyttäessä sitä, tuleeko minun kääntyä pois? Olla huomioimatta? Mikään ei muutu vaikka menisin kyykkyyn, kääntäisin sille kylkeni ja puhuisin lässytysäänellä. Nelli tulee luokseni, mutta alistuneena.
Olin kärsivällinen 9 kk, vaikka neiti lirutteli sisälle ilman alistumista. Kerran sanoin kovemmin ja nyt ollaan tässä. HELP!
Vastaukset 5
Vanhimmat
Kuulostaa hyvin pehmeältä koiralta. Mulle on koulutajakin sanonut että pehmeä luonteisen kanssa ollaan kuin kananmunien päällä koko ajan johtuen siitä äänen korotus tai paineistaminen väärässä kohdassa jäädytää koiran täysin. Mihin on naksutelu siis jäänyt? Okei olkoon kukkahatuilua vaan arahkon koiran kanssa pitää mennä sen mukaan eli tyynyillä. Suhde lähtee että luot itsestäsi mielytävän kuvan olet kiva kun et huuda vaan rauhassa etenette vaihe vaiheelta kohti parempia välejä koiranne kanssa.
Aloita perus katseen palkitsemisesta eli rohkaise koira ottamaan kontaktia. Kun kontaktin otto alkaa sujua niin sitten pyydät seuraamista -> luokse tuloa -> istu -> maahan eli perusjuttuja.
Oletko sulkenut pois jo myös lääketieteelliset syyt?
Tällaisiakin ymmärtääkseni voi olla. Alistumiseen ei tietenkään vaikuta.
Minulla on kodinvaihtaja, joka on hyvin samankaltainen, paitsi ei pissaile. Hankaluutena on kun en ole varma minkälaiset olosuhteet edellisessä kodissa oli. Onko pennusta asti ollut arka ja alistuvainen, vai onko opittua käytöstä. Meillä on toinen koira, rohkea ja itsevarma, ollut tosi hyvänä opettajana aralle, uskaltaa jo vuoden meillä olleena lähestyä varoen muita koiria ja uusia ihmisiä. Rohkea koirani osaa olla jästipää, ja joudun käskemään usein tiukkaan sävyyn, jotta uskoo. Ja aina näissä tilanteissa arka koirani katsoo minua kaukaa, korvat luimussa ja hiipii matalana pitkin seinän vierustoja, sitten tulee luokseni häntä koipien välissä ja heiluttaa häntää iloisena mutta nöyränä. Pikkuhiljaa kyllä edistytään, mutta se on tuskaisen hidasta! Pitää vain olla kärsivällinen ja rauhallinen, palkita ja kehua rauhallisesti rohkeasta käytöksestä!
Kahden koiran omistajalle: Käytä eri kieltosanaa koirillesi. Näin et syyllistä arempaa, jos villimpää pitää komentaa.
Aloittaja: En yksinkertaisesti usko ettetkö olisi syyllistynyt ylilyönteihin aran koirasi kanssa. Yksi ainut huutaminen ei arimmankaan koiran kanssa johda siihen, että koira sen jälkeen alistuisi sairaalloisesti jatkuvasti alleen pissaten. Koirasi on traumatisoitunut.
Pehmeän koiran ja tempperamenttisen omistajan yhdistäminen on vaikeaa...
Kun hermo menee niin sitä on vain pyrittävä heti pehmentää; itse luuhistun laittialla, rapsuttelen ja pyytelen anteeksi ja järjestän jotain kivaa korvaukseksi. Vihan hallintakurssi, se se tietysti olisi paras minullekin, mutta kun se vain tulee, vaikka miten yritän valoisilla hetkilläni ajatella hillitseväni itseäni, mietin ja metidoin tarkkaan kaikkia "laske kymmeneen", "ala lauleskella päässäsi tuutulauluja" -juttuja silti se vain räiskähtää ensin ja vasta sitten voi ajatella, että no niin olisi pitänyt nyt tehdä se, eikä alkaa hermooman... Tämän temperamentin uhrina on perheessämme koiran lisäksi mieheni ja mikä kauheinta lapseni. Itselläni on kuitenkin onneksi tätä myötä kasvanut myös hyvät taidot pyytää anteeksi, lupailla että oli viimeinen kerta ei enää kannata...
Minkäänlaista fyysistä päällekäymsitä tai muuta en itsekään ole koskaan harrastanut, sitä en voisi antaa itsellenikään anteeksi, joten olisi kohtuutonta vaatia muita antamaan anteeksi. Mutta tiedän hyvin, että se pelkkä raivostuminen saa koiran meillä lyömään sijaistoiminnoille, lapsen itekemään ja miehen hermostumaan, eli mitään fyysistä kontaktia siihen ei todellakaan tarvita.
Lapselle ja miehelle olen pyrkinyt opettamaan suhtautumista; tylsistynyt tuijotus ja rauhallisesti sanoa minulle "Nyt ampuu taas yli, rauhoitu", eikä lähteä ollenkaan provosoimaan lisää... Koiralle taas tätä on mahdoton opettaa ja koira lähtee niinkuin luonnostaan provosoimaan lisää tekemällä vain lisää sitä mistä yleensäkin hermot menetin, eli jos poltin päreeni kun se ei kiinnitä minuun huomiota, niin koira todellakin lähtee vielä kauemmaksi ja menetän hermoani vain lisää.
Olen jonkinverran tehnyt koiran kanssa harjoittelua, että kun leikimme ja koiralla on tosi hyvä syke leikissä karjahtelen yhtäkkisesti tosi nopean ja äkkiä taas normaali äänensävy ja juttua jota leikkiessä muutenkin normaalisit pidän. Myös väliinpitämättömyyttä ollaan harjotieltu niin, että heittelen korialle makupaloja metsään, se niitä etsii ja minä karjahtelen siinä, eli pitänyt koiran huomion muualla kuin itsessäni ja silloin karjahdellut, että koira tottuisi, että minusta lähtee sellaisia ääniä ja homma jatkuu silti normaalisti, eikä karjahteluni ole suunnattu koiralle. Olen myös joskus istunut sohvalla ja antanut koiralle makupalaa ja aloitttanut vähitellen murista aina vain kovempaa, niin että lopulta ärisen ihan kovastikin samalla kun koira syö makupaloja kädestäni.