Heippa,
kaipaisin teiltä ihan vain kokemuksia, ehkä hiukan neuvojakin.
Olen parikymppinen nainen. Olen aina ollut aika poikamainen otus, naisrooli on lapsesta asti tuntunut ahdistavalta, itsetunto-ongelmia on ollut paljon. Kuulostaa ehkä naurettavalta, mutta tajusin vasta ihan hiljan, että sukupuoli on jatkumo, eivätkä sukupuoliroolit välttämättä ole selkeitä. Tähän asti olin ajatellut, että "on olemassa miehiä ja naisia, ja minä olen (huono) nainen." Kuitenkin jo ihan lapsena olisin halunnut olla poika. Tein poikien juttuja, käytin poikien vaatteita, vedin tukan lyhyeksi jne. En esim. juuri koskaan meikkaa, koska olo maskit naamassa on vain todella typerä. Vanhemman polven sukulaisnaiset ovat kohdistaneet minuun ties millaisia naisellistamiskampanjoita, jotka ovat tuntuneet aivan hirveän ahdistavilta. En kuitenkaan koskaan tullut ajatelleeksi transsukupuolisuutta - ehkä poikatyttö kuitenkin solahtaa massaan luontevammin, kuin "tyttömäinen" poika, eikä asia siksi tullut mieleen. No, nyt se sitten tuli joku viikko sitten mieleen, ja siitä asti olen ollut ihan tolaltani.
Olen aivan pihalla. En tiedä mikä tai kuka olen, välillä ahdistaa ja pelottaa, välillä taas on suunnattoman helpottunut olo, kun tuntuu, ettei minun tarvitsekaan olla nainen - ainakaan sellainen, jollaista sukulaiset ovat minusta yrittäneet muokata.
Tässä yhtenä päivänä tein niinkin tyhmän tempun, että sidoin rinnat, vedin miestenvaatteet päälle ja otin itsestäni kuvan. Ehkä aika naurettavaa, mutta pidin näkemästäni ja olo oli jotenkin tosi helpottunut. Kävin lisäksi kaupassa sovittamassa miesten vaatteita, mutta sitten meni sisu kaulaan, kun aloin saada kummeksuvia katseita, ja pakenin paikalta.
En tiedä, mitä tehdä. En kuitenkaan osaa ajatella, että menisin hoitoihin. Ajatus tämän inhan, mutta tutuksi tulleen kehon muuttumisesta tuntuu ristiriitaiselta ja en kestä ajatusta pakkosterilaatiosta. Lisäksi hirvittää se vanha perinteinen: Mitä mun perhe tästä ajattelee?!
Millaisia kokemuksia teillä on ollut? Mitä mun pitäisi tehdä, mistä saisin apua? Miten hyväksyisin itseni paremmin? Ja voinko edes enää hyväksyä itseäni tällaisena, vai...? Pitäisikö mun vain yrittää sopeutua jonkinlaiseen ei-naisen-muttei-miehenkään -rooliin, ja miten se sitten onnistuisi parhaiten?
Jakakaa kokemuksianne, neuvokaa. Olo on kamala.
kaipaisin teiltä ihan vain kokemuksia, ehkä hiukan neuvojakin.
Olen parikymppinen nainen. Olen aina ollut aika poikamainen otus, naisrooli on lapsesta asti tuntunut ahdistavalta, itsetunto-ongelmia on ollut paljon. Kuulostaa ehkä naurettavalta, mutta tajusin vasta ihan hiljan, että sukupuoli on jatkumo, eivätkä sukupuoliroolit välttämättä ole selkeitä. Tähän asti olin ajatellut, että "on olemassa miehiä ja naisia, ja minä olen (huono) nainen." Kuitenkin jo ihan lapsena olisin halunnut olla poika. Tein poikien juttuja, käytin poikien vaatteita, vedin tukan lyhyeksi jne. En esim. juuri koskaan meikkaa, koska olo maskit naamassa on vain todella typerä. Vanhemman polven sukulaisnaiset ovat kohdistaneet minuun ties millaisia naisellistamiskampanjoita, jotka ovat tuntuneet aivan hirveän ahdistavilta. En kuitenkaan koskaan tullut ajatelleeksi transsukupuolisuutta - ehkä poikatyttö kuitenkin solahtaa massaan luontevammin, kuin "tyttömäinen" poika, eikä asia siksi tullut mieleen. No, nyt se sitten tuli joku viikko sitten mieleen, ja siitä asti olen ollut ihan tolaltani.
Olen aivan pihalla. En tiedä mikä tai kuka olen, välillä ahdistaa ja pelottaa, välillä taas on suunnattoman helpottunut olo, kun tuntuu, ettei minun tarvitsekaan olla nainen - ainakaan sellainen, jollaista sukulaiset ovat minusta yrittäneet muokata.
Tässä yhtenä päivänä tein niinkin tyhmän tempun, että sidoin rinnat, vedin miestenvaatteet päälle ja otin itsestäni kuvan. Ehkä aika naurettavaa, mutta pidin näkemästäni ja olo oli jotenkin tosi helpottunut. Kävin lisäksi kaupassa sovittamassa miesten vaatteita, mutta sitten meni sisu kaulaan, kun aloin saada kummeksuvia katseita, ja pakenin paikalta.
En tiedä, mitä tehdä. En kuitenkaan osaa ajatella, että menisin hoitoihin. Ajatus tämän inhan, mutta tutuksi tulleen kehon muuttumisesta tuntuu ristiriitaiselta ja en kestä ajatusta pakkosterilaatiosta. Lisäksi hirvittää se vanha perinteinen: Mitä mun perhe tästä ajattelee?!
Millaisia kokemuksia teillä on ollut? Mitä mun pitäisi tehdä, mistä saisin apua? Miten hyväksyisin itseni paremmin? Ja voinko edes enää hyväksyä itseäni tällaisena, vai...? Pitäisikö mun vain yrittää sopeutua jonkinlaiseen ei-naisen-muttei-miehenkään -rooliin, ja miten se sitten onnistuisi parhaiten?
Jakakaa kokemuksianne, neuvokaa. Olo on kamala.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.