Sopisko labbis meille?

Labbikset<3

Mä oon 13 vuotias tyttö, todella omistautunut koirille. Olen koko ikäni ollut yhteydessä koirien kanssa, kuitenkaan mun perheessä ei ollut koiraa. Meillä on sukulaisilla ja ystävillä ollut aina koiria ja olen niitä ulkoillut ja vähän treenannut. Mä asun mun kohta 7 vuotiaan pikkusiskon ja iskän kanssa kerrostalossa jossa kaksi pientä makkaria, pieni keittiö, aika iso olohuone ja kylppäri Vaatehuone ja parveke. Meillä ei ole omaa pihaa mutta alle kilometrin päässä on ranta, koirapuisto ja metsää. Oon katellut viimiset 5 vuotta minkälaisia koiranrotuja on ja mikä meille sopisi. Koko ikäni olen kuitenkin halunnut koiran ja tiedän melkein tarkalleen miten elämä muuttuu koiran hankkimisen jälkeen. Oon nyt kuitenkin löytänyt labbiksen (labradorin noutajan) ja semmosia oon myös "käsitellyt". Ja oon ajatellut että oisiko semmonen hyvä mulle? Voisin ulkoilla yli 1 tunnin päivässä ja veisin koiran ulos aamulla ennen kouluun menoa, heti koulun jälkeen, ehkä siinä 17-18 maissa ja sitten vielä just ennen nukkumaan menoa. Ehtisin leikkiä ja tehdä "aivojumppaa" koiran kanssa päivisin koulun jälkeen tai illemmalla. :)
Jos jollain teistä on kokemusta tai muuta kerrottavaa labbiksista niin kertokaa mielellään! :)

4

240

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ihana rotu<3

      kannattaa miettiä jaksatko sitä enää kun se ei ole söpö pentu tai sillä on murkku ikä(jolloin voivat olla todella kauheita) ja sitä kun vanhenet jaksatko enää lenkittää sitä joka ilta:)jos lupaudut näihin kaikkiin niin hyvä:)asuntonne voi olla liian pieni labbikselle koska ainaki näyttely-linjaise voivat olla todella suuria kokoisia mutta itsehän te perheen kesken teette päätöksen otatteko te labradorinnoutajan:)mutta suosittelisin jotain pienenpää rotua jos vaikka aikuisena hommaisit sen labbiksen:)

    • jooou

      Mulla on nyt tokana koirana labbis uros.
      Ikää vajaa vuosi ja on todella energinen pakkaus. Tarvitsee ehdottomasti jämäkän johtajan, koska on dominoiva tapaus, pomottaa muita muita koiria. Käsittääkseni rodulla on taipumusta dominointiin, vaikkakin on miellyttämishaluinen ja perso ruualle. :)

      En suosittelisi ekaksi, enkä välttämättä vielä toiseksikaan koiraksi. Riippuu tietysti yksilöstäkin, millainen on luonteeltaan.

      En usko että jaksat pidätellä 40-kiloista koiraa kun olet vielä niin nuori, mutta jos panostat koulutukseen sata prosenttisesti niin saatat onnistua, eli että koira ei vedä sua kumoon aina kun vastaan tulee toinen koira. Epäilen että pärjäisit, ''kokemuksestasi'' huolimatta.

      Mikäli koira jäisi vain sinun harteillesi, niin en suosittele rotua. Hommaa aluksi vaikka pienempikokoinen koira.

    • Kokemusta

      Lohduttaudu kuitenkin sillä et menemällä labbiksen kanssa koirakouluun, aloittamalla jonkun harrastuksen koiran kanssa. Siitä on mahd saada ihan ok koira muutamassa vuodessa.

    • happy1

      kiitos vastauksista! Alan kattelemaan pienempiä rotuja jos sieltä löytyis sopivia. :-)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      177
      1600
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      106
      822
    3. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      735
    4. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      203
      608
    5. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      128
      561
    6. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      48
      556
    7. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      50
      538
    8. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      37
      526
    9. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      15
      510
    10. 42
      496
    Aihe