Mikä koirarotu elää lyhimmän ajan?

No ryttykuonot useimmiten kuten Shar pei:t, mopsi, enkku bulli... Tosin onhan mummola kattava kukkaro koska lyhin eliniän omaava on myös hinnakas klinikka kuluineen?

Irlanninsusikoirahan se on lyhytikäisin, mut ei taida ihan mummolles sopia.

mummoasi kyllä harkitsemaan uudelleen sitä kantaansa aikuiseen koiraan. Iäkäs ihminen säästyy paljolta vaivalta, ja pidentää ehkä siten omaakin ikäänsä, kun ottaa jonkun seitsemän-kahdeksan ikäisen pystykorvan tmv. Ne alkaa nimittäin siinä iässä olemaan senverran rauhallisia ja lupsakoita elukoita eikä aiheuta infarktia pelkällä olemassaolollaan.

Meidän mummu teki noin samoissa ikänumeroissa ja kun eli muutamaa kk:ta vaille satavuotiaaksi, niin ehti silti olla koiratta vielä viimeiset vuodet. Tuo mummon koira muuten eli 17-vuotiaaksi eli jotain kymmenen yhteistä vuotta viettivät nauttien lämmöstä jonka koira toi. Lapsenlapset ja lapsenlapsenlapset hoitivat pääosin koiran liikuttamisen. Mummu oli tyytyväinen kun kävi nuoria vieraita talossa päivittäin monta kertaa ja koira oli tyytyväinen moniin lenkkeilyttäjiinsä.

Napolinmastiffi on muistaakseni lyhytikäisin rotu, mutta se ei varmaankaan ole kovin hyvä koira vanhukselle.

Ranskanbulldoggi elää Kennelliiton jalostustietokannan mukaan keskimäärin 5 vuotta 5 kuukautta. Jos ranskis pysyy terveenä, eikä mitään odottamatonta tapahdu, on keskimääräinen elinikä silloin 10 vuotta 11 kuukautta.
Monissa koirakirjoissa ranskanbulldoggia suositellaan vanhuksille. Ranskanbulldoggi on ihmisrakas ja hellyydenkipeä seurakoira. Turkkikin on helppohoitoinen. Ranskanbulldogin huono puoli on se, että rotu on melko sairas.

Voisko mieluummin jokin vanhempi kodinvaihtaja olla oikea ratkaisu..... turha 77-vuotiaan mummon ottaa mitään pentua, liikaa työtä pennussa.

Tässä jäi nyt oleellinen pois että missä kunnossa mummo nyt on, koska moni 77 vuotias on vielä täysissä sielun että ruumiin voimissa.
Otetaan esim. äitini joka täyttää nyt joulukuussa 76 vuotta vielä viimetalvena ajoi moottorikelkalla noin 3500km ja meinaa myös tänä talvena vetää samat kilometrit
Itse olen 52 ja tuntuu että olen paljon huonommalla hapella kuin äitini.

Kyllä se sattuu olemaan Lynx yeti V800 eikä sieltä helpommasta päästä käsitellä
jos nyt satut vähänkin tuntemaan moottorikelkkoja.
Meilläpäin kelkka on kyllä sivuuttanut porot kauan aikaa sitten talviliikumisen suhteen löytyy kyllä yksi pulkkaporokin jos sille päälle sattuu.

Sovippa mummosi kanssa,että sinä voit ottaa koiran jos tarve on,jos siis sinulla siihen mahdollisuus.Voitte ottaa koiran siis yhdessä,sinä voit sitä myös lenkittää yms.Rotuna kävisi phalene tai papillon,pieni ja helposti hallittava ilopilleri.

En suosittele koiraa tuossa iässä ja sukua ei voi velvoittaa mummon koiran hoitajaksi. Heillä omakin elämä. Itsekäs mummo jos itseensä vaan ajattelee ja koirakin kärsii, kun pitää töpötellä mummon tahtiin, ja kuunnella jatkuvaa höpötystä.

Vanha ketju, mutta olipa hölmö kommentti viimeisin. Koirahan ei todellakaan kärsi vanhuksen seurana olosta vaan aivan päinvastoin! Kunhan siis rotu valitaan oikein, eli seurakoirarotu, jos vanhus ei ole enää niin hyvässä kunnossa, että jaksaisi monta pitkää lenkkiä ym. aktivointia koiran kanssa päivittäin.

Mikä sen parempaa koiran elämää olisikaan kuin olla eläkeläisen seurana? Eläkeläisellä on koiralle paljon aikaa, eli koira ei joudu olemaan pitkiä työpäiviä yksin kotona. Koira pääsee luultavasti ulos useammin kuin nuoremman ihmisen kanssa, vaikka ne lenkit eivät pitkiä tai kovatempoisia olisikaan. Koira kuitenkin rakastaa tassutella hiljakseen ja nuuhkia tienvarsia rauhassa. Koira saa paljon huomiota, hellyyttä ja sille jutellaan, eikä vain tiuskita ja äyskitä käskyjä pari kertaa päivässä. Mitä enemmän koiralle puhuu sitä enemmän se ymmärtää, tiedätkös.

Oma rotuni, kääpiösnautseri, esimerkiksi on erittäin sopeutuvainen, eli sopii niin aktiivisen ihmisen harrastuskumppaniksi (kunhan omistaja ei yritä suu viivana suorittaa, vaan osaa suhtautua huumorilla, jollei ihan aina joka lajissa olla parhaita) kuin eläkeläiselle seurakoiraksi ja ulkoilukaveriksi. Nämä ovat aina innolla lähdössä tekemään ja touhuamaan, mutta eivät mene sekaisin ja ala paloitella kalusteita, vaikka joutuisivat joskus viettämään viikon kuumeisen omistajan kainalossa sohvalla tai muusta syystä jäisi aktivointi välillä vähemmälle.

Monilla ihmisillä on sellainen harhaluulo, että ihan jokainen koira tarvitsisi jatkuvaa puuhaa ja harrastamista. Seurakoiralle riittää oikein hyvin tavallinen elämä, jossa se saa olla mukana omistajansa arjessa, pääsee ulkoilemaan säännöllisesti ja sillä on muutama lelu sekä luita järsittävänä. Koira kaipaa ensisijaisesti rakkautta, läsnäoloa ja turvaa, toissijaisesti harrastuksissa ravaamista -poislukien tietenkin työkoirarodut, joille tekeminen on tärkeää ja sitä pitää niille järjestää. Tuskin kukaan vanhus kuitenkaan haluaakaan mitään belgianpaimenkoiraa, vaan varmastikin juuri jonkun pienen seurakoiran kaveriksi ja "ulos pakottajaksi".

Itse aion ainakin olla "itsekäs vanhus" ja pitää koiraa niin kauan kuin suinkin voimia riittää. Siinä olisi lääke vanhusten yksinäisyyteen, kun ymmärrettäisiin alkaa tukea vanhojen ihmisten lemmikinpitoa.

Miksei koira voi vaihtaa kotia kun mummosi ei enää koiraa pysty hoitamaan? Koirat on sopeutuvaisia ja kyllä ne ainakin yhden kodinvaihdon kestää. Ehdottaisin mummollesi perhoskoiraa.

näin se on et pieni seurakoira sopii mummoillekkin, luin tarkemmin ja tuli mieleen vaan isot koirat, korjasin nyt käsitystäni

Berninpaimenkoirat elävät 6-8 vuotta, itsellä ollu 5 joista vanhin sinnitteli 10 v ja 7 kk ikään.

Somia keskikokoisia,fiksuja ja lempeitä voisivat vaikka sopia iäkkäämmälleki ainaki omissa tutuissa oli eräs 85 v pappa jolla oli berni mutta lonkkamurtuman takia joutui luopumaan siitä suurella surulla :(