Miehen lapsi 10 -v, omani 5 -v, molemmat tyttöjä.
Muutimme vajaa vuosi sitten yhteen miehen toiveesta. Olimme olleet yhdessä n. 4 kk ennen muuttoa.
Kevät-talvella oli vielä niinkin paha tilanne, että 10 -v "pyyhki itseestään pöpöjä pois " jos 5-v vähänkin hipaisi häntä. Nyt ei sentään näin sairaalloisesti ole, mutta, 10- v ei vaan " osaa " (?) sanoa mitään 5-vuotiaalle. Jopa tavalliset kiitos ja ole hyvä ohjeistettuna ei toimi kunnolla. 5- v luulee, että hänessä on vikaa ja häntä inhotaan ( tämä tyttö lievästi dysfaattinen ), joten verbaalinen kommunikointi olisi puheterapeutinkin mukaan hyväksi. Tyttäreni monesti yrittää ottaa yhteyttä tähän toiseen lapseen, mutta ei sieltä tule kuin muminaa tmv.
10-v tyttö on omaksunut minut osaksi perhettä, kertoo ongelmistaan, joista ei äidilleen jostain syystä kertoa haluaisi.
Lapseni ( 5-v ) on pakon edestä sopeutunut tähän tilanteeseen, tosin, se tarkoittaa, että hän tuntee, että häntä inhotaan.
Lapsilla on yhteinen huone, koska muuta vaihtoehtoa ei ole.
Mutta, koska minä olen oman tyttäreni äiti, ja haluan tukea tervettä perheessä olon - tunnetta ja kommunikointia, niin ei taida olla muuta vaihtoehtoa, kuin hankkia oma asunto, ainakin väliaikaisesti?
Muutimme vajaa vuosi sitten yhteen miehen toiveesta. Olimme olleet yhdessä n. 4 kk ennen muuttoa.
Kevät-talvella oli vielä niinkin paha tilanne, että 10 -v "pyyhki itseestään pöpöjä pois " jos 5-v vähänkin hipaisi häntä. Nyt ei sentään näin sairaalloisesti ole, mutta, 10- v ei vaan " osaa " (?) sanoa mitään 5-vuotiaalle. Jopa tavalliset kiitos ja ole hyvä ohjeistettuna ei toimi kunnolla. 5- v luulee, että hänessä on vikaa ja häntä inhotaan ( tämä tyttö lievästi dysfaattinen ), joten verbaalinen kommunikointi olisi puheterapeutinkin mukaan hyväksi. Tyttäreni monesti yrittää ottaa yhteyttä tähän toiseen lapseen, mutta ei sieltä tule kuin muminaa tmv.
10-v tyttö on omaksunut minut osaksi perhettä, kertoo ongelmistaan, joista ei äidilleen jostain syystä kertoa haluaisi.
Lapseni ( 5-v ) on pakon edestä sopeutunut tähän tilanteeseen, tosin, se tarkoittaa, että hän tuntee, että häntä inhotaan.
Lapsilla on yhteinen huone, koska muuta vaihtoehtoa ei ole.
Mutta, koska minä olen oman tyttäreni äiti, ja haluan tukea tervettä perheessä olon - tunnetta ja kommunikointia, niin ei taida olla muuta vaihtoehtoa, kuin hankkia oma asunto, ainakin väliaikaisesti?
Vastaukset 9
Vanhimmat
Tuon ikäiselle lapselle voi olla vaiekaa jakaa huomio ja arki toisen "tuntemattoman" lapsen kanssa. Tämä toinen lapsii on murtautunut hänen omalle reviirilleen.Myös ero ja "uusi perhe" tottakai on suuri muutos lapselle. Nuo asiat vie aikaa.
Kannattaa ehkä panostaa siihen perheen yhteiseen aikaan. Tehkää ja puuhailkaa kaikki yhdessä. Älkää jättänlö tuota sisarussiteen muodostusta vain vanhemman (tai nuoremman) lapsen vastuulle.
Jos pystyt vanhemman lapsen kanssap uhumaan avoimesti ja kuten mainitsit, sinut hän on hyväksynyt perheeseensä, oletko yrittänyt hienovarisesti ottaa asiaa puheeksi hänen knassaan. EHkä kysyä, mistä voisi olla kyse ja millä tavalla lapsen mielestä aisaan voisi auttaa.
En ehkä lähtisi heti muuttamaan tilanteesta pois. Se luo taas vaan uusia muutoksia lasten elämään. Lapsilla pitäisi olla vakaa ja turvallinen kasvuympäristö ilman jatkuvia muutoksia ja uusia asioita.
Olipas tullut enemmän vastauksia, kuin kuvittelinkaan. Kiitos kaikille vastanneille, varsinkin melaina_kholeelle ja Sabrinalle.
" teinit kuriin!!! " , miksi ihmeessä kukaan vaivautuisi kirjoittamaan yksityiskohtaista tekstiä, ja keskustella itsekseen täällä netissä?!? Taas palsta, jossa roikkuu paljon sakkia väärällä palstalla....
Olemme mielestäni hyvinkin työstäneet perheemme ongelmaa. Miehen mielestä asia ei ole niin iso ongelma, varmasti mahdollista, että olen yli-huolestunut. Vietämme toki paljon perheen yhteistä aikaa niin paljon kuin mahdollista. Eikä sisarus-suhteen luominen suinkaan ole nakattu lasten niskoille. Kannustan, rohkaisen jne. Olen myös hiljalleen edennyt asiassa, eihän sitä heti voi olettaa, että 10-v ja 5-v ikäeronsa vuoksikin olisi heti halailemassa tmv :D . Mutta nyt olen enemmän yrittänyt, esim siivotkaa yhdessä huoneenne, tehdään yhdessä pannaria jne. Mutta, kun tämä 10 -v on vaan mykkä 5-vuotiaalle...
Ja ennen kuin joku riehaantuu, niin mainittakoon, että tämä 10-v on kyllä älykäs ja muuten reipas tyttö. Minä todella pidän hänestä, ja nautin ajasta, jolloin saamme olla kaksin.
Yritän/yritin saada aikaiseksi järkevää ja sujuvaa keskustelua, kenties muiden saman kaltaisissa tilanteissa olleille ja kenties jopa uusperheessä asuville. Onhan tämä palsta Uusperheet...
Tuo kun kirjoitit, että 10 -v "pyyhki itseestään pöpöjä pois " jos 5-v vähänkin hipaisi häntä." on kuin olisit kirjoittanut itsestäni lapsena tai varhaisteininä. :)
Minäkin inhosin lapsia - minusta ne olivat likaisia tahmatassuja. Vanhempana fobiani parani, niin että inhosin enää vain näkyvästi likaisia lapsia. Sellaisia, joilla oli esim, "räkää" nenän alla tai likaiset kasvot ja kädet ulkoleikkien tai ruokailun jäljiltä, mutten enää pitänyt kaikkia pikkulapsia likaisina.
Nyt aikuisena likaisuusfobiani on siirtynyt eläimiin ja erityisesti koiriin. En mielelläni mene vieraisille kyläpaikkaan, jossa on sisällä koira. Tosin poikkeuksia on tässäkin suhteessa ja pidän joitakin hyvin harvoja koiria "puhtaampina" kuin toisia.
Tästä on tullut palsta Lissu ja muut pöpit keljuilevat, valitan.
Kunhan saadaan sheriffi palstalle, tästä tulee oikein kiva.
Kuule kyllä se nyt on niin, että joko järjestätte tytöt eri huoneisiin asumaan, tai hankitte sitä varten toisen asunnon, tai muutat erilleen oman lapsesi takia. Et edes tiedä, mitä kaikkea kurjaa pienempi, kymmenvuotiaan inhoama tyttö saa arjessaan kokea. Suosittelen neuvolapsykologilla käyntejä koko nelikolle. Pikku tytölle varsinkin.
Viisivuotias voisi nukkua mieluummin vaikka makkarissanne, mielestäni. Mies tietysti vastustaa eräässä aiemmassa viestissä mainituin syin. Kyllä viisivuotiaan kehitys nyt on pantava etusijalle, ennen miestä ja ennen tuota reipasta kymmenvuotiasta.
Juttele oman tyttösi kanssa, mitä hän haluaa. Haluaako asua kymmenvuotiaan kanssa samassa huoneessa (ei) tai eri huoneessa. Vai haluaisiko asua kaksisteen äidin kanssa. Kysy!
itse näkisin, että ikäeroa on liikaa. Huoneen jakaminen ei onnistuisi edes sisaruksilta, täysin eri perheistä tulleille tytöille tilanne on mahdoton ratkaista kuten olette kuvitelleet. Tai koettaa sopii ja saada pienemmälle elinikäiset traumat?
Ei ole mahdollista laittaa eri huoneisiin... Taidat olla ainut, joka ymmärtää, että lapseni saattaa traumatisoitua. Minäkin ajattelen, että pienempi on laitettava etusijalle. olen koittanut puhua miehelleni, että ymmärtääkö hän yhtään, kuinka pahaa minulle tekee tämä tilanne. Mutta ei, sieltä tulee tyyliin " sano se Kaisalle ( nimi muutettu ) niin kyllä se ymmärtää ja parantaa tapansa. ". Mutta mitään ei kyllä tapahdu. Isompi tyttö näyttää inhonsa niin hyvin elein jne.
Kyllä te olette aikamoisia lääkäreitä, taitaa vain olla opinnot saatu kadulta.
Ei noista saa sisaruksia edes voissa paistamalla... eivät nuo lapset ole mitään sukua keskenään eivätkä tule koskaan olemaan. Te vaan haluatte vääntää lapsien elämän niin, että se sopii teidän suht tuoreeseen seksisuhteeseenne. Idioottimaista on muuttaa yhteen 4 kk seurustelun jälkeen, vaikka mies kuinka kärttäisi. Tottakai ne kärttää avoliittoon, kun muuten seksin saanti on hankalempaa. Helpompihan se on, kun akka on siinä joka ilta vieressä valmiina samassa sängyssä.
No miten aikuisten seksielämä edes liittyy tämän keskustelun aiheeseen?? Jos sanotaan että uusperheessä eletään niin ei tietenkään oo sukua, eikä varmaan aloittajakaan sitä hakenut miten ollaan sukua, vaan se vuorovaikutus.
Hyvin nopeasti olette yhteen menneet. Lapsille ei ole jäänyt aikaa sopeutua tilanteeeseen. Olisiko siinä ongelmien syy?