Outo yhteys rakkaaseen

tuleva noitako :)

Mistähän tämän aloittaisi... Tapasin vajaa vuosi sitten miehen, jonka kanssa nyt seurustelen. Olin tuolloin vielä toisessa suhteessa, jota en ajatellut lopettavani nykyisen vuoksi. Meidän oli alun alkaen todella vaikeaa olla erossa toisistamme. Hän oli silti mielestäni niin hieno ja tärkeä ihminen, että halusin ennemmin hänen jäävän vapaaksi elämään elämäänsä, kuin odottelemaan että saisin sotkuisen suhde-elämäni kuntoon. Hän ei voinut ajatellakaan muuta kuin jäädä odottamaan minua. Nyt olen eronnut ja olemme yhdessä tämän miehen kanssa, mutta emme edelleenkään voi nähdä toisiamme kovin usein ja joudumme myös jossain määrin salailemaan seurusteluamme.

Tunteemme ovat kuitenkin voimakkaat ja molempien käyttäytyminen on erilaista kuin aikaisemmissa suhteissa. Oikeastaan kaikkiin asioihin suhtautuminen, reagoiminen jne. on voimakkaampaa. Rakkaus on todella voimakasta ja samoin myös kipu. Kumpikaan ei olisi ajatellut kokevansa näin, mutta silti kaikki yhteinen tuntuu samalla hyvin luontevalta, helpolta, eivätkä tuntemukset sumenna kuitenkaan järkeä.

Intuitioni on ollut aina keskimääräistä vahvempi, mutta nyt päästään itse asiaan. Ajattelen häntä tietenkin päivisin ja pystyn usein kysymättäkin tietämään milloin hänellä on poikkeuksellisen huono päivä töissä. Jotenkin vain tiedän. Käytämme kommunikointiin enimmäkseen ilmaista kännykän chattia ja osumme todella omituisiin aikoihin yhtäaikaa paikalle. Esim. hän käy aina hyvin aikaisin ja täsmällisesti nukkumaan, itse taas myöhemmin ja kellonaika saattaa heittää kolmekin tuntia. Hän on herännyt uniltaan hyvin usein n. puolen tunnin tarkkuudella, aikana kun menen nukkumaan, siis ilman että olen koskenutkaan puhelimeen. Ohjelma siis näyttää tarkan ajan milloin hän on kirjautunut chatti-ohjelmaan.

Sitten on muitakin sattumuksia, joissa esim. olen aistinut hänen olevan murheellinen ja se on tarttunut minuun ja muutakin... Päähäni tuli kerran melko harvinainen kappale (joka sopi meihin loistavasti - siksi tuli päähän), johon olin tutustunut yhden melko harvinaisen leffan yhteydessä. Soitin sen hänelle ja puolen tunnin päästä tuo kyseinen elokuva tulikin telkkarista. Vannon ettei minulla ollut mitään hajua etukäteen siitä, enkä ollut katsonut ohjelmatietojakaan mistään, sekin on täysin varma. En edes aiemmin.

Outoja unia jne. on tietysti myös, mutta niiden katson olevan ennemmin alitajunnan viestejä.

Mitähän tähän voisi sanoa? Onko mahdollista että näin suuri välittäminen on avannut jonkin yhteyden? Ja kannattaisiko yhteyttä jotenkin kehittää? Ja ennenkaikkea - miten?

2

247

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Neuvo1

      Hei. Googleta kaksoisliekki tai twin flame...

    • Hieno yhteys, onnea.

      --Onko mahdollista että näin suuri välittäminen on avannut jonkin yhteyden--

      Kyllä, teille on avautunut Chat-yhteys.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin kaikkeen sinä ihastuit hänessä

      Mikä oli se asia mikä vei jalat altasi? ❤️ Oliko jotain erityistä tilannetta vai tunne? Kenties monen sattuman summa? Ai
      Ikävä
      90
      8326
    2. Persut: haluamme lisää veroja!

      Lisää lisää veroja huutaa persukuoro. Veroila Suomi nousuun! "Uusi matkailuvero eli matkailijamaksu peritään esimerki
      Maailman menoa
      42
      4728
    3. Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.

      https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.
      Maailman menoa
      41
      4391
    4. Jos samassa autossa istuu romani, somali ja venäläinen, kuka ajaa?

      Arvioiden mukaan romanit lähtivät noin 1000-luvulla liikkeelle pohjois-Intiasta. Nyt 1000 vuotta myöhemmin he ovat levit
      Maailman menoa
      45
      2595
    5. Numero josta kaivattusi tulee mieleen

      Onko jokin numero joka yhdistää teidät jotenkin? Älä laita puhelinnumeroa.
      Ikävä
      98
      1478
    6. Miksi pitäisit enemmän

      Minusta kuin siitä toisesta?
      Ikävä
      40
      1296
    7. Tämmönen höpsö

      Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress
      Suhteet
      44
      1246
    8. Heräsin taas sinä mielessä

      Miten voi haluta toista näin paljon? 😳 Kyllä meillä on muutenkin hyvä yhteys. Ehkä se tekee myös tästä niin voimakkaan?
      Ikävä
      64
      1152
    9. Jorman paluu sodasta Lieksaan oli katkera

      Jorma Karhunen astui Lieksan asemalle. Aurinko paistoi, mutta Jorman maailma oli sumuinen. Takana oli se helvetti, jota
      Lieksa
      39
      1150
    10. Kannattaa toimia yleisesti ottaen

      Ajoissa. Vaikka miten paljon haluan ja tunnen, olen löytänyt nyt elämääni jotain uutta ja se todennäköisesti edistyy, jo
      Ikävä
      167
      1090
    Aihe