työntekijän henkilöllisyys

vanhempi65567788877

Onko minulla oikeus saada tietooni päiväkodin työntekijän yhteystiedot? Ao.henkilö on ottanut kantaa lapseeni työnsä ulkopuolella. Ei hoida lastani tarhassa.

12

754

    Vastaukset 12

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hele

      Voit soittaa päiväkodin johtajalle ja kertoa asiasta hänelle. Työntekijä on rikkonut vaitiolovelvollisuutta.

    • päiväkotilainen

      Juuri näin kuin edellinen sanoi, mutta työntekijän tietoja kuten henkilökohtaista puhelinnumeroa tai osoitetta et ainakaan virallista tietä saa. Ne eivät kuulu asiakasperheille, vaikka työntekijä tekisi mitä. Esimieheen yhteys ja selvitätte mitä on tapahtunut.

    • pphska

      Soita nimen perusteella 020202.
      Kaikilla ihmisillä ei ole salaista numeroa.

    • Työsuojelutoimija

      En kehottaisi soittamaan. Päiväkodin henkilökuntaa kuten uitakin työntekijöitä suojaa työturvallisuuslaki. Johon kuuluu ettei työtekijää sa yksityishenkilönä häiritä/ahdistella työajanulkopuolella.

      Työasiat hoidetaan työnantajan kanssa.

    • SoMeTwitter

      No hui. Ompa kamalaa. Mitä sanoi, että teillä on nätti lapsi?
      Vanhemmat jakaa lasten kuvia jokaisessa SoMessa, altistaa pedofiileille. Sitten tällaisesta vedetään herne nenään. Nurinkurista.

    • äippä 81

      Ei sinulla ole oikeutta saada henkilön yksityistietoja. Mutta ota yhteyttä hänen esimieheensä. Jos pystyt todistamaan asian varmaksi. Ei kannata lähteä räpiköimään vastavirtaan jos ei ole todisteita. Voi muuten käydä niin että jodut itse vaikeuksiin.

    • .-.

      Ei ole oikeutta. Päiväkodin henkilökunnan henkilökohtaisia yhteystietoja yms. ei ikinä, missään tapauksessa luovuteta ulkopuolisille, esim. vanhemmille.

      En myöskään suosittele soittelemaan numerotiedusteluun tms. sillä tosiaan pahimmassa tapauksessa saat itse syytteet häirinnästä tms.

      Millä tavalla ko. henkilö on työnsä ulkopuolella ottanut kantaa lapseesi? Oletko varma että kannanotolle on ollut pohjaa siitä mitä hän on nähnyt/kuullut/havainnoinut töissä vai mitä hän esim. ko tilanteessa on havainnoinut? Veteen piirrettyjä viivoja....

    • Aaaapeee

      Ei ole rikkonut mitään. Tullut puheeksi vain enkä saa muuten yhteyttä kun en tiedä nimeä yms

      • jaapajaa

        Tullut puheeksi kenen kanssa?
        Sanoit, että hoitaja ei hoida lastasi. Tarkoititko, että lapsi ei ole kyseisen hoitajan ryhmässä? Millä tavalla hän on ottanut kantaa lapseesi työnsä ulkopuolella?

        Nyt tuntuu kyllä siltä, että olet aivan liian yliherkkä lapsesi suhteen ja suurentelet asioita.

        Jos tiedät missä tuo hoitaja on töissä niin sinun tarvitsee vain ottaa yhteyttä hänen esimieheensä. Siis jos siihen on aihetta.


      • pjaptjhpj
        jaapajaa kirjoitti:

        Tullut puheeksi kenen kanssa?
        Sanoit, että hoitaja ei hoida lastasi. Tarkoititko, että lapsi ei ole kyseisen hoitajan ryhmässä? Millä tavalla hän on ottanut kantaa lapseesi työnsä ulkopuolella?

        Nyt tuntuu kyllä siltä, että olet aivan liian yliherkkä lapsesi suhteen ja suurentelet asioita.

        Jos tiedät missä tuo hoitaja on töissä niin sinun tarvitsee vain ottaa yhteyttä hänen esimieheensä. Siis jos siihen on aihetta.

        haluan henkilön yhteystiedot, ei muuta. asiaa työn ulkopuolella.
        herkkää!? höpö höpö


      • Skolessa duunissa Qq
        pjaptjhpj kirjoitti:

        haluan henkilön yhteystiedot, ei muuta. asiaa työn ulkopuolella.
        herkkää!? höpö höpö

        Tietenkään sinulla ei ole oikeutta häiritä päiväkodin työntekijää työn ulkopuolella. Ota yhteyttä hänen esimieheensä, jos jotain huomautettavaa on. Tekstisi on ihmeellistä höpölöpöä. Mitähän oikeasti on tapahtunut, vai onko mitään?


      • Face to face
        pjaptjhpj kirjoitti:

        haluan henkilön yhteystiedot, ei muuta. asiaa työn ulkopuolella.
        herkkää!? höpö höpö

        "Onko minulla oikeus saada tietooni päiväkodin työntekijän yhteystiedot? Ao.henkilö on ottanut kantaa lapseeni työnsä ulkopuolella. Ei hoida lastani tarhassa".
        Ensin kirjoitat näin ja sitten alat vetäytyä. Mitään ei siis ole tapahtunut, laiminlyöntejä tai vaitiolon rikkomista. Jos sinulla on hänelle of the record-asiaa, niin nykäse nähdessäsi hihasta ja sano asiasi silloin. Päiväkodilta et saa saada henkilökunnan tietoja. Ja kun hän kerran on lapsesi päiväkodissa töissä, niin hänhän on helposti tavoitettavissa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      107
      2227
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      66
      843
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      46
      800
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      766
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      518
      725
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      640
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      64
      625
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      590
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      561
    Aihe