Nyt puran sydäntäni, kun olen jo saanut lapset aikuisiksi. Toistakymmentä vuotta sitten lasteni isä rakastui päätäpahkaa ja jätti minut ja lapseni kuin nallit kalliolle maksamaan vasta hankittua kiinteistöä. Kaikenlaista taloudellista vastoinkäymistä ja lasten vakavaakin sairastamista on mahtunut seuraaviin kymmeneen vuoteen. En löytänyt uutta kumppania. En saanut erityistä myötätuntoa perheeltäni tai suvulta.Päinvastoin. Nyt kun pian viisitoista vuotta on erosta kulunut, minut on päinvastoin eristetty muusta lähipiiristä. Oletan että syy on vanhmpien halu suosia sisaruksiani, joiden elämät ovat sujuneet kuin strömsössä, ja ennenkaikkea heillä on puolisot tukemassa. Itselleni on tullut vahva tunne, että kun täydellinen hiljaisuus on laskeutunut, eikä minuun pidetä enää lainkaan yhteyttä, kyse on nimenomaan halusta kokonaan eristää minut kuvioista. Tunne on lievästi sanottuna varsin kiusallinen! Ja samaan aikaan vastaavissa vaikeuksissa kamppailevia yh-isiä paapotaan ja palkitaan. Samanlaisia kokemuksia? Jos, niin olisin kiitollinen vertaistuesta!
naisvihaako?
Käsittämätöntä
9175
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Anteeksi mutta pakko sanoa, jotta voit tarvittaessa muuttua, itsesi parhaaksi.
Tekstistäsi ja suhtautumisestasi huokuu niin suuri katkeruus, että se ei tee sulle hyvää. Luultavasti susta on vaan tullut niin negatiivinen, tyytymätön ja elämästä kitisevä persoona, että siksi sun seurassa ei viihdytä.
Vaikka kaikki ei mene suunnitelmien mukaan, älä heitä elämääsi hukkaan olemalla negatiivinen ja syyttämällä muita onnettomuudestasi. Onnellisuus ei ole päämäärä, vaan asenne.
Eihän tuossa syyttelystä ole kyse vaan silkoista kokemuksista tai tunteista!Mitä saat itsellesi tuollaisten ilkeiden yhtätyhjän kanssa olevien kommenttien kirjoittamisesta ja väität että AP olisi jotenkin katkeroitunut. Kun et sitä pysty lasin läpi näkemään,etkä edes tunne häntä,tai joten paljon hän tuen puttee antaa elämäänsä häiritä!
Sanoisin myös vastaavan reitin kulkeneena, että ihmiset ovat keskimäärin melko pelokkaita. Usein jopa niin, että vaikka ja varsinkin tilanteissa, joissa nähdään selvästi että jotakuta on kohdannut vääryys tai onnettomuus, tätä aletaan karttamaan, siirrytään niinsanotusti kadun toiselle puolelle. Ja totta on tuokin, että harvoin uutisena kerrotaan, kuinka yksinhuoltajaäitejä palkitaan vuoden äiteinä, kun he näissä vaikeuksissaan yrittävät luovia. Ei tueta, vaan ehkä jopa syylllistetään "katkeruudesta" tilanteissa joissa he pyytävät apua. Ei kohtuullista.
Tämä hyvä.
Uskon todella, että lattaotsainen perhe tykkää kaveerata keskenään näitten strömsöläisten ydinperheiden kesken. Isätön, köyhtynyt yh-pesue toisi ikäviä riitasointuja onnistujasukuun. Tulee mieleen narsistipoppoo, keskinäisen kehumisen omahyväkerho.
Tuo yksin jääminen tietysti tuntuu ikävältä, voin vakuuttaa että sama todellisuusshokki iski itsellenikin nelikymppisenä, kun huomasin mm. nettitreffeissä, miten näillä realiteeteilla raskautettu naiseläjä oli jo luuseri ja jäte parisuhdemarkkinoilla. Kunnon sinkkumiehet, lapsettomat, kiersivät kaukaa pienten lasten äidin, ja nekin jotka kelpuuttivat kohtelivat hyvin itsekkäästi. Ja itseäkin alkoi tuskastuttaa kun tajusi kuinka valtavaa vääntöä vaati edes parin tunnin tapaamiseen pääsy, ja lasten luo en halunnut ketään raahata.
Mutta aloittaja oli ihan oikeassa kaikissa kohdissa mitä kertoi. Hänellä on oikeus tuntea katkeruutta kohtalostaan, joka olisi voinut mennä hyvin toisin jos aviomies olisi pysynyt rinnalla. Jopa viha on parantava tunne, parempi kuin masennus.
Nyt, kun lapsesi ovat varttuneet, voit pikkuhiljaa heräillä naisena. Alkaa hoitaa kuntoasi ja arvatenkin hieman kulahtanutta ulkoista kauneuttasi. Jos olet alle 80 v. niin vielä on aikaa antaa myös miessukukunnalle kollektiivisesti anteeksi, ja avata silmät ja antaa omalle naiseudelleen mahdollisuus kukoistaa.
Ajattomat arkkityypit-kirjaa suosittelen lukemiseksi, ja pohtimaan samalla mitä puoliasi olet toteuttanut ja mitä joutunut tukahduttamaan elämäsi taipaleella. Lopuksi onnittelut siitä, mitä olet tehnyt. selvisit lähes ylivoimaisesta urakasta tulematta hulluksi eikä ketään kuollut. Tästä on hyvä jatkaa, joko terapeutin avulla tai omin jaloin ja pystyrinnoin!
Mulla on täysin eri kokemukset kuin teillä... Lapsia on kaksi, ja eri isät. Tieni ei ole ollut ihan helppo, itse en tätä reittiä halunnut valita. Tähän kuitenkin päädyin.
Vanhanaikaiset vanhempani, niin sanotusti ulkoisestikin hyvä sukuni, ovat tukeneet mua valtavasti. Niin henkisesti kuin taloudellisesti. Ystävät ovat osoittaneet olevansa kultaa, kun olen heitä todella tarvinnut. Yksin en ole jäänyt.
Ja miesrintamalla olis vientiä kovasti. Netistä otin profiilin pois, kun alkoi jo ahdistaa. Hyviä, koulutettuja, minua hyvin kohtelevia... Ja lapsirakkaita. Ei lapset ole ongelma, monelle eronneelle isukille on kuulema jopa niin, että naisella pitää olla lapsia.
Ulkonäöstäni olen huolehtinut, pidän terveen iloisen asenteen elämään, ja katson mitä paljon mennyttä parempaa on vielä luvassa! Selvästikin ihan mitä haluan.
Kuulostaa tosi kurjalta, että osa teistä on jäänyt monella tavalla yksin. En ynmärrä miksi. Itse en ainakaan hylkää hyviä ihmisiä vaikeksissa.
Tämä johtuu siittä, että sä olet luultavasti hyvä tyyppi. Joku yksin jäänyt on luultavimmin katkera ja rasittava valittaja.
Jaa-a. Tässä ketjussa parikin henkilöä on katsonut aiheelliseksi epäillä, että yksinjääneet yksinhuoltajat ovat järjestään katkeria ja rasittavia. Itse pidän itseäni ihan tavallisena, ehkä sitten tylsänä ihmisenä? En ole ehtinyt rasitteeksi asti, en ole valittanut ja olen pärjännyt omillani. Lähinnä ihmettelin unohtamistaipumusta, lähipiirinkin... btw: Tarvitseeko yksinhuoltajaksi jääneen naisen olla kaikkien vastoinkäymistensä keskellä jonkinlainen akrobaatti ja yli-ihminen joka jaksaa vielä säästää ympäristöään vähääkään ikävältä ja kiusalliselta. Liikaa vaadittu. Palasin lukemaan ketjua ja kiitän sinua "yhdessäsiskot", ymmärryksestä ja empatiasta. Vastauksesi oli tärkeä. Aika aikaansa kutakin, tosiaan.
Eiköhän se riipu paljon niistä muista sukulaisista ja perustelujakin tuli miksi perhe vierastaa....
Joissakin perheissä sisarusten välit eivät toimi joka suuntaan samalla tavalla.On pitkälti niistä ihmisistä kiinni millaisia nuo suhteet ovat,mikä niihi on vaikuttanut ym.Eihän se hyvältä tunnu ettei omaan sukuunsa voi turvata,mutta toisaalta tiedät ettet ole tavallaan heistä tai heidän arvostelmistaan riippuvainen,tai jossain talutusnuorassa.:)