Joulun alkuperäinen merkitys

Palstalla oli hetken joulu-aiheinen keskustelu, mutta joku poisti sen.

Minusta aiheen alla oli mielenkiintoisia kannanottoja, joten aloitetaan uusi (en ole kyselemässä galluppeja niin kuin edellinen aloittaja, huoli pois).

Ehdin sen verran nähdä keskustelua ennen sen poistamista, että esim. nimimerkki *Faith* oli ehtinyt osoittaa sivistymättömyytensä väittämällä ettei joulua olisi ilman Jeesusta.

Pidän väitettä varsin kummallisena, koska totuus on se että kristillinen joulu on paljon vanhemman juhlan päälle keinotekoisesti asetettu juhla. Tästä kertoo jo itse juhlan nimi, joulu. Emme vietä Christmas-juhlaa, vaan joulua. Se on paljon muutakin kuin Jeesuksen synttärit, koska useissa suomalaisissa kodeissa joulua vietetään täysin maallisissa merkeissä, ilman uskonnollisia viitteitä. Se on yhdessäolon ja valon juhla, juhla siitä että talvi taittuu kohti uutta kevättä.

Tässä linkki josta Faith ja muutkin joulun historiasta ilmeisen vähän tietävät voivat sivistää itseään:

http://fi.wikipedia.org/wiki/Joulu

Otteita sivulta:

"Sana joulu tulee alun perin ennen kristinuskoa vietetyn talvipäivänseisauksen juhlan muinaisgermaanisesta nimestä." (sanasta "Yule")

"Suomalaisen joulun ulkoisiin ihanteisiin liittyvät runsaat jouluruuat, omatekoiset joulukoristeet ja joulusauna. Suomessa jouluun on liitetty vanhan pyhäinpäivän tienoille ajoittuneen sadonkorjuujuhlan, kekrin piirteitä."

*Tapa syödä runsaasti jouluaterialla periytyy muinaissuomalaisilta ja liittyy maatalousvuoden kiertoon sekä talvipäivänseisauksen tienoilla vietettyyn valon juhlaan.*

Sivulla on tietoa myös siitä millä perusteilla kristillinen joulun voidaan katsoa asetetun keinotekoisesti perinnejuhlan päälle. Raamatustakin löytyy tietoja, jotka puhuvat sen puolesta ettei Jeesus syntynyt joulukuussa.

Kyllähän juhannustakin on yritetty vääntää Johannes kastajan syntymäjuhlaksi, heikolla menestyksellä.

97

256

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • PAKANUUS KESKIÖSSÄ

      Yleisen ja yhtälaisen maailmankirkon pakanallinen perusta on niin kiusallinen asia kirkoille, etteivät sen papistot suostu keskustelemaan aiheesta, koska tämän perustan tutkiminen osoittaa kuinka roomalainen pakanuus, auringonjumallle "Natalis Sol Invictus" kulteteineen ja messu-uhreineen eli Christmas juhlana ole lainkaan kristillinen juhla, vaan täyspakanuutta nimettynä valekristillisesti uudelleen, alkaen jo kolmesataa luvulta, - jolloin pakanalliset uhrit riivaajielle ja auringonjumalalle saivat nimekseen "ehtoollinen" - vaikka tässä pakanakultissa on nimeomaan kyse Jeesuksen Kristuksen ja hänen uhrinsa julkihäpäisystä.

    • Eikä kukaan voi ottaa minulta pois sitä käsitystä jonka minä joululle ja joulupukille annan.

      • Se on fakta

        Mutta sinun käsityksesi ei muuta sitä tosiasiaa, että joulumme on alun perin pakanallinen juhla.

      • Se on fakta kirjoitti:

        Mutta sinun käsityksesi ei muuta sitä tosiasiaa, että joulumme on alun perin pakanallinen juhla.

        Se on fakta

        Juuri sillä että tiedän omat ajatukseni muustakin kuin Joulusta "ostan" rauhallisen mielen kun jokainen muodostaa oman ajatuksensa joulusta, pakanoilla tai ilman eikä kukaan voi tietää mitä noilla pakanalisilla mietteillä kukaan lopulta ajattelee

        Ovat löytäneet luurankoja joiden ikä on 30 000 vuotta. On se niiin pakanallista että.
        Paljonko se kenenkään taivasosuutta lisää että noidutaan noita menneitä.

        Valon tai pimeyden vuodenaika juhla.

        Miten Joulu voi olla muuta kuin mitä sen viettäjät kokevat? Jos tietty "joulukuun" päivä on paljon muutakin hävittääkö se tuon pävän niiden mielestä jotka sanovat viettävänsä "Joulua"

        Eikä yhtään --se on fakta -- tarvitse muuttaa pakanallisuuden merkitystä joluna eikä muulloin.

        balttikselle luotiin suuremmoinen mahdollisuus ilmaista itseään kun hänen tehtäväsä on vahtiminen oikeista sanamuodoista. Että kyllä tämä sikäli on hyvin tärkeätä.

        Tiesivät nuo pakanat että joulua tässä... ja siten tuli kristinusko.... pukeineen...

      • Suomalainen nainen
        hellin63 kirjoitti:

        Minun mielestäni olisi hienoa, jos kristinuskoa ei olisi koskaan edes tuotu Suomeen. Olen ylpeä omasta kulttuuristamme ja omasta uskonnostamme. Kristinusko ei ole muuta kuin irvailua juutalaisille.

      • Suomalainen nainen kirjoitti:

        Minun mielestäni olisi hienoa, jos kristinuskoa ei olisi koskaan edes tuotu Suomeen. Olen ylpeä omasta kulttuuristamme ja omasta uskonnostamme. Kristinusko ei ole muuta kuin irvailua juutalaisille.

        Suomalainen nainen

        Sinäpä sen sanoit. Meillä on ainut maailmassa sotapäällikkö joka kirjoitti historiaa ja myönsi saaneensa naiselta turpiinsa. Väinämöinen Pohjan Akalta

        Sellaiseen pystyi vain Suomalainen maailmanselitys, Vänämöinen. Ei ollut aivan turha jätkä tämä.

      • joulujuhlista
        Se on fakta kirjoitti:

        Mutta sinun käsityksesi ei muuta sitä tosiasiaa, että joulumme on alun perin pakanallinen juhla.

        Se pakanallinen juhla ei ollut meidän joulumme. Meidän joulu on kristillinen juhla.

        Mutta minun puolestani sinä saat viettää niin pakanallista joulua kuin haluat. Tai saat olla viettämättä joulua ollenkaan.

      • Meidän juhlamme
        joulujuhlista kirjoitti:

        Suomalaisten joulu on pakanallinen!

      • foksmalder
        joulujuhlista kirjoitti:

        Se pakanallinen juhla ei ollut meidän joulumme. Meidän joulu on kristillinen juhla.

        Mutta minun puolestani sinä saat viettää niin pakanallista joulua kuin haluat. Tai saat olla viettämättä joulua ollenkaan.

        Lähes kaikki Jouluperinteet ovat pakanallista alkuperää. Toki tarina Jeebus-lapsesta on kristittyjen keksimä mutta sehän aika harvalle on edes se päähomma Joulussa.

    • kunhan vastaan

      Kristikunnalla oli joulu jo ennenkuin kristinusko tuli Suomeen. Muistattehan Myran piispan, Pyhän Nikolauksen, joka alkoi jakaa lahjojakin köyhille lapsille tuolloisena jouluna, oiskohan eletty tuolloin 300-lukua.

      Suomen kirkko ja kristikuntamme Suomessa ei ole varastanut joulua keltään! Se on fakta. Joulu ja monet muutkin juhlat voivat olla syrjäyttäneet pakanallisia tapoja, siinä aloittaja voi olla oikeassa.

      Ehtoollinenhan on taas vanha juutalainen tapa, jota Jeesuskin vietti opetuslastensa kanssa ja testamenttasi sen käskyn myös tuleville polville.

      Kaikkeahan voidaan väittää vaikka ulkoavaruuden olioiden tapojen kopioimiseksi, jos faktoja ei tunne.

      Pakanathan (ateistit yms) pyrkivät nykyisin kopioimaan kristillisiä tapoja mm. nimiäiset, Protu-leirit, sivillivihkiäisten Pro Seremonia-puhujat ja vielä hautaansaattajaiset samaisen järjestön puhujineen.

      • Myyttejä

        Kunhan vastaan esitit katosia joulusatuja.

      • Kyllä Joulun juhla on vanhempaa perua kuin kristittyjen keksimä tarina. Joulun alku on vanha roomalainen juhla. Siinä esiintyy jo joulupukin esikuva ja lahjojen antamiset.

        http://fi.wikipedia.org/wiki/Saturnalia

    • perkeleen joulu

      Hyvä ettäpoistettiin. Raamatussa ei sanota: juhlikaa joulua. Joten minäen sitä juhli. Koko joulu on vastenmielinen asetelmiltaan.

      Mitäämkristillistä ei ole joulukuusen tuomisessa asuntoon ja sen koristamisessa kuin iljettävissä aasialaisissa epäjumalanpalvonta alttarit ovat koristellut.

      Öisäksi lapsille valehdellaan joulupukista ja valheeseen suhtaudutaan iloisesti vaikka valehtelu on synti.

      • Balttis

        Joulukuusi on nykykielellä ilmaistuna pakanallinen: "occultistinen elämän puu" - jolla ei ole mitään tekemistä kristinuskon kanssa.

      • Gruhle
        Balttis kirjoitti:

        Joulukuusi on nykykielellä ilmaistuna pakanallinen: "occultistinen elämän puu" - jolla ei ole mitään tekemistä kristinuskon kanssa.

        Kristinuskoon se ei liity, mutta Jumalaan kyllä, hiukan mutkan kautta. Jahven vaimon, Asheran, tunnus oli nimittäin elämän puu. Se mainitaan Raamatussakin.

    • Sikajuhla auringolle

      Joulu on täyspakanuutta, joka vain nimikristilistettiin, eli pakanuuden päälle teipättiin valekristillisiä nimiä ja symboleja, vanhojen pakanallisten uskomusten uusina nimikkeinä.

    • *Faith*

      Aloitus on palstan sääntöjen vastainen.

      • Millä tavalla

        Onko se henkilöön kohdistuva sääntöjenvastaisella tavalla? Sillä tavalla? Vai millä tavalla?

        Kuti, kuti, kuti, kutisetko kainalosta?

    • Balttis valistaa...

      Chrismas sana tulee voittamattoman auringon- ja taivaankuningattaren saamasta lapsesta ja "yule" mekinnee babylonian kielessä (akkdissa) nimeomaan lasta, ja siis "Natalis Sol Invictusta" poikana joka juoluyön messussa uhrataan takaisin isälleen auringolle: kuolleiden ja elävien syntejäsovittavana auringonmuotoisena leipänä "Öylättina", johon uskotaan itse auringonjumalan ruumiillistuneen poikana, jonka ikuinen neisyt synnitää joka vuosi talvipäiväseisauuksen jälkeen, auringon oltua kuolleena ennen tätä kolme päivää. 24-25.12:sta välisenä yönä uhrataan öytättiin inkarnoistunut, aivan samoin kuin se on uhrattu auringolle ennen kristinuskoa, ties kuinka pitkään - ja alunpitäen kuten katolisuudessakin - nimeomaan verettömänä uhrina öylättina. Tämä pakanauhri nimetiin jo kolmesaa luvulla Mass of Christ messuna, eli juuri tästä on kyse kirkkojen jälkipakanallisessa juolussa. Tämä juhla avaa koko pakanallisen kirkkovuoden, sen jonka jokaisena sunnuntaina eli auringonjumalle omistettuna uhripäivänä uhrataan näitä uhreja edelleenkin: aitoa Jeesuksen Kristuksen Golgatalla antamaa uhria häpäisten, - sen valheellisena ja pakanallisena plagiaattina.

      • Valista itseäsi

      • Balttis

        Katso linkistä miten pakanuus, josta sekä joulu, että Christmas saan nimensä: eli miten valeehtoollinen ja pakanajuhla yhdentyvät yhdeksi, ja joka on itseasiassa auringonjumalalle uhrattavan uhrinmessun muoto, jota toimitettiin uhrimessuna todistettavasti aurinkokultin pohjalta, jo alkaen kolmesaa luvulta:

        http://fi.wikipedia.org/wiki/Tridentiininen_messu

        Tämänkaltainen pakanuus on pohjana valekristillisille juhlille, joissa yhdistetään alunpitäen, sekä messu-uhri että: sen uhraaminen baaleille uudelleennimettynä vanha roomalaisena valtiokirkollisena pakanuutena. Tämä juhla osoittaa nimeomaan antikristillisen kulttuurin voimaan ja valtaa eksyttää kansoja.

        Luitko itse jo, miten palvot aurinkojumalaa?

      • Balttis
        Valista itseäsi kirjoitti:

        Raamatun Jumalaan liitettiin jo ennen kristinuskon syntyä piirteitä auringonjumalalta. Lue sivulta kolme alkaen niin opit, minkälainen kristinuskon jumala on:

        http://www.uef.fi/documents/12848/976542/teologia_MALLIVASTAUKSET aineistokoe kevät 2011.pdf/dbc3fdf2-2ec8-4e8c-8867-34bec09f6ac8

        Tästä on keskustelua toisessa ketjussa otsikolla Miten Jahve luotiin.

        SE miten Raamattuna tunnettujen pyhien kirjoitusten Tanakhin teksteissä puhutaan YHWH Elohimista eli El Elyonista, taivaan ja maan luojasta, Hänestä, joka on sama Jumala kuin mitä myös uskovien ja Israelin kansan kantaisä Aabraham palveli El Shaddaina, ei ole mitään tekemistä pakanakansojen jumalana palvoman auringon kanssa, vaan jo luomiskertomus kertoo 1 Moos.1:16:sta luoneen auringon.

        Pakantutkijat sekoilevat kun eivät tunne edes sitä miten ja millaisena YHWH Elohim itsensä identifio - ja kuka on Hänen kuvansa katoamattomassa kirkkaudessa: Hebr. 1:1-3; 13:8.

      • Palvogt aurinkoa

        Luitko tuon tekstin? Siitä sinulle selviää, minkälaista jumalaa palvot.

        "Jahvesta puhutaan aurinkoon liittyvin
        käsittein, ”Jahve on aurinko ja kilpi”. Ps 84 kuvaa aurinkoon
        liittyvin käsittein Jahven läsnäoloa Jlemin temppelissä, jotka
        myöhemmin liitetään hänen kirkkauteensa näkemiseen
        tulevaisuudessa. Auringon kaltainen loiste liitetään myös
        Jahveen.(2 p). Aurinkoon liittyviä kuvia käytetään myös Jahven
        metaforina: ”Jahve nousee” –ilmaisussa käytetääm samaa
        verbiä kuin auringon noususta. Joihinkin jahvistisiin
        henkilönimiin sisältyy aurinkoon liittyviä ilmauksia kuten
        aamurusko, valo (2 p). Auringon jumalaan liittyväksi on nähty
        myös Jlemin temppelirakennuksen itään päin katsova suunta
        (auringonnousu) (1 p)."

      • Balttis
        Valista itseäsi kirjoitti:

        Raamatun Jumalaan liitettiin jo ennen kristinuskon syntyä piirteitä auringonjumalalta. Lue sivulta kolme alkaen niin opit, minkälainen kristinuskon jumala on:

        http://www.uef.fi/documents/12848/976542/teologia_MALLIVASTAUKSET aineistokoe kevät 2011.pdf/dbc3fdf2-2ec8-4e8c-8867-34bec09f6ac8

        Tästä on keskustelua toisessa ketjussa otsikolla Miten Jahve luotiin.

        Katolisuu teki niin eikä suinkaan kristinusko.

      • Osa Jumalaa
        Balttis kirjoitti:

        Katso linkistä miten pakanuus, josta sekä joulu, että Christmas saan nimensä: eli miten valeehtoollinen ja pakanajuhla yhdentyvät yhdeksi, ja joka on itseasiassa auringonjumalalle uhrattavan uhrinmessun muoto, jota toimitettiin uhrimessuna todistettavasti aurinkokultin pohjalta, jo alkaen kolmesaa luvulta:

        http://fi.wikipedia.org/wiki/Tridentiininen_messu

        Tämänkaltainen pakanuus on pohjana valekristillisille juhlille, joissa yhdistetään alunpitäen, sekä messu-uhri että: sen uhraaminen baaleille uudelleennimettynä vanha roomalaisena valtiokirkollisena pakanuutena. Tämä juhla osoittaa nimeomaan antikristillisen kulttuurin voimaan ja valtaa eksyttää kansoja.

        Balttis: Jumalaan liitettiin aurinkojumalan piirteitä jo noin 1000 vuotta ennen katolilaisuuden ja kristinuskon syntyä.

      • ei kristinuskoa??
        Balttis kirjoitti:

        Katolisuu teki niin eikä suinkaan kristinusko.

        Jos katolilaisuus ei ole kristinuskoa, voitte lopettaa leijumisen kristinuskon suurella kannattajamäärällä. Silloin kristinusko ei ole suurin uskonto, vaan aikalailla tasoissa islamin (ja "ei-kristillisen" katolilaisuuden) kanssa.

    • Rapanhapakko

      Luulisi olevan jo yleistietoa, että Joulua vietetään roomalaisen Saturnalia-juhlan ja germaanien talvipäivänseisausjuhlan aikaan. Sehän oli varhaiselta kirkolta ihan järkevää. Tiedettiin hmiset juhlisivat silloin muutenkin, joten siisteintä oli nimetä se Jeesuksen syntymäjuhlaksi, pölliä se pakanuudelta omaan käyttöön.

      En ymmärrä mitä teillä "tosikristityilläkään" voi olla Joulua vastaan. Kun kerran ei tiedetä milloin Jeesus syntyi, eikös teillekin ole hyvä viettää Jeesuksen synttäreitä joskus ja mikä ettei keskitalvella?

      Vähemmän hihhulit ja uskonnottomat voivat viettää joulua muiden jouluperinteiden kanssa ilman Jeesuslastakin. Tai mikä ettei tunnelman vuoksi joskus jopa joulukirkossa käyden. Meilläkin luetaan suvun Vanhasta Bibliasta jouluevankeliumi, vaikka emme siihen niin uskokaan.

      • Balttis

        Miksi pitäisi viettää antikirstillisten kirkkojen kanssa Kristuksen syntymää häpäisevän sikajuhlan aikaan, silloin kun nimenomaan on auringonjumalan baalin syntymäpäivä, kun pakanallinen Astarte synnyttää hänelle muka joka helvetinvuosi pojan "Tammuksen" ?

        Eihän tällä sikauhrijuhlaa seuraavalla pakanuuden suurimmalla juhlalla ole mitään tekemistä aikon kistinuskon kanssa? Ei juutalaisen Jeesuksen syntymää minkään sikaurin ja auringonjumallle omistettavien uhrien aikaan pidä yhdistää tai viettää. Pakanuus on pakanuutta - ja varsinkin tämä koko maanpiirin ylittävä pakanuus - pirunkiireinen sikajuhla juolu, joka on synteesi pakanuudesta ja velekristinuskosta.

      • Vaikkka legendaa

        Jouluevankeliumi on kuitenkin kauneimpia kertomuksia ihmiskunnan historiassa seimineen ja tähteä seuraavine itämaan tietäjineen.

        No jos noin tiukkapipoilet, niin etpä uskalla katsoa loppuun asti. Koko juutalaiskristillinen uskonto kun on synteesi "pakanallisista" perinteistä. Kanaanilaisissa myyteissä joihin juutalaisuus perustuu, palvottiin monia jumalia. Juutalaisuudessakin niihin muihin jumaliin uskottiin, mutta lopulta juutalaiset saivat palvoa vain Jahvea. Joka sekin hahmo oli synteesi ja versio alueen jumaluuksista.

        Kristinusko sitten syntyi kun Paavali ja pakanakristityt lisäsivät Jeesuksen tarinaan hellenististä filosofiaa ja silloin muodikkaiden muiden mysteeriuskontojen käsityksiä.

      • Tähtiä taivaalla
        Vaikkka legendaa kirjoitti:

        Jouluevankeliumi on kuitenkin kauneimpia kertomuksia ihmiskunnan historiassa seimineen ja tähteä seuraavine itämaan tietäjineen.

        Monissa muissakin myyteissä on sama pohja. Ihmiset ovat todella keksineet kauniita tarinoita. Vaarallista on vain se, jos jotkut alkavat pitää tarinoita totena.

        http://www.stellarhousepublishing.com/star-east-three-kings.html

      • Rapanhapakko
        Vaikkka legendaa kirjoitti:

        Jouluevankeliumi on kuitenkin kauneimpia kertomuksia ihmiskunnan historiassa seimineen ja tähteä seuraavine itämaan tietäjineen.

        Meillä luetaan molemmat. Niiden tapahtumien ajoitus on tutkittavissa ja Luukkaan ja Matteuksen joulukertomukset eivät sovi yhteen, ellei Jeesus sitten syntynyt kaksi kertaa yli yhdeksän vuoden välein. Mutta toki saahan niistä tunnelmaa, joulukuvaelmia ja Disneyn filmin :-)

        http://www.infidels.org/library/modern/richard_carrier/quirinius.html

      • Rapanhapakko
        Rapanhapakko kirjoitti:

        No jos noin tiukkapipoilet, niin etpä uskalla katsoa loppuun asti. Koko juutalaiskristillinen uskonto kun on synteesi "pakanallisista" perinteistä. Kanaanilaisissa myyteissä joihin juutalaisuus perustuu, palvottiin monia jumalia. Juutalaisuudessakin niihin muihin jumaliin uskottiin, mutta lopulta juutalaiset saivat palvoa vain Jahvea. Joka sekin hahmo oli synteesi ja versio alueen jumaluuksista.

        Kristinusko sitten syntyi kun Paavali ja pakanakristityt lisäsivät Jeesuksen tarinaan hellenististä filosofiaa ja silloin muodikkaiden muiden mysteeriuskontojen käsityksiä.

        Jäi sanomatta, että hyvisjumalan ja pahisjumalan taistelu ja enkelit kopsattiin juutalaisuuteen Babylonin vankeuden aikaan. Myös yksijumalaisuus vahvistui. Ei kestetty, että voittajien Marduk olisi vahvempi kuin Jahve, joten selitettiin että Jahve on ainoa Jumala joka vain koettelee kansaansa.

      • Vaikka legendaa
        Tähtiä taivaalla kirjoitti:

        Monissa muissakin myyteissä on sama pohja. Ihmiset ovat todella keksineet kauniita tarinoita. Vaarallista on vain se, jos jotkut alkavat pitää tarinoita totena.

        http://www.stellarhousepublishing.com/star-east-three-kings.html

        Näin on vaikka en kyllä näe nykykirkkoa suomessa mitenkään kovin vaarallisena. Ääriliikkeet ovat tietenkin eri asia.

      • Vaarallinen usko
        Vaikka legendaa kirjoitti:

        Näin on vaikka en kyllä näe nykykirkkoa suomessa mitenkään kovin vaarallisena. Ääriliikkeet ovat tietenkin eri asia.

        Kyllä ne uskovaiset ovat ujuttaneet mm. kouluihin todella epäilyttäviä oppeja ja asenteita.

      • Kebabhupakko
        Rapanhapakko kirjoitti:

        Jäi sanomatta, että hyvisjumalan ja pahisjumalan taistelu ja enkelit kopsattiin juutalaisuuteen Babylonin vankeuden aikaan. Myös yksijumalaisuus vahvistui. Ei kestetty, että voittajien Marduk olisi vahvempi kuin Jahve, joten selitettiin että Jahve on ainoa Jumala joka vain koettelee kansaansa.

        Olen kyllä kovin maallikko, mutta eikö juutalaistenkin suurin juhla Pääsiäinen ole itse asiassa jo ennen juutalaisuuden syntyä vietetty kevään ja kasvukauden alun juhla? Oli erinomaista nationalistista PR:ää liittää juuri siihen juhlaan pakotarina Faaraon vankeudesta?

      • Vaikka legendaa
        Vaarallinen usko kirjoitti:

        Kyllä ne uskovaiset ovat ujuttaneet mm. kouluihin todella epäilyttäviä oppeja ja asenteita.

        Minusta ei. Kyllä minusta nykykirkko on aika realistisella pohjalla.

      • Vaarallinen usko
        Vaikka legendaa kirjoitti:

        Minusta ei. Kyllä minusta nykykirkko on aika realistisella pohjalla.

        Kirkko onkin, mutta ns. tosiuskovat eivät. Sekin opettaja, joka kieltäytyi opettamasta evoluutioteoriaa oppilailleen. Tai sitten opettajat, jotka pistävät oppilaat rukoilemaan ruokarukouksen heidän uskonnostaan tai uskonnottomuudestaan välittämättä. Realismi on kaukana viidesläisistä yms. opettajista kouluissa ja päiväkodeissa.

      • Vaikka legendaa
        Vaarallinen usko kirjoitti:

        Kirkko onkin, mutta ns. tosiuskovat eivät. Sekin opettaja, joka kieltäytyi opettamasta evoluutioteoriaa oppilailleen. Tai sitten opettajat, jotka pistävät oppilaat rukoilemaan ruokarukouksen heidän uskonnostaan tai uskonnottomuudestaan välittämättä. Realismi on kaukana viidesläisistä yms. opettajista kouluissa ja päiväkodeissa.

        Samaa mieltä.

      • Balttis
        Rapanhapakko kirjoitti:

        Jäi sanomatta, että hyvisjumalan ja pahisjumalan taistelu ja enkelit kopsattiin juutalaisuuteen Babylonin vankeuden aikaan. Myös yksijumalaisuus vahvistui. Ei kestetty, että voittajien Marduk olisi vahvempi kuin Jahve, joten selitettiin että Jahve on ainoa Jumala joka vain koettelee kansaansa.

        Juutalaisuudessa on vain yksi Jumala, ja yksi Jumalan kuva kirkkaudessa iäti - ja tämä Jumala on täysin suvereeni, eikä edes suuria tekojaan kuvatessaan vaivaudu mainitsemaan vastustajiaan, - kuten voimme koko universumin historian sisältävästä luomiskertomuksesta lukea: 1 Moos.1:1 - 2:3; ja siinähän on vain yksi subjekti ja predikaatti, ja objektikin.

        Jumala Elohim luo siis kuudentena päivänä, päivänä jolloin hän sai valmiiksi taivaan ja maan: ihmisen, miehen ja naisen, jotka ovat Hänen kuvanaa rakkaudessa yksi, merkityksessä "echad", samoin kuin Elohimkin on monikkona kuitenkin yksi JHWH: 5 Moos.6:4.

    • edcrfggb

      Minua ei ole almanakkajuhlat koskaan kiinnostaneet. Ovat ne sitten mistä lähtöisin tai miten vietettyjä. Ei vaan nappaa meikäläiselle.

      Lapsena maalla äiti touhusi aina kaikenlaista juhlapyhiksi. Suursiivousta, joulupöytää, pääsiäisruokia, juhannuskoivuja ja vaikka mitä. Kaikki oli ärtyisiä ja väsyneitä ja kakarat saivat kiukut päällensä.

      Juhlikoon kukin halujensa mukaan, minä ainakin löhöilen. Yhtenä jouluaattona olin karaokebaarissa, mutta pois sieltä oli lähdettävä, kun laulettiin vaan joululauluja. Niistä saa marketeissa ihan tarpeekseen.

      • Rapanhapakko

        Nääh, minä pidän perinteistä. Joulupöytä kuuluu asiaan ja kuusen koristelu. Jopa koiramme innostui joulupukista :-)

      • Balttis
        Rapanhapakko kirjoitti:

        Nääh, minä pidän perinteistä. Joulupöytä kuuluu asiaan ja kuusen koristelu. Jopa koiramme innostui joulupukista :-)

        Kaikki nuo mainitsemasi joulun tunnukset ovat peräisin täyspakanuudesta, ajalta ennenkuin valekristinusko katolisuus valjasti ne omaan käyttöönsä, sekauskonnollisena sata-nismina - joka esittää ihmisille perkeleen pappien palvelemaa saata-nan kristusta, kosmokaattorina.

    • taas joulu

      Joulun alkuperäinen merkitys on itse kullekin sitä, mitä haluaa esiin nostaa menneisyydestä. Valinnan varaa on.

      Joillekin joulun merkitys on vähäinen, muutama vapaapäivä. Toisille joulu on vuoden tärkein tai toiseksi tärkein juhla. Kirkon piirissä joulua vietetään Jeesuksen syntymäjuhlana. Muut voivat tehdä, miten haluavat. Vapaapäivät varmasti kelpaavat heillekin.

      Toivotan kaikille "karvoihin" katsomatta mukavaa joulun odotusta.

      • Balttis pakanuudesta

        Voivathan pakanat viettää uskonnonvapuslakien nojalla pakanuutta niinkuin itse tahtovat, mutta ei tällä kuitenkaan ole mitään tekemistä todellisen kristinuskon ja Jeesuken Kristuksen syntymän tai uhraamisen kanssa.

      • Balttis pakanuudesta kirjoitti:

        Voivathan pakanat viettää uskonnonvapuslakien nojalla pakanuutta niinkuin itse tahtovat, mutta ei tällä kuitenkaan ole mitään tekemistä todellisen kristinuskon ja Jeesuken Kristuksen syntymän tai uhraamisen kanssa.

        Hei.

        Adventin aikaan on pari viikkoa, nyt keskustelussa on joulun vietto, lähtien sen alkuperäisestä merkityksestä. Joulun aiempi, Jeesusta edeltävä merkitys on ollut talvipäivän seisauksessa ja Saturnalia-juhlassa. Jeesuksen jälkeen kristikunta on viettänyt joulua Jeesusta muistaen. Kukin viettäköön joulun hyväksi katsomallaan tavalla, mahdollisuuksia on. Joulusta riittää juhlan aihetta eri tavoin ajatteleville. Kristillinen joulun vietto on jo vanha juhla sekin. Meillä on oikeus siihen ja saamme kiitollisin iloisin mielin viettää kristillistä joulu, valon juhlaa pimeän syksyn jälkeen, muistaen Jeesusta, joka sanoi olevansa maailman valo ja sen teemme ilman huonoa omaatuntoa :)

        Ystävällisesti
        Pirkko-pappi

      • Pakanausko
        Balttis pakanuudesta kirjoitti:

        Voivathan pakanat viettää uskonnonvapuslakien nojalla pakanuutta niinkuin itse tahtovat, mutta ei tällä kuitenkaan ole mitään tekemistä todellisen kristinuskon ja Jeesuken Kristuksen syntymän tai uhraamisen kanssa.

        Jeesus-jutut ovat kyllä ihan pakanallinen lisä Jumalan palvomiseen. Jeesus-myytin juuret ovat Egyptissä-

      • Balttis Pirkolle
        kuunteleva_kirkko kirjoitti:

        Hei.

        Adventin aikaan on pari viikkoa, nyt keskustelussa on joulun vietto, lähtien sen alkuperäisestä merkityksestä. Joulun aiempi, Jeesusta edeltävä merkitys on ollut talvipäivän seisauksessa ja Saturnalia-juhlassa. Jeesuksen jälkeen kristikunta on viettänyt joulua Jeesusta muistaen. Kukin viettäköön joulun hyväksi katsomallaan tavalla, mahdollisuuksia on. Joulusta riittää juhlan aihetta eri tavoin ajatteleville. Kristillinen joulun vietto on jo vanha juhla sekin. Meillä on oikeus siihen ja saamme kiitollisin iloisin mielin viettää kristillistä joulu, valon juhlaa pimeän syksyn jälkeen, muistaen Jeesusta, joka sanoi olevansa maailman valo ja sen teemme ilman huonoa omaatuntoa :)

        Ystävällisesti
        Pirkko-pappi

        Yleistävä ja aikuisen roolissa perustelemattomasti heittäsi väittämä Pirkko:

        >> Jeesuksen jälkeen KRISTIKUNTA on viettänyt joulua Jeesusta muistaen.

      • Balttis Pirkolle kirjoitti:

        Yleistävä ja aikuisen roolissa perustelemattomasti heittäsi väittämä Pirkko:

        >> Jeesuksen jälkeen KRISTIKUNTA on viettänyt joulua Jeesusta muistaen.

        Balttis Pirkolle: Ethän sinäkään ole mikään kristytty pappi, vaan täysin pakanallinen pappi, lausuntoinesi Pirkko, eikä Raamatusta löydy mitään perusteita pappeudelle jonka nimissä täälläkin satuilet.

        hellin63
        Kuitenkin otat hänet ikäänkuin hän olisi jo ennen maailman luomista tapahtuneista aioista vastuussa.

        olisit onnellinen -- kuten oletkin-- että pääset pieksemään..

        Pyysin häntä oikaisemaan yleistävää ja asiantuntematonta väittämäänsä, siitä että muka ne, jotka ovat viettävät, ja alkoivat tämän pakanuuden muodon 300-luvulla valekristillisenä vale-Jeesuksensa syntymäpäivän viettojuhlana, ja kirkkovuoden avaavana pakanajuhlana, - mutta eihän hän sitäkään tee - koska on pakanuuden valapattoinen edistäjä.

      • Balttis
        Pakanausko kirjoitti:

        Jeesus-jutut ovat kyllä ihan pakanallinen lisä Jumalan palvomiseen. Jeesus-myytin juuret ovat Egyptissä-

        Joo sen jota katolinen kirkko julistaa, ja joka on uitettu myös protestanttien ymmärräytä pimentämään.

      • Kristinuskon pakanat
        Balttis kirjoitti:

        Joo sen jota katolinen kirkko julistaa, ja joka on uitettu myös protestanttien ymmärräytä pimentämään.

        Koko kristinusko on pelkkää vääristelyä. Katolinen kirkko teki Jeesuksesta ja Pyhästä hengestä jumalia. Sillä tavoin syntyi pakanallinen kristinusko, jonka keskukseen nostettiin Jeesukseen valheellisesti liitetyt opit. Pakanallisia ovat myös opit perisynnistä, kadotuksesta ja pelastuksesta.

    • Joulua on vanhastaan vietetty joulun aikana, ei minään yhtenä päivänä. Joulu alkoi Tuomaan päivästä 21.12 ja kesti Nuutin päivään 13.1.
      Tuon joulujakson aloittavat talvipäivän seisaus ja auringon pesäpäivät ja jakso päättyy talvennapaan. Talvennapa on sydäntalvi. Tammikuu viittaa myös tähän sanana: tammi tarkoittaa eri murteissa ydintä, keskikohtaa tai akselia.

      Sekä pesäpäivillä että talvennavalla on ollut kosmologinen ja myös hengellinen merkitys.

      Sitä en muista, miksi joulu siirrettiin nimenomaan joulukuun 25. päivään. Sehän sijaitsi vanhastaan tammikuussa, loppiaisen paikkeilla ja siirrettiin nykyiselle paikalleen muistaakseni 1700-luvulla. Tämä ajoitus voi kyllä olla väärä, muistinvarainen kuitenkin.

      • "Sitä en muista, miksi joulu siirrettiin nimenomaan joulukuun 25. päivään"
        Pitäisi olla:
        Sitä en muista, miksi kristillinen joulu siirrettiin...

      • Balttis
        kaarne kirjoitti:

        "Sitä en muista, miksi joulu siirrettiin nimenomaan joulukuun 25. päivään"
        Pitäisi olla:
        Sitä en muista, miksi kristillinen joulu siirrettiin...

        Valekristillisen joulun asettaminen ja perusta, lyöytyy rooman valtionuskonnoksi vuonna 274 julistetun "Sol Invictus" kultin mukainen juhlapäivä "Natalis Sol Invictus" eli kyseessä on nimenomaan talvipäivän siesaukseen ajoittuva "Voittamattoman auringon" ja sen syntymän juhla, - uhrimessuineen ja öypätin uhraamissineen tälle roomalaisten jumalalle joka valekristillistettiin, jo siis kolmesataa luvulla: kuten linkistäkin ilmenee:

        http://fi.wikipedia.org/wiki/Tridentiininen_messu

        Tämä pakanuus on levinnyt meillekin katolisuuden ja sen jälkikatolisen muodon luterilaisuuden myötä, - vähän muunneltuna täyspakanuutena.

        Ei se että: Konstantinus I (suuren) edustama pakanuuden ja valekristinuskon synteesi, - edustaa todellisuudessa aurinkokullien antikristillistä jatkumoa katolisuudessa ja protestanttisessa maailmassa, tarkoita sitä että:

        AITO KRISTINUSKO OLISI SITÄ SAMAA PAKANUUTTA VAAN PÄINVÄSTOIN:

        JA SIKSI HAJURAON TEKEMINEN JOULUUN, PAKANAJUHLAAN ON TÄRKEÄÄ.

        Tämänkaltaiset uskonnollisiin maaiman alkeisvoimiin, pakanuuteen peurustuvat vuodenkierron juhat, muunnettuna uuspakanallisiksi "kirkkovuoden juhliksi" ovat vaarallisen pettäviä niille, jotka niitä viettävät, sillä nämä sekauskonnolliset juhlat hämärtävät pappien johtamissa muotojumalisissa sirkushuveissa ja taikamessuissa silmänkääntötemppuineen ja sekavine käsityksineen KÄSITYKSEN AIDOSTA KRISTINUSKOSTA.

        Toki Kristukseen juurtuneet ja kirjoituksiin perehtyvät kristityt ovat näiltää petoksiltä ja "hokkus pokkus tempuilta" turvassa, mutta niiden tähden joita on lapsesta asti näillä petetty, kuvittelemaan että nämä pakanuuden muodot edustavat kristinuskoa täytyy kertoa että: juolu on itseasiassa irvoikkaimin aitoa Jeesusta Kristusta ja hänen uhriaan sekä syntymäänsä pilkkaavaa, kirkkovuoden avaava "saata-nan juhla".

      • Balttis kirjoitti:

        Ota rauhallisesti, sulla on siihen lupa. Kyllä tuo aurinkoasia alkaa sol invictus -vinkkelistä jo olla tiedossa, olet hyvin informoinut siitä meitä kaikkia.

        Mua se ei kinnosta kuin siitä vinkkelistä, etä se mielestäni osoittaa talvipäivänsesauksen juhlan yleismaailmallisuutta. Joka toki sekin alkaa olla kaikkien tiedossa.

      • Oliskohan johtunut erillaisesta kalenterista ja siksi se päivä vaikutti "siirtyneen"?

    • juhlat

      Kristityillä on omantunnonvapaus mitä tulee uskonnollisiin juhliin.

      Viitatessaan niihin juhliin, joita muinaisen Israelin Jumalalta saamassa laissa vaadittiin viettämään, apostoli Paavali kirjoitti: ”Älköön – – kukaan tuomitko teitä syömisestä ja juomisesta tai minkään juhlan tai uudenkuun vieton tai sapatin johdosta, sillä ne ovat tulevaisten varjo, mutta todellisuus kuuluu Kristukselle.” (Kolossalaisille 2:16, 17.)

    • Balttis pakanuudesta

      Mutta tämä ei tarkoita sitä että: kirstityn tulisi SITOUTUA PAKANALLISTA PERUA OLEVIIN KIRKKOVUODEN JUHLIIN, JA SIITÄ PAAVALI KIRJOITTAA kirjeessään Galatalaisille: 4:8-11; ja ilmaisee sen että: joka näihin juhliin sitoutuu, sitoutuu myös maailman köyhiin uskonnollisiin alkeisvoimiin, ja niiden orjuuteen KUTEN KIRKOT JÄSENISTÖINEEN TEKEVÄT joka helvetin vuosi, aloittaen uskonnollisen sirkuksen ja pakanallisen kalabaliikin JOULUSTA, edeten siitä eteenpäin pakanallisine messu-uhreineen ja ehtoollismessuineen pakanajumalalle omistettuna päivänä, sunnuntaina mitä kummallisimpiä ja Raamatulle vieraita taikoja ja kaikenkarvaisia messujaan suorittaen.

      Paavali ilmaisee huolensa tällaisiin pakanuuden muotoihin uudelleen palaavista - ja pelkää oikeutetusti, että tällaisten ihmisten tähden hänen vaivansa ei olisi tuhaan ollut ja ei olisi tuottanut todellista hedelmää lainkaan.

      • Mainiota on tuo ajattelu että joku ajankohta, pävämäärä olisi jotenkin suhteessa Jumalaan tai rakkauteen.

        Joulukuun 24 on joka hetki eri ajankohta riippuen miltä palonpuoliskolta katsotaan. Ne paholaiset varmaan lentävät kellon kanssa.

        Paavalin jälkeen on jopa kalenterit muutettu, karkauspäivät jne..., toivotaan etä pakanuus tietää mikä on oikea joulu.

        On se vaan onnellista että melillä on balttis, vovat pakanat päivitää täältä kalenterinsa

      • Pata ja kattila

        Palvot sodan ja auringon jumala Jahvea, mutta kun muut tekevät samoin, sanot heitä pakanoiksi. Mielenkiintoista...

      • Balttis
        hellin63 kirjoitti:

        Mainiota on tuo ajattelu että joku ajankohta, pävämäärä olisi jotenkin suhteessa Jumalaan tai rakkauteen.

        Joulukuun 24 on joka hetki eri ajankohta riippuen miltä palonpuoliskolta katsotaan. Ne paholaiset varmaan lentävät kellon kanssa.

        Paavalin jälkeen on jopa kalenterit muutettu, karkauspäivät jne..., toivotaan etä pakanuus tietää mikä on oikea joulu.

        On se vaan onnellista että melillä on balttis, vovat pakanat päivitää täältä kalenterinsa

        Eivätkös pienet tottuhattuiset kirjaakaan ylös niitä asiota mitä ihmiset tekevät, ja eikös suuri kosminen tietoisuus ajakaan sarvipäillä valjastetuilla vaunuilllaan, tullen ulos vuoreten uumenista, kuten myös korvatunturilta ja jaa lahjojaan "kilteille lapsille" tehden ihmeen kerkiämällä lähes yhtäaikaa jokiaseen maailmankolkkaan ja gloBaalissa kilpailussa pärjäävien koteihin?

        Balttis, tämä voi tulla sinulle yllätyksenä, mutta tarinat joulupukista ovat fiktiivisiä. Eivät niitä ota todesta kuin alle 6-vuotiaat lapset. Siitä eteenpäin kriittinen ajattelukyky kehittyy siinä määrin että suurin osa hoksaa mistä on kyse ja usko loppuu, korvautuen tiedolla. Sama koskee muita uskomuksia olivat tulkinnat niistä millaisia hyvänsä.

      • Balttis
        bg-ope kirjoitti:

        Näiden satujen taustalta lyötyy pakanallisia myyttejä ja uskontoja, ja siksi vaikkapa antoroposofit, johdattavat ihmisiä satujen sisäistämisen kautta, pedagogisesti ja ovelasti pois realiteeteista, - siihen occultismiin jota he kutsuvat "hengen maailmaksi".

      • hellin63 kirjoitti:

        Mainiota on tuo ajattelu että joku ajankohta, pävämäärä olisi jotenkin suhteessa Jumalaan tai rakkauteen.

        Joulukuun 24 on joka hetki eri ajankohta riippuen miltä palonpuoliskolta katsotaan. Ne paholaiset varmaan lentävät kellon kanssa.

        Paavalin jälkeen on jopa kalenterit muutettu, karkauspäivät jne..., toivotaan etä pakanuus tietää mikä on oikea joulu.

        On se vaan onnellista että melillä on balttis, vovat pakanat päivitää täältä kalenterinsa

        *Mainiota on tuo ajattelu että joku ajankohta, pävämäärä olisi jotenkin suhteessa Jumalaan tai rakkauteen.*

        Niinpä. Yliluonnollisia / uskomusasioita voi juhlia milloin haluaa, mutta talvipäivänseisaus on tiettynä aikana joka vuosi. Päivän pitenemistä ja valon lisääntymistä voi juhlistaa perheen parissa ilman uskoa mihinkään yliluonnollisiin asioihin. Näin minä joulun näen ja koen. Vietän joulua perheen parissa, maallisista perinteistä nauttien.

        Kristityt juhlivat joulua omalla tavallaan, maalliset toisella. Hyvä näin. Tosikot murjottavat eivätkä juhli mitään, koska elämä on muutenkin niin jäyhää.

        Mutta asian toinen pakanallinen puoli on sen markkinasirkus, joka on tämän uskonnollisen sirkuksen jatke ja ruumiillistuma - ja koetapa olla ikäänkuin joulua ei olisikaan koko pakanallisen kirkkovuoden avaavana maaiman keskeisimpänä pakanajuhlana.

        Onhan tämä pakanajuhla kytketty jopa lainsäädäntöömme, helvetin ulkokultaisine ja valheellisine "joulurauhoineen" - jollloin kaikki normaali elämä pysähtyy, kuten perinteine roomalainen pakanuus velvoittaakin valtiouskonnollisena vallankäyttönä.

      • Balttis kirjoitti:

        Näiden satujen taustalta lyötyy pakanallisia myyttejä ja uskontoja, ja siksi vaikkapa antoroposofit, johdattavat ihmisiä satujen sisäistämisen kautta, pedagogisesti ja ovelasti pois realiteeteista, - siihen occultismiin jota he kutsuvat "hengen maailmaksi".

        Et nyt oikein ymmärtänyt tuota viimeistä lausettani:

        *Sama koskee muita uskomuksia olivat tulkinnat niistä millaisia hyvänsä.*

        AIkuinen, kriittiseen ajatteluun kykenevä ihminen pitää sekä joulupukkia että sathanaa keksittynä juttuna.

        Ihan tosissasiko väität että joulupukkitarinat ja sadut ylipäänsä vievät ihmisiä okkultismin pariin? Jos olisit oikeassa, okkultisteiksi ilmoittautuisi suurin osa suomalaisista. En yleensä ala veikkailemaan, mutta olisiko oikea osuus okkultismia harrastavista jotain alle promillen luokkaa?

        Sinulle ei ole taidettu lapsena lukea lainkaan satuja? Se on saattanut vaikuttaa siihen millainen tosikko sinusta on tullut.

      • Balttis kirjoitti:

        Mutta asian toinen pakanallinen puoli on sen markkinasirkus, joka on tämän uskonnollisen sirkuksen jatke ja ruumiillistuma - ja koetapa olla ikäänkuin joulua ei olisikaan koko pakanallisen kirkkovuoden avaavana maaiman keskeisimpänä pakanajuhlana.

        Nyt puhut kyllä vähän sekavia.

        Ei siellä minusta kaupunkien näyteikkunoissa myydä jeesus-nukkeja ja seimiä, vaan ihan muut tavarat ovat kaupan kuin uskontoon liittyvät.

        Käsittääkseni juuri sen takia kirkko ei ole erityisen mielissään tästä kaupallisesta hössötyksestä ja markkinahumusta.

        Eikö joulun aika ole rauhoittumisen aikaa? Sopisi sinullekin. Ole vapaasti ilman joulua, mutta tag det lungt bara.

      • Balttis kirjoitti:

        Onhan tämä pakanajuhla kytketty jopa lainsäädäntöömme, helvetin ulkokultaisine ja valheellisine "joulurauhoineen" - jollloin kaikki normaali elämä pysähtyy, kuten perinteine roomalainen pakanuus velvoittaakin valtiouskonnollisena vallankäyttönä.

        *kaikki normaali elämä pysähtyy, kuten perinteine roomalainen pakanuus velvoittaakin valtiouskonnollisena vallankäyttönä.*

        Kukaan ei liene ole estämässä, jos haluat nostaa verenpainettasi ja painaa pitkää päivää koko joulunseudun. Tämä on vapaa maa. Siitä vain yhteiskunnan rattaita voitelemaan.

      • Vai että ope?
        bg-ope kirjoitti:

        Nyt puhut kyllä vähän sekavia.

        Ei siellä minusta kaupunkien näyteikkunoissa myydä jeesus-nukkeja ja seimiä, vaan ihan muut tavarat ovat kaupan kuin uskontoon liittyvät.

        Käsittääkseni juuri sen takia kirkko ei ole erityisen mielissään tästä kaupallisesta hössötyksestä ja markkinahumusta.

        Eikö joulun aika ole rauhoittumisen aikaa? Sopisi sinullekin. Ole vapaasti ilman joulua, mutta tag det lungt bara.

        Palstan narkkari-ope-foksmalder on tainnut taas ottaa jotain Red Bullia väkevämpää. Tunnusmerkki: liikaa siipiä ja valvoo öisin.

    • Balttis

      Onkos tämä sodanjumala? YHWH Elohim, oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa? 2 Kor.5:19-21.

      Hämääkö sinua, että hän kukisti sen joilla oli kuolema vallassaan suhteessa ihmisiin, ja hänellä on nyt El Shaddaina kuoleman ja tuonelan avaimet kädessään: Ilm.1: 7-18.

      • Sodan jumala se on

        Kyllä, Jahve oli alun perin sodan jumala. Kristus-myytti liitettiin häneen pakanoiden toimesta, Egyptistä tuotujen vaikutteiden kautta.

    • sdfghjkli

      Vuoden kierto, siitä ne juhlat ovat alkujaan tulleet. Sadonkorjuu, uuden valon juhla, uuden kasvun juhla ja keskikesä, eli yötön yö.

      Mutta niin se vaan on, että kristityt ovat Suomessakin varastaneet omiin tarkoitusperiinsä vanhat juhlat.

    • Balttis

      Miksi syytä kristittyjä siitä mitä heitä jopa joukkotuhonneet katoliset ja luterilaiset ovat tehneet? Eivät kristityt kytke itseään uskonnollisiin vuoden kiertoon sidottuihin juhlapyhiin, kuten pakanat vanhasta tottumuksesta epäjumaliin tekevät: Gal.4:8-11.

      • tv121

        Balttis
        Minulle Joulu on kahdellatapaa merkittävä.
        1. Minulle se on Jeesuksen syntymän muistoksi riippumatta siitä mikä Hänen syntymäpäivänsä oli. Oikeastaan joka päivää voisin viettää samoilla perusteilla.
        2. Juolu on perhejuhla jos on hyviä elementejä varsinpaljon perheyhteisön ja muidenkin kohdalle laadullisesti.Joulu vahvistaa perheyhteisöjä ja antaa erityisaikaa perheen yhteenkuluvaisuus tunteelle. Viihdyn ja olenhavainnut perheenikin viihtyvän Jouluna mieli on harras ja kiitollinen sekä puheet minä haluan ovat poistuneet ja sanat haluatko ,pidätkö ,mitä mieltä olet ja silleen.
        Hyvää tulevaa joulua kaikille.

    • Balttis

      Kyseessä on kuitenkin valekritillinen kulttijuhla, jonka kaikki rakennuspalikat, ovat syvällä occultistisessa pakanallisessa symboliikassa ja kosmologiassa eli sata-nismissa. Siksi juhlan ajankohta on historian keskeisin Baalille ja Astartelle uhraamisen vanha pakanallinen suurin juhlapyhä, jolloin pakanalliset juhlapyhän avaavan "auringonpyörän" = Hjul avaa nämä juhlat, eli pakanalliset kirkkovuoden juhlat polkastaan käyntiin. Uusi testametti varoittaa itseasissa mielikuvittelemsta, että tällaisilla kirkkovuoden muinaspakanallista perua olevilla juhlilla, ja niihin sitoutumisella voidaan hämärtää Kristinuskon todellinen sisältö, ja sen Jeesuksen Kristuksen tuneminen, jonka nimeomaan väärentämätön Kristuksen evankeliumi meille kirjoituksista, Pyhän Hengen valaisemana esittää, - kirkastaen sydämillemme aitoa Kristusta Vapahtajanamme kaikesta tästä pakanuudesta ja uskontojen orjuudesta.

      Pakanallinen joulu on kirkoille ja markkinataloudelle valtavan tärkeä sekauskonnollinen roomalaisperäinen uskonnollinen sirkusjuhla, jossa myös vanhan kultit ja käsitykset nivoutuvat yhteen suureksi uskonnolliskaupalliseksi sekauskonnolliseksi jossa "ihmisten sydämiin kerran vuodessa psyykattava" joulun lapsi = "Yule" on itseasissa saata-nan luoma mielikuvituspoika, jolla ei ole mitään tekemistä, aidon juutalaisten keskuuteen syntyneen Voidellun Vapahtajamme kanssa, vaan kyseessä on hänen saatanallinen plagiaattinsa, ja todellisen Jeesuken uhria häpäisevän Öylätti-Jeesuksen uhrimassun aika, - pirullisen kirkkovuoden avauksena. Tämä juhla on nimenomaan yleinen roomalainen suuri juhla-aika jota vietettiin jo ennenkuin Kosnstantinus I vaikutuksesta nämä pakanajuhlat saivat päälleen saatanankavalan valekristillisen kuorrutuksen. Minusta ei ole mitään syytä juhlia, tällaista valejeesuksen uhrijuhlaa joka itseasiassa häpäisee todellisen Jeesuksen Kristuksen yhtä ainoaa, ja Golgatalle antamaan uhriakin, saata-nallisessa Pietarinkirkon taikauskoisessa draamateatterissa jouluöyn messuna - joka on puhdasta sata-nismia ja Kristuksen pilkaa, ja hänen antaman uhrinsa mitätöimistä antikristillisten pakanapapistojen toimesta. Minulle joulu on suruaikaa jolloin, - lapsuuden "satujen" muistoista huolimatta, ja tämä juhla osoittaa kuinka suurta petosten valtaa satu-setä saata-na käyttää ihmisten mielten hallintaan, tietämättömyyden pimeyden vallitessa näidenkin petosten vaikutuksista. Yksikään sydämiin psyykattu "seimen lapsi, heinillä härkien kaukalon" taivaankuningattaren synnyttämänä sydämiin ei ole aito Jeesuslapsi, vaan saata-na synnyttämä gloonijeesus, joka on perkeleestä.

      • tv121

        Balttis.
        Kun puhun Joulusta niin silloin se on minun makuni mukainen Joulu tapoineen ja niine hyvine vaikutuksineen. En tuo jouluun itse mitään pakanuutta vaikka sitä joskus ja tänääkin voi ollakkin. Jokainen voi itse valita joulun raditiot miten viettää sitä ja millaista joulua haluaa jälkipolvilleenkin mahdollistaa.
        Sanoisinko näin maallisesti,että hyvä Joulu ja hyvää joulua ja nauttikaa siitä mikä tuntuu itsestä omimmalta.

      • Balttis tv-lle
        tv121 kirjoitti:

        tv121: lle. Keskustelun perustana oli valakristillinen joulu, valekristillisenä vale-Jeesuksen syntymäpäivänä, - ja sen viettämisestä oli kyse, eikä yksiöiden tavoista mieltää joulu omista lähtökohdistaan niinkuin kukin itse haluaa.

    • Balttis

      Oikeastaa voisi kuvata tämän joulun lapsen markkinoimisen vaarallisuutta siten että: tällainen uskonnollinen sydämiin muka lapsenmielessä psyykattu valejeesus, kuolee tärvejärkisen ihmisen sydämistä samoin kuin joulupukkiin uskominenkin päättyy, koska tämä uskonnollinen ja valheellinen Jeesus-kuva ei kestä, - edes välttämättä joulunpyhien aikaan - rooamalaistyyliin ylensyödessä ja kaupallisia baaleja palvottaessa - eli kultaista vasikkaa lihotettaessa, - edes loppiaiseen asti.

      Aiito Jeesus ei ole psyykattavissa uskonnoilla ihmisten sydämiin, vaan hänet Jumala lähettää todistuksena, todistamaan ylösnousemuksen voimasta, Jeesuksen Krisutuksen Golgatalla maahan vuodattalla uhriverellä puhdistettuihin uskovien sydämiin: Apt.3:21; Joh.14:16-20; ja Hän on uskovassa Jumalan siemenenä taivaasta, ja Hengen sinettinä lopullisen lunastuksen ja näkyväisenkin päivään asti.

      • Portinvartia

        Kyseessä on kuitenkin valekritillinen kulttijuhla, jonka kaikki rakennuspalikat, ovat syvällä occultistisessa pakanallisessa symboliikassa ja kosmologiassa eli sata-nismissa. Siksi juhlan ajankohta on historian keskeisin Baalille ja Astartelle uhraamisen vanha pakanallinen suurin juhlapyhä.... ---....

        Olet sen tällätavoin psyykannut mieleesi ja saat intoa siitä että kukaan ei psyykkaa samalla tavoin....

        Kun lähdetään pakanallisesta ajattelusta että paha oli ensin. Ei Luoja eikä Jumala niin tietenkin kaikki päivämäärät ovat ensin olleet pelkkää pakanuutta.

    • Balttis

      Väittämäsi että kaikki päivämäärät olisivat alunpitäen pakanuutta ei myöskään pidä paikkaansa, sillä Israelin kansan, ja Jumalan heidän kanssaan tekemät lakiliiton juhlat olivat alunpitäen kaikessa esikuvallisuudessaan Jumalan kasnsansa keskuuteen asettamia juhlia, jotka rytmittäen heidän elämäänsä muistuttivat ja opettivat heille Jumalan tuntemusta. Se että kansan keskuudessa vaikkapa jokapäiviäsistä uhreista tehtiin niin oleellinen osa juutalaisuutta, ettei Jumalan edellyttämää elmänvanhurskautta enää harjoitettu, vaan se korvattiin mekaanisella lain vaatimusten esittämisellä, ulkokultaisuuden uskonnollisena muotona jota nimeomaan vanhinten perinnäissääntöihin pitätymienen merkitsi: opettaen ihmiskäskyjä ja käskyjä käskyn päälle - sivuutaen sen mikä laissa oli oleellista eli oikeudenmukaisuuden elämässä, sekä laupeuden että armon, - josta myös vajavaiset eläinuhrit alati muistuttivat juutalaisia. Nämä kaikki kävivät tehottomiksi, kansan sydämen vieraantuessa vain ulkoisia säädöksiä korostavan uskonnon: "kultuurin liikennesääntäjen myötä"; - jolloin käsitys Jumalan laista ja Hänen pyhyytensä vaatimuksistakin hämärtyi, ennen toisen tempeelin hävittämistä, - sen joka oli tullut iälliseksi: koska uusi liittokin oli astumassa jo voimaan Jumalan valitseman karitsan veressä: 1 Moos.22-luku, Joh.1:29.

      Pakanalliset juhlapyhät, ja jopa lakiinkin pitäytyvät lakiliiton juhlat ovat palaamista takaisin maailman alkeisvoimien palvelemiseen ja asoittavat ettei ihmien ole sisäistänyt Kristuksen Jeesuksen kuoleman ja ylösnousemuksen osallisuuden merkitystä, - voidaksen vapautua tämän maailman turhista uskonnoista papistoineen ja juhla-aikoineen joitka olivat parhaimmillaankin vain "tulevan hyvän varjo": Kol.2:16-23; Gal.4:8-11.

    • tulevan hyvän varjo

      Olet erinomainen esimerkki miten kaikki pyhä pystytään varjostamaan,,,,

      Ja aivan omasta tahdostasi luot yllä olevasta lauseesta "hyvän tai pahan"

    • *Pakanalliset juhlapyhät, ja jopa lakiinkin pitäytyvät lakiliiton juhlat ovat palaamista takaisin maailman alkeisvoimien palvelemiseen.*

      Kuka tässä mistään palvelemisesta on puhunut?

      Vuoden lyhin ja pisin päivä toistuu vuodenkierrossa riippumatta siitä mitä jumalolentoa ja/tai dogmeja ihmiset palvelevat tai ovat palvelematta.

      Ne aiheutuvat siitä että...

      - Maapallo pyörii akselinsa ympäri -> yö ja päivä.
      - Maapallo pyörii auringon ympäri koko ajan samaan suuntaan kallistuneena
      -> vuodenajat, jotka näkyvät sitä selvemmin mitä lähempänä maapallon napoja ollaan.

      Etkö todella voi hyväksyä sitä, että ihmiset juhlivat perheen parissa simppelisti vaikkapa yhdessäoloa ja sitä, että päivät alkavat taas pidetä? Onko se sinulta pois, jos joku haluaa viettää samaan aikaan Jeesuksen syntymäpäivää? Sinähän voit juhlia Jessen synttäreitä sitten sopivaksi katsomanasi ajankohtana (tai olla juhlimatta), ja pyytää samanhenkisiä mukaan. Kukaan ei liene ole estämässä.

      Vaikuttaa siltä että elämääsi sisältyy olennaisena osana tuomitseminen ja murjottaminen. Ehkäpä saat siitä kicksejä, mene ja tiedä. Anna kuitenkin toisten ihmisten elää niin kuin parhaaksi katsovat.

      • Balttis

        En suinkaan murjota, vaan olen sydämessäni pettynyt siihen että: kristittyiksi itseään kutsuvat ihmiset suostuvat pakanalliseen sikasirkusjouluun, joka vetää itseasissa aidon Jeesuksen Kristuksen korninin satu- ja markkinajeesuksen tasolle, jota kaiken muun helinänjahelskeen, vilinänjavilskeeen, NissejenjaNassejaen sekaan, - joka helvetinvuosi syntyvänä juolusatujeesuksena, jolla ei ole mitään tekemistä Israelin Pyhän kanssa.

        Raamatun ilmoittaman Jeesuken Kristuksen sotkeminen pakanallisiin juhliin on mielestäni karkeaa petosta, ja aidon Kristuksen pilkkaamista joista suurinta selaista on antikristuksen istuimen yhteydessä suoritettava jouluöyn messu - jota pidän valekristillisen sata-nismin manifestina, ja suurinpana mahdollisena Kristuksen pilkkana maan päällä, urhattavine öylätteineen.

        Ok, olet ihan omissa sfääreissäsi tämä asian kanssa. Älä nyt kuitenkaan ala ketään telomaan tuon takia.

        Näin ulkopuolisena ihmettelen millaisiin angsteihin ihmiset repivät itsensä uskon takia. Kyse on kuitenkin hyvin suurella todennäköisyydellä olemattoman päälle rakennetuista dogmeista. En lähde ketään suu vaahdossa syyllistämään siitä jos joku väittää joulupukilla olevan mustan parran. Kun se koko hahmo tonttuineen on alusta lähtien ollut kuvitteellinen, eikä siitä lihaksi muutu. Sama koskee kaikkia ihmisen kehittelemia fiktiivisiä hahmoja, jumalat mukaan lukien.

        En minä syyllistä valekristinuskoisia ihmisiä, edes joulunvietosta mutta mites toistepäin?

        Kun minä ilomoitin parivuotta sitten saatuani kutsun eräiltä kriistityiltä jouluaterialle, syömään perinteistä sianpeppua, että: "Kiitos ei, eikä joulu ole mikään Jeesuksen syntymäpäivä", - sain kiitokseksi tästä lakkasivat tervehtimästä.

    • theologi

      Lähes KAIKKI 'kristilliset' juhlat ovat pakanoilta varastettuja vuosikiertoon liittyviä kalenterijuhlia! Papit eivät tajua tätä kun asia ohitetan teologisesa tiedekunnassa.
      Muta kalenterit sisältyvät myäs Gogholta-kertomukseen, sen ajoituksiin ja symboleihin. Risti esim. kuva neljää vuodenaikaa ja neljää ilmasuuntaa.

    • Balttis kysäsee

      Jos vain haetaan uskonnolta sitä että kaikilla on kivaa ja kaikki voivat rakastaa toisiaan toki silloin Sika-Pukki-Jeesus-Ölättinä jouluyön uhrina on ylensyömisen jälkeen sivuseikka - mutta mikä ihmeen taikuus vaatii sekoittamaan nimeomaan Israelin Pyhän, Jeesuksen Kristuksen nimen lokaan näiden pakanuuden ilmenemismuotojen välityksellä.

      • En usko uskonnoista haettavan tuota, että olisi kaikilla kivaa ja kaikki voisivat rakastaaa toisiansa. Sinä olet elävä esimerkki siitä, että uskontojen parista ei noita asioita voi löytää. Aina löytyy joku "balttis", joka käy hakkaamassa ihmiset Raamatulla. Mikäli sitä onnea ja tyytyväisyyttä haluaa löytää, niin silloin pitää ensimmäiseksi pysyä kaukana "oikeasta" uskovaisista.

    • Balttis mavelle

      Jos etsit sellaisia uskontoja, jotka eivät pitäydy opeissaan Jumalan sanaan tai pysy sen alla, eli uskontoja, jotka eivät "kaunista itseään, miestään vartoavan kihlatun neitsyen tavoin odottaen kihlattuna häntä palaavaksi" odottaen ylkäänsä tahrattoman neitsyen tavoin pää hunnutettuna Jumalan sanan alle, - merkkinä myös enkeleille, ja kaikille muillekin että: hän on "varattu", - jos tämä ei kelpaa, sinun kannattaa ryhtyä luterilaiseksi ja usko pois, Kari Mäkinen ajaa tavalla tai toisella sukuopolineutraalin vihkimisen käytönnössä myös kirkolliSEKSI käytönnöksi.

    • Balttiksen totuus on että riittävästi tappamalla toisinjattelijoita, vääräuskoisia, joko henkisesti tai fyysisesti löytyy oikea totuus ja rakkaus ja paratisi.

      Käytäntö näyttää vain kovin erilaiselta. Montako seuraajaa olet saanut balttis. Ei sitä tänne tarvi ilmoittaa mutta oletko ajatellut. No tietenkin mielipitesi on jo monesti kuultu. Sinulle ei merkitse mitään ymmärtäkö sinua kukaan, tehtäväsi on julistaa se on tietty.
      Muuten tuosta mielipidevainosta rumemmin sanottuna tappamisen ihannoinnista, minun ajatteluni ei pääse millään muuhun kuin siihen yhtee ainoaan loputulokseen.

      Eli jos eliminoidaan vääräuskoiset, milloin on savutettu sopiva usko. Jos kuitenkin tulee epäilys, no poistetaan vielä lisää.
      Poistuuko silloin mahdollisuus kokea että tuossa on vielä epäilyttävä tyyppi. Entä miten sitten voidaan tehdä tai ajatella oikeastaan mitään.

      Onko aivan varma ettei tekoni tai ajatukseni síttenkin velvoita minut eliminoimaan itsen koska tulin ajatelleeksi??? Tai olisiko se sitenkin niin että.... kuka sano sen viimeisen sanan ja onko se viimeinen sittenkään oikeassa jokaisen kohdalla?

      Oliko se juttu niin että riittää kun vain julistaa, muusta viis. Silloinhan tietenkin nähdään Balttis täysin valaistuneena, kuten hän itsensäkin kokee.

      Kuten aieminkin malka oli minun silmässäni. Annan itselleni anteeksi ajatukseni Baltiksesta, sinusta.. jokaisesta

      Ja joulun alkuperäaisestä ja sitä aiemasta merkityksestä

    • Opettele rajaamaan

      Sinun minuutesi rajaamisessa on ilmeinen häiriö, kun mitä ilmeisemmin kirjoitat Balttiksen hyväksyvän ulkoisen väkivallankäytön, totuuden evankeliumin eteenpäiviemiseksi. Balttishan nimonomaan julistaa päivastaista, ja vain julkituomalla historiallissia tosiasiota, kuten kirkkojen valheista ja kansanmurhista - julistaa niiden ohessa väärentämätöntä evankeliumia.

    • En tiedä mitä sanaa Luther käytti kun on jäänyt käsitys juutalaisuuden torjumisesta

      Balttis tuossa käski miekalla leikata pahan irti.

      Rajaamisessani on häiriö kun en ole varma kumpi on oikeassa tuhoamisessaan, irtileikaamisessaan? Tosin ei minun tarvitsekaan olla, tai en voi olla tarkkkana muusta kuin omasta käsityksestäni. Kun se toinen niin helposti käsittää omalla ajattelullaan, ei minun.

      Juuri siksi en voi ola varma onko Lutherin miekka vai Baltiksen miekka enemmän symbolinen.

      Balttiksella on etu puolelleaan kun pääsee selittämän.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!

      Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit
      Pitkäveto
      3
      2728
    2. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      158
      1351
    3. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      49
      1165
    4. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      19
      1037
    5. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      126
      1030
    6. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      207
      1020
    7. Hyvää huomenta 18. luukku

      Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️
      Ikävä
      223
      974
    8. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      300
      915
    9. Haluaisin vain varmistua

      Sinusta tarpeeksi.
      Ikävä
      42
      909
    10. Olet sä silti

      Ihana ❤️ tykkään
      Ikävä
      72
      875
    Aihe