Sain lokakuussa työsuhteen ja työsopimuksen vähän yli kahdeksi viikoksi, eli se sopimus päättyy huomenna. Mutta sitten tässä 1.11. sain suullisen ilmoituksen, että sopimusta jatketaan (sijaisuus) marraskuun loppuun, eli tulen saamaan täyden kuun palkan. No, minä idiootti menin heti ilmoittamaan tuossa viime viikonloppuna netin kautta Kelaan, että joo, tarkistettaisko asumistukea ... Eli olin jo saanut marraskuun tuen - no, nyt mä veikkaan että kannattaisi lakkauttaa se tuki ennemmin, eiks vaan. Sopimuksen loppukuuksi saan ehkä ensi viikolla kirjallisena. Voin siis toimittaa sen kopion Kelaan sitten, käviskö sitten ihan ok, että siinä samalla kun henkilökohtaisesti kävisin viemässä sen kopion, että sanoisin, että korjataan se mun tarkistuspyyntö lakkautukseksi. Sillä nyt jos joulukuu menee maksuun, niin senhän joudun takuuvarmasti sitten palauttamaan, jos sattuu että työsopimus (sijaisuus vielä jatkuu). Voinhan toki sitten joulukuussa tehdä uuden asumistukihakemuksen kokonaan, jos sijaisuus ei jatku.
Mutta siis, marraskuuta eivät kai peri takaisin, kun kerran sopimuksen jatko ei minulla itsellänikään ollut tiedossa ennen kuin 1.11. Kyseessä on siis tilanne, että sairausloman sijaisuus, jossa tyypin piti tulla töihin ja sijaistaa jotakuta toista (minä sijaistaisin häntä itseään) ja sitten vielä seuraavalla viikolla sijaistaisin häntä hänen oman lomansa aikana, mutta siis tuossa kun hänen piti tulla töihin niin saikin lisää sairauslomaa ja minulle jatkosta ilmoitettiin vasta 1.11. No, Kelan on uskottava, sillä miksi muuten olisi niitä työsopimuksia allekirjoitettu useampia, ja tästä toisesta ei vielä löydy allekirjoitusta lainkaan eli pvm tulee sitten vasta ensi viikolta...
Sitä vaan kun tässä tulee työn takia matkakulujakin enemmän kuin mitä vuokra on, että olis se asumistuki tarpeen. Ja vielä sekin, että työmarkkinatukea en ole saanut yhtäjaksoisesta vuotta, että sen perusteella voisi pitkittää asumistukea, ja jos nyt tulee takaisinperintää, niin tämä koko työsuhde on ihan perseestä ... Menee kaikki rahat sen työn takia!

Vastaukset 4
Vanhimmat
Ja vielä tämä: Eli jos olenkin hakenut tarkistusta typeryyksissäni, niin voisko sattua niin fiksu Kelan virkailija, että hän tarkistaa lakkauttaen sen asumistuen...
Eihän tästä saa mitää selvää. Jos tuon selostuksen kanssa menee kelaan, ei hyvä seuraa.
Joo, no, ehkä kaikki eivät ole verrattavissa sinuun!
Todennäköisesti ongelmana sinun tapauksessasi on ikä - eli olet lapsi, joka tunkee sosiaalipornoa hakemaan itseään huvittaakseen.
No, sitten kun sinulla oikeasti on asioista jotain tietoa ja kokemusta niin palataan sitten asiaan...
En mene kelaan, saatan mennä Kelaan, mutta toisaalta saatan tehdä myös niin, että tiputan Kelan postiluukusta kirjekuoren, jossa asiaan kuuluvat paperit ovat, paperit joita olen Kelan sivuilla täyttämäni hakemuksen liitteiksi velvollinen toimittamaan.
Se siitä kelaan menemisestä. Kelaile sinä rauhassa vaan...