Onko ajankäyttö järjestetty niin että sitä riittää myös koiralla ja ennen kaikkea onko tehty itselle selväksi mihin, minkä vuoksi tartten koiran.
Nykyisellään elämä on mennyt niin hektiseksi ettei ihmiselle itselleenkään riitä aikaa rauhoittumiseen, sitten jonain harkitsemattomana hetkenä otettu koira unohdetaan, lähinnä sen tarpeet, ei sille riitä ainoastaan ruoka ja nurkalla käyttäminen.
Vai mikä on syy siihen että nykyään ei kasva kunnon "koirakansalaisia"? Aina vaan enemmän puhutaan niiden käytöshäiriöistä, jopa vihaisuudesta.
Vai onko niin paljon rotuja liikenteessä jotka on piloille jalostettuja, vai jalostaako sen koti missä koiralla ei ole tilaa
Nykyisellään elämä on mennyt niin hektiseksi ettei ihmiselle itselleenkään riitä aikaa rauhoittumiseen, sitten jonain harkitsemattomana hetkenä otettu koira unohdetaan, lähinnä sen tarpeet, ei sille riitä ainoastaan ruoka ja nurkalla käyttäminen.
Vai mikä on syy siihen että nykyään ei kasva kunnon "koirakansalaisia"? Aina vaan enemmän puhutaan niiden käytöshäiriöistä, jopa vihaisuudesta.
Vai onko niin paljon rotuja liikenteessä jotka on piloille jalostettuja, vai jalostaako sen koti missä koiralla ei ole tilaa
Vastaukset 5
Vanhimmat
yksi tärkeä elin nimittäin ajatteluelin. Ympäristömyrkyt ja muut ovat saattaneet monen ihmisen ajattelun tapahtumaan jossain peräaukon tietämillä. Ks. yleiset-osioon, niin ymmärrät mitä tarkoitan.
Ai jaa.. joku kiihkomieli. Oli mielestäni paljon täyttä asiaakin, sen minkä vilkaisin niitä kirjoituksia, haluaa vaan saada koiraväen polttamaan piuhansa ja oli näköjään onnistunutkin ajatuksessaan.
Jokainen koiranpurema on liikaa, varsinkin jos se kohdistuu lapseen.
Tuo koiran kanssa elämään oppiminen vaatii tutustumista kaveriinsa ja luottamusta molemmin puolin. Luulisi kuitenkin että ihmisen älykkyysosamäärä on sen verran isompi kuin koiran,että hän pystyy ajattelemaan ja näkemään koiraakin nopeammin.Ei se pentu mitään tapoja osaa ellet niitä sille opeta eikä se aina ole niin suora tie, toistoja toistoja taas uudelleen, lisää seuraavana päivänä.
Sitä meinasin että onko kaikilla siihen aikaa, vaan koitetaanko kovalla kurilla suorinta tietä, se lopulta on se kaikki huonoin valinta. Kieltämättä jokainen joskus joutuu koiransa kanssa tilanteeseen että on sille sanottava : tää oli tässä ja nyt se on loppu.
Silti olen sitä mieltä että jos koiratuntemus on vähäistä ei kannata tehdä väärää rotuvalintaa. Vaikka naapurissa sama rotu toimisi kuin ihmisen mieli, ei ole sanottu meneekö meillä hyvin.
Itse en ainakaan tykkäisi omistaa koiraa, jonka kanssa saa olla koko ajan varuillaan, mitä se seuraavaksi keksii.
Tuo kuristuspanta ketju jo osoittaa että liikaa on koiria joihin ei voi luottaa
"Tuo kuristuspanta ketju jo osoittaa että liikaa on koiria joihin ei voi luottaa "
Ja enemmistö vastauksista osoittaa miksi. Toiset nakittaa rekkua eliniän, eikä se vaan opi, toiset taas käyttää apuvälinettä koko iän eikä opi. Sitten on niitä jotka saavat koiransa lyhyessä ajassa mukautumaan tahtoonsa. Apuvälineellä tai ilman.
Jos jollain on kokemusta lapsena kotona olleesta koirasta ja ne ovat positiivisia, niin silloin olisi kyllä hyvä ottaa samanrotuinen sillä ne sen metkut on jo aika hyvin tiedossa.
Niinpä!
Mahtaneeko nuo kuonokopankäyttäjät olla niitä, joiden ei koskaan olisikaan pitänyt koiraa edes harkita ottaa.
Itsekkin olen syyllistynyt tuohon niinsanottuun noutajapantaan, mutta tunne on sellainen että käytin sitä oman mukavuuden halusta, nopeasti laitettu ulos lähtiessä ja yhtä joutuisa pois otettava, koiran kuristamisella ei sen kanssa ole mitään tekemistä.
Meidän"sukuun" on nyt tulossa bokseri, eikä ottajalla juuri muuta tietoa rodusta kuin kuulemma kivan näköinen. Ompa siinä seassa sitten lisäksi muutaman vuoden ikäinen lapsikin.
Että selllaisia ottajia niitä taitaa olla paljonkin.
Itse olen alkanut jo miettimään mitenkä se tulee toimeen meidän koirien kanssa
kyllä sinä isoisoäiti pitkälti olet oikessa! Tuntuu ainakin,että varsinkin nuoret aikuiset turhan äkisti tuon koiran ottaa,en toki yleistä.Ja kun koirille on tosiaan oltava aikaa,ja aikaa kouluttaa niitä.Hyvä esimerkki omasta elämästäni,vuosia sitten minulla oli sakunarttu,aivan ihana tapaus.Eräs puolituttu kehui aina koiraani,ja kuinka hänkin haluaisi samanlaisen.Siinä vaiheessa jo kerroin,että ei ole syntyessään tälläinen,vaan vaati määrätietoista koulutusta.Asia jäi sillä erää siihen,kunnes puolen vuoden päästä pyydettiin katsomaan narttupentua.Neuvoja ei kyselty,enkä niitä jaellut,koska henkilön tuntien loukkaantuminen olisi ollut varmaa.tuli sitten se väistämätön, kamala hetki ,kun omani jouduin lopettamaan.tuttuni kuuli sen ja pian tuli soitto,että ottaisinko hänen koiransa ,ettei tarvitsisi nuorta koiraa lopettaa(3v).Mietittiin vuorokausi asiaa,ja niin tyttö tuli meille.Ei mitään tapoja,ei osannut kulkea hihnassa,kaikki piti opettaa,aivan kuin pennulle.Ainut positiivinen asia oli, että päänuppi oli kunnossa.tyttö eli reilut 12v,ja oli meidän kolmas saksanpaimen,ja tosiaan kerkisi tämän pojankoltiaisenkin kouluttaa:)