Ja Pampersit

Itse Pampersin vaipoissa ei varsinaisesti ole valittamista, paitsi kolmessa yksilössä, jotka olivat kaikki samassa paketissa.

SUUTUTTAA kun soitin firmaan ja valitin asiasta, niin sieltä luvattiin soittaa. Eipä ole soitettu.

SUUTUTTAA kun laitoin netin kautta viestiä, ja odotan vastausta. Eipä ole kuulunut.

Siis vaipat parhaita, palvelu perseestä!!!
2753
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

12 v aikana ja kolmen vaippapyllyn aikana saanut kaksi kertaa vaippapaketista vaipan jossa on ollut jotain vikaa.Olen laittanut vaipat kirjeessä kyseisiin firmoihin ja olen kummallakin kerralla saanut korvauksen muistaakseni kokonaiset vaippapaketit.En ole siis soitellut enkä laulellut vaan laittanut todistusaineistot menenmään.Olen ollut palautteeeseen tyytyväinen.

Äänestä

Tänään sain vastauksen ja palvelu oli aivan toista kuin edellisellä kerralla;)

Tuli hyvä mieli

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Minä kirjoitti:

Itse Pampersin vaipoissa ei varsinaisesti ole valittamista, paitsi kolmessa yksilössä, jotka olivat kaikki samassa paketissa.

SUUTUTTAA kun soitin firmaan ja valitin asiasta, niin sieltä luvattiin soittaa. Eipä ole soitettu.

SUUTUTTAA kun laitoin netin kautta viestiä, ja odotan vastausta. Eipä ole kuulunut.

Siis vaipat parhaita, palvelu perseestä!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu