Korillisen verran syitä miksi olut on parempi kuin kristinusko
1. Pienellä paikkakunnalla voi olla vain yksi kristillinen seurakunta --
pienimmästäkin esson baarista löytyy oluita vähintään viittä, ja lähimmän
Alkon kautta lähes kahta sataa lajia.
2. Eri olutlaatujen kannattajat eivät tapa toisiaan.
3. Jos joku olut ei miellytä, voi vaihtaa toiseen laatuun ilman että
sukulaiset ja kaveripiiri hylkää ja joutuu entisen yhteisön ulkopuolelle.
4. Kumman teltassa viihtyy paremmin: Koffin vai Jehovan todistajien?
5. Oluenjuojat toki pitävät siiderinlitkijöitä hintahtavina pervertikkoina,
mutta yleisesti ottaen muiden juomien juojia ei yritetä polttaa roviolla.
6. Oluenjuojat eivät tule tarjoamaan ilmaisia pullojaan sunnuntaiaamuna
ovelta ovelle; tai vaikka tulisivat, niin mikäs sen parempaa!
7. Oluen juominen kristillisissä piireissä on paheksuttavaa, mutta silti
hyvin yleistä. Kristinuskon harjoittaminen olutta juodessa on toki myös
paheksuttavaa, mutta onneksi se ei tulisi kenellekään mieleenkään.
8. Nuorten saamiseksi kiinnostuneiksi oluesta ei tarvita epätoivoisia
kampanjoita.
9. Pullonavaajissa on miljoonia eri muotoja, värejä ja malleja ja kuka
tahansa löytää tyyliinsä sopivan; rististä löytää parhaimmillaankin pari-
kolme variaatiota.
10. Uusien olutlaatujen kokeileminen on paitsi hyväksyttyä, myös
suositeltavaa.
11. Baareissa tapaa mielenkiintoisia ja mukavia ihmisiä. Kirkoissa tapaa
yleensä olla aika vitun tylsää.
12. Lestadiolaistapaamisissa kyräillään koko ilta. Normaalin baari-illan
yhteydessä tämä vaihe tapahtuu vasta seuraavana aamuna.
13. Voit kehua oluen erinomaisuutta kavereillesi ja suositella heitä
maistamaan ilman että he alkavat etsiä katseellaan uloskäyntiä ja
pyyhkivät numerosi kännykästään.
14. Oluenjuontia pidetään yleisesti hyväksyttynä ja normaalina tapana
olla sosiaalinen.
15. Kristinusko perustuu käytännössä yhteen legendaan. Olutkoriin
Legendoja mahtuu jopa 24!
16. Oluessa pahinta: muutaman tunnin krapula. Kristinuskossa
pahinta:iäinen kidutus Helvetin tulessa.
17. Kristinuskossa tuomitaan nautintohakuinen juominen.
Nautintohakuisessa juomisessa ei olla yhtä rajoittuneita.
18. Jos viime aikoina on jäänyt pari olutta juomatta, ei kenenkään
tarvitse kärsiä.
19. Kristitty maksaa elämänsä aikana keskimäärin 20 000 euroa
kirkollisveroa. Tällä hän saa hautapaikkamaksuissaan alennusta kunhan
on ensin kuollut. Samalla rahalla saisi jo eläessään olutta 16 000 pulloa
(joiden palautuspulloillakin saisi uudet pari tuhatta pulloa).
20. Oluenjuojalle jo yhdestä puolen litran Karhusta riittää iloa puoleksi
tunniksi; kristityille monisatakiloinen leijonakaan ei riittänyt kuin
minuuteiksi.
21. Oluenjuojaksi paljastumisessa ei ole mitään noloa.
22. Mitä pidempään illalla baarissa viihtyy, sitä kauniimmalta naiset
ympärillä alkavat näyttää. Näin ei ole tilanne herätyskokouksissa...
23. Olutta voi juoda joka päivä -- kirkossa tavataan käydä
tiheimmilläänkin vain kerran viikossa.
24. Oluella on vaiherikkaan historian lisäksi lupaava tulevaisuus.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Koska oluesta,merkistä riippumatta, en ole saanut sitä rauhaa, jonka olen kokenut saavani ottaessani vastaan Kristuksen armolahjan. Voipi olla vaikea asia käsittää, mutta jokainen tavallaan. Mulle riittää tuo vain ja ainut argumentti.
Jokaisen oma valinta,en tule teille olutta väkisin tarjoamaan,ja toivon ettette tekään tulisi minulle väkisin uskoa tarjoamaan,koskee myös lentolehtisiä.
Kiitos.
Tottakai jokainen olutta vetää! Kuka nyt uskoa jaksaisi?
Ihan hyvä näin. Eihän kukaan kenellekään väkisin mitään kurkusta alas kaada, omaa valintaa sekin elämäntyyli. Ei ole mikään uutinen, ettei tätä ratkaisua ymmärretä, teidän valintanne saa paljon laajemmalti hyväksyntää. En voi moittia, enkä todellakaan tule tyrkyttämään, ehkä se joka kadunkulmassa jaksaa saarnata on joku muu kuin minä. Puhun asiasta, jos kohdalle osuu, mutta ketään en ala väkisten käännyttämään. Tämä elämänasenne vaatii hieman enemmän järkeä ja kokemusta kuin oluenkaato, siksi ei ole mieltä lähteä heittelemään helmiä sioille. Olkaa mun puolestani ihan levollisia, lentolehtisiin tai mihinkään herätyskokoustelttailuun mulla ei ole sen paremmin varaa kuin tarvettakaan.
Järkeä se vaatii oluen kaatokin,liika on aina liikaa,eikä liiallinen humala ole suvaittavaa. =)
Eikä mielestäni uskonto vaadi enempää järkeä ja kokemusta kuin oluenkaato,kummassakin tapauksessa jollekin hölmölle se menee aina läpi,ja silloin niistä tulee alkoholisteja/uskovaisia.
Eli samoja piirteitä molemmissa. =D
Tosi on;)
Pakko kyllä sanoa, etten ihan perinteiseen Uskovaisen kaavaan sovi, mutta sekään ei ole mun ongelmani. Päinvastoin, kuten oluenkaatokin, omaa vapaata valintaa.