Tässä taannoin chattasin 56v naisen kanssa ja hän kiinnostui kiihkeistä lauseistani niin että suostui tapaamaan. Tavattiin hänen asunnon lähellä ja kun olimme nähneet toisemme, pyysi hän luokseen kahville. Kavipöydässä kahvinjuonti tuntui ikuisuudelta, koska lahkeessani hakkasi kivi kova kalu. katselin himoiten tuota uhkeaa ja isorintaista naista ja odotin milloin pääsen itse asiaan. Lopultakin nanen oli myös tyhjentänyt kahvikuppinsa ja nousi ylös tarkoituksenaan viedä kahvikupit tiskipöydälle. Silloin katsoin tilaisuuteni tulleen. Nousin salamana pystyyn ja tartuin rohkeasti naisen rintoihin kiinni. Nainen säpsähti ja alkoi nauraa hermostuneesti. Hieroin hänen suuria rintojaan puseron päältä ja tunsin kuinka nainen alkoi kiihoittua. Yritin ottaa häneltä paitaa pois mutta hän esteli. Kaluni sykki entistä kovempana ja vein naisen käden housulleni tunnustelemaan kovaa pulleaa kohtaa. Siitä nainen alkoi sulaa. Hän avasi litsini ja otti kaluni käteensä. Samalla riisuin hänen paitansa ja rintsikat. Valtavan suuret rinnat saivat minut entistä kiiheämpään olotilaan. Puristelin paljaita lolloja samalla kun nainen hieroi kullliani. Imin nännejä kiimasta vapisten. Kysyin että mennäänkö makuuhuoneeseen. naine yritti vielä malliksi vastustella, mutta antautui kiimalleen lopulta. Makuuhuoneessa lensivät vaatteet päältämme ja nainen syöksähti oitis kullliini kiinni alkaen imeä sitä ahnaasti. Hetken imettyään kaluani hän kääntyi sängylle selin ja levitti jalkansa ja sanoi: Haluan sen sisääni.
Työnnyin naisen kiimaiseen vakoon ja aloin naida kuin kani konsanaan. Pamputin niin että pelkäsin saavani sydänkohtauksen. Nainen puristeli pallejani ja piti kaluni juuresta kiinni samalla kun työntelin sykkivää elintäni edestakaisin naisen kiimaisessa vitussa. Laukesimme yhtä aikaa. Naisen piti vielä saada nuolla kaluni spermoista puhtaaksi. Hetken makoiltuamme poistuin pesulle ja lähdin. Naista tuntui ventovieraan miehen kanssa sänkyyn hyppääminen kaduttavan niin paljon, ettemme sen naintisession jälkeen enää ole pitäneet yhteyttä toisiimme.
Näinkin voi sattua.
Pikapanot chattituttavuuden kanssa
8
7614
Vastaukset
- kanin vehje
Voi voi pikkupoikaa paljon oli epäkohtia tarinassa mm mitä kalu hakkaa housuissa ja nain kuin kani. Pikku pippelillä voi naida kuin kani mutta sinullahan oli unelmissa isompi vehje
- Iminpallejani
Puristelin taannoin pallejani niin että pelkäsin isorintaista naista. Pamputin naista niin että suostui tapaamaan. Nainen säpsähti ja alkoi nuolla paljaita lolloja samalla kun tartuin kaluni juuresta kiimasta vapisten.
- LOLLO
Taatusti kadutti,ei se ventovieraan kanssa sängyssä oleminen,vaan se KANI. Kävi kiinni,ilman sen kummempia lämmittelyjä.
Nylpytti kuin kani,muutaman minuutin ja laukes.
Ai et lauettiin samaan aikaan! Huokaisin kait pettymyksestä,silloin.
Tarkoitukseni kyllä oli saada uusinta kierros,eikä puhdistaa sitä elintä.
Se vaan ei herännyt eloon ja ukko pakeni kylppäriin.
Eikä uusintaa siitä vajaan 10 min. surkeudesta kyllä tule! - banomees
pisto.nosto.ravistus.
- arikoivutsalo
Ihanan todentuntuinen kertomus. Nam!
terveisin toinen chatpanomies oulusta! - etelä-oulu
Hei pääsit nussimaan vaimoani meidän aviovuoteessa. Vaimollani on mahtava kiimainen pillu ja isot rinnat. Toivottavasti annoit vaimolleni kunnon orgasmin. Mistäkö tiedän. Minä vain tiedän. En pane pahakseni, jos haluat ottaa uusinnan. Paikan tiedät.
- panomo
Olipa hyvä kiihoittava tarina. Näitä lisää. Oli niin todentuntuista.
- sairashimo
Minä myös nain paljaalla kuuroa naista taka löytyssä Oulussa...Oulussa ei oo muuta huvia ku nainti
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksi persuilla ei ole firmoja?
Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?827076Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015
Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit267043Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan
Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k1066143Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä
Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?455394Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?
Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik845228Demarikultin uhri kertoo
Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa605173Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?
Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus405098Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi
Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset274585Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä
"Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv163457Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto
vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html3003370