Linssissöni näkyy aukolla 22 varsinaisen aukon lisäksi pieni valovuoto lamellien välissä. Kameran valotusmittariin tämä valovuoto ei vaikuta. Miten vaikuttaa kuviin ?
aukkoja
minni
11793
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
kangaslamellit, metalliset?
Ei vaikuta tulokseen, mutta korjauksen kannalta kysäsin.
Valotusmittari mitannee prismasta, joten no problem. Jos ei kuvissa ole näkynyt valottunutta pistettä tai muuta ylivalottunutta aluetta, niin ei kai sitte oo vaikuttanu. Onhan siinä onneksi peili vielä edessä, mutta harmin paikka jos tollasen takia tulee vika kuviin. Vaikeapa sanoa maalla jos vika merellä, eli kuvista sitten huomaat.
Taitaa nyt toinen puhua himmentimestä ja toinen sulkimesta? Himmentimen kauttahan valoo tulee koko ajan, sulkimen kautta pitäisi tulla vain laukaisuhetkellä. Objektiivia kannattaisi kyllä näyttää kamerahuollon pojille ja kysyä arviota. Jotakin on irti ja saattaapi irrota enempi jos ei vaivaa hoidatuteta.
oikeastaan juttu meni niin, että avasin objektiivin ja puhdistin linssejä ikkunanpuhdistusaineella. Aukko ei enää suurentunut ja pienentynyt. >Menin näyttämään kamerahuoltoon ja he sanoivat, että jumittunut, koska monjää väleissä. He sanoivat, että iso työ. ei kannata korjata, mutta voisin korjata itse, kun olen jo purkanut objektiivia. No, ajattelin yrittää. Avasin taas jousia ja ruuveja ja ne 6 kpl lamellejako ne ovat pirahti pöydälle. Loppujen lopuksi huomasin, että yksi oli kadonnut. No. mulla oli ennestään saman valmistajan rikkinäinen objektiivi, josta otin yhden lamellin. tästä lamellista piti vielä vaihtaa nasta toiselle puolelle teipillä.siksi sitten jäi aukolla 16 ja 22 näkyviin pieni lisäaukko laitaan. sitten keksin peittää sen teipaamalla lamellin palasen obj.sisäreunaan. Nyt ei näy valovuotoa reunassa ja testsin taas objektiivia toiseen objektiiviin vertaamalla valotusarvot. Samoilla aukoilla oli sama valotus. Pitää sitten ottaa koekuvat. Kyllä se objetiivi sitten toimi ihan Ok.
Aika näppärä olet käsistäsi, kadehdin. Koekuvata kannattaa ja epäilen hieman että jossakin vastavalokuvassa ylimääräinen vuoto voi jonkinmoisen jäljen aiheuttaa. Haetanneeko, onkin jo toinen tarina, niinkuin Kiplingin Rydyartti sanos.
onpa melkonen nainen. En ole vielä kokouksessani päättänyt, onko se myönteisessä vai kielteisessä merkityksessä :).
Metallisuljin ois kestänyt jonkinlaista liuotustakin, että saisi pölyt pois, kumitetusta kankaasta en mene sanomaan mitään.
Toivon todella, että tollasen operaation jälkeen homma nyt pelaa. Jäis monelta mieheltä tekemättä. Suljin on niin herkkä sälekaihdin, että suljinajat ei ehkä ole ihan täsmälliset enää. Mutta koekuvat kertovat, komisario Palmu!
Ja jos mun digikameran kuvakenno alkaa renklaamaan, niin laitanpa sulle viestiä, kun sulla on teippiä ja meisseli, niin korjaat hetkessä...Hyvä tyttö!
kyllähän Minnip uhuu himmentimestä, eikä sulkimesta kuten olen ymmärtänyt. Kaitpa ne on lamelleja himmentimessäkin...
Nimenomaan. Alat vähitellen päästä jyvälle, mistä on kysymys. Onnea valitsemallasi tiellä.
nämä forumit on kivoja kun täällä voimme rauhassa vaihtaa keskenämme väärinkäsityksiä :)
Vastaukseni oli oikein, mutta kysymys oli väärin!
Et suinkas vaan sää oo valepukunen Paavo Väyrynen?
en kiellä enkä myönnä, vaan pikemminkin päinvastoin....
Paljastuitkin Kääriäiseksi!