Luin vähän aikaa sitten Aki Ollikaisen historiallisen romaanin Nälkävuosi. Tykkäsin siitä mielettömästi. Se on mielestäni ansainnut kaiken sen kiitoksen, mitä kriitikot sille ovat antaneet.
Itsekin tuota tarinankerrontaa, ja myös historiaa, harrastavana olisin halukas kirjoittamaan historiallisen romaanin. Jotain pientä yritelmää sitä kohti olen jo tehnytkin. Tuli mieleeni, että kun eihän kustannustoimittajalta välttämättä voi odottaa kauhean syvää ja laajaa historiantuntemusta, niin miten hän osaa oikealla tavalla arvostella eteensä iskettävän historiallisen käsiksen? Miten hän voi arvioida sen historiallista realistisuutta (joka kuitenkin on aivan olennaista kyseisessä lajityypissä)? Onko yhtälössä jokin elementti, jota en vain ole hokannut? Käyttävätkö kustannustoimittajat sitten jonkinlaista asiantuntijaa apunaan, vai?
En siis väitä itsekään olevani suuri historijoitsija, mutta perehtyneisyyttä menneisyyksiin on.
Itsekin tuota tarinankerrontaa, ja myös historiaa, harrastavana olisin halukas kirjoittamaan historiallisen romaanin. Jotain pientä yritelmää sitä kohti olen jo tehnytkin. Tuli mieleeni, että kun eihän kustannustoimittajalta välttämättä voi odottaa kauhean syvää ja laajaa historiantuntemusta, niin miten hän osaa oikealla tavalla arvostella eteensä iskettävän historiallisen käsiksen? Miten hän voi arvioida sen historiallista realistisuutta (joka kuitenkin on aivan olennaista kyseisessä lajityypissä)? Onko yhtälössä jokin elementti, jota en vain ole hokannut? Käyttävätkö kustannustoimittajat sitten jonkinlaista asiantuntijaa apunaan, vai?
En siis väitä itsekään olevani suuri historijoitsija, mutta perehtyneisyyttä menneisyyksiin on.
Vastaukset 12
Vanhimmat
No kun ei kukaan sano mitään, spekuloin, vaikken tiedäkään asiasta mitään.
Luulisin, että historiallisen todenperäisyyden arvio on osa kokonaisarviota, johon kuuluvat kielen hallinta, tyyli, tarina ja kaikki muut kässärin elementit. Historialliselta kannalta kustannustoimittaja varmaan käyttää hyväkseen omaa tietämystään siltä osin kuin sitä on. Kustannustoimittaja ei tee kustannuspäätöstä, ja tuskin edes alkutunnusteluja ilman kustannuspäällikön lupaa, joten jos kässäri yleisten tai joidenkin tiettyjen ansioidensa johdosta etenee prosessissa, tulee varmaan historiallinen totuus - tai totuuden luvallinen, luova muuntelu, koska sitäkinhän voi tehdä - tarkempaan syyniin isommalla porukalla, ehkä jopa jollakin freelance-historioitsijalla.
Prosessin alkupuolen kokonaisarvioon muuten varmaan kuuluu, että kustannustoimitttaja lähtökohtaisesti uskoo kirjoittajan asiantuntemukseen. Sama juttuhan se on muissakin genreissä. Poliisimaailmasta kirjoittavan dekkaristinkin on hyvä tietää sellaista, mitä jokainen tallaaja ei tiedä. Liittyy romaanin taustatyön tekemiseen.
Ja minähän en myöskään mitään asiasta tiedä, mutta kerronpa silti mitä ajattelen. Jos itse lähtisin kirjoittamaan historiallista romaania, haluaisin olla varma siitä, etten vääristä historiaa. Historialliset tosiseikat pitäisi siis olla oikein (olkoon termi vaikka makrokosmos)
Yleensä historia ja aikakausi antavat kuitenkin vain viitekehyksen mikrokosmoksen tason tapahtumille. Tarinan henkilöt (jos eivät siis ole tunettuja historiallisia hahmoja), voivat sen sijaan mellastaa aika vapaasti. Heidän tekemisensä eivät vaikuta historiaan. Historia antaa vain tapahtumille tietyt toimintarajat.
Väinö Linnan Pohjantähteä luetaan kuin Suomen virallista historiankirjoitusta. Se on kuitenkin fiktiivinen romaani fiktiivisistä henkilöistä fiktiivisessä ympäristössä.
Historiaa voi muuntaa aivan samalla tavalla kuin nykyhetkeä tai samalla tavalla kuin voi arvata tulevaisuutta tai ulkoavaruuden tapahtumia. MIksi historia olisi pyhä lehmä? Kyse on vain siitä, kuinka muuntelu tehdään.
Kirjallisuudessa ei voi sanoa, ettei menneisyyteen sijoitettua tarinaa "saa" kirjoittaa niin, että historia muuttuisi. Jos kyse on kaunokirjasta (melkein) kaikki on luvallista. Historiankirjoitus on asia eriksehen. (Joka sekin taitaa aina sisältää tulkinnan elementtejä, kuten muukin tutkimus.)
Nälkävuosi oli kyllä todella hyvä kirja.
Kustannusfirmoissahan on tietokirjallisuuden kustannustoimittajat, joissa on varmasti myös historioitsijoita, jotka voivat tarvittaessa auttaa. Mutta lähtökohta on varmasti sama kuin kieliopinkin kanssa, oman aiheen faktat on tunnettava itse eikä luottaa siihen, että "joku" tarkistaa ne. Jos faktat ovat väärin, siitä seuraa niin paljon mäkätystä kirja-arvosteluissa yms. että luulisin, että kynnys voi olla korkea esikoiskirjailijan kohdalla, joka yrittää tarjota historiallista teosta olematta itse historioitsija.
Eihän fiktiolle voi asettaa rajoja, mutta teos, joka vaikka kertoo Tampereen pommituksesta pienen pojan näkökulmasta, mutta vuosiluvut ja tarinan yksityiskohdat ovat väärin, on muuntelua väärällä tavalla. Kun taas teos, jossa Venäjä olisikin valloittanut Suomen, olisikin ihan ok muuntelua tai sellainen tarina, jossa historiallisen henkilön elämä ei mene niin kuin se oikeasti meni.
Lukijoita ei kannata aliarvioida, sellainen että kirjoittaisin vaikka faktat sinne päin, olisi tahra kustantamonkin maineelle, sellaista riskiä ei kustantaja halua ottaa yhtään sen enempää kuin lehtitalo, jolle tarjotaan jymyjuttua tuntemattomalta toimittajalta. Faktat tarkistetaan jollain tasolla.
Nälkävuosi on lihaisa makupala historiasta.
Minua on askarruttaanut suuresti, milla tavis esikoiskirjoittaja tarkistaa jokaikisen faktan oikeellisuuden. En nyt tarkoita vuosilukuja ja sen sellaista ja taustatietoa on muutenkin tänä päivänä varsinkin kotimaan ja lähiseutujen historista saatavilla kirjoina ja netistä. Mutta ne detaljit? Jos kirjoitata vaikkapa lähihistoriasta, niin mistä tiedät eksaktisti, millaiset olivat hevosen valjaat tietyllä vuosikymmenellä, miten usein linjabiilit kulkivat tiettyä reittiä (oliko edes sitä reittiä), milloin tietystä järvestä sulivat jäät ja oliko mahdollista nuorison luistella sen rannalla vai kuuluivatko rannat yksityisille....taviksen on hankala kaikkea tällaista tarkistaa. Mutta sitten jos saat julkaistua, löytyy kyllä kaiken maailman neuvojaa ja nysvääjää arvostelenaan, jos yksi tai kaksi pikkuseikkaa on pielessä.
Siis mitä ihmettä? Miksei "tavis" voi yhtä lailla tehdä taustatyötä? Kai sitä kuka tahansa voi mennä esimerkiksi arkistoon, lukea lähdekirjallisuutta tai ottaa vaikka yhteyttä paikalliseen yliopistoon, jos sieltä löytyisi joku halukas esilukija, esimerkiksi aiheesta kiinnostunut opiskelija tms. Vai pidänkö nyt itse akateemisesti koulutettuna tuota argumenttiasi ihan älyttömänä? Kai nyt jokainen kirjoittava ihminen osaa lähdekirjallisuutta etsiä ja lukea!
Tottakai voi tehdä taustatyötä, etenkin jos on kyse kotimaisesta yhteisöstä. Ja tekekin, se on itsestään selvää. Mutta silti ´sinne voi jokin pikkuvirhe jäädä ja niihinhän mielellään tartutaan.
Ja entäpä jos käsikirjoitus sijoittuu vieraaseen kulttuuriin ? Taustatyö on jo paljon vaikeampaa.
Se on sitä taustatyötä. Mutta virheitä luultavasti jää, vaikka sen tekisi kuinka tarkkaan. Se, että jälkiviisaita löytyy helpommin kuin etuviisaita, ei liity pelkästään kirjallisuuteen.
Mielestäni ne jotka jälkiviisastelelevat epäolennaisuuksilla saisivat lopettaa kaunokirjallisuuden lukemisen.
Lukisivat lasten askartelulehtiä. Niissä on puuhatehtäviä tyyppiä "Etsi viisi virhettä".
Kyllä kustantamot hoitavat omalta osaltaan tarkastuksen. Mm. Kristiina Vuori on kirjoittanut blogiinsa viime tammikuussa näin:
"18.01.2013
Jee, jee! Siipirikko saa tarkastajaksi Suomen historian dosentin, joka on erikoistunut juuri suomalaiseen keskiaikaan ja erityisesti naisiin sen ajan maailmassa. Paremmin ei olisi voinut käydä :)))"
Tietenkin taustatyö pitää tehdä, muttei se tarkoita, etteikö tätä tarkastettaisi ja viilattaisi työn edistyessä.
Mainoshuudahdukset ovat erikseen...