Keskustelu työttömyyskorvausta saavien työvelvollisuudesta ei tänä syksynä tunnu laantuvan. Kukaan ei silti ole vieläkään tuonut mukaan näkökohtaa, jonka itse miellän olennaisimmaksi. Sille on antanut muotoilun kanadalainen filosofi Brian Zamulinski.
Hänen mukaansa työttömät ansaitsevat syvää kiitollisuutta, koska koko yhteiskunnan kitkaton toiminta nojaa heidän työttömyyteensä.
Makrotaloustieteen keskeisiä käsitteitä on niin kutsuttu tasapainotyöttömyys. Se tarkoittaa alinta työttömyyden tasoa, joka ei aiheuta inflaation kiihtymistä.
Jos talous saavuttaa täystyöllisyyden, yritysten on maksettava suurempia palkkoja saadakseen houkutelluksi työvoimaa. Tämän jälkeen yritykset nostavat tuotteittensa hintoja, jotta voivat kompensoida palkankorotusten aiheuttamat menetykset. Yleinen kustannustaso nousee, jolloin rahan arvo laskee eli tapahtuu inflaatiota.
Vaikka poliitikot usein sanovat vähintäänkin haaveilevansa "työttömyyden poistamisesta", talouspolitiikan tavoitetilana ei nykyään ole täystyöllisyys vaan juuri tasapainotyöttömyys. Täystyöllisyyteen ollaan tahallaan edes pyrkimättä, koska se aiheuttaisi liikaa inflaatiota.
Tavoitteena on siis, että työvoimasta on aina ylitarjontaa tietty minimimäärä – myös silloin, kun taloudella menee hyvin. Tarkka luku vaihtelee maasta toiseen, mutta on aina vähintään muutamia prosentteja. Siten jopa Itävallassa, jonka pienestä työttömyydestä puhuin tällä palstalla pari kuukautta sitten, on lähes viisi prosenttia työvoimasta vailla työtä.
Tällöin poliitikot eivät voi sosiaalipolitiikassaan uskottavasti syyllistää työttömiä omasta työttömyydestään, koska he ovat talouspolitiikallaan välillisesti aiheuttaneet tämän saman työttömyyden.
Mutta Zamulinskin argumentti ei jää tähän. Hän kiinnittää huomiota myös siihen, miksi inflaation vastustaminen sitten on niin tärkeää: siksi, että kiihtyessään inflaatio vaarantaisi koko yhteiskunnan perustan. Historiassahan on tästä dramaattisia esimerkkejä: 1920-luvun Saksa, 1940-luvun Unkari, tämän päivän Zimbabwe.
Tasapainotyöttömyyden ylläpito ei ole vain poliittinen valinta, joka nostaa inflaation torjunnan tärkeämmäksi kuin täystyöllisyyden. Muunlaista valintaa ei pitkällä aikavälillä ehkä voisi edes tehdä.
Työttömyys turvaa näin huomaamatta koko markkinatalouden olemassaolon. Tällöin ne, jotka ovat kulloinkin työttömiä, ovat oikeutettuja korvaukseen siitä, että he työttömyydellään pitävät yhteiskuntaa pystyssä. Se, että osa ihmisistä ei tee työtä, on omalla tavallaan yhtä välttämätöntä talouden menestykselle kuin se, että muut taas tekevät työtä.
Logiikka on sama kuin vaikkapa maa-alueen pakkolunastuksessa. Yhteiskunnan kokonaisetu vaatii, että joidenkin yksityisten ihmisten etu kärsii, ja heidän kuuluu saada kunnollinen rahallinen korvaus tästä kärsimyksestä. Hyötyjä maksakoon.
Nyt joku voisi huomauttaa, että kaikki työttömät eivät ehkä ole työhaluisia. Tällöin he eivät todellisuudessa lisää työvoiman ylitarjontaa eivätkä siten myöskään auta inflaation torjunnassa. Mutta työhalun aitoutta ei voi mitata muuten kuin järjestämällä työtä. Ja kuten todettu, talouspolitiikan maalina on, ettei sitä järjesty yhtä aikaa kaikille.
Tämä kaikki on tietenkin täysin vastakkaista sellaiselle suositulle moraaliajattelulle, joka korostaa työn arvoa yli kaiken. Mutta jos uskomme tasapainotyöttömyyden teoriaan, kuten taloustieteen valtavirta tekee, kyse on yksinkertaisesti tieteellisistä faktoista.
http://www.hs.fi/sunnuntai/a1380945599429
Hänen mukaansa työttömät ansaitsevat syvää kiitollisuutta, koska koko yhteiskunnan kitkaton toiminta nojaa heidän työttömyyteensä.
Makrotaloustieteen keskeisiä käsitteitä on niin kutsuttu tasapainotyöttömyys. Se tarkoittaa alinta työttömyyden tasoa, joka ei aiheuta inflaation kiihtymistä.
Jos talous saavuttaa täystyöllisyyden, yritysten on maksettava suurempia palkkoja saadakseen houkutelluksi työvoimaa. Tämän jälkeen yritykset nostavat tuotteittensa hintoja, jotta voivat kompensoida palkankorotusten aiheuttamat menetykset. Yleinen kustannustaso nousee, jolloin rahan arvo laskee eli tapahtuu inflaatiota.
Vaikka poliitikot usein sanovat vähintäänkin haaveilevansa "työttömyyden poistamisesta", talouspolitiikan tavoitetilana ei nykyään ole täystyöllisyys vaan juuri tasapainotyöttömyys. Täystyöllisyyteen ollaan tahallaan edes pyrkimättä, koska se aiheuttaisi liikaa inflaatiota.
Tavoitteena on siis, että työvoimasta on aina ylitarjontaa tietty minimimäärä – myös silloin, kun taloudella menee hyvin. Tarkka luku vaihtelee maasta toiseen, mutta on aina vähintään muutamia prosentteja. Siten jopa Itävallassa, jonka pienestä työttömyydestä puhuin tällä palstalla pari kuukautta sitten, on lähes viisi prosenttia työvoimasta vailla työtä.
Tällöin poliitikot eivät voi sosiaalipolitiikassaan uskottavasti syyllistää työttömiä omasta työttömyydestään, koska he ovat talouspolitiikallaan välillisesti aiheuttaneet tämän saman työttömyyden.
Mutta Zamulinskin argumentti ei jää tähän. Hän kiinnittää huomiota myös siihen, miksi inflaation vastustaminen sitten on niin tärkeää: siksi, että kiihtyessään inflaatio vaarantaisi koko yhteiskunnan perustan. Historiassahan on tästä dramaattisia esimerkkejä: 1920-luvun Saksa, 1940-luvun Unkari, tämän päivän Zimbabwe.
Tasapainotyöttömyyden ylläpito ei ole vain poliittinen valinta, joka nostaa inflaation torjunnan tärkeämmäksi kuin täystyöllisyyden. Muunlaista valintaa ei pitkällä aikavälillä ehkä voisi edes tehdä.
Työttömyys turvaa näin huomaamatta koko markkinatalouden olemassaolon. Tällöin ne, jotka ovat kulloinkin työttömiä, ovat oikeutettuja korvaukseen siitä, että he työttömyydellään pitävät yhteiskuntaa pystyssä. Se, että osa ihmisistä ei tee työtä, on omalla tavallaan yhtä välttämätöntä talouden menestykselle kuin se, että muut taas tekevät työtä.
Logiikka on sama kuin vaikkapa maa-alueen pakkolunastuksessa. Yhteiskunnan kokonaisetu vaatii, että joidenkin yksityisten ihmisten etu kärsii, ja heidän kuuluu saada kunnollinen rahallinen korvaus tästä kärsimyksestä. Hyötyjä maksakoon.
Nyt joku voisi huomauttaa, että kaikki työttömät eivät ehkä ole työhaluisia. Tällöin he eivät todellisuudessa lisää työvoiman ylitarjontaa eivätkä siten myöskään auta inflaation torjunnassa. Mutta työhalun aitoutta ei voi mitata muuten kuin järjestämällä työtä. Ja kuten todettu, talouspolitiikan maalina on, ettei sitä järjesty yhtä aikaa kaikille.
Tämä kaikki on tietenkin täysin vastakkaista sellaiselle suositulle moraaliajattelulle, joka korostaa työn arvoa yli kaiken. Mutta jos uskomme tasapainotyöttömyyden teoriaan, kuten taloustieteen valtavirta tekee, kyse on yksinkertaisesti tieteellisistä faktoista.
http://www.hs.fi/sunnuntai/a1380945599429
Vastaukset 8
Vanhimmat
työn arvo on tasan siitä saatava käteenjäävä palkka, muuta arvoa sillä ei ole.
Tasapainoa tehdään ja ollaan syntipukin roolissa.
Tasapainoa teet kun haet töitä, et makaamalla.
Mitä hyötyä siitä hakemisesta on, jos ei saa töitä kuitenkaan?
Olen kai etuoikeutetussa asemassa, saan ansiosidonnaista ja asuntovelat ym maksoin työssäollessa. En saa asumistukea enkä sosssta mitään jatkossakaan, joten "makaamiseni" tulee kunnalle halvaksi!
Mitä tasapainoa teet jos et hae töitä?
Ikääntyvän aineksen poisheitto työmarkkinoilta ainakin tekee tätä syyllisyysnäkökulmaa. Vanha mestari kokee huonommuutta viimeistään silloin, kun saa loparit. Oma työpanos -usein yli 40 vuotta- saadaan näyttämään farssilta, kun painutaan työkkäriin pompotteluun.
Jokin roti tähän hommaan tulee tehdä. Muuten juuri se "paras aines" nöyryytetään hiljaiseen häviämiseen. Kuolemaan.
Käy kuin sotaveteraaneille, kukaan ei puolustanut aikoinaan.
En ole "vanha mestari" 40v työkokemuksella, mutta 30v työelämää katsellut ammattilainen kyllä. YT:n aikana koin, että irtisanojani väheksyivät työtäni, jota olin tehnyt siinä vaiheessa yli 10v. No, uusi tj ei osannut itse omaa hommaansa, sai sittemmin kenkää. Toinen työnantajan edustaja sanoi jotain kummalliseksi systeemiksi. Voi olla, että näitä systeemejä piti ulkopuolinen kummallisina, mutta niiden systeemien ansiosta firmalla oli mennyt hyvin entisen johtajan aikana. Ja kaikki työntekijät saivat nauttia työn tuloksista, eivätkä ainoastaan omistajat pistäneet niitä taskuunsa osinkoina, mikä taisi olla uuden omistajan juttu.
Kaikkein eniten ihmettelin sitä, miksi suututtivat firman perustajan, joka oli vielä työiässä ja olisi ollut hyvä apu uudelle johdolle.
Rakenteellista työttömyyttä on aina, koska työelämän vaatimuksen muuttuvat niin nopeassa tahdissa, että ihmisten koulutukset ja työkokemukset muuttuvat arvottomiksi ja heillä ei olekaan enää osaamista siihen ammattiin mihin tarvittaisiin tekijöitä.
Se, että työelämän vaatimukset muuttuvat liian nopeasti ei tietenkään ole ihmisten vika. Kaikki eivät vain pysy muutosten kärryillä mukana. On henkisesti raskasta vaihtaa ammattia kerta toisensa jälkeen ilman varmuutta saako uutta ammattia ikinä. Aina joka kierroksella kun vaatimuksen muuttuvat osa ei kestä enää ja uuppuu matkalla.
Lisäksi sekin on rakenteellista työttömyyttä, että jostain kapean alan ja pitkän työkokemuksen omaavista "mestareista" on aina pulaa, koska sellaisten kouluttaminen ja työkokemuksen kerääminen kestää pitkään ja maksaa paljon.
Usein moralistit ottavat jonkun kapean alan erikoisosaamis ammatin ja huutelevat, että eikö tarjottu työ kelpaa vaikka 99,99999% työttömistä ei voi kyseistä työtä hakea, koska heillä ei ole sopivaa kokemusta ja koulutusta.