Osaako joku neuvoa, että kun on kuolinpesä, lasten äiti kuollut jo -60 luvulla, mitään jakoja ei ole tehty. Niin onko leskellä ollut lupa antaa tehdä tien maidensa läpi? tie siis ihan ei sukulaiselle ja omalle rantapalstalleen tehnyt tien. Lapset löysivät vasta sellaisen paperin, että näin on, ja mitään maksuja tien tekemisestä ei ole maksettu. Eli onko tie siis lainvoimainen, vaikka muilta perikunnan osakkailta ei ole kysytty. Tie tehty jo n. 20 v. sitten. Kiitos ! Entä sitten maiden vuokraaminen, olisko siihenkin oltava lasten lupa?
Lesken oikeus
johanna6
4278
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
"Maidensa läpi" viittaa siihen, että maat ovat lesken maita. Leskellä on toki oikeus omiin maihinsa ja niiden tuottoon ilman lastensa hyväksyntää.
Jos maat olivat vainajan, asiassa on jo enemmän muuttujia, mutta ellei jakovaatimuksia ole esitetty, leski hallitsee kuolinpesän omaisuuttaa PK:n mukaan ja nauttii tuoton ja vuokraa maat jos parhaaksi katsoo.
Tieasia ei välttämättä ole ollut lesken päätettävissä, sillä rantapalstalainen on voinut hakea tieoikeutta maanmittarilta, joka antaa oikeuden sieltä mistä se parhaiten onnistuu. Lesken lupaa ei liioin kysytä, tosin hän voi vaikuttaa siihen mistä tuo oikeus kulkee. Tiepohjakorvaukset ovat nimellisiä, eikä niitä useinkaan makseta, etenkään jos tiepohjan luovuttajalle jätetään oikeus käyttää tehtävää tietä.
Aloittajan antamilla tiedoilla on vaikeaa tarkemmin vastata.
Voiko jakamattoman kuolinpesän testamentata? Vainajalla omaisuuteen avio-oikeus.
Jakamatonta kuolinpesää kokonaisena ei voi testamentata, sillä kuolinpesä purkautuu automaattisesti jos siinä on vain yksi osakas. Tietysti tälläistä testamenttia tulkittaneen niin että sen katsotaan koskevan kuolinpesän osuutta tai sitä omaisuutta mitä pesästä on saatu (jos se vaikka jaettiin hetki ennen testaattorin kuolemaa). Sen sijaan omasta pesänosuudesta voi määrätä myös testamentilla.
Vainajalla ei voi olla avio-oikeutta tai muutakaan oikeuksia koska henkilön oikeussubjektiivisuus (=kyky olla jonkun oikeuden subjektina) päättyy kuolinhetkellä.
AL 38§ tulee kyseeseen jos ositusta ei ole vielä tehty: "Puoliso ei saa ilman toisen puolison kirjallista suostumusta luovuttaa kiinteää omaisuutta, joka on tarkoitettu käytettäväksi puolisoiden yhteisenä kotina. Puolison suostumusta ei kuitenkaan tarvita, jos luovutettava omaisuus on tarkoitettu käytettäväksi pääasiallisesti muuhun tarkoitukseen ja jos kotia ja siihen liittyvää maa-aluetta ei voida jättää luovutuksen ulkopuolelle alentamatta merkittävästi kiinteän omaisuuden arvoa. Mitä tässä momentissa säädetään kiinteästä omaisuudesta, koskee myös toisen maalla olevaa rakennusta ja käyttöoikeutta maahan. Luovuttamiseen rinnastetaan myös kiinteän omaisuuden antaminen vuokralle tai muun sitä koskevan käyttöoikeuden perustaminen.
Oikeustoimi, jonka puoliso on tehnyt vastoin 1 momentin säännöstä, on julistettava pätemättömäksi, jos toinen puoliso nostaa tästä kanteen kolmen kuukauden kuluessa saatuaan tiedon oikeustoimesta. Kiinteän omaisuuden luovutus tulee kuitenkin päteväksi, jos saannolle on myönnetty lainhuuto eikä luovutuksensaaja saannon tapahtuessa tiennyt eikä hänen pitänyt tietää, ettei luovuttajalla ollut oikeutta luovuttaa kyseistä omaisuutta. Vuokraoikeuden tai muun kiinteää omaisuutta koskevan käyttöoikeuden kirjaamisen vaikutuksista on soveltuvin osin voimassa, mitä tässä momentissa säädetään lainhuudosta."
40 §
Tuomioistuin voi hakemuksesta antaa luvan 38 ja 39 §:ssä tarkoitettuun luovutukseen tai muuhun oikeustoimeen, jos toinen puoliso on kieltäytynyt antamasta suostumustaan taikka jos suostumusta ei ole muusta syystä saatu hankituksi.
Mikäli omaisuus katsotaan edellä mainitulla tavalla vallinnanrajoitusten alaiseksi, tarvitaan kuolleen aviopuolison perillisten suostumus toimeen.
"86 § 2 momentti
Eloonjäänyt puoliso on oikeutettu sanottuna aikana yksin vallitsemaan omaisuuttaan. Jos eloonjäänyt puoliso tahtoo tehdä sellaisen luovutus- tai muun toimen, johon toisen puolison suostumus 38 tai 39 §:n mukaan olisi tarpeen, siihen on kuitenkin hankittava joko oikeuden lupa tai perillisten kirjallinen 66 §:n mukaisesti annettu suostumus. Eloonjäänyt puoliso on velvollinen tekemään osituksessa tilin omaisuuden vallinnasta kuolemantapauksen jälkeiseltä ajalta sekä sen tuotosta."
Suostumus on muotoa (66 §):
"Lahjakirjan, kirjallisen suostumuksen, avioehtosopimuksen ja luettelon, joista puhutaan 35 §:n 2 momentissa sekä 38, 42 ja 60 §:ssä, tulee, jotta ne olisivat päteviä, olla päivättyjä, asianmukaisesti allekirjoitettuja ja kahden esteettömän henkilön oikeaksi todistamia."
Muistaakseni 60-luvulla lupa tarvittiin kaikkien kiinteistöjen kanssa, ei vain kodiksi tarkoitetuille. Näin ollen maan vuokraamiseen olisi tarvittu lasten lupa.
Tien tekoa ei kannata sen enemmin selvitellä sillä rantapalstalaisella on joka tapauksessa oikeus saada tie omalle maalleen. Arvannet varmaan mihin kohtaan toimitusinsinööri sen tien tietoimituksessa piirtää, jos sellainen nyt järjestettäisiin? Sitä paitsi lapset lienevät olleet tien olemassaolosta tietoisia jo useita vuosia, joten he ovat menettäneet oikeutensa esittää sitä koskevia väitteitä passiivisuudellaan.