Tuleeko Räikkösen kohtalo olemaan yksi maailmanmestaruus, sellainen härdellishemmo, boulevardisporttimies, joka kyllä muistetaan, mutta joka ei nouse todellisten legendojen joukkoon. Häkkiselläkin sentään kaksi mestaruutta, vaikka vähemmän kovia kausia ja voittoja kuin Räikkösellä. Kaksi vuotta Ferrarilla tulossa, saas nähdä. Irvine olis joskus aika lähellä mestaruutta, kuka sitäkään enää muistaa.
Hill, yksi mestaruus vain, vaikka oli olevinaan niin kova kuski, ettei maailmasta toista parempaa löydy. No onhan Räikkönen toki saavuttanut eneämmän kuin nämä Weeberit ja Massat ja Irvinet. Mutta kun suurten nimien joukkoon pitäisi havitella.
Toivottavasti Red Bull heikkenee uuden kauden ja muutosten myötä edes hiukan. Williams tulee varmasti nousemaan hänniltä muutamia sijoja.
Sekunda-Sennaksi?
8
139
Vastaukset
- trendansoaliso
Mihin unohdit yhden huippukuskin. Heikki Kovalaisen.
Hänet tullaan muistamaan kyllä siitä että voittanut yhden kisan ja ajanut epätoivoisesti pari kisaa Lotuksella. - massaajes
Nythän tietoa ilmassa että Ferrari olisi painostanut tai maksanut Kimin pois Lotuksen ratista ettei Lotus saavuta tallipisteissä Ferraria. Tavallaanhan Kimi olisi ajanut jo nyt tulevaa työnantajaansa vastaan sijoittumalla hyvin ja tuomalla tallille pisteitä.
Kimiä pidettiin nyt Ferrarilla tärkeämpänä tekijänä kuin Alansaoa, jonka tehtävä olisi kuitenkin ajamalla hankkia Ferrarille pisteitä.
Voi olla että Kimi tulee samaan Ferrarilla kuninkaan kohtelun ja varsinkin jos auto tulee olemaan hyvä ja ajosuoritukset menevät nappiin. Se on ainakin nähty että Kimi taistelee eikä tyydy puolittaisiin suorituksiin siinä mitä tekee.
Tietenkin Heikki Kovalainen voi tehdä karhunpalveluksen Lotukselle tuomalla tallille pisteitä. Jotenkin siihen ei vain Ferrarilla uskota eikä sen vuoksi vietetä unettomia öitä kun maailman nopein Heikki on Lotuksen ratissa. Ehkä sille vain hymähdellään että kaikkea sitä pitää epätoivoissaan yrittää. - yopuioptruiotr
No kyllä on kova kohtalo.
- jeesnoumies
Mulla on semmoinen kutina että lotuksen varakuski yllättää, harjoitukset meni ihan ok kun otetaan huomioon että ihan outo auto. Toivottavasti olen oikeassa.
- ennanso reyjeda
Yllättävän hyvin meni harjoitukset, mutta pahoin pelättävissä että kun ajetaan oikeasti, lukee Kovalainen listan loppupäässä.
- frankwilli
ennanso reyjeda kirjoitti:
Yllättävän hyvin meni harjoitukset, mutta pahoin pelättävissä että kun ajetaan oikeasti, lukee Kovalainen listan loppupäässä.
Uhkaavasti hyytyi Heikki mitä kovempaa ajeltiin. Pahasti pelättävissä ettei kisassa saa pidettyä asemiaan vaan päätyy ajelemaan turvallisesti tutuille sijoille.
- smuhordi
frankwilli kirjoitti:
Uhkaavasti hyytyi Heikki mitä kovempaa ajeltiin. Pahasti pelättävissä ettei kisassa saa pidettyä asemiaan vaan päätyy ajelemaan turvallisesti tutuille sijoille.
Niinhän siinä kävi. Heikki ajaa kuten Heikki ajaa ja Kimi ajaa kuten Kimi ajaa.
- kiäh kiäh
kimi on jo sekunda-Senna
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä
Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien1833076- 532440
- 2392272
Huomenna sähkö maksaa jo yli 60 snt/kWh. Milloin ALV putoaa?
Kysynkin persuilta, että milloin aiotte pudottaa sähkön arvonlisäveron kuten Marinin hallitus teki sähkön hinnan noustes2572046Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa
Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva371763Työvoimatoimisto
Nyt kysyisin miksi pitää käydä työvoimatoimistossa paikanpäällä, kun he eivät muuta tee kuin laittavat koneelle uudet ve551660Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?
Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä841490- 1371324
Persut päättivät hiilivoiman kieltämisestä Suomessa
Moni on jo unohanut kuka hyväksyi hiilivoimaloiden kieltämisen Suomessa: persut Sukupuolineutraalit liikennemerkitk91212Nalle Wahlroos ei ulise kuten Teemu Selänne sähkölaskuista
Nalle "hah hah" nauroi saamistaan sähkötuista, kun taas Teemu-poika itkeä tirautti kovasta sähkön hinnasta. Nalle nauro141121