Viimeinen kerta verenluovutuksessa

Hienoa, että olet pystynyt luovuttamaan. Minulta se ei onnistunut.

Kävin nuorempana muutaman kerran verenluovutuksessa, mutta lopetin, kun olin joka kerta pyörtyä luovutuksen jälkeen. Vaikka kuinka jäin puoleksi tunniksi pitkälleni luovutuksen jälkeen, siitä huolimatta alkoi aina pyörryttää, kun siitä nousi.

Tiedän, että se ei ole vaarallista, mutta sen verran epämiellyttävä kokemus oli, että lopetin Veripalvelussa käynnit.

Luovutin, niin kauan kuin kelpasin.
Verikin on sen verran harvinaista, että hälytettiin kesken työpäivänkin.

Jonkin aikaa viimeisestä kerrasta, 66 kun on tosiaan rajana.

Eikö sulle antaneet mitään "kiitosta" ahkerasta (?) luovuttamisesta? Minulle antoivat ystävällisesti valkean Teema-mukin, minkä alareunassa kiertää teksti: Ojenna Kätesi. Lend an Arm. Kiva pieni kiitos, jäi iloinen hyvä mieli.

Olisin luovuttanut useamminkin, mutta Hb:ni on aika alhainen joten aina ei kelvannut vaan tyrkkäsivät rautatablettipurkin mukaan. Puoliskokin innostui luovuttamaan ja hyvä niin, hänen hemoglobiiniarvonsa oli jossain 150 paikkeilla niinkuin miesten usein.

Olen jo toisen polven verenluovuttaja. Aloitin käynnit jo pikkutyttönä vanhempieni kanssa ja olen käynyt säännöllisesti aina, kun ei ole ollut esteitä.

Isälleni asia taisi olla erityisen tärkeä. Hän ilahdutti äitiä ja minua herättyään leikkauksen jälkeen sairaalassa ja kysyi heti ensimmäiseksi: "Oletteko käyneet luovuttamassa verta? Minä sain monta pussia leikkauksen aikana." Nauroimme melkein hillittömästi, koska isä oli maannut tiedottomana ennen leikkausta ja me luulimme hänen kuolevan.

Suosittelen kaikille nuoremmille aikuisille, koska siitä saa samalla hyvää tietoa itsekin. HB ja jokin aikoinaan hyvin yleiseksi tullut viirus tutkittiin ainakin joka kerran. Vuosikausia merkittiin virukseton veri ja sitä voitiin antaa vastasyntyneillekin. Vähällä vaivalla hyvä mieli ja vähän kestitystäkin. Kivihaan veripalvelussa on suorastaaan ylelliset olot. Tervemenoa tutustumiskäynnille nuorempien kanssa. Yli 60 vuotiaana ei voi enää aloittaa.

Kun ikää tulee, niin yhä useammin elämässä tulee tilanteita, että viimeisen kerran. Se on aina pieni surnkin hetki. Onhan se liikuttavaa hyvästellä esim. kaukana asuva iäkäs sukulainen tai ystävä. Olin puolitoista vuotta sitten hautajaisissa ja tapasin eräitä erittäin iäkkäitä sukulaisia: järki pelaa, mutta liikunta ja fyysinen kunto on heikkoa. Aika harvaan on nähty ja itsekkin liikun paikkakunnalla harvoin ja erotessa tuli ymmärrys, että viimeisen kerran täällä nähdään. Itse voisin kyllä sinne matkustaa, mutta sen verran etäisiä ollaan että eipä sinne tule lähdettyä. Ja missä yöpyis ym. Ja onhan heillä ne lapsensa ja lastenlapset. Kyllähän sitä siinä toivotaan, että jospa tulisit käymään ja vielä nähdään, mutta siihen se jää.

Tänä yönä tulee täyteen kolme viikkoa kun eräs hyvä, kauantuntemani mieshenkilö menehtyi muutaman päivän sisällä sairauteen. Eipä olisi uskonut viikko ennen kun viimeisen kerran tapasin miehen eräässä tilaisuudessa, että se oli viimeinen rupatteluhetki. Aikoinaan olimme hyvin läheisiä kun miehen vaimo eli. Viikon on maannut haudan levossa.

Olin aktiivinen luovuttaja aiemmin, mutta sitten veri ei enää kelvannutkaan.
Oli liikaa dopinkia veressä. Kahta eri verenpainelääkettä.

Haluaisin kovasti luovuttaa verta mutta se ei kelpaa kenellekään. Nimittäin matkustelen ympäri maailmaa ja vaikka kussakin kohteessa (tyomatkoja kaikki) olen vain max 48 tuntia ja nekin 4tähden hotelleissa, siitä huolimatta "ei käy".
Ja se kun on niin hyvä veren uudistaja!!!