Hallintaoikeustestamentti on aiheuttanut meille päänvaivaa, siinä mielessä, että epäilemme haltijan käyttäneen oikeuttaan väärin. Mistä pesänselvittajän saa ja minkäläiset ovat kulut?
Paljonko maksaa?
Pesänselvittäjä
9933
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Sopuisassa pesässä voidaan selvittäjäksi sopia henkilö, mutta selvittäjä ja pesänjakaja haetaan käräjäoikeudelta. Hakemukseen liitetään henkilön suostumus, jota on pyydetty selvittäjäksi pesään.
Hakemuskulut ovat 50 euron luokkaa.
Jos haltija käyttää hallintaoikeuttaan väärin, niin ei heti tule mieleen, että tähän pitäisi hakea apuun pesänselvittäjää.
Onko perukirjoitus ja jakokirja tehty?
Pesänselvittäjän kulut maksaa kuolinpesä. Kustannukset riippuvat pesän koosta, mutta ovat aina huomattavat.
Perunkirjoitus on tehty, jakokirjaa ei (mielestäni ?!) ole. Kuolinpesä on varaton vaikka siellä pitäisi olla omaisuutta ja varoja. Emme saa tietoja vaan "neuvonantjamme" sanoi, että pesänselvittäjä saisi oikeudet selvittää eri tileiltä minne rahat ja omaisuus on siirretty
Kuolinpesä on siis varaton perukirjan mukaan?
Pesänselvittäjän kulut voivat olla 10 000 euroa, joka menee teiltä, jos pesä on varaton.
Oletteko harkinnut poliisin puoleen kääntymistä?
Kuolinpesä ei ole suinkaan varaton vaan perunkirjan mukaan hyvinkin varallinen ja varakas mutta käytännössä se on varaton koska omaisuutta taikka varallisuutta ei veroilmoituksen mukaan ole. Voimmeko vaatia perinnönjakoa (katsoin aiemmista vastauksista) esim. kumoamalla hallintaoikeustestamentin koska sen nojalla on ilmeisesti "viety tuhkatkin pesästä"?
Mihin omaisuus on kadonnut perunkirjoituksen ja veroilmoituksen välissä?
Hallintaoikeus ei oikeuta esim. myymään omaisuutta, joten sen avulla sitä ei ole voitu myydä.
Perinnönjakoa voitte vaatia ja tässä tapauksessa vaatimus on syytä esittää kiireen vilkkaa. Esittäkää asia ensin kaikille pesän osakkaille ja sen jälkeen hakekaa pesälle pesänselvittäjä, jos sopimusjakoa ei synny. Perinnönjako ei kumoa hallintaoikeustestamentin määräyksiä.
Kiinteä omaisuus on myyty ja saaduilla rahoilla ostettu mm. pienempi asunto omiin nimiin. Arvopaperit on myös myyty ja rahat siirretty jonnekin. Tilit lopetettu ja varat siirretty jonnekin. Jäljellä on kesämökki, jota seuraamme, ettei sitä myydä tms. tietämättämme. Muu kaikki on tehty kenenkään tietämättä ja kenellekään kertomatta. En tiedä miten mutta näin on tapahtunut.
Esittämäsi väitteet tuntuvat melko uskomattomilta. Myynnit ovat tietenkin mahdollisia vain, jos joku tekee rikoksen. Yleensä pankit, arvopapereiden välittäjät ym.. ovat niin tottuneita kuolinpesän asioiden hoitoon, että kuolinpesän nimissä olevan omasuuden myyntiä ei voi tehdä osakaan tietämättä tai pelkän hallintaoikeustestamnetin avulla.
Lähtökohdaksi on syytä ottaa perukirja ja siinä ollut omaisuus.
Oliko perunkirjaan merkitty omaisuus vanajana nimissä perukirjan liiteasiakirjojen mukaan?
Perunkirjaan on merkitty kaikki omaisuus, joka oli vainajan nimissä ja myös hänen puolisonsa omaisuus. Koko summa on puolitettu ja toinen puolisko on sitä perintöä kun toinen puolisko meni automaattisesti leskelle. Tosiaankin kaikki on myyty ja oletuksemme on, että "pankin hyvä asiakas" on saanut hoidettua nämä asiat hissun kissun ja ilmeisesti rikos on tapahtunut. Pankista olemme kysyneet ja saaneet ristiriitaista tietoa; toinen virkailija sanoo, ettei näin voi tehdä, toinen (korkeampi arvoinen) kertoi, että kaikki on tapahtunut asianmukaisesti ja että valtakirjat on kaikkiin tapahtumiin olleet. Vaikkei näin ole ollut. Aikaa on kulunut jo sen verran, etttei pankin kuulemma tarvitse todistaa esim. valtakirjan olemassa oloa koska lainmukainen säilytysaika on mennyt umpeen.