Valmistun nyt syksystä lukiosta eli lukio kolmessa ja puolessa vuodessa läpi, joten olisi kohta korkea aika miettiä et mihin opiskelupaikkaan jatkan. Eli kumpi näistä järkevämpi vaihtoehto Ammattikoulu vai Ammattikorkeakoulu? Entä millä alalla olisi valmistumisen jälkeen töitä tarjolla?
Opintojen jatkosta lukion jälkeen
opiskelija1
5129
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Eiköhän tärkeintä olisi kuitenkin se, että mitä sinä haluat opiskella? Mille alalle haluat kouluttautua ja minkä alan töitä tehdä tulevaisuudessa?
Yliopisto. Amiksessa ei ole järkeä koska menit silloin turhaan lukioon.
Miten niin turhaan lukioon? Lukiossa oppii kieliä ja matematiikka sun muuta mielenkiintoista. Jos tietää jo peruskoulun jälkeen haluavansa nimenomaan kokiksi, niin tietysti voi mennä suoraan amiskaan. Mutta lukiossa saa kolme vuotta aikaa kasvaa. Sitä paitsi ylioppilaille on varattu vuotta lyhyempiä ylioppilapohjaisia ryhmiä amiskassa.
Jos lukion jälkeen haluaa lähihoitajaksi tai sairaanhoitajaksi ei ehkä kuitenkaan kannata hakea yliopistoon kun sieltä ei sellaisia valmistu...
Vaikka aloittaja jatkaisi "amiksessa" eli toisen asteen ammatillisessa koulutuksessa, niin sekään ei menisi hukkaan, mikäli hän myöhemmin hakee AMK:n koulutukseen.
Kuten "yksinkertainen" sanoi, lukiosta saa hyväksilukua yhden lukuvuoden verran toisen asteen koulutuksessa, mutta AMK:ssa ja yliopistossa ei hyväksilueta niin lukiota kuin ylioppilastutkintoakaan.
Älä ny saatana sinne amiksee ainaskaan mee. Ihan jonnee sakkii siellä.