Moi!
Osaiskohan joku vastata tälläiseen kysymykseen, mua on vaivannut teini-iästä asti keltarauhaskystat, niitä tulee siis satunnaisesti, on myös ollut jotain follikystia, en muista oliko juuri tuon niminen, mutta hämärä muistikuva on että sellainen myös ollut.
Niitä on myös operoitu laparoskopiassa, on todettu myös lievänä pco ja endometrioosi.
Pco:ta ei kuitenkaan enään ole näkynyt.
Toinen munajohdin on viety ja osa munasarjasta (oikealta), vasemalla on kaikki tallella,
Siitä on aikaa kun viimeksi kysta on poistettu, ja nyt viimeksi heinäkuussa olin tuntevani toispuoleista kipua ns keltarauhasen aikaan ja nyt taas uudestaan sellaista kipua.
Lämmöt on koholla, olen olettanut että ovulaatio on tapahtunut, mutta nyt luin jostain että ei se välttämättä mene niin että voi olla ihan kysta ettei normi keltarauhanen...
Että se ei oa tae että jos lämmöt nousee on ovuloinut...
Yritetään siis raskautta, mutta jos nyt siellä on sellanen kysta niin onko edes mahdollista että voisin olla raskaana.
Kiertoni on säännöllinen 33vrk ja ne lämmöt siis nousee ihan niinkuin pitäsi.
Ovulaatio, tai sen minkä olettaisin olleen ovis tapahtui 5.11 ja nämä kipuilut alkoi 12-13.11,pvä. eli ihan äskettäin siis vasta.
Mitään lääkityksiä minulla ei ole.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei viela vastauksia.