Kaverit ei hyväksy mun poikaystävään suhdetta ?

Oon siis nyt 15v tyttö ja seurustelin saman pojan kanssa reilun vuoden. Erottiin pari viikkoa ennen seiskan alkua, ei mitenkään dramaattisista syistä. Tää ero siis oli pojan päätös, oon siitä asti pitänyt tästä henkilöstä enemmän kun kaverina, mutta kavereina joka tapauksessa jatkettiin.

Seiskalla sain uusia kavereita, joista muutama iski heti silmänsä exääni. Multa ollaan kysytty monesti että pidänkö siitä, haittaisko mua jos se seurustelis jonkun mun kavereiden kanssa yms. Joo, olen aina vastannut että kyllä, pidän edelleen tästä pojasta, mutta ei haittaa vaikka joku muu seurustelis sen kanssa.

Näistä iskuyrityksistä huolimatta poika ei antanut vastakaikua kenellekkään kavereistani, joten he luovuttivat. Olimme siis kasiluokan kaveritasolla koko porukka. Kasin kevätjuhlien jälkeen oltiin pojan kanssa taas paljon kahdestaan. Meillä oli säätöä ja aloimme seurustelemaan muutama päivä ennen koulua, mutta sovittiin että tästä ei vielä puhuttaisi siltä varalta että juttu ei kestäiskään.

Suhde julkistettiin viime kuussa, kun olimme olleet 2kk yhdessä. Tää tuli suurimmalle osalle yllätyksenä. Joten, vaikka kaverit facebookissa onnittelikin mua hirveesti, niin nyt kuittailevat jatkuvasti tästä suhteesta. Vihjailevat että pitävät edelleenkin tästä pojasta, ja ettei suhteet eksien kanssa tuu kestämään yms. Jopa yks tyttö joka seurustelee ? Vihjailee että suhteet eksien kanssa ei toimi, kun tietää etten pääse mihinkään niin pyytää poikaystävääni toistuvasti ulos ja kaikkee tällasta ?

En mä mustasukkainen siitä oo että kaverit viettää aikaa mun jätkän kanssa kun en oo paikalla, mutta toi että meidän suhde ei tulis toimiin, ja että mun varattu kaveri iskee mun poikaystävää ?
3116
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

lyö sitä kaveriis turpaa :DDDD

Äänestä

Oon ollu jo yli 6 pojan kans mut aina oon jättänyt tai poika on jättäny ja oon vasta 10! Oon saanu ensi suudelmani jo 6v :[

Äänestä
  • Eipä nuo poijjat tuon ikäsinä vielä mieti muuta ku pikku kakkosta...

    Ja ensisuudelmastaki epäilen et tais olla lähempänä verrattavissa noihi kirkkoklippeihin ym. mitä hauskois kotivideois näkee usein missä jotku 4-6 vuotiaat pussaa vastakkaasta sukupuolta

    Ikävä jos noin nuorena jo rakkautta kaipaat muualta ku suvustasi... Mutta älä liian helpoks ala.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Dafuq ? kirjoitti:

Oon siis nyt 15v tyttö ja seurustelin saman pojan kanssa reilun vuoden. Erottiin pari viikkoa ennen seiskan alkua, ei mitenkään dramaattisista syistä. Tää ero siis oli pojan päätös, oon siitä asti pitänyt tästä henkilöstä enemmän kun kaverina, mutta kavereina joka tapauksessa jatkettiin.

Seiskalla sain uusia kavereita, joista muutama iski heti silmänsä exääni. Multa ollaan kysytty monesti että pidänkö siitä, haittaisko mua jos se seurustelis jonkun mun kavereiden kanssa yms. Joo, olen aina vastannut että kyllä, pidän edelleen tästä pojasta, mutta ei haittaa vaikka joku muu seurustelis sen kanssa.

Näistä iskuyrityksistä huolimatta poika ei antanut vastakaikua kenellekkään kavereistani, joten he luovuttivat. Olimme siis kasiluokan kaveritasolla koko porukka. Kasin kevätjuhlien jälkeen oltiin pojan kanssa taas paljon kahdestaan. Meillä oli säätöä ja aloimme seurustelemaan muutama päivä ennen koulua, mutta sovittiin että tästä ei vielä puhuttaisi siltä varalta että juttu ei kestäiskään.

Suhde julkistettiin viime kuussa, kun olimme olleet 2kk yhdessä. Tää tuli suurimmalle osalle yllätyksenä. Joten, vaikka kaverit facebookissa onnittelikin mua hirveesti, niin nyt kuittailevat jatkuvasti tästä suhteesta. Vihjailevat että pitävät edelleenkin tästä pojasta, ja ettei suhteet eksien kanssa tuu kestämään yms. Jopa yks tyttö joka seurustelee ? Vihjailee että suhteet eksien kanssa ei toimi, kun tietää etten pääse mihinkään niin pyytää poikaystävääni toistuvasti ulos ja kaikkee tällasta ?

En mä mustasukkainen siitä oo että kaverit viettää aikaa mun jätkän kanssa kun en oo paikalla, mutta toi että meidän suhde ei tulis toimiin, ja että mun varattu kaveri iskee mun poikaystävää ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu