Ärsyyntynyt

Kertokaa mielipiteenne. Ostin dobermanni/rotikan 17 vuotiaalta tytöltä. Koiran sanottiin olevan arka, ja että sen edellinen omistaja oli pilannut. Otin sen silti. Koira oli 3kk meillä, ja sain koulutettua kaikkeen muuhun, paitsi siihen ettei käy ihmisten päälle, enkä arkuutta saanut pois. Koira siis pelkäsi jopa pientä tuulta, kissoja, toisia koiria (chihuahuan kokoisia) ja ihan kaikkea muuta. Viimeinen niitti oli kun oli tuttumme naamaan käymässä ihan tosissaan kiinni ja siskonpoikaan (2v). Järjellä ajatellen koira oli pakko antaa pois, tai sit se puree vielä jotain. Niimpä sopimuksessa luki että kasvattajalle pitää koira palauttaa jos siitä pitää luopua.No otin tähän tyttöön yhteyttä eilen illalla, ja sanoin ettei voida pitää koiraa koska ei tykkää ihmisistä, eikä muutenkaan lapsista. Vastaus oli että pidätte sen siihen asti että toinen koti löytyy. Sanoin ettei voida kauempaa pitää, ja 6kuukauden ikäiselle koiralle ei niin nopeaa koti löydy, eikä voida lähteä ilman sitä mihinkään, eikä sitä tohdi ottaa mukaankaan. Kasvattaja jankkas ja jankkas kunnes tiesin millä keinolla se hakee sen samantien. No hermostuksissa tuli kirjotettua viesti " haette sen ennen kello 24 tai koira on pakko lopettaa" Koira haettiin sitten heti. Tänä päivänä koiraa myytiin netissä ei arkana, ei vihasena, lapsirakkaana yms. Ja nettiin oli kirjotettu kuinka mä annan koiran pois sen takia että se karkaa?!?!?! Miten tähän pitäis suhtautua???
12278
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Et voi tehdä muuta kuin laittaa oman ilmoituksesi vaikkapa yhteystietojen kera näkyville ja selittää, millainen koira todella on sekä tarjoutua kertomaan enemmän :/

Typerää toimintaa myyjältä. Jos koiralla ei pää kestä normaalia elämää, niin se on pelkkä riski itselleen ja kaikille lähiympäristössä oleville.

Äänestä
  • Joo niin kyllä pitäisi tehdä. :/ On se kumma kun mua syytettiin etten arkuutta ole saanut pois. Se oli kahdessa perheessä ennen minua, niin olisi sielä edelliset omistaja voinut kans edes yrittää. Itse yritin, mutta ei se koira vaan muuttunut. :/

    Äänestä

Koiraparka. Kärsii tuollaisesta. Siis 17-vuotias teini kasvattajana? Ei ihme, ettei koira ole edes tasapainoinen.

Minusta tuon koiran olisi parempi pilvenpäällä. Ikävästi sanottu, mutta löytyykö kotia, joka tosissaan tahtoisi kitkeä ihmisarkuuden tuolta pois? Mikään helppo tapaus koira ei varmastikaan ole.

On hyvin todennäköistä, että koira päätyy lievänä egonjatkeena jollekin poikamiehelle, jonka koiran ei edes tarvitse tulla lasten kanssa toimeen. Kaikki tietävät, miten näissä helposti käy. Illanvietto ja pari, koira käy kiinni tai sitten sitä kohdellaan kovalla kädellä.

Äänestä
  • Joo ja kasvattaja kuulemma potkinut omaa dobermanniansa. Vielä syytti etten piitannut omasta koirastani yhtään. Rakastin sitä mutta pakko oli luopua.. joo ja normaalilla järjellä ajatellen koirahan olisi puremisen takia pitänytkin lopettaa, tiedän vain mikä valitus olisi tullut kun sopimuksessa palautus luki. Ja viidennessä perheessä koira on tällähekellä, pilalla on jo... pure kyllä vielä jotaki

    Äänestä

Onkohan tämä ärsyyntynyt nk trolli?

Äänestä

Niin tuossa on koiran kanssa mokannut aloittaja ei kasvattaja. Ja pennut ei vielä tuon ikäisenä todellakaan ole ihmisille agressiivisia, vaikka tilanne olisi mikä. Pentu on aina pentu ja välillä niiden leikit voi olla todella rajuja ja juuri siksi pentu on koulutettava ja opetettava tavoille.

Äänestä
  • No eihän tilanne nyt yksin ole aloittajan vika, jos koira on vaihtanut perhettä jatkuvasti ja alusta lähtien koulutus on mennyt vikaan tai sitä ei ole ollut, pohjana vielä epämääräinen rotusekoitus. Enää tosin tilannetta ei taida pelastaa hyväntahtoinen harrastaja, vaan pitäisi olla kokemusta ja näkemystä miten kootaan epävakaa kouluttamaton koira ja rakennetaan sille taas luottamus ihmisiin.

    Äänestä

  • No koira oli 2 perheessä ennen minua, eli koira mennyt siinä jo sekaisin....

    Äänestä

  • suosammal kirjoitti:

    No eihän tilanne nyt yksin ole aloittajan vika, jos koira on vaihtanut perhettä jatkuvasti ja alusta lähtien koulutus on mennyt vikaan tai sitä ei ole ollut, pohjana vielä epämääräinen rotusekoitus. Enää tosin tilannetta ei taida pelastaa hyväntahtoinen harrastaja, vaan pitäisi olla kokemusta ja näkemystä miten kootaan epävakaa kouluttamaton koira ja rakennetaan sille taas luottamus ihmisiin.

    Näinpä! Itse en sitä tohtinut enää pitää, se olisi pitänyt pennusta asti olla yhdessä perheessä, eikä pompotella edestakaisin. Koirasta huomas ettei enää tiennyt kuka sen omistaja oli....

    Äänestä

  • No koira oli 2 perheessä ennen minua, eli koira mennyt siinä jo sekaisin....

    Äänestä

  • ja kasvattajahan ei pentuja ruokkinut, jaan piti ulkona häkissä kun pennut syntyi...on sieläkin päässä jotain vikaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ärsyyntynyt kirjoitti:

Kertokaa mielipiteenne. Ostin dobermanni/rotikan 17 vuotiaalta tytöltä. Koiran sanottiin olevan arka, ja että sen edellinen omistaja oli pilannut. Otin sen silti. Koira oli 3kk meillä, ja sain koulutettua kaikkeen muuhun, paitsi siihen ettei käy ihmisten päälle, enkä arkuutta saanut pois. Koira siis pelkäsi jopa pientä tuulta, kissoja, toisia koiria (chihuahuan kokoisia) ja ihan kaikkea muuta. Viimeinen niitti oli kun oli tuttumme naamaan käymässä ihan tosissaan kiinni ja siskonpoikaan (2v). Järjellä ajatellen koira oli pakko antaa pois, tai sit se puree vielä jotain. Niimpä sopimuksessa luki että kasvattajalle pitää koira palauttaa jos siitä pitää luopua.No otin tähän tyttöön yhteyttä eilen illalla, ja sanoin ettei voida pitää koiraa koska ei tykkää ihmisistä, eikä muutenkaan lapsista. Vastaus oli että pidätte sen siihen asti että toinen koti löytyy. Sanoin ettei voida kauempaa pitää, ja 6kuukauden ikäiselle koiralle ei niin nopeaa koti löydy, eikä voida lähteä ilman sitä mihinkään, eikä sitä tohdi ottaa mukaankaan. Kasvattaja jankkas ja jankkas kunnes tiesin millä keinolla se hakee sen samantien. No hermostuksissa tuli kirjotettua viesti " haette sen ennen kello 24 tai koira on pakko lopettaa" Koira haettiin sitten heti. Tänä päivänä koiraa myytiin netissä ei arkana, ei vihasena, lapsirakkaana yms. Ja nettiin oli kirjotettu kuinka mä annan koiran pois sen takia että se karkaa?!?!?! Miten tähän pitäis suhtautua???

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu