Talvivaarassa hyvä pöhinä

Helsingin Sanomat
Kimmo Rauatmaa

Kaivosyhtiö Talvivaara ilmoitti perjantaiaamuna, että se hakeutuu yrityssaneeraukseen. Valtion osin omistaman yhtiön mukaan neuvottelut lisärahoituksen saamisesta ja velkojen vapaaehtoisesta leikkaamisesta ovat päättyneet tuloksettomina.

”Tämän vuoksi Talvivaara ja sen operatiivinen tytäryhtiö Talvivaara Sotkamo ovat päättäneet, että molempien tulee hakea erikseen yrityssaneerausta”, yhtiö kertoo tiedotteessaan.

Yrityssaneeraukseen pääseminen on epävarmaa. Talvivaara toteaa tiedotteessaan tarvitsevansa lisärahoitusta myös yrityssaneerauspäätöstä edeltävälle ajalle.

Yhtiö kertoo pyytäneensä ”osallisilta tahoilta” 40 miljoonan euron maksuvalmiusrahoitusta. Rahoittajat eivät olleet sitä luvanneet.

”Yhtiölle myös kerrottiin, että lopullinen päätös rahoituksesta tehdään yrityssaneeraushakemuksen jättämisen jälkeen”, Talvivaara kirjoittaa.

Yhtiö jättää yrityssaneeraushakemuksen Espoon käräjäoikeudelle tänään perjantaina. Jos yrityssaneeraus evätään, Talvivaara menee konkurssiin.

Talvivaaran kassavirta on negatiivinen, mikä tarkoittaa, että sen perusliiketoiminta tuottaa jatkuvasti tappiota, edellisen tulosraportin mukaan noin 2,5 miljoonan euron viikkovauhtia. Pelkkä toiminnan pyörittäminen vaatii siis huomattavaa lisärahoitusta. Yrityssaneeraukseen hakeutuva yritys ei saisi velkaantua saneerauksen odotteluaikana.

Säästääkseen kuluissaan Talvivaara ilmoitti aloittavansa koko henkilöstöä koskevat yt-neuvottelut. Metallitehdas pysäytetään kokonaan noin kuukaudeksi ja malmin louhiminen keskeytetään puoleksi vuodeksi. Myös alihankkijoiden urakoita vähennetään.

Säästöohjelma tarkoittaa myös kaivosyhtiön tulovirran kuivumista, kun metallin tuotanto keskeytyy.

Talvivaara kertoi heinä–syyskuun tuloksen julkistamisen yhteydessä tarvitsevansa lisärahoitusta. Yhtiön viime keväänä osakeannissa keräämät 261 miljoonaa euroa ovat lähes huvenneet.

Yrityssaneeraukseen hakeutuvan yhtiön perusliiketoiminnan pitäisi olla jollain tavoin kannattavaa eli yritys ei saisi saneerausta odotellessaan velkaantua lisää.

Jotta yrityssaneeraus olisi mahdollinen, yhtiön pitäisi arvioida, milloin kassavirta kääntyy positiiviseksi, järjestettävä rahoitus odotusajalle ja esitettävä uskottava maksuaikataulu vanhoille veloilleen.

30

413

    Vastaukset 30

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • debitit kreditissä

      Talvivaaran osake 59 prosentin laskussa...
      Tuulipukukansa jää nyt nuolemaan näppejään.

      Miten kuhmolaisen kepun "kannan aina TV:tä mukanani" Paula Lehtomäen osakkeiden käy?
      Täytyisikö järjestää hätäapukeräys sijoittajanero Paulalle?

      • joulukin tulossa

        Ajatelkaa nyt vähän sijoittajien itkeviä lapsia, sääliksi käy.


      • pääsiäinenkin tulee
        joulukin tulossa kirjoitti:

        Ajatelkaa nyt vähän sijoittajien itkeviä lapsia, sääliksi käy.

        Kukaan ei ole pakottanut ketään sijoittamaan Talvivaaraan.
        Ihan vapaaehtoisesti sinne ovat voittojen toivossa sijoittaneet.
        Tosin nyt taitaa lottokupongissa olla isommat voiton mahdollisuudet kuin talviksen osakkeissa.
        Kukaan ei varmaan syyllistä näitä Talvivaaran rivityöntekijöitä.
        Sen sijaan johtotroikka voi kysyä itseltään onko kaikki hoidettu oikein.


    • 549689689

      j-pennanenki voisi mennä yrityssaneeraukseen

    • t o i v o t o n

      Jos yrityksellä ei ole kannattavan tominnan edellytyksiä niin velkasaneeraukseen pääsy tyssää siihen, silloin edessä on konkurssi, tuomioistuin päättää. Ja mitä tarkoittaa jos pääsisiskin velkasaneeranukseen, sitä ei tiedä vielä kukaan, homma on silloin hyvin pitkälti velkojien käsissä.

    • pönkkä ovelle

      Suomen kansa mielestä tämä on hyvä uutinen. Ei kerinnyt mennä kuin 400 km järveä myrkylliseksi.

    • Helvetin-kone

      Tämmönen rakennelma kun käynnistetty niin sitä ei maalliset voimat pysty pysäyttää.

    • yyyyyyyyyyyyyyyy

      Ja j-pennanen kopsaa juttuja nyt jo hesaristaki koitahan tehdä siellä vintillä vaan niitä omia puuhias.

    • perää

      Talvivaarassa menossa lopun röhinät ei pöhinät..

      • varma nakki

        Siihen loppu lörinät ja oikeudessa alkaa pöhinät.


      • Konkurssivaara

        Perä röhisee
        Vapaavuori ähisee
        Katainen pihisee
        Kipsisakka-allas lorisee
        Primäärikasa kivettyy


      • tulevaisuudessa runo
        Konkurssivaara kirjoitti:

        Perä röhisee
        Vapaavuori ähisee
        Katainen pihisee
        Kipsisakka-allas lorisee
        Primäärikasa kivettyy

        Konkka tuli
        Osakkeet suli
        Mut ei ole hätä
        Kuunteleppa tätä
        Kuka kaivoksen osti
        Ei ollut Jouko ei Kosti
        Veli vieraan maan
        Tehtaan tuli ostamaan
        Auta ei ees akkain itku
        Kainuun vesiin valuu litku
        Ukkoil ihmetys on suuri
        Kaivos on kuin Kiinan muuri


    • jock jock

      ..ja pennanen junkaa.

    • huopahattu3

      Kylläpä ovat hiljaa nämä talvivaara leuhkijat, ketkä pääsivät jokunen vuosi sitten "ison talon kirjoille".
      Ovat niiin hiljaa kun tv joutuu laittamaan lapun luukulle. Oikeastaan voisivat mennä siivoamaan paskansa, vaikkapa ilman korvausta!

      • superkalanteri

        Entisiä paperimiehiäkin kouluttautui Talvivaaraan.
        Taisi tulla potkut heille taas jälleen kerran?


    • Justin Case

      Katopa ite miten käy ennen joulua, kun ostin kymppitonnilla TV:tä eilen hintaan 0,039000. Tulee visiin jouluinen matka Fort Laudertaleen ihan pakosti samaan aikaan, kun tuulipukukansa rämpii räntäsateessa.

    • kiertopalkinto

      Kotitalouksien ansiotuloista noin 125 mrd eurosta (palkkatulot 73 mrd euroa) noin 20 mrd euroa on vähittäiskaupan ostovoimaa, asunto-osakekauppaa 11 mrd euroa, autokauppa on yhteensä 17 mrd euroa, josta osa kotitalouksien (kaytettyjen autojen kauppa 600 000 kpl ja uusien 90 000 kpl), moottoribensa ja diesel 8 mrd euroa josta osa kotitalouksien kauppaa.

      Tästä voit nähdä, että suurin osa kotitalouksien ansiotuloista on työkorvausta, rahaa joka kiertää vain palkkana ja palkkiona eikä mitään muuta.



      Ihmiset eivät osaa (tiedä) nähdä kokonaisuutta. Tilastollisesti työn liikevaihto kasvaa ja kaupan vähenee. Tarkoittaa että työn prosentuaallinen liikevaihto kasvaa ja vastaavasti kaupan väähenee. Tarkoittaa, että työtä tehdään enemmän ja kauppaa vähemmän. Tämä ei ole huono asia, koska ihmiset haluvat tehdä työtä, koska työstä maksetaan rahaa ja rahan määrä kasvaa joka vuosi palkan- ja palkkioiden korotuksella.

    • 65+989+8

      Kauhea pöhinä kuuluu j-pennasen vintilä mitähän siellä touhutaan urakalla.

    • Keuhkotautisille

      Kun olisivat alunperinkin kuunnelleet viisaampiaan, niin kaikki olis välttyneet tuosta ylettömästä hengenahdistuksesta ja ähkystä. Ei olis tarvetta enää valitella mistään pöhinästä ja muusta hapenpuutteesta.

    • hullut sijoittajat

      On tainnut Perän uskottavuus jo painua pohjalukemiin järvien puhdistamisista, myrkkyvesien puhdistamisista ja rahojen riittävyydestä useiksi vuosiksi. Epäilen, että valeet tuottavasta kaivoksesta eivät enää pure Helsingin käräjäoikeudessa ja velkasaneeraus hylätään suoralta kädeltä. Yleensä tuomareihin ei valeet uppoa yhtä helposti kuin pöljiin sijoittajiin. Tuulipuku kansa kyllä sijoittaisi viimeisetkin rahansa niin pitkään kuin vain voi, mutta kun pörssi keskeyttää kaupankäynnin, niin ei voi enää ostaa. Jos joku vielä omistaa Talvivaaraa silloin kun porssi viheltää pelin poikki, niin ei hätää. Ottakaa vain pankista todistus, että omistatte Talvivaaran arvottomia osakkeita ja ryhdytte talosta taloon niitä myymään. Hinnan saatte määrätä ihan itse ja ostajia kainuusta löytyy pilvinpimein ja kauppa käy.

    • Mac Lari

      Huomenna, kun Pörssi aukeaa, TV:llä käydään kauppaa älytöntä vauhtia

    • naarattaa

      Ulkolaiset sijoittajat möivät kainuun tuulipuku kansalle osakkeet, ja kelle se jäi mustapekka, heh heh.

    • mamu

      rasisti!

    • Justin Case

      Pennonenko se taas täällä lempii kättään

      • justiin joose

        Sinä näytät pikemminkin oman käden lempijältä kun et kykene kirjoittamaan itse aloituksesta olleesta aiheesta.
        Toki Talvivaaran touhut voi olla joillekkin liian vaikeita käsittää ja eivät sen takia osaa mielipidettä siitä muodostaa.


    • pennosen veli

      Taasko se karkas vintiltä?

    • onon

      on

    • lestadiolainen penna

      lestadiolainen pennanen

    • persu pennanen

      persu pennanen

    • Vaara vaara

      talvivaara

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Onko vassarin lääkkeet(mt) jääneet taas ottamatta

      Sen verran järjetöntä persuhuutoa taa näkyville. Tuo yksi häiriintynyt ei osaa kuin "huutaa" isoilla kirjaimilla, se on
      Maailman menoa
      16
      1275
    2. Kuinkahan monen

      Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran
      Ikävä
      104
      1060
    3. Mies, kumman ottaisit mieluummin

      176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?
      Sinkut
      170
      1042
    4. Kauan mökötetään toisillemme?

      Loppuelämäkö? Vai oisko jo pussailutreffit?
      Ikävä
      65
      775
    5. Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi

      Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.
      Ikävä
      51
      751
    6. Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."

      Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y
      Tanssii tähtien kanssa
      27
      719
    7. Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että

      Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.
      Ikävä
      51
      716
    8. Anteeksi mies

      En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.
      Ikävä
      47
      714
    9. Eikö olisi mukavaa

      Jakaa arki yhdessä mies. Tämmöisin aatoksin.
      Ikävä
      51
      659
    10. Mieti oikeasti

      Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.
      Ikävä
      30
      617
    11. Venäjä häviämässä 30 vuoden sodan

      Ukraina vapautti kolme aluetta, operaatio Vivaldi laajenee
      Maailman menoa
      532
      612
    12. Poliisi etsii kadonnutta henkilöä Lapualla

      Henkilö on kadonnut 18-19.9.2026 välisenä yönä. Henkilö on hoikka,n 185 cm pitkä. Kadonneella on ollut katoamishetkellä
      Lapua
      32
      602
    13. Taasko sä vedit

      Suojamoodin päälle? Miehelle
      Ikävä
      81
      565
    14. Oot komea

      etkä näytä vanhenevan. Mieskarkki. Mä en yritä mitään, mä oon sulle liian vanha. Olis kuitenkin kiva tutustua suhun. n
      Ikävä
      20
      563
    15. Laittaisit viestin suoraan!!

      Haluaisin...
      Ikävä
      31
      551
    16. Jonkun mussukka ajanu rallia

      S- Marketilla. Vautsi vau.
      Hyrynsalmi
      6
      526
    17. Tiedoksi yhdelle naiselle

      että mies lähestyy kaikin tavoin jos on kiinnostunut! 🙋🏻‍♂️
      Ikävä
      43
      523
    18. kene ajoi "kolarin"?

      "Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl
      Savonlinna
      14
      515
    19. Minä kyllä odotan nainen

      että sinun kanssa voisin jutella asioista ihan oikeasti.
      Ikävä
      44
      501
    20. Se oli molemminpuolinen limerenssi

      Limerenssi myös sinulla kun näin pitkän ajan jälkeen päivystää palstaa. 🤭
      Ikävä
      81
      499
    Aihe