Isäni meni toisenkerran naimisiin ja heille syntyi lapsi. Valitettavasti tämä uusi vaimo kuoli ja häneltä jäi omaisuutta omakoti jne. Isäni oli käytännössä varaton toisen vaimonsa kuoltua. Isäni on käsittääkseni perinyt puolet omaisuudesta? Onko näin? Voiko isäni luopua osuudestaan ja antaa sen vainajan ja itsensä yhteiselle lapselle.
perinnönjaosta
epätietoinen
2524
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
"Isäni on käsittääkseni perinyt puolet omaisuudesta? Onko näin?"
Ei ole näin. Ellei puolisoilla ollut avioehtoa tai testamenttia, ja jos aviomies oli varaton, hän saa omaisuuden osituksessa avio-oikeuden nojalla puolet vaimovainajan omaisuudesta. Toinen puoli eli vainajan jäämistö menee kokonaan perintönä vainajan ainoalle perilliselle eli hänen lapselleen.
"Voiko isäni luopua osuudestaan ja antaa sen vainajan ja itsensä yhteiselle lapselle."
Isä ei voi luopua avio-oikeudestaan siten, että hänen osuutensä tämän luopumisen seurauksena siirtyisi lapselle. (Perinnöstä luopuminen on eri asia, eikä isän saanto tässä ole perintö, kuten sanottu.) Isä voi tietysti lahjoittaa omaisuuttaan lapselleen. Tällaiseen lahjaan isän muut lapset eivät voi isän eläessä puuttua. Tietyin ehdoin puuttuminen on mahdollista isän kuoltua (ks. perintökaaren 7 luku)
Eikä avio-osuuden luopumiseen ole mitään syytäkään. Jos kyseessä olisi perintö niin luopumalla perinnöstä välttää perintöverot mutta avio-oikeuden perusteella tulleesta omaisuudesta ei makseta mitään veroja.
Ja kuten abc sanoikin avio-oikeudella saadusta omaisuudesta ei voi luopua kuten perinnöstä vaan sellainen toiminta katsottaisiin lahjaksi josta maksettaisiin lahjavero.